Meillä on se tilanne, että perheeseemme kuuluu 2 biolasta ja yksi sijoitettu. Sijoitettu on asunut meillä koko ikänsä ja on nyt kouluikäinen. Olemme mieheni kanssa pohtineet mahdollisuutta tehdä testamentti sijoitetun lapsen hyväksi, sillä hän kyllä meille on perheemme jäsen ja rakas siinä kuin muutkin lapsemme.
Onko kellään kokemusta tällaisesta menettelystä? Toki tiedämme nuorimmaisemme aikoinaan perivän myös omat vanhempansa, mutta sillä asialla ei tässä yhteydessä ole merkitystä. Mitä painoa tulisi antaa lapsen mahdolliselle paluulle biokotiinsa -lapsi ei ole tavannut vanhempiaan 5 vuoteen, joten se ei liene ainakaan kovin todennäköistä.
Se tietysti tulee huomioida, että lapsen huoltaja saa hänen tiliään käyttää ja nykyäänkin tämän lapsen tili onkin meidän nimissämme, mutta katsellaan nyt,mitä tästä syntyy

Vastaukset 1
Vanhimmat
Testamentilla voitte luovuttaa tietyn osan perinnöstä sijoitetulle lapselle siten, että hän saa sen haltuunsa esim. 21 vuotiaana (jos niin ikävästi käy, että te molemmat kuolette ennen sitä). Ikärajalla estätte ainakin hänen biologisten vanhempiensa kajoamisen testamentattuun omaisuuteen. Kannattaa myös laittaa testamenttiin ehto, että ellei lapsi ole kuollessanne enää elossa, niin testamentattu osa palautuu kuolinpesälle, eikä siirry sijoitetun lapsen sukulaisille.