Ostin Tampereen asuntooni, joka vanhassa rapatussa puutalossa, uuden täysimittaisen jääviileäkaapin. Kun poistin kapeasta keittiöstäni edellisen, löytyi jääkaapin kaksiosainen sähköpistoke jääkaapin takaa, jonne se oli asennettu tosi oudosti. Pistoke oli jatkojohdon päässä, jatkojohto oli vedetty ison väkisin murretun reiän läpi kaapin ja seinän välissä olevan ohuen vanerilevyn taakse, josta se meni keittiökalusteiden ja kaakelointien taakse, ja pistoke kiinnitetty vanerilevyn etuosaan niin, ettei vanerilevyä saa irti. Piuhaa oli tästä jatkettu keittiön ikkunanpäätyiseen seinään, ja se oli kiinnitetty MAALARINTEIPIN palasilla, eli kiinteätä seinään koukutettua tai liimattua johtoa ei ollut. Onko tämä sähköturvaohjeiden mukaan tehty johdotus? Ihmeellistä oli myös, että keittiön lattiamatto oli vedetty jääkaapin ympärillä, eli kiinteää lattiaa ei kaapin alla ollut, vaan sielläkin paksu vanerilevy. Mutta lähinnä tuo sähkösysteemi huolestuttaa. Saako pistoke edes olla suoraan jääkaapin keskiosan takana, koska en siihen hätätilanteessa mitenkään pääse raskasta jääkaappia nostamatta. Mietin, että jos sähköpistoke heittää vaikka kipinää vanerilevyssä olevan reiän läpi kuivaan seinään? Mutta jos joku remppaamisesta ja sähköasennuksista tietävä osaa sanoa sanansa, jo ennakkoon kiitoksia :)
Oudosti asennettu sähköpistoke jääkaapin takana, paloturvariski?
6
6059
Vastaukset
- Ruunailija
ne kiinreissä asennuksissa niin tehdään, että pistorasia on kaapin takana, mistäs sinne muutenkaan sähköö sais, kun kaappi on upotettu. Tuollainen roikkaviritys ei tietenkään täytä vaatimuksia.
- oikolukea
tektiä, kokeillaan ymmärsinkö oikein ja muutamia korjauksia:
Pistoke on se urosliitin joka tökätään pistorasiaan.
Onko kyseessä jatkojohto? Jatkojohto on johto minkä toisessa päässä on pistorasia ja toisessa pistoke.
Lukemani perusteella kyseessä on kiinteä asennus, missä syöttö jääkaapin pistorasiaan tulee seinän sisältä ja jatkaa pistorasialta pinta-asennuksena ikkunaseinälle (pistorasialle?)?
Jääkaappi ei ole kiinteä asennus.
Nykyään pistorasioita ei saa asentaa kalusteiden taakse, vaan ne pitää olla helposti päästävässä paikassa.
Riippuu pistorasian asennusajankohdasta, että onko sallitussa paikassa.
Jos pistorasia on kiinni kaapin taustalevyssä (se ohut vanerilevy) niin kiinnityspaikka on väärä, koska pistorasiaa ei saa tarpeeksi tukevasti kiinni ko vaneriin.
Kiinteät sähköasennukset tulee kiinnittää kunnolla (nimikin jo sanoo) ja maalarinteippi ei ole hyväksyttävä kiinnitystapa. Jatkojohtoja ei taas saa asentaa kiinteästi, koska ovat tarkoitettu vain väliaikaiseen käyttöön.
Kuullostaa vähän tee se itse miehen tekosilta. Näkemättä ja mittaamatta vaikea sanoa mitään varmaa, mutta toivotaan ettei ole tehty halvalla perusremppaa asunnon hinnanarvon nousua silmälläpitäen. - lark
oikolukea kirjoitti:
tektiä, kokeillaan ymmärsinkö oikein ja muutamia korjauksia:
Pistoke on se urosliitin joka tökätään pistorasiaan.
Onko kyseessä jatkojohto? Jatkojohto on johto minkä toisessa päässä on pistorasia ja toisessa pistoke.
Lukemani perusteella kyseessä on kiinteä asennus, missä syöttö jääkaapin pistorasiaan tulee seinän sisältä ja jatkaa pistorasialta pinta-asennuksena ikkunaseinälle (pistorasialle?)?
Jääkaappi ei ole kiinteä asennus.
Nykyään pistorasioita ei saa asentaa kalusteiden taakse, vaan ne pitää olla helposti päästävässä paikassa.
Riippuu pistorasian asennusajankohdasta, että onko sallitussa paikassa.
Jos pistorasia on kiinni kaapin taustalevyssä (se ohut vanerilevy) niin kiinnityspaikka on väärä, koska pistorasiaa ei saa tarpeeksi tukevasti kiinni ko vaneriin.
Kiinteät sähköasennukset tulee kiinnittää kunnolla (nimikin jo sanoo) ja maalarinteippi ei ole hyväksyttävä kiinnitystapa. Jatkojohtoja ei taas saa asentaa kiinteästi, koska ovat tarkoitettu vain väliaikaiseen käyttöön.
Kuullostaa vähän tee se itse miehen tekosilta. Näkemättä ja mittaamatta vaikea sanoa mitään varmaa, mutta toivotaan ettei ole tehty halvalla perusremppaa asunnon hinnanarvon nousua silmälläpitäen.... ostoa tuollainen. jääkaapille on ikäänkuin tehty nurkkaus 60 cm leveästä kaapista, josta on vedetty pois vasen seinä, sen takia niitit. Ja takavanerissasa on systeemit ilkeästi kiinni. Säälikun täällä ei voi laittaa kuvia näkyviin.
- lark
oikolukea kirjoitti:
tektiä, kokeillaan ymmärsinkö oikein ja muutamia korjauksia:
Pistoke on se urosliitin joka tökätään pistorasiaan.
Onko kyseessä jatkojohto? Jatkojohto on johto minkä toisessa päässä on pistorasia ja toisessa pistoke.
Lukemani perusteella kyseessä on kiinteä asennus, missä syöttö jääkaapin pistorasiaan tulee seinän sisältä ja jatkaa pistorasialta pinta-asennuksena ikkunaseinälle (pistorasialle?)?
Jääkaappi ei ole kiinteä asennus.
Nykyään pistorasioita ei saa asentaa kalusteiden taakse, vaan ne pitää olla helposti päästävässä paikassa.
Riippuu pistorasian asennusajankohdasta, että onko sallitussa paikassa.
Jos pistorasia on kiinni kaapin taustalevyssä (se ohut vanerilevy) niin kiinnityspaikka on väärä, koska pistorasiaa ei saa tarpeeksi tukevasti kiinni ko vaneriin.
Kiinteät sähköasennukset tulee kiinnittää kunnolla (nimikin jo sanoo) ja maalarinteippi ei ole hyväksyttävä kiinnitystapa. Jatkojohtoja ei taas saa asentaa kiinteästi, koska ovat tarkoitettu vain väliaikaiseen käyttöön.
Kuullostaa vähän tee se itse miehen tekosilta. Näkemättä ja mittaamatta vaikea sanoa mitään varmaa, mutta toivotaan ettei ole tehty halvalla perusremppaa asunnon hinnanarvon nousua silmälläpitäen.... sorry, kirjoitin tekstin muutosta väsyneenä :) Huoltomies lupasi laittaa homman kuntoon. Sähköpistorasioiden laittohan kuuluu taloyhtiölle. Ja se tosiaan on kiinteänä asennettuna jääkaapin taakse, kertomallani tavalla, höllään vanerilevyyn, jota en tietenkään uskalla itse repiä pois, koska pelkään pistoketta. Tuosta johto sitten jatkuu ikkunan ja patterin viereiseen alaseinään, jossa sielläkin se on huonosti kiinnitetty. Sama ongelma on yhdessä olohuoneeni pistorasioista, se rojottaa irti seinästä sängyn alla lattiaa vasten, eli nähtävästi alkujaankin pistorasiat asennettu huoneistooni turhan höllästi. Pyydän koukuttamaan nuo johdot kunnolle seinään, huoltomies totesikin, että jääkaapin pistoke nostetaan korkealle seinälle.
alla kuvat systeemistä, varmaan ammattimies tietää näistä jotain kommentoida :)
http://www.aijaa.com/v.php?i=7128922.jpg
http://www.aijaa.com/v.php?i=7128923.jpg
http://www.aijaa.com/v.php?i=7128924.jpg - lark
oikolukea kirjoitti:
tektiä, kokeillaan ymmärsinkö oikein ja muutamia korjauksia:
Pistoke on se urosliitin joka tökätään pistorasiaan.
Onko kyseessä jatkojohto? Jatkojohto on johto minkä toisessa päässä on pistorasia ja toisessa pistoke.
Lukemani perusteella kyseessä on kiinteä asennus, missä syöttö jääkaapin pistorasiaan tulee seinän sisältä ja jatkaa pistorasialta pinta-asennuksena ikkunaseinälle (pistorasialle?)?
Jääkaappi ei ole kiinteä asennus.
Nykyään pistorasioita ei saa asentaa kalusteiden taakse, vaan ne pitää olla helposti päästävässä paikassa.
Riippuu pistorasian asennusajankohdasta, että onko sallitussa paikassa.
Jos pistorasia on kiinni kaapin taustalevyssä (se ohut vanerilevy) niin kiinnityspaikka on väärä, koska pistorasiaa ei saa tarpeeksi tukevasti kiinni ko vaneriin.
Kiinteät sähköasennukset tulee kiinnittää kunnolla (nimikin jo sanoo) ja maalarinteippi ei ole hyväksyttävä kiinnitystapa. Jatkojohtoja ei taas saa asentaa kiinteästi, koska ovat tarkoitettu vain väliaikaiseen käyttöön.
Kuullostaa vähän tee se itse miehen tekosilta. Näkemättä ja mittaamatta vaikea sanoa mitään varmaa, mutta toivotaan ettei ole tehty halvalla perusremppaa asunnon hinnanarvon nousua silmälläpitäen.... niin otan ideoita myös vastaan, tuo keittiön kohta on kyllä lattian puolesta KARMIVA n oloinen :)
- tuo ole
lark kirjoitti:
... sorry, kirjoitin tekstin muutosta väsyneenä :) Huoltomies lupasi laittaa homman kuntoon. Sähköpistorasioiden laittohan kuuluu taloyhtiölle. Ja se tosiaan on kiinteänä asennettuna jääkaapin taakse, kertomallani tavalla, höllään vanerilevyyn, jota en tietenkään uskalla itse repiä pois, koska pelkään pistoketta. Tuosta johto sitten jatkuu ikkunan ja patterin viereiseen alaseinään, jossa sielläkin se on huonosti kiinnitetty. Sama ongelma on yhdessä olohuoneeni pistorasioista, se rojottaa irti seinästä sängyn alla lattiaa vasten, eli nähtävästi alkujaankin pistorasiat asennettu huoneistooni turhan höllästi. Pyydän koukuttamaan nuo johdot kunnolle seinään, huoltomies totesikin, että jääkaapin pistoke nostetaan korkealle seinälle.
alla kuvat systeemistä, varmaan ammattimies tietää näistä jotain kommentoida :)
http://www.aijaa.com/v.php?i=7128922.jpg
http://www.aijaa.com/v.php?i=7128923.jpg
http://www.aijaa.com/v.php?i=7128924.jpgkovin kaunis näky...
Hyvä jos tuo pistorasia nostetaan ylemmäs (kaapin päälle).
Tuota jatkojohtoa ei saa kiinnittää seinälle, kuten sanoin jatkojohdot ovat vain väliaikaiseen käyttöön. Jos haluat ikkunaseinälle pistorasian tulee se asentaa kiinteästi (siis ei jatkojohtoa) ja siitä kustannukset tulevat luultavimmin sinulle, koska oletan jatkojohtovirityksestä, että sillä seinällä ei ole normaalisti pistorasiaa, eli kyseessä on ns tasonparannus.
Reikä seinässä tulee paikata ja toivottavasti vanerin takaa ei tule lisää yllätyksiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude15013211Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729631Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h969128Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k207766Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386744Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1486168Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri193145En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3951252Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71174YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl881016