Eipä näy

tilillä eläkettä, ketähän laskuttaisi viiveestä?
37373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

kurkkia kun on entisetkin käyttämättä,joten lähdenkin kohta shoppaileen
Mitähän ostais kun ei mitään oikeestaan tarvii,enää.

Itseään vois ehkä hoitaa jotenkin.

Äänestä
  • käynnistän tuon 3 kk vanhan maasturini ja menen pidennnyttämään silmäripseni.

    Äänestä

Jokohan eläkkeitten maksuvaikeus heijastelee eläkekassoista rahan katoamista taivaan tuulliin, jos rahamme on sijoitettettu kerikan ahneille, irlantiin porttugaliin ja espanjaan, etelä euroopan maihin, nyt suomalaiset jää näppejään nuolemaan.
Kaiken huipuksi eläke kasojen johtajille maksetaan melkein miljoonan palkoja, kohta me eläkeläiset saamme vain ihmetellä mihin katosi meidän eläkkeet ????????

Äänestä
  • kuntien eläkevakuutus. Olin lukevinani että Irlannin pankkiin on nämä kuntieneläkerahat sijoitettu.
    Seuraavasta eläkkeestä ostan palvisuojukset ja jostain kirpparilta turkin että pystyy ja tarkenee lähteä kerjäämään, mukikourassa.

    Äänestä

  • 27 kirjoitti:

    kuntien eläkevakuutus. Olin lukevinani että Irlannin pankkiin on nämä kuntieneläkerahat sijoitettu.
    Seuraavasta eläkkeestä ostan palvisuojukset ja jostain kirpparilta turkin että pystyy ja tarkenee lähteä kerjäämään, mukikourassa.

    hyviä kerjäyspaikkoja vapautunut. Kannattaa pitää kiirettä, nopeat syövät hitaat.

    Äänestä

  • Sinne Irlantiin ne eläkkeet ovat kadonneet. Eikös tämä alkanut silloin, kun Suomi antoi Kreikalle rahaa? Niin, kyllä antoi (virallisesti lainasi). Sitä ennen kai pankeilla ei ollut mitään vaikeuksia maksaa eläkkeitä!

    Äänestä

mitään. Minulla oli kerran viikon myöhässä, en saanut siitä mitään. Ja kyse oli saman pankin eri tileillä olevista omista rahoista. Siis toinen tili on Suomessa ja toinen Ruotsissa. Huono selitys oli ainut mitä sain siitä, jos nyt on keksittävä jotain mitä sain.

Äänestä

Sampo -pankki kuolinkouristuksissaan, näitä maksuviiveitä - vaikeuksia on ollut jo liian paljon..

Äänestä
  • Minulla on tili Sammossa ja kyllä eläke on tilillä.

    Äänestä

  • Johtuisiko nuo vaikeudet enemmänkin siitä, että valtava Danske Bank käyttää yhtä ja samaa it-systeemiä kaikissa maissa.

    Äänestä

  • maksajan vika kirjoitti:

    Minulla on tili Sammossa ja kyllä eläke on tilillä.

    aina Sampo pankissa on milloin mitäkin viivytyksiä..minusta se kuulostaa huonolta enteeltä..

    Äänestä

  • beessi kirjoitti:

    Johtuisiko nuo vaikeudet enemmänkin siitä, että valtava Danske Bank käyttää yhtä ja samaa it-systeemiä kaikissa maissa.

    Pankkia, kun et tässäkään ole ollut ku ½v ?

    Äänestä

  • beessi kirjoitti:

    Johtuisiko nuo vaikeudet enemmänkin siitä, että valtava Danske Bank käyttää yhtä ja samaa it-systeemiä kaikissa maissa.

    se niinkin olla, ja toivottavasti on, rahansa Sampoon tallettaneitten puolesta toivon..parasta. :)

    Meillä ei ole sijoitus vaikeuksia, eikä tarvia pelätä raha omaisuutensa puolesta.., sopivasti köyhänä on hyvä olla :)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    aina Sampo pankissa on milloin mitäkin viivytyksiä..minusta se kuulostaa huonolta enteeltä..

    Eipä ole minun kohdalleni mitkään viiveet tulleet.

    Lehtitietojen mukaan myös Osuuspankillakin on ongelmat. Olen myös lukenut Nordean ongelmista jne....

    Ongelmista olen lukenut myös suomi24:n sivuilla eli ei tää jurinapalstakaan aina toimi.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    se niinkin olla, ja toivottavasti on, rahansa Sampoon tallettaneitten puolesta toivon..parasta. :)

    Meillä ei ole sijoitus vaikeuksia, eikä tarvia pelätä raha omaisuutensa puolesta.., sopivasti köyhänä on hyvä olla :)

    Kerro, mikä on mielestäsi luotettava pankki, jossa ei tietotekniikka pettäisi?

    Äänestä

  • Lillie145 kirjoitti:

    Pankkia, kun et tässäkään ole ollut ku ½v ?

    ymmärrä, mitä tarkoitat? Selventäisitkö vähän, tulin hieman uteliaaksi?

    Äänestä

  • olen kuulolla kirjoitti:

    Kerro, mikä on mielestäsi luotettava pankki, jossa ei tietotekniikka pettäisi?

    pankissa ei ole ollut mitään ongelmia, miehen eläke tulee prikulleen sinä päivänä kuin on paperiin präntätty..ja myös palkkani..Sampossa ongelmia on ollut jo pidemmän aikaa.., mie en luottaisi..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    pankissa ei ole ollut mitään ongelmia, miehen eläke tulee prikulleen sinä päivänä kuin on paperiin präntätty..ja myös palkkani..Sampossa ongelmia on ollut jo pidemmän aikaa.., mie en luottaisi..

    yli 30-vuotta Sammon asiakkaana, vain kerran on ollut automaatilla käteisen noston kanssa ongelmia.

    Äänestä

  • kokemukseni kirjoitti:

    yli 30-vuotta Sammon asiakkaana, vain kerran on ollut automaatilla käteisen noston kanssa ongelmia.

    voinhan olla väärässäkin..(ilm.olen), mutta jotain venkoilua siellä on, liekö valuutta keinottelua (he :) heitto)..tai korko jotain..mitä lie.., mutta ihmettä miusta..

    P.s. pitäisikö lyödä vetoa , kaatuuko/ei kaadu, tämä pankki..:)

    Voipihan tuo kaatua, kuten niin moni muukin. :-)

    Miten ne sitten riepottaa tuon Nordean, kun Sampo siitäkin omistaa 20%. :-)

    Äänestä

  • kokemukseni..... kirjoitti:

    Voipihan tuo kaatua, kuten niin moni muukin. :-)

    Miten ne sitten riepottaa tuon Nordean, kun Sampo siitäkin omistaa 20%. :-)

    jo sulautettu monta pankkia tähän mennessä, täälläkin Säästöpankki, KoPpi, ja Syppi, siinä se menee Sampokin :)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    jo sulautettu monta pankkia tähän mennessä, täälläkin Säästöpankki, KoPpi, ja Syppi, siinä se menee Sampokin :)

    Käsititkö väärin, kuka omistaa mitäkin?

    Sampo taitaa olla meikäläisten pienituloisten pankki, jäänne postipankista. Eihän meillä ollut asiaa Koppiin eikä Syppiin, eikä jyväjemmareihin. :-))))

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    jo sulautettu monta pankkia tähän mennessä, täälläkin Säästöpankki, KoPpi, ja Syppi, siinä se menee Sampokin :)

    Nordeasta, eli ei lähellekään puolta..siis helppo nielaista ne 80ntä..

    P.s. tosissaan en tiedä näitten pankkien vakavaraisuudesta mittää, ihmettelen vain noita Sampon viimeaikaisia ongelmia..ja oikeasti en tykännyt uutisesta jossa Nordea toimi, ymmärsinkö oikein, venäläisen hämärän rahan kulkureittinä - ikävä kyllä en joutanut silloin paneutumaan ohjelmaan jossa asiasta kerrottiin..tai jotain sählinkiä siellä oli..

    Äänestä

  • Halooo, pirre, sampo siis danske pankki ON pohjoismaitten vakavaraisin pankki, nordeakin jää toiseksi, etkö ole tienny. danskepankki ei maksa kreikallekkaan penniäkään.

    Äänestä

  • kokemukseni kirjoitti:

    yli 30-vuotta Sammon asiakkaana, vain kerran on ollut automaatilla käteisen noston kanssa ongelmia.

    Vakuutusyhtiön vai pankin. Eihän Sampo-pankkia ole ollut 30 vuotta.

    Ja se sammon vakuutusyhtiö on juuri samanlainen kun toi Nalle-pankki. Siinä käy vielä samoin kun sen Orava-pankin kanssa. Tosi on!

    Äänestä

  • danskepankki PARAS kirjoitti:

    Halooo, pirre, sampo siis danske pankki ON pohjoismaitten vakavaraisin pankki, nordeakin jää toiseksi, etkö ole tienny. danskepankki ei maksa kreikallekkaan penniäkään.

    että ei käy kuten 3-vuotta sitten ... alkoivat Islantilaispankit maksaa viiden prosentin talletuskorkoa.

    http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Islantilaispankit alkoivat maksaa viiden prosentin talletuskorkoa/1135230949098

    Sampo ja Nordea maksoivat vaan 0,1–0,15 prosentin korkoa kuukauden alimmalle saldolle

    Sit meni Islantilaispankit huppelis puppelis nurin , saikohan kaikki edes omiaan pois ?

    Äänestä

  • . Siis kirjoitti:

    Vakuutusyhtiön vai pankin. Eihän Sampo-pankkia ole ollut 30 vuotta.

    Ja se sammon vakuutusyhtiö on juuri samanlainen kun toi Nalle-pankki. Siinä käy vielä samoin kun sen Orava-pankin kanssa. Tosi on!

    muistelin, ettei se pankki ole kovin kauaa olut, vakuutysyhtiönä mieki sen muistan..

    Äänestä

  • . Siis kirjoitti:

    Vakuutusyhtiön vai pankin. Eihän Sampo-pankkia ole ollut 30 vuotta.

    Ja se sammon vakuutusyhtiö on juuri samanlainen kun toi Nalle-pankki. Siinä käy vielä samoin kun sen Orava-pankin kanssa. Tosi on!

    Mites Orava-pankin kanssa kävi?

    Äänestä

Veronpalautus oli tullut, 64 euroo.

Äänestä

eläke tilille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

19 kirjoitti:

tilillä eläkettä, ketähän laskuttaisi viiveestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu