Pureehan se...

Pureva pakkanen
ei sille kesyttäjää,
hellettä hellivää
odottamaan jään

Vuodet kuluvat
kierrän mutkaista ympyrää,
unessani kerran
en tiennyt lähteneenikään.
6258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

on mahdollista
ympyrässä pysähtyä

lämpö ja energia
sallia
sille antautua

Äänestä

Mietin sanojasi,
"en tiennyt lähteneenikään"

enpä ole irti päästänytkään,
mieleeni itsekseen.

Mitä unet kertookaan...

Äänestä
  • Jälkimmäiseen kommentoisin,
    ja kuinka todelllisia ne ovatkaan, ne unet.

    Äänestä

Pakkanen piilottaa viluiset peiton alle !
Uneenkin.
Ympyrässä kertyy aina jotain, enemmän
kuin itse ehtii, matkata aina vähän jäljessä.
Tuntuu turhauttavalta jos tärkeinkin kateissa,
elämättömänä. Jäytäähän pakkanen.

Äänestä
  • "Eräs mies" sanoi minulle muutama päivä sitten; "Muita ei voi muuttaa, mutta itseään voi. Minä olen täydellinen."
    (kun kritisoin hänen toimintatapaansa ja ns. löyhää moraaliaan, jossa hän ei nähnyt mitään väärää)

    Jäin miettimään, mistähän aloittaisin itseni muuttamisen, jos täydellisyys on sellainen millaiseksi sen kukin mieltää. Ei minusta ole täydelliseksi... tai en ainakaan halua muuttua sellaiseksi. Olen aina ennen pyrkinyt täydellisyyteen, odottanut oikeaa hetkeä, jopa niin kauan että asiat jäävät tekemättä. Ehkä sen suhteen olisi hyvä hetki muuttua, hypätä hetkeksi sivuun ympyrästä, niin huomaamatta, éttä kukaan täydellinen huomaakaan...

    Äänestä

  • Elina.S. kirjoitti:

    "Eräs mies" sanoi minulle muutama päivä sitten; "Muita ei voi muuttaa, mutta itseään voi. Minä olen täydellinen."
    (kun kritisoin hänen toimintatapaansa ja ns. löyhää moraaliaan, jossa hän ei nähnyt mitään väärää)

    Jäin miettimään, mistähän aloittaisin itseni muuttamisen, jos täydellisyys on sellainen millaiseksi sen kukin mieltää. Ei minusta ole täydelliseksi... tai en ainakaan halua muuttua sellaiseksi. Olen aina ennen pyrkinyt täydellisyyteen, odottanut oikeaa hetkeä, jopa niin kauan että asiat jäävät tekemättä. Ehkä sen suhteen olisi hyvä hetki muuttua, hypätä hetkeksi sivuun ympyrästä, niin huomaamatta, éttä kukaan täydellinen huomaakaan...

    Eivätkä siinä täydellisyydessään luultavimmin mitään huomaakaan ;
    kun ei "minä" ole enää mukana, mahdollistuu moni hetki uudella tavalla...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elina.S kirjoitti:

Pureva pakkanen
ei sille kesyttäjää,
hellettä hellivää
odottamaan jään

Vuodet kuluvat
kierrän mutkaista ympyrää,
unessani kerran
en tiennyt lähteneenikään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu