Olen luetuttanut käsärini parilla henkilöllä. Runsaasti ansioita, kieli ok, rakenne toimiva, ihmiskuvat psykologisesti perusteltuja jne, mutta VIIHDETTÄ.
Heräsi kaksi kysymystä.
Miksi viihde on joillekuille kirosanan kaltainen?
Ja miksi (osittainen) viihteellisyys tekstissä vie pohjan pois sen muilta ansioilta?
Heräsi kaksi kysymystä.
Miksi viihde on joillekuille kirosanan kaltainen?
Ja miksi (osittainen) viihteellisyys tekstissä vie pohjan pois sen muilta ansioilta?
Vastaukset 42
Vanhimmat
Mitä tarkoitat "viihteellä"? Reginamaisia rakkausromaaneja? Veijariromaanimaisia hupailuja? Nuorten poikain seikkailukertomuksia? Jotain muuta?
Omalta kohdalta voin sanoa, että toki luen mieluummin taiteen käsitteen alle sementoituja teoksia, kuin "halpaa" viihdekirjallisuutta. Elitistä tai ei, mutta niin se on. Matkoille kelpaa viihdekin, jotta kirjan voi huoletta pukata lähimpään roskikseen.
Miksi et sitten kirjoita viihteellistä taidekirjallisuutta? Tosin taitaa olla hankala taiteenlaji se.
ei koskaan ole saanut samanlaista asemaa kaunokirjallisuudessa kuin taideteksti.
Jos ajatellaan kahta kotimaista naiskirjailijaamme: Leena Krohn ja Tuija Lehtinen. Kumpikin on oman tekstimaailmansa edustajana arvostettu, mutta Krohn jää kirjallisuushistoriaan tutkittuna, analysoituna ja Lehtinen mainintana aikansa suositusta viihteestä. Kyse ei ole, etteikö kumpikin osaisi kirjoittaa, kyse lienee arvostuspointinsta; taide saa enemmän arvotusta kuin viihde uudistuslähtöisyyden, temaattisen käsittelyn ja ainutlaatuisuutensa takia. Näiden ilmiöiden takia taide nähdään kestävämpänä ilmiönä kirjallisuushistoriassa, taiteen historiassa kuin viihde.
Mutta kirjailijalle asia on yksi ja sama. Jos valitsee viihteen, voi unohtaa pitkät apurahat, palkintoehdokkuudet, vakavasti otettavat tutkimukset, kritiikit ja muut kirjallisen kentät huomioonotot. Taiteilija lienee aina kiinnostunut kielen kehittämisestä uuteen suuntaan, viihteessä pätee erilaiset lainalaisuudet kehittämisen suhteen.
Mieskirjailijoista voisi laittaa esimerkeiksi Jyrki Kiiskinen proosa ja Ilkka Remeksen proosa. Eri käyttötarkoitus, erilainen vastaanotto.
Viihdettä ei oteta vakavasti, pitäisikö se ottaa?
Onhan Rachmaninov eri asia kuin Lady Gaga... mutta vertailussa ei liene mitään merkitystä. Kumpikin on musiikkia, mutta hyvin erilaisiin käyttö- ja kestävyystarkoituksiin.
Onhan Suomessakin kirjoitettu viihdettä usein salanimellä, eikö se kerro jotakin tekijänsä omasta suhteesta kyseiseen lajiin?
Viihteellinen taidekirjallisuus... hmmh... eikö kaikki taide myös jollakin tasolla synnyttää viihtymistä? Esimerkiksi kelpanee Umberto Eco.
Erittäin hyvä keskustelun aihe! Yhtälailla "taide" on joillekin ihmisille kirosana. Mielestäni tärkeintä on pysytellä linjassaan. Jossain on sanottu näiistä rajanylitystapauksista, että vakavan proosan kirjoittaja voi tehdä syrjähypyn dekkareihin, mikä toisin päin on huomattavasti vaikeampaa. Kerran dekkaristi, aina dekkaristi.
Ehkä yksi suurin taiteen ja viihteen ero löytyy rahoituspuolelta. Viihdekirjailijat saavat palkkansa lukevalta kansalta ja taidekirjailijat apurahoista ja palkinnoista. Ei haittaa, vaikka halpa viihdekirja lentää yhden lukukerran jälkeen roskikseen, onhan se jo kertaalleen maksettu.
… tähän piti kirjoittamani jo eilen, mutta palaan nyt, kun on enemmän aikaa. Siis tämä
Utsin kohta jäi jotenkin killumaan mieleeni, että:
dekkaristista ei koskaan tule arvostettua... mutta dekkarin voi Oikea Kirjailija kirjoittaa ihan milloin tahansa vaikka vasemmalla kädellä... joopajoo... että jos Taiteilijaksi hamuat niin “suutari pysyköön lestissään”. - No mielestäni se ei ole varteenotettava neuvo. Minun mielestäni pääasia kirjoittajalle on itse tietää kenelle sitä tekstiään kirjoittaa.
Ja
...vaikkapa ihan wikipediasta lukaisemalla tällä hetkellä elävien ja tunnettujen kirjailijoiden/runoilijoiden tekemisiä havaitsee hyvinkin pian, että heilläpä vasta
onkin kaikenlaista viritelmää. Menestyneiden kirjailijoiden munat eivät olekaan yhdessä korissa!
-
Aika moni kirjailija on aloittanut runokirjalla ja romaaneistaan sitten kehkeytynyt vaikka mitä.
Katsoin pikaisesti kirjailijat Jari Tervo, Kari Hotakainen, Pasi-Ilmari Jääskeläinen, Pirkko Saisio, Sofi Oksanen, Kaari Utrio.... ja kyllähän kirjailijoita Suomessa riittää. On vuosikymmeniä puurtaneita ja aloittelijoita. Kaikille kuitenkin yhteisenä piirteenä se, että esiintyvät kaikenlaisissa tilaisuuksissa. Pienissä ja suurissa. Kirjastoissa, kirjamessuilla, kirjakaupoissa. Monet kirjailijat/runoilijat jaksavat vuodesta toiseen opettaa/osallistua erilaisissa opinahjoissa ja koulutustilaisuuksissa, kirjoittavat aktiivisesti lehtiin kolumneja ja häärivät paikkakunnillaan kaikenlaisissa kissanristiäisissä sekä aika-ajoin elävöittävät kuppiloita ja ravinteleita läsnäoloillaan. Monet kirjailijat myös suomentavat kirjallisuutta ja kirjoittavat proosan lisäksi tietokirjoja, lastenkirjoja, tv-sarjoja... juuri tänään hesarissa on kirjailija Jari Tervosta maininta, että kirjoittaa ylelle sarjan. Ja eikös Hotakainen ole tekemässä taas näytelmää ja Sofi ainakin yrittää pistää teksteillään koko maailman varpailleen. Sohaisee milloin mitäkin nurkkakuntaa. Osallistumista riittää riittävästi. Sitähän se kaikki on.
Rillumarei!
Viihdettä.
Nyt kuvaat sitä tapaa, millä ehdointahdoin päätoimisena kirjailijana esiintyvät elättävät itsensä. Kas kun ei heillä ole vaihtoehtoja. Leipä on revittävä mistä sattuu - myös kansanhuveista.
Tämä kielialue elättää vain muutaman päätoimisen kirjailijan. Uskoisivat nyt. Ei teksti siitä kärsi, että leipätyö tehdään jossain muualla. Vain kirjoittajan ego siitä kärsii - kas kun hän ei olekaan puhdas kirjailija, vaan opettaja, sairaanhoitaja, it-suunnittelija tai joku muu. Enempi kuin leimautumista viihteen kirjoittajiksi taitavat monet pelätä sitä, että heillä onkin jokin muu pääammatti. Eivät siis ole oikeita kirjailijoita.
Täällä sitä taas pähkäillään
elitistisesti
viihdekirjallisuus / taidekirjallisuus.
Ja tuolla Parnassossakin jo yritettiin jossain
vaiheessa lytätä sitä Finlandiaehdokasta;
elitistisen hauskaa kirjaa,
että ei oikein pääse tekstin imuun
kun
ei ymmärrä...
¤
on se niin helkkarin
vaike
tuo kylddyyri
ja
taide
-
Laiva lastattu / aloittajalle taitaa itselleen se suurin
kirosana olla
viihde
?
Sitähän nyt sitten voi itse kukin
kaivella sisikunnastaan tämän ja seuraavankin päivän.
Tonkimista riittänee.
-
Meitsillä on kyllä nyt muuta puuhaa tälle päivälle, kun
pakkasessa täytyy sinkoilla sinne tänne
ja
kerron sitten taas... Teillekin myöhemmin.
mitä kliffaa.....Jookos ?
¤
Kyse ei ole reginamaisesta tai ilkkaremesmäisestä tekstistä. Kun puhutan siitä, että tekstissä on mukana viihdettä, niin eipäs heti mennä äärimmäisyyksiin. Siin äärimmäisyyksiin siinä mielessä, että esimerkiksi nuo mainitut edustavat puhtaasti omaa genreään.
Tekstini on kuulemma muuten ihan täydestä otettavaa, mutta se sisältää viihteellisiä elementtejä. Mukana on hiukan jännitystä ja rakkauttakin ja jälkimaku kaikista ansioista huolimatta kuulemma oli, että viihdettä.
Se tuli sävyyn hyi. Siitä tuo aloituksen aihe: miksi se, että mukana on myös viihteellisiä elementtejä, vie pohjan pois tekstin ansioilta, joita kuulemma oli ja paljon? Teki mieli keskustella tästä ihan yleisestikin.
Omalla kohdalla se on minun tapani kirjoittaa, minun persoonallinen tyylini.
Onko kyse siitä, ettei genrejä saisi sekoittaa? Ja jos ei niin miksei saisi?
Minä luen aloitusviestisi toisin kuin Scarabeus. En arvele viihteen olevan mörkö sinulle itsellesi, kirjoitathan, että sen sekoittuminen tekstiisi on sinulle sopiva tyylilaji.
Ilmeisesti pelkäät mitä mahdollinen kustantaja voisi siitä olla mieltä, vain mitä?
Joo, olet oikeassa, arveluttaa miten kustantaja asiaan suhtautuu. Siihen, ettei teksti ole puhtaasti mitään genreä. Viihteellisyys pukkaa sieltä esiin aika ajoin.
Itselläni ei ole erityisiä arvostuksia tekstien suhteen, ellei mennä ihan äärimmäisyyksiin. Liian puhdas viihde pelkistää asiat ja eritoten henkilöt, se vähentää uskottavuutta ja tekee ihmisistä epäinhimillisiä. Kun taas vastaavasti liian taiteellinen teksti on itsetarkoituksellisen vaikeaa, ei välttämättä avaudu - ja sitäpaitsi se voi olla erittäin tylsää luettavaa. 26
... ja edelleen minulle jää havainto, että
viihde on sittenkin nyt Sinulle se suuri kirosana.
Joten eipä siinä sitten mitään muuta kuin miettiä,
kenelle olet tekstisi/opuksesi kirjoittanut.
Mikä on se kohderyhmä jolle olet kirjaillut ?
-
Ja olin muuten tänään pystyttämässä Malmin kirjastoon
Kätyriopiston sarjakuvanäyttelyä.
Tervemenoa vaan sinne katselemaan sarjakuvataidetta.
Malmitalolla siis kirjastossa 29.11.-10.12.2010
Kustantajalle tietenkin, älä nyt heittäydy itseäsi tyhmemmäksi. Mitä muuten viestisi ja Malmintalon näyttelyn mainostaminen tuovat tähän asiaan?
... olet kirjoittanut kirjasi kustantajalle siis.
Okeij.
-
Ja ihan laitoin tuohon sitten
INNOISSANI
selvityksen aamuiseen tekstiini, että mitäpä olin eilen puuhastelemassa. Olin todellakin
Kätyriopistolaisten kera pystyttämässä Malmitalolle sarjakuvanäyttelyä ja loppuhuipennukseksi
INNOISSANI
kehoitin kaikkia tekstini täältä lukevia menemään mahdollisuuksiensa mukaan katsomaan Työväenopiston syksyllä alkaneen sarjakuvakurssin jatkokurssilaisten
aikaansaannoksia.
Onko se huonoa mainosta mielestäsi ? ... tai loukkaako tekstini nyt Sinua jotenkin ylimaallisesti ?
Että sotkeennuin tähän ketjuun
kirjoittelin sekavia Parnassosta, sarjakuvataiteesta sun muusta.
¤
Anteeksi !
Tuosta alkuperäisestä aloituksesta ja myöhemmin kirjoittamastasi lisäselvennyksestä herää ainakin muutama kysymys... Ensiksi, luotatko lukijoihisi, heidän sanaansa? Voisiko olla, että he kenties ovat turhan elitistisiä? Tunnetko heidät hyvin? Jos heidän mielipiteensä yhtään epäilyttävät, kannattaisi ehkä harkita palautteen hankkimista jonkin ulkopuolisen ja mahdollisimman ammattimaisen henkilön taholta esim. arvostelupalvelun kautta, ellet sitten ole jo tehnyt niin.
Rakkaus tai jännitys sinänsä eivät tee tekstistä viihdettä. Kyllä minusta ns. taidekirjoissakin on ns. viihteellisiä elementtejä, kyse on kai vaan siitä kuinka paljon ja millaiseksi se kokonaisuus lopulta muotoutuu. Kenties tekemällä joitakin muutoksia voisit vähentä viihteellistä sävyä, jos tekstissä tosiaan sellaista on liikaa. Iso kysymys tietysti on, haluatko tehdä sellaisia muutoksia. Määrittele itsellesi, millaista tekstiä haluat kirjoittaa, ja toimi sen mukaan. Ja valitse kustantaja(t) valitsemasi linjan mukaan. Jos genrejä sekoittaa tuoreella ja omaperäisellä tavalla, niin jonkun kustantajan ja myös lukijoiden mielestä se voi mahdollisesti olla hyväkin juttu, uskoisin.
Se palaute, missä ensiksi lueteltiin ansiot ja sen jälkeen todettiin...mutta VIIHDETTÄ (boldaus siltä taholta, ei minulta), oli ihan ammattimaiselta taholta. Siksi se pistikin miettimään. Siinä ikään kuin lyötiin jalat alta toteamalla että ansiot huis helskuttiin, mitä niistä väliä kun viihdettä se kuitenkin oli. Siitä tuo ketjun otsikko: miksi viihde on kirosana. Mutta koska palaute on ihan ammattimaiselta taholta, niin suhtaudun siihen kaikella kunnioituksella.
En halua muuttaa persoonallista tyyliäni. Osaisinko edes, on toinen juttu. Homma on nyt hyvin pitkälle hiottu. Kliseitä tai muita helppoja sudenkuoppia tekstissä ei ole, siis sellaisia, jotka voisi karsia, jotta viihteellisyys vähenisi. Mutta miksi viihteellisyys on pahasta, sitä ihmettelen edelleen.
Niin, tietyillä aikakausilla on omat käsityksensä taiteesta; sen rajoista ja merkityksistä.
Minäkin tekisin itsestäni pellen jos menisin johonkin perkeleen nykymuotia ihannoivaan tyylikisaan niissä kasarin farkkuliiveissä ja nahkahousuissa. Yläselän päällä tietysti hulmuaa blondattu takapiiska ja otsalla etukiehkura. Ellen sitten ole tarpeeksi iso nimi, jolla on oikeus rikkoa sovinnaisuuden rajoja. Karismaattisena ja osaavana henkilönä saattaisin saada camp-henkistä kunniaa.
...mutta mehän puhummekin kirjallisuudesta, jonka naavaiset jäsenet liikkuvat tahmeammin kuin etana piimässä (heh hee, päivän tietovisa; kuka suomalainen urheilija käytti ko. vertauskuvaa viikonlopun Rukan kisoissa?).
Syö tai tule syödyksi. Tai pikemminkin voisi sanoa, että edessäsi on härän sisäfi.. no lehtipihvi ranskalaisilla, jonka viskaat jäteastiaan koska kokkisetä on pistänyt joukkoon liikaa sitä helvetin vetistä salaattia. Eli salaatit vittuun tai helvettiin, ja lehtipihvi ja ranet napaan.
tämä on minun kulmastani: taide on taidetta ja sitä arvostetaan huomattavasti enemmän taideinstituutin osalta kuin viihdettä. Taide on usein kansallista omaisuutta, sivistyksen mitta ja viisauden atribuutti. Viihteeseen liittyy oleellisena ja tärkeimpänä raha.
Onhan aivan eri asia lukea Hannu Simpuraa kuin Simo Hämäläistä.
Aika erikoinen tapa antaa palautetta on ensin kehua ja sitten lyödä kaikki läskiksi toteamalla MUTTA. Koskee ihan kaikkea muutakin, ei pelkästään kirjoittamista.
Mielestäni ammattitaitoinen ihminen ei anna tuolla tavoin palautetta millään alalla.
Täysin naurettavaa laatikoimista tämä viihde/taide touhu. Muutenkin tuollainen lokeroiminen on jo luovan työn vastaista, ja sitten kun se vielä tapahtuu tällaisessa asiassa, jossa raja on korkeintaan veteen piirretty viiva, niin ei ymmärrä. Sanoisin, että noin 94% niistä, jotka väittävät että viihde on 'huonompaa' kuin taide ovat juuri niitä, jotka ovat omasta mielestään seitsemänmiljoonaa valovuotta muita kehittyneemmällä asteella. Ainoa vain, että niin pitkällä matkalla tipahtaa järki päästä, eikä saa kuin tuuhean valkoisen parran ja pitkän kurttuisen otsan. Täällä joku kuuluttaa heittävänsä viihdekirjat roskiin. Hoh ja hoijjaa sanon minä, pitkä matka vielä on viisauteen. Ongelma on se, että kaikki tuntuvat aina olevan oikeassa laatikon nikkaroimisensa kanssa, vaikka yrittävät vain matkia muita. Hölmöläisten hommaa. Lopuksi vielä faktana semmoinen, että 'viihde' ja 'taide' kirjallisuuden erottelu on nykyisin kaventunut ja niitä voidaan arvostaa kirjallisesti aivan yhtä paljon. Ovathan monet maailman myydyimmistä kirjoista osaksi viihdettä osaksi taidetta. Niin ja aiemmin kuultuun arvoitukseen vastaus on Sami 'Musti' Jauhojärvi
Tästä aiheesta kirjoittaminen on tekstiä lukemattomana varsin tuskaista. Rasittavaa tämä on myös siksi, että keskustelussa jokaisella tuntuu olevan oma käsityksensä käsitteestä "viihde" kirjallisuuden kontekstissa. Itse voisin kategorisoida karkeasti;
1)Puhdas viihdekirjallisuus (nk.kioskikirjallisuus) = vauhdikkaita seikkailukertomuksia, rakkausjuttuja ym.. Merkitys ei ole taiteellisissa ansioissa.
2)Viihteellinen taidekirjallisuus = raja häilyvä ja osittain keinotekoisesti luotu. Sisältää kuitenkin myös taiteellisia aspekteja, ja kirjalliset ansiot nostavat kerman pinnalle. Tähän kategoriaan voi sisällyttää lukuisia "mestareita", vonneguuteja, bukowskeja, murakameja, steinbeckejä jne.
3)Puhdas taidekirjallisuus = liioitellen sanoen raskaita, kokeilevia, avantgardistisia möhkäleitä. Voivat tietenkin olla viihdyttäviä, kauneus katsojan silmässä. Minä tuskin koskaan luen kertomusta uunin muurauksesta.
Aiheen aloittajan antaman informaation perusteella uskallan sijoittaa tekstin "viihteellisiin taidekirjoihin". Miksi sitten ei kelpaa arvostelijoille? Rikkooko kliseiset "viihdekohtaukset" teoksen rakennetta? Onko viihdekohtauksia liian paljon? Viihteellisyys ei usein ole pahe, päinvastoin, mutta aloittajan tapauksessa selvästikin jossain mättää. Vaikea sanoa.
Matkoille ottamani ykköskategorian viihdekirjat ja Korkkarit aion jatkossakin heittää roskiin. Viisas en missään tapauksessa myönnä tai väitä olevani, mutta ei tällä teolla viisaudenkaan kanssa ole mitään tekemistä. Napolissa ei tarvitse viskata kirjaa edes roskikseen, katu riittää. Kirjat painavat ja vievät tilaa. Pokkareina saa tietysti vaikka Odysseian, mutta näissä fontti on usein makuuni liian pieni. Eikä Odysseia kiinnosta vittuakaan minua.
Ja Sami Jauhojärvi oli oikea vastaus. Onnea!
Jatkokysymys. Millainen on taiteellinen aspekti? Jotain vapaata tajunnanvirtaa, runonmittaa, muuta?
suomalaisissa on outo tapa väännellä asioita teeskentelevän snobistisiksi (en puhu sinusta, pidin kommenteistasi). Sanotaan nyt vaikka englannin kielessä on laajasti jaettuna fiction ja non-fiction. Fiction on kaikki keksityt tarinat. Ne jaetaan sitten literal fiction ja popular fiction -kirjoihin. Literal fiction on kai suomeksi kaunokirjallisuus ja popular fiction on viihdettä. Art books ovat non-fiction -kirjoja, joiden aiheena on taide.
Kirjoittamisesta puhuminen 'taiteena' on aika huvittavaa. Kirjoittaminen on kirjoittamista. Taide on taidetta.
Kirjailija, jota rakastan eniten, on Bryce Courtenay. Hänen kirjansa varmaan kuuluvat popular fiction'iin, koska ne myyvät niin hyvin, mutta jos joku väittää niiden olevan huonoa kirjallisuutta suosionsa takia, arvostelija on mielestäni väärässä. Courtenay kirjoittaa todella hyvin. Hän myös osaa luoda kiinnostavan tarinan, mikä on populaarifiktionin ehdoton edellytys, mutta ei tee pahaa kaunokirjallisuudessakaan. Pidän myös Jeffrey Archerin joistain kirjoista. Hän ei kirjoita kovin hyvin, ja jotkut hänen kirjoistaan ovat todella tökeröjä, mutta joissakin on niin mainio juoni, että kirjan heikkoudet eivät haittaa, minua eikä miljoonia muitakaan lukijoita.
Arvioit oikein: tuohon kakkosluokkaan se tekstini lukeutuu.
Missä mättäsi? Kas kun en tiedä. Ei rakenteessa ainakaan. Ja mielestäni ns. viihdekohtauksia ei ole kirjassa varta vasten erikseen, siis sellaisia, jotka poikkeaisivat muusta tyylistäni. Tapani kirjoittaa vain on sellainen, että tekstissä on aika ajoin viihteellisyyttä.
Ansioita oli, mutta tekstistä jäi kuulemma sellainen jälkimaku, että se oli viihdettä. Ja siinä oli se mutta. Sen perusteella tuli kuva, että paska homma, tuhlattiin viihteeseen kaikki ansiot, joita olisi ollut ellei se olisi ollut sitä (hyi) viihdettä.
Popular fiction jakautuu sitten genreihin: dekkarit, sf, romantiikka, thrillerit, seikkailukirjat jne. Jos kirjoittaa viihdettä, joka ei lukeudu mihinkään näistä alalajeista, voi olla vaikea löytää kustantajaa, koska kustantajan olisi hankala markkinoida kirjaa, jolle ei oikein ole 'lokeroa'.
Voi suomalaisissa kustantajissa olla vikaa heissäkin. Liian elitistinen asenne varmistaa sen, ettei laadukasta, luettavaa, viihteellist kaunokirjallisuutta tule. En tiedä, kirjoittaako sitä edes kukaan Suomessa nykyään.
Niin muuten, jos kuvittelee viihteen olevan helppo laji, siitä vaan kirjoittamaan viihdekirja. Edes käsikirjoituksen laatiminen ei ole pikku juttu, saati sitten julkaisu. Jos ei osaa kirjoittaa edes viihteellistä tyyppiromaania, ei kannata elitistellä 'taiteellisuudellaan'.
Mutta-sanalla tyrmäys siis, tästä kirjoitin jo aiemminkin. Kukan ei sitä kommentoinut, jatkan silti samasta.
Esimerkiksi esimiehiä kehotetaan antamaan palaute niin, etteivät he sano: olet taitava ja nopea jne MUTTA.... Myöskään lapsia ei kuulemma saisi kasvattaa niin.
Kirjoituksen opastajaa/ ohjaajaa/ mikä sitten olikin ei näemmä koske samat ohjeet. Luulisi sen kuitenkin otsallaankin tajuavan. Palautteen saajalle jää ristiriitainen olo ja hän on täynnä kysymysmerkkejä. Kuten tässäkin näyttää tapahtuneen.
olet saanut kaksi huonoa palautetta tekstiisi ja nyt tulet tänne valittamaan että se on LOISTAVA teksti mutta siinä on hieman viihteellisyyttä ja sen takia kukaan ei arvosta sitä vaikka siinä on ANSIOITA vaikka millä mitalla.
Jotenkin sellainen kevyt tuntemus että kuulemme nyt yhden, melko kapeakatseisen näkökulman asiaan. Onko ihme että tekstin kirjoittaja pyytää palautetta ja sitten saatuaan sitä alkaa vinkumaan että se on 'vääränlaista' ja koko yhteiskunnan arvojärjestys on vastassasi. Onhan tuota nähty ennenkin.. Huhhuijjaa...
Ei tekstini ole mitenkään loistava, mutta viihdepalautetta antanut näki siinä runsaasti ansioita, jotka hän sitten lynttäsi tuolla viihdesanonnalla. Lainasin häntä. Olo oli kieltämässä hämmentynyt, mutta en näe "vinkuneeni" täällä mitään. Yhteiskunnan arvojärjestystä en ole tietääkseni kommentoinut.
Mielestäni aihe on ihan yleisessä mielessä kiinnostava, näkeehän sen kommenttien määrästä. Eivät ne kaikki koske minua - jonka tekstiä ei kukaan teistä ei ole lukenut joten eivät voikaa koskea - vaan itse asiaa. Itse tekstiini tai kenenkään muunkaan kirjoittajan tekstiin ei voi ottaa kantaa, ken ei ole sitä lukenut. Palautetilnteet ovat erikseen.
Taide vastaan viihde -ketjuja on ollut täällä ennenkin. Mutta niissä on puhuttu lähinnä "puhtaista" lajeista.
Tänä päivänä lienee monelle kriitikolle/kustantajalle/lukijalle/ kenelle vain uutta ja outoa, että genrerajoja rikotaan iloisesti ja ihan tietoisesti. Aiemmin julkaisseille se suodaankin, esikoisen kohdalla voi kynnys olla korkeampi. Mistä genrerajojen rikkominen kertoo? Mielestäni siitä, että todellisuus itsessään ei asetu runnomatta mihinkään kaavaan. Miten sen siis voisi tehdä kirjallisuus?
Ei kannata pahastua, jos joku täällä vetää herneen nenään ja heittäytyy jotain kirjoittajaa kohtaan henkilökohtaiseksi.
Viihde-sana on peikko monille kirjoittajille. Liippaa liian läheltä: voi herättää pelkoa, että on itsekin liian viihteellinen.
kielen epämääräisestä käytöstä ja sekavasta ajattelusta. "Liian viihteellinen"? Mitä tarkoitat? Popular fiction tarkoittaa suuren lukijakunnan suosimaa kirjallisuutta. Siis 'liian suosittu'?
'Pelko, että on itse liian viihteellinen'? Pelko? Pelko, että liian monet pitävät ja lukevat? Pelko, että Hesarin arvostelija ei pidä kirjaasi tarpeeksi vaikeana tai ei edes viitsi arvostella sitä, koska pitää sitä roskana? Tuskin kovin moni joutuu kokemaan pelkoa liiallisen suosituimmuutensa vuoksi. Rowland ehkä, jos hän olisi halunnut säilyttää yksityisyytensä.
Tarkoititko pelkoa siitä, että oma teksti on kevyempää kuin kirjoittaja olisi toivonut? Että hänen tekstistään puuttuu syvyyttä, viisautta, mitä? Täsmällinen ajattelu ja täsmällinen kielenkäyttö ovat edellytyksiä kirjalle, jolla on muutakin kuin viihdearvoa, käyttöä parempaankin kuin ajan tappamiseen. Joku Anni Polva on mukavaa ajantapposeuraa, muttei siitä jää muistoa pitemmäksi aikaa, eikä siitä opi mitään. Hyvä kirjallisuus avartaa ajattelua. Hyvää kirjallisuutta voi tuottaa vain ihminen, jonka oma ajattelu on avaraa.
En tiedä, mitä on popular fiction eikä viestini koskenut sitä.
Viihteellisyyden pelko tarkoittaa mielestäni sitä, että kirjoittaja pelkää, että jos saa tekstinsä julkaistuksi, häntä väheksytään. Antti Majander tai kukaan muukaan ei viitsi arvostella. Ja kirjallisesti suuntautuneet tuttavat nauravat.
Enkä tarkoittanut sitä, että teksti olisi kevyempää kuin kirjoittaja olisi toivonut. Miten niin toivonut? Sinusta hyvää tekstiä voi tuottaa vain ihminen, jonka ajattelu on avaraa, mitä se sittne tarkoittaneekin. Voi olla vaikka mitä. Minusta hyvää tekstiä voi tuottaa vain ihminen, joka tuntee itsensä ja tietää tekstinsä arvon - myös ulottuvuuden merkityksessä viihteellinen. Pussi päässä kirjoittajia tosin tänä päivänä lienee harvassa.
Viihteellisyydestä pitäisi voida keskustella sotkematta mukaan Anni Polvaa tai muitakaan, joiden teksti on (tietoisesti) ihan puhdasta viihdettä. Tässä ketjussa on kyse siitä, että sitä rajanvetoa on vaikea tehdä. Ja tekstin osittainen luiskahtaminen (ilmeisesti ihan tietoisesti aloittajalla) viihteen puolelle saa jotkut varpailleen.
Kyllä, mielestäni hyvää kirjallisuutta voi tuottaa vain ihminen, joka ajattelee avarasti. Laadukasta tekstiä voi suoltaa ilman luonteen jalostuneisuutta, mutta sisältö voi jäädä köyhäksi. Kirjan sisältö - ajatukset, ideat, kaiken alta kuultava elämänasenne - on mielestäni vielä tärkeämpää kuin tekstin tyylin hiottu laatu.
Ajattelun avaruus näkyy mielestäni esimerkiksi siitä, että kirjoittajalla ei ole jämähtäneitä asenteita, hän ei luule, että kaikkien pitäisi tehdä tai ajatella jollain tietyllä tavalla. Pitäisi minkä auktoriteetin tai lainlaatijan mukaan? Olen kanssasi samaa mieltä, että itsetuntemus on tärkeää. Se on tärkeää meille kaikille, ja varsinkin niille meistä, jotka haluamme kirjoittaa.
Voisikohan sanoa, että hyvä kirjallisuus avartaa meitä? Jollain tavalla se kyseenalaistaa ennakkoluulojamme ja uskomuksiamme. Jos kirja on pelkkää viihdettä, ilman sen syvempiä tarkoituksia, se mukailee suuren lukijakunnan pinttyneitä ajattelutapoja (jos niitä voi määritellä) ja sitä on siksi helppo lukea. Se vahvistaa ahdasmielisyyttämme ja saa meidät tuntemaan, että meidän ei tarvitse kasvaa. Jos kirja edes jollain tavalla ravistelee meitä, se ei ole enää silkkaa viihdettä, vaan sillä on kaunokirjallista arvoa. Näin minä ajattelisin.
En tullut ajatelleeksi, että ajattelun avaruudella tarkoitettiin irrottautumista sovinnaiseista tai jämähtäneistä asenteista. Niitä nimittäin ei mielestäni vakavasti otettavassa kirjallisuudessa nykypäivänä näy. Pidin itsestään selvyytetä, ettei semmoisia esiinny. Niitä löytyy puhtaasta viihteestä sekä esimerkiksi 1970-luvun kirkasotsaisesta työläiskirjallisuudesta.
Ja olivatpa asenteet mitkä tahansa, niin niitä ei pidä tuputtaman lukijalle. Ei myöskään niitä "avarampia". Kirjailija näyttää, mutta ei osoittele. Johtopäätökset tekee lukija.
Pitää tehdä sitä, ei pitäisi tehdä tätä. Kuka niin määrää? Jokaisella on omat arvonsa. Juuri tuollakin tavalla ajattelun ahtaus näyttäytyy. Se pujahtaa tekstiin kirjoittajan sitä huomaamatta. 'Täytyy, pitää, ei saa,...'
Minä olen saanut palautetta teksteistäni nimenomaan siitä, että näytän, en tuputa. Kuljetan vierekkäin vaikkapa länsimaista ja islamilaista maailmaa ottamatta kantaa siihen mitä tapahtuu, osoittamatta kummankaan paremmuutta. On nähty, että se toimii.
Tässä keskustelussa sen sijaan olen kyllä ottanut kantaa ja otan vastakin. Ovat erikseen mielipiteet, joita esitetään nettikeskustelussa ja tuotetussa fiktiivisessä tekstissä. Kummankin tarkoitus on erilainen.
Mitä ihme syytä on keskustella netissä, jos ei ole mielipiteitä. Mihin jees-ihmisiä tarvitaan?
Itse asiassa keskustelu on mahdollista vain ilman niitä.
Kirjoittamista verrataan riisuutumiseen julkisesti. Se on hyvä vertaus, koska kirjoittamalla paljastaa itsestään paljon enemmän kuin tarkoittaakaan; asenteitaan, heikkouksiaan, pelkojaan, kaunojaan.
Oman mielenrauhani ja terveyteni takia jätän tämän ketjun tähän. On ihanaa aina silloin tällöin tavata täälläkin inspiroivia ihmisiä, jotka kunnioittavat toisten erilaisuutta ja joilla on kiinnostavaa sanottavaa. Onnekseni olen tavannut heitä aina silloin tällöin. Jospa taas joskus.
Käy nyt vielä sanomassa viimeiset sanasi. En lue niitä, mutta joku toinen saattaa lukea.
Toivottavasti löydät keskusteluseuraa ihan omalta tasoltasi. Aurinko paistaa. Lintu lentää. Siniristilippu hulmuaa. Lunta on poikkeuksellisen paljon, mutta niinhän sitä on tämmöisinä talvina tuppaa oleman. Ai et oikein pidä talvesta, no kaikkia vuodenaikoja tarvitaan. Onko teillä ikkunassa tänään kaksi kynttilää? Ei kun meillä on kolme. Se on ihan okei, neljäkin kelpaisi, erilaisuutta tarvitaan. Hyvää itsenäisyyspäivää, mukava kun löytyi yhteistä kiinnostavaa puhuttavaa.
mitä heidän mielestään on viihde? He pitivät viihdettä huonona asiana? Miksi? Sinä pidät sitä huonona vai hyvänä? Miksi? Haluatko tekstisi olevan viihteellinen? Jos et, millainen se mielestäsi tulisi olla, jotta se ei olisi viihteellinen? Haluatko lukijoita vai nirppanokkien hyväksyntää? Millaista kirjallisuutta itse luet? Halveksitko viihdettä? Miksi? Onko se salainen paheesi? Miksi salainen?
Olivatko nuo kaksi lukijaasi päteviä arvostelemaan toisen tekstiä?
Ei viihde ole salainen paheeni, on ihan ilmiselvää, että tekstini on osittain viiheellistä. Se on persoonallinen tyylini. Luen myös itse viihdettä siinä kuin muutakin kirjallisuutta, kirjoittajan on mielestäni hyvä lukea erilaisia tekstejä.
Jos minulla olisi mahdollisuus valita joko Finlandia-palkinto ja unhoonjäänti sen jälken tai vuoden myydyin teos, joka käännetään useille kielille niin arvatkaa kumman valitsisin? Varmaan monet muutkin valitsisivat jälkimmäisen, jos ovat rehellisiä itselleen.
avaa hyviä reittejä moniin piireihin ja se voi tukea muutakin kuin kirjallista työuraa. Tiedemaailmassa en katsoisi pahaksi saada taidekirjallisuuspalkintojen suomalainen ykkönen, saada kohtalaisen mukava myynti ja samalla mainostaa muita töitäni. Ottaisin toki F-palkinnon. Se on hyvä ja tavoittelemisen arvoinen palkinto niin taloudellisesti kuin pitkällä tähtäimellä. Kukaan ei koskaan unohda nimeäsi, kun tulet tilaisuuteen ja mainitset CV:si muiden palkintojen ohessa Finlandian.
Minua puolestaan ei tiedemaailma kiinnosta. Eikä kirjallinen työura. Päivätyöansiot revitään ihan muualta.
huono ratkaisu se, että yhä useimmalla kirjailijalla on tutkijakoulutusta taustana. Tieteen ja taiteen tavassa ymmärtää maailmaa läpi tieteen ja taiteen historian on kieltämättä kiehtovia yhtymäkohtia. En tyrmäisi huono vaihtoehtona, että molemmat ruokkisivat tekijän innostusta tiede taidetta ja taide tiedettä. Hienoa!
Mutta on tietysti kirjailijoita, joita tiede ei kiinnosta.
En lukenut ihan koko litaniaa läpi, mitä tähän nyt onpi kirjoiteltu,mutta...Keskustelun alku sana viihde saa aikaan kiemuroita taiteeseen, rahaan, dekkarereihin, sarjakuvanäyttelyn mainontaan(jota mainostetaan joka keskustelussa, anteeksi vain) , kustantajien mielipiteisiin, leipätyöhön ym. Täytyy myöntää että viihde on kova sana näköjään...Vai mitä?
No minäpä vastaan oman mielipiteeni joukon jatkoksi!:)
Miksi viihde on joillekuille kirosanan kaltainen?
Joillekkin on, joillekkin ei..Mitä sitten? Vähän sama kuin kysyisi miksi alkoholi on joillekuille kirosanan kaltainen? Miksi työttömyys on joillekuille kirosanan kaltainen. Miksi impotentti on joillekuille kirosanan kaltainen? Miksi sarjakuva on joillekuille kirosanan kaltainen..:DTätä miksi kyselyä voisi jatkaa loputtomiin...
Ja miksi (osittainen) viihteellisyys tekstissä vie pohjan pois sen muilta ansioilta?
En minä tiedä. Jos tekstissäsi viihteellisyys vie todellakin pohjan muilta ansioilta, miksi sen sinne tökkäät. Onko se viihteellisyys oikeassa paikassa? Jos itse pidät omasta tyylistäsi ja ennen kaikkea viihteellisyydestäsi, älä nyt viihteen takia menetä yöuniasi. Lähetä teksti kustantajalle, sillä sipuli. Ota viihteet pois tai jätä. Vaikea kenenkään on kommentoida, kun ei tarkkaan tiedä missä kohdin kuuluisa mr. viihteellisyys putkahtaa esiin. Ja minkälaista on se muu ansio?
Hyvä inspiration! Tuohon listaasi voisi vielä lisätä, että sana "miksi" on myös joillekin kirosana.