SP2-päivityksen

9.5.2004: SP2 asentuu myös piraatti-Windowsiin
Microsoft on muuttanut suhtautumistaan piraattikäyttäjiin - tietoturvan nimissä.
Microsoft aikoo antaa Windows XP:n tulevan Service Pack 2 -tietoturvapäivityksen myös niiden käyttäjien ladattavaksi, joilla on käytössään käyttöjärjestelmän laiton kopio. Yhtiön mukaan huonosti suojatut piraatti-Windowsit vaarantaisivat myös yhtiön maksavien asiakkaiden turvallisuuden.
Microsoftin tuotejohtaja Barry Goffe kertoi ComputerTimesille, että SP2:een ei ole lisätty ominaisuuksia, jotka estäisivät Windows XP:n laittomien kopioiden käyttäjiä lataamasta sitä käyttöönsä. Microsoft on matkan varrella muuttanut ajattelutapaansa, sillä vielä Service Pack 1:n asentaminen laittomaan Windows XP -kopioon oli pyritty estämään.

"Tämä oli vaikea valinta. Päätimme lopulta, että vaikka jollakulla olisikin piraattikopio Windowsista, on tärkeämpää pitää hänet turvassa kuin olla huolissaan myyntituotoista", Goffe toteaa. "Suojaamattomien käyttäjien olemassaolo merkitsee suurempia virus- ja matoepidemioita, mikä vaikuttaa internetiin ja täten myös meidän laillisiin käyttäjiimme."

Näillä näkymin kesällä julkaistavan SP2:n suurin uudistus koskee Windows XP:n omaa palomuuria. Lisäksi päivityksen jälkeen Windows muistuttaa laiskaa käyttäjää entistä sitkeämmin tietoturvapäivitysten tekemisestä. SP2:n myötä myös Windowsin oma webbiselain Internet Explorer saa pop-up-ikkunoiden esto-ominaisuuden, joka on ollut kilpailevissa selaimissa jo vuosia.

http://www.mbnet.fi/jutut/uutiset/?from=etusivu#U1426
4506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Todella järkevä teko microsoftilta, niin ei ne laittomiakaan käyttiksiä käyttävät levittele jatkossa ehkä niin paljon viruksia koneiltaan.

Äänestä
  • Ovat vaan tajunneet,että turhaa laittaa mitään piraattisuojia,kun joku kuitenkin murtaa ne.
    Suurin osa piraatti XPn käyttäjistä on kyllä päivittänyt keinolla tai toisella piraattiwinukoihin sp1 ja muut turvapäivitykset,ihan yhtä hyvin toimivat ne "fixatut" versiot kuin aidotkin.

    Äänestä

Poimitaanpa joitain olellisuuksia tuosta:

"Service Pack 1:n asentaminen laittomaan Windows XP -kopioon oli _pyritty_ estämään."

Toisinsanoen service pack 2 saa asennettua nyt myös ne tyhmemmät piraattiversion haltijat.

"...joka on ollut kilpailevissa selaimissa jo vuosia."

Kun sanan selain vaihtaa sanaan ohjelma niin tuo sama lause todennäköisesti pätee kaikkiin SP2:n sisältämiin päivityksiin.

Mutta kuitenkin parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja onhan softa puolella tehty "nousuja" ennenkin vaikka aikaisemmin oltaisiinkin oltu valovuosia kehityksestä jäljessä.

Äänestä
  • ""...joka on ollut kilpailevissa selaimissa jo vuosia."

    Kun sanan selain vaihtaa sanaan ohjelma niin tuo sama lause todennäköisesti pätee kaikkiin SP2:n sisältämiin päivityksiin."

    Toi oli hyvä =D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


saa myös... kirjoitti:

9.5.2004: SP2 asentuu myös piraatti-Windowsiin
Microsoft on muuttanut suhtautumistaan piraattikäyttäjiin - tietoturvan nimissä.
Microsoft aikoo antaa Windows XP:n tulevan Service Pack 2 -tietoturvapäivityksen myös niiden käyttäjien ladattavaksi, joilla on käytössään käyttöjärjestelmän laiton kopio. Yhtiön mukaan huonosti suojatut piraatti-Windowsit vaarantaisivat myös yhtiön maksavien asiakkaiden turvallisuuden.
Microsoftin tuotejohtaja Barry Goffe kertoi ComputerTimesille, että SP2:een ei ole lisätty ominaisuuksia, jotka estäisivät Windows XP:n laittomien kopioiden käyttäjiä lataamasta sitä käyttöönsä. Microsoft on matkan varrella muuttanut ajattelutapaansa, sillä vielä Service Pack 1:n asentaminen laittomaan Windows XP -kopioon oli pyritty estämään.

"Tämä oli vaikea valinta. Päätimme lopulta, että vaikka jollakulla olisikin piraattikopio Windowsista, on tärkeämpää pitää hänet turvassa kuin olla huolissaan myyntituotoista", Goffe toteaa. "Suojaamattomien käyttäjien olemassaolo merkitsee suurempia virus- ja matoepidemioita, mikä vaikuttaa internetiin ja täten myös meidän laillisiin käyttäjiimme."

Näillä näkymin kesällä julkaistavan SP2:n suurin uudistus koskee Windows XP:n omaa palomuuria. Lisäksi päivityksen jälkeen Windows muistuttaa laiskaa käyttäjää entistä sitkeämmin tietoturvapäivitysten tekemisestä. SP2:n myötä myös Windowsin oma webbiselain Internet Explorer saa pop-up-ikkunoiden esto-ominaisuuden, joka on ollut kilpailevissa selaimissa jo vuosia.

http://www.mbnet.fi/jutut/uutiset/?from=etusivu#U1426

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu