Espanjaan joskus siinä kesän tienoilla

Heippa!

Olen 18v. nainen ja tarkoitus olisi valmistua lukiosta nyt keväällä 2011. Olen mietiskellyt jo jonkin aikaa, mitähän sitä elämältään tahtoo ja mitähän sitä ryhtyisi opiskelemaan valmistuttuaan. Nämä asiat ovat minulle vielä täysin kysymysmerkkinä. Siksipä ajattelin, että olisi mukava lähteä vähän mietiskelemään, rentoutumaan, irtautumaan arjen rutiineista ja nauttimaan elämästä tuonne toiselle puolelle Eurooppaa. Eli Espanjaan. Ikinä en ole käynyt ks. maassa mutta siksipä sinne haluaisinkin mennä. Kaipaisin matkaseuraa, koska hieman pelottaa lähteä yksin, ja muutenkin onhan se aina kivempaa kun on joku matkaseuralainen siinä. Lisäksi asimiskulut ja sun muut voisi puolittaa niin säästäis hieman rahaakin. Ajattelin että voisi vuokrata jonkin kämpän ks. maasta vaikka kuukauden ajaksi. Olen aiemmin matkustellut muissa Euroopan maissa, joten löytyy jo aikaisempaakin matakakokemusta. Olen itse huumorintajuinen ja luotettava. Kaipaisinkin sellaista seuraa, joka täyttäisi nämä samat piirteet eli luotettavuus ja huumorintajuisuus. Ja tietysti täytyy olla myös seikkailunhaluinen ja valmis uusiin haasteisiin. :) Jos yhtään kiinnostuit niin vastaileppa vaikka tänne näin aluksi ja mietitään sitten yhdessä kuinka voidaan toteuttaa unelmat todeksi. :)
4323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olisin kiinnostunut lähtemään mukkan :)

Äänestä
  • Kiva kuulla. Minkäs ikänen oot? Oisko sulla joku msn tmv? :)

    Äänestä

  • freeeedom kirjoitti:

    Kiva kuulla. Minkäs ikänen oot? Oisko sulla joku msn tmv? :)

    Laitatko oman spostosottees ni laitan sulle postia :)!

    Äänestä

  • ellu.. kirjoitti:

    Laitatko oman spostosottees ni laitan sulle postia :)!

    Toki, [email protected]

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


freeeedom kirjoitti:

Heippa!

Olen 18v. nainen ja tarkoitus olisi valmistua lukiosta nyt keväällä 2011. Olen mietiskellyt jo jonkin aikaa, mitähän sitä elämältään tahtoo ja mitähän sitä ryhtyisi opiskelemaan valmistuttuaan. Nämä asiat ovat minulle vielä täysin kysymysmerkkinä. Siksipä ajattelin, että olisi mukava lähteä vähän mietiskelemään, rentoutumaan, irtautumaan arjen rutiineista ja nauttimaan elämästä tuonne toiselle puolelle Eurooppaa. Eli Espanjaan. Ikinä en ole käynyt ks. maassa mutta siksipä sinne haluaisinkin mennä. Kaipaisin matkaseuraa, koska hieman pelottaa lähteä yksin, ja muutenkin onhan se aina kivempaa kun on joku matkaseuralainen siinä. Lisäksi asimiskulut ja sun muut voisi puolittaa niin säästäis hieman rahaakin. Ajattelin että voisi vuokrata jonkin kämpän ks. maasta vaikka kuukauden ajaksi. Olen aiemmin matkustellut muissa Euroopan maissa, joten löytyy jo aikaisempaakin matakakokemusta. Olen itse huumorintajuinen ja luotettava. Kaipaisinkin sellaista seuraa, joka täyttäisi nämä samat piirteet eli luotettavuus ja huumorintajuisuus. Ja tietysti täytyy olla myös seikkailunhaluinen ja valmis uusiin haasteisiin. :) Jos yhtään kiinnostuit niin vastaileppa vaikka tänne näin aluksi ja mietitään sitten yhdessä kuinka voidaan toteuttaa unelmat todeksi. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu