Eilen.

Eilen.

Olin huojentunut.
Kaikki elämässäni ei päättyisi
musertavaan suruun.

Viime yönä näin unta uponneista
veneistä, kallistuneista taloista, aaveista.
Aaveista, jotka eivät voineet hellittää elämästä.

Itkin ajaessani muistaen koiraani,
jota en ollut valmis menettämään.

Selviän, mutta muistan huudon, jonka
koirani päästi viime hetkillään.

Ja jokaisessa vastoinkäymisessä tulen
pelkäämään pahinta, menetystä.

------

Vaikka runoni olisivat surullisia, niin en ole yhtä runojeni kanssa. Vietän suruaikaani, olen huolissani läheisistäni. Kaikesta huolimatta selviän. Ja runoni eivät ole edes kummoisia:).
6357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Koskettava se on. Ja pidän tuosta jälkikirjoituksestakin :) Niin taidatkin selvitä, yksi arpi rikkaampana.

Äänestä
  • Pärjään. Laitoin myös ylläpidolle ilmoituksen ja toivoin, että tarkistaisivat IP-osoitteen. Sitä minun ei tarvitse tietää, tekevätkö sen :).

    Äänestä

  • mahdotonyhtalo" kirjoitti:

    Pärjään. Laitoin myös ylläpidolle ilmoituksen ja toivoin, että tarkistaisivat IP-osoitteen. Sitä minun ei tarvitse tietää, tekevätkö sen :).

    Oman mielensä tuo vaan mustaa, ruokkimalla kostonhimonsa. Tekee itsestään pienen ihmisen.

    Äänestä

  • Putkivalo kirjoitti:

    Oman mielensä tuo vaan mustaa, ruokkimalla kostonhimonsa. Tekee itsestään pienen ihmisen.

    Ylläkselle kyllä lähden ja joskushan tämän elämänkin on tasoituttava? Toivon mukaan elämässäni on silloin pieni karvaturri. Vaikka kuinka vannoin ja vakuutin, ettei tule enää koiraa, niin sillä on jo nimi :]. Jotenkin on vain koiraton olo.. Isäkin on päässyt jo sairaalasta.. Alku oli hankala ja olin huolissani, mutta tänään tilanne oli jo onneksi parempi.. Zombina olokin päättyy.. Voi, kun asiat sujuisivat paremmin tulevaisuudessa. Pärjäile sinäkin!

    Äänestä

unet vissii heijastaa hereilläoloa
mie ajattelin ennen unille käyntiä
vähentää alkoholin käyttöä
näin unta
join viinaa
liukuhihnalla tuli uutta
en vain tullut humalaan
alon jo epäilemään tarjoilijaa
kun drikki maistui lämpimälle raanavedelle


---
nyt en ossaa muuta kun toivottaa
parempia aikoja

Äänestä
  • No, ainakin isän kävely on parempi. Viime yönä olin vielä huolissani, ettei kaatuisi ja satuttaisi itseään. Kuten jo Putkikselle kirjoitin, olen vahtinut isääni viime yön. Käynyt tarkistamassa, onko kaikki hyvin. Ja viime yö oli aika kaaottinen. Tänään voin mennä jo nukkumaan paremmalla mielellä. Miettimättä, pitääkö tilata ambulanssi.

    Kuullosti pahalta myös unesi :). Paitsi raanavesi on oikeanlämpöisenä ihan hyvää. Ja kun olen nyt tottunut paasamaan lääkkeistä ja syömisestä, niin voisin samaan yhteyteen puhua sinulle alkoholin kulutuksesta :D.

    Kai se on tämä oma ikä, vanhempien ikä ja koirien ikä, jotka kasaavat ongelmat näin vyyhdeksi. Jokaisen katastrofin jälkeen olen yllättynyt, että olen lopulta siitä selvinnyt. Huomaan jo ennakoivani tulevaisuutta eli varautumalla tuleviin ongelmiin. Yrittäen muistaa elää välillä :).

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mahdotonyhtalo" kirjoitti:

Eilen.

Olin huojentunut.
Kaikki elämässäni ei päättyisi
musertavaan suruun.

Viime yönä näin unta uponneista
veneistä, kallistuneista taloista, aaveista.
Aaveista, jotka eivät voineet hellittää elämästä.

Itkin ajaessani muistaen koiraani,
jota en ollut valmis menettämään.

Selviän, mutta muistan huudon, jonka
koirani päästi viime hetkillään.

Ja jokaisessa vastoinkäymisessä tulen
pelkäämään pahinta, menetystä.

------

Vaikka runoni olisivat surullisia, niin en ole yhtä runojeni kanssa. Vietän suruaikaani, olen huolissani läheisistäni. Kaikesta huolimatta selviän. Ja runoni eivät ole edes kummoisia:).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu