Polyamoria

Nyt on perustettu Polyamoria-yhdistys ja on heidän vuoronsa astua ulos kaapista. Se tarkoittaa sitä, että suhteessa voi olla enemmän kuin 2 osapuolta. Hesarissa esiteltiin yhden naisen ja kahden miehen "perhe". Sovussa ja tyytyväisinä kuulemma elelevät, nainen arveli etä jos lapsia hankitaan, pitäisi molempien kanssa saada lapsi. Kohta varmaan vaaditaan lakiin muutos tällaiselle avioliitolle.
Tällainen systeemi kuulemma vähentää avioeroja, voi ottaa kaikki rakastajat ja rakastajattaret saman katon alle.
5159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

itsetyydyttäjien yhdistykseen? Hyvä aate sekin.

Äänestä

Kyllä nyt riittää piispoilla duunia, kun he yrittävät panna järjestykseen kaikki heterot, homot, lesbot, transut ja nyt vielä nämä polyt.

Ei käy katteeksi piispoja.

Maailman lopun enteitä on ilmassa, kun maailman ja Suomen talous järkkyy ja ihmiset ei enää tiedä, mihin läpeen sen pippelinsä työntää.

Historia toistaa itseänsä. Rooman valtakuntakin hajosi omaan mahdottomuuteensa, kun vaan syötiin, juotiin ja hässittiin, milloin ketäkin.

Äänestä
  • kun kaikki salarakkaat vyöryy kaapeista kadulle ja sitä tietä kirkkoon siunattavaksi. Onhan käsite "avoin avioliitto" ollut jo pitkään. Sopii ryhmäseksistä tykkääville.
    Naiselle sopiin oman jo huonossa kunnossa olevan ukon lisäksi nuori ja vetreä toiseksi.

    Äänestä

  • tungosta tulee kirjoitti:

    kun kaikki salarakkaat vyöryy kaapeista kadulle ja sitä tietä kirkkoon siunattavaksi. Onhan käsite "avoin avioliitto" ollut jo pitkään. Sopii ryhmäseksistä tykkääville.
    Naiselle sopiin oman jo huonossa kunnossa olevan ukon lisäksi nuori ja vetreä toiseksi.

    Kyllä mun ainakin tekis mieli pötkiä pakoon...

    Äänestä

  • kyllä, mutta kun ei kirjoitti:

    Kyllä mun ainakin tekis mieli pötkiä pakoon...

    haetaan ulkomaita myöten kotiin tuliaisiksi, moni äijä tuo sen pöpöjen kantajankin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi itku! kirjoitti:

Nyt on perustettu Polyamoria-yhdistys ja on heidän vuoronsa astua ulos kaapista. Se tarkoittaa sitä, että suhteessa voi olla enemmän kuin 2 osapuolta. Hesarissa esiteltiin yhden naisen ja kahden miehen "perhe". Sovussa ja tyytyväisinä kuulemma elelevät, nainen arveli etä jos lapsia hankitaan, pitäisi molempien kanssa saada lapsi. Kohta varmaan vaaditaan lakiin muutos tällaiselle avioliitolle.
Tällainen systeemi kuulemma vähentää avioeroja, voi ottaa kaikki rakastajat ja rakastajattaret saman katon alle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu