SAAKO KODINHOITAJALLA TEETTÄÄ LAILLISESTI YÖVUOROJA?

Olen koulutukseltani kodinhoitaja, työkokemusta mulla on vanhustenhuollosta vaihtelevista työpaikoista. Olen tehnyt 18-paikkaisessa YKSITYISESSÄ vanhainkodissa myös yövuoroja YKSIN, kysymys kuuluu: saako kodinhoitaja laillisesti olla yksin yökkönä? Jostain kuulin, että olisi tulossa/tullut sellainen laki, että täytyy olla vähintään lähihoitaja, jos tekee öitä(ainakin yksin)?
5967
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yksityisellä saa vaikka navettapiika hoitaa haavoja ja pistää inskaa. Yövuorossa saa yksin olla 32 paikkaisessa dementia kodissa, vallan Mainiosti. Laillisuudesta ei nyt eds keskustella, kyllä sulla ura etenee. Yksityisellä ei tarvi olla koulutusta, ei tarvi osata kieltä, jos tulee tosi paikka niin kaupungin hoitajat käyvät tekeen ne oikeat hommat ja yksityinen senkun van kerää rahat, laillisesti.

Äänestä

Lain mukaan lähihoitajan työtä saavat tehdä kaikki ne joilla on siihen riittävä ammattitaito, joka voi sitten olla hankittu työkokemuksella, koulutuksella, olemalla osastonhoitajan kalakaveri tai jotain muuta. Eli käsite on varsin liukuva. Lähihoitajan nimikettä ei kuitenkaan saa käyttää kuin lähihoitajat, mutta asia korjataan helposti siten että työsopimukseen kirjoitetaan pelkästään hoitaja.

Todella edesvastuutonta kyllä laittaa yksinään valvomaan sellainen ihminen jolla ei ole koulutusta ja joka vielä itsekin epäilee omaa selviytymistään. Mutta yksityisellä kun potilasturvallisuus ei ole se kuuma sana, vaan raha. Hoitaja maksaa usein enemmän.

Äänestä
  • En viestilläni tarkoittanut mitenkään, että epäilisin omaa selviytymistäni yökkönä. Mulla on lääkkeenantoluvat ja insuliininpistoluvat, ja olen yökkönä ollut muuallakin. Onhan yksin yököttäminen vähänkään isommassa yksikössä vastuullista kenelle tahansa. Toki asiakasturvallisuus on aina etusijalla, mutta ainakin meillä yökkö teki paljon muutakin hoitotyön ohella. Lienee ainakin yksityisissä hoitokodeissa ihan yleinen käytäntö. Lähinnä halusin kysellä kirjoituksellani, onko jokin lakimuutos tai vastaava tullut/ tulossa jossa säädeltäisiin millä koulutuksella olevat henkilöt saavat toimia yksinään yökkönä.

    Äänestä

  • Churinga kirjoitti:

    En viestilläni tarkoittanut mitenkään, että epäilisin omaa selviytymistäni yökkönä. Mulla on lääkkeenantoluvat ja insuliininpistoluvat, ja olen yökkönä ollut muuallakin. Onhan yksin yököttäminen vähänkään isommassa yksikössä vastuullista kenelle tahansa. Toki asiakasturvallisuus on aina etusijalla, mutta ainakin meillä yökkö teki paljon muutakin hoitotyön ohella. Lienee ainakin yksityisissä hoitokodeissa ihan yleinen käytäntö. Lähinnä halusin kysellä kirjoituksellani, onko jokin lakimuutos tai vastaava tullut/ tulossa jossa säädeltäisiin millä koulutuksella olevat henkilöt saavat toimia yksinään yökkönä.

    En ole ainakaan kuullut moisesta. Enkä usko että on tulossakaan, jos ns. epäpätevät työntekijät poistettaisiin vanhustenhuollosta niin koko toiminta kaatuisi. Varsinkaan en usko, että se vaikuttaisi sinuun ensimmäisenä, koska sulla on kuitenkin tuo kodinhoitajan koulutus mikä on jo enemmän kuin monella muulla.

    Mistä kuulit siitä? Meinaan vaan että jos tuollaista joku suunnittelisi niin kai siitä olisi ainakin ammattiliitot jo tiedottaneet ja varmaan iltapäivälehtien otsikoissakin näkyisi.

    Äänestä

  • remedium86 kirjoitti:

    En ole ainakaan kuullut moisesta. Enkä usko että on tulossakaan, jos ns. epäpätevät työntekijät poistettaisiin vanhustenhuollosta niin koko toiminta kaatuisi. Varsinkaan en usko, että se vaikuttaisi sinuun ensimmäisenä, koska sulla on kuitenkin tuo kodinhoitajan koulutus mikä on jo enemmän kuin monella muulla.

    Mistä kuulit siitä? Meinaan vaan että jos tuollaista joku suunnittelisi niin kai siitä olisi ainakin ammattiliitot jo tiedottaneet ja varmaan iltapäivälehtien otsikoissakin näkyisi.

    En muista enää mistä tästä kuulin, olisiko ollut joku satunnainen työkaveri jonkun ajan takaa...Olisihan tuo mielenkiintoista tietää jos tällainen tulisi. Yksityiset työnantajat varmastikin teettävät ainakin samat hommat olipa kh tai lh.
    Olen joskus miettinyt tutkintoni päivittämistä jollain tapaa, mutta tuntuisi tyhmältä lähteä lukemaan samoja asioita uudestaan vaan siksi että saisi uudet paperit. Ties vaikka joskus kouluttaudun ihan eri alallekin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Churinga kirjoitti:

Olen koulutukseltani kodinhoitaja, työkokemusta mulla on vanhustenhuollosta vaihtelevista työpaikoista. Olen tehnyt 18-paikkaisessa YKSITYISESSÄ vanhainkodissa myös yövuoroja YKSIN, kysymys kuuluu: saako kodinhoitaja laillisesti olla yksin yökkönä? Jostain kuulin, että olisi tulossa/tullut sellainen laki, että täytyy olla vähintään lähihoitaja, jos tekee öitä(ainakin yksin)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu