Justify my love

Taidokkaasti
Melkein itseäkin alkaa kuumottamaan ;)

Laittaisin plussan mutta eipä suostu tuo näyttämään sitä :)

joskus sangen yksipuolisen epätoivoista, miehille?

http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=30672

himoa, hurmiota, hekumaa...

Ja niin vaarallista..

Kiitos lukuelämyksestä, jälleen kerran! Hienoa saada sut takaisin runoilemaan...

Niin joku voisi sanoa, kuten eräs Lordi Chesterfield;

Nautinto on hetkellistä, asento naurettava ja kustannukset kohtuuttomat ;)

Elämää ja elektroniikkaa kuitenkin aina tarvitaan, kiitos kaikille kommentoijlle, special thänks to Ich bin.., Putkivalolle ja Lma:lle, jotka ovat jaksaneet kannustaa tekstistä toiseen ;)

Ja kauniiksi lopuksi otetaan pätkä joulun suosikki lahjaa....by tt ja hiljenntään kuulemaan...nauttimaan...

”Ensin oli hiljaisuus, jossa viimeiset sanat räpyttelivät kuin parvi kyyhkysiä tai kaartelivat kuin haukat tietämättä tarkoin mitä tehdä, minne mennä: viedä untuvasta kudottu viesti, vai – iskeä, repiä kappaleiksi. Ja hiljaisuudessa olivat huulet kuin portit, jotka odottavat tuulta sulkemaan ne, salpaamaan ne susilta ja luodeilta, tai avaamaan, päästämään uupunut matkaaja muurien suojaan kaivolle, jonka vesi virvoittaa kuolleetkin.

Huulista huuliin on pitkä matka kesytöntä virtaa. Tämä ei voi tapahtua hitaasti, askel kerrallaan, tunnustellen, nämä huulet eivät kestäisi lähestyä toisiaan hitaasti, sillä ne ovat pakahtumiseen asti täynnä vihan ja katkeruuden seittejä ja rakkauden tukahduttavia kukkia. Näiden huulten on törmättävä toisiinsa, kohdattava toisensa kuin neljä punaista aaltoa, muututtava mereksi, jonka pohjalla aurinko asuu. Ei ole aikaa rakentaa tiili tiileltä, parru parrulta tukevaa siltaa, odottaa paikalle laumaa enkeleitä siivet levällään matkaa suojelemaan. On vain yksi tie: on käveltävä narua pitkin.

Hänen huuliinsa on kätketty sata salamaa ja sata lumpein tähditettyä lampea, jotka kuiskaavat kutsuvasti…..ja minun huuleni tarjoutuvat koivuksi salamoiden iskeä, uomaksi joen juosta, mullaksi siementen pystyttää leirinsä, ja minun huuleni ovat yhtä rikki kuin minä itse, lasinsirpaleita ne ovat, ne viiltävät haavoja ja minun silmäni lennättävät suolaa sydämeni etäisiltä aavikoilta.

Hänen huulensa humisevat minussa, niin, humisevat, humisevat, ovat suuri metsä, suuri punertava metsä niin kuin kaikki vaahterat olisivat kerääntyneet yhdeksi metsäksi ja kaikki syksyt kokoontuneet yhdeksi syksyksi ja kaikki paisuneiden huulten puna ja punaiset tulenliekit muuttuneet vaahteran lehdiksi ja kaikki maailman hengitys, huohotukset, huokailut, levollisten unien leutous, kaikki muuttuneet tuuleksi, joka varistaa lehdet ja vaikeroi kuin metsään eksynyt lapsi tai salaman sokaisema sydän, jolle jokainen polku on väärä.

Sen metsän kauneus kauhistuttaa minua, kun se humisee minussa… ja minä tunnen hänen huultensa lämmön ja kuinka hän kutsuu minun rakkauteni vankkureita kuljettamaan hänen epätoivonsa matkoihinsa ja minun lämpöäni, joka kaivaisi sen raateluhampaat syvälle maahan, kallion alle…ja...”

http://www.youtube.com/watch?v=0J1kKn57Izo&feature=related