Auttakaa! Eilen kävi onnettomuus. Kissani putosi eilen jäihin! Oltiin käymässä mökillä jossa kisu on ihan pennusta asti tottunut liikuskelemaan vapaana. Oltiin pihalla ja ite kylvin perunoita maahan ja kisu kuljeskeli siinä ympärillä. Naapurimökkiläinen oli kai nähnyt meidät (uusi naapuri joka ei tiennyt meillä olevan kisuamme) ja tuli koiransa kanssa sanomaan päivää. Koira on pikkukoira mutta kissani säikähti sitä ja juoksi pakoon rantaan ja siitä jäälle. Koira jäi haukkumaan rannalle ja omistaja otti kiinni. Kissani ei ole koskaan ennen tietääkseni joutunut jäälle ja se ei tajunnut varoa paperinohutta jäätä ja molskahti veteen, ei tosin kovin kylmää vettä. Kissa ui rantaan ja menin heti ottamaan sen syliin ja sitten vein sen saunaan joka oli lämpiämässä ja kuivattelin siellä. Kissa vaikutti jo parin tunnin päästä tapahtumasta ihan ok, mutta nyt pelkään, että jos sille on jäänyt jotain traumoja asiasta. Oliko tämä nyt mun vika? Syytän itseäni tästä tapahtumasta ja pelkään, että kissalle on sattunut jotain. Epäilen nimittäin kissan olevan tiineenä, koska halusimme sen tekevän vielä yhdet pennut, niin olen antanut sen liikkua myös kotipihalla vapaana. Mutta nyt pelkään, että jos pennuillekin on käynyt jotain. Masu on vähän pyöristynyt ollut jo muutaman viikon. Mitä mun pitäisi tehdä? Sovittiin naapurin kanssa, että tästä lähtien pidetään lemmikit kiinni jos yhtäaikaa satutaan mökkeilemään.
Vastaukset 2
- Toinen kissanomistaja!
Onpa ihana että tuollaisia ihmisiäkin vielä löytyy! Ihana kuulla, että joku puhuu välillä kissoista ja eläimistä yleensä, eikä vaan jostain miehistä yms.
Luulenpa ettei kissallesi jäänyt varsinaisia traumoja. Ja tuskimpa tuo ei-toivottu-kylpy pennuillekkaan mitään aiheuttanut!
Ja kiitos sinun, kun huolehdit sen heti lämpimään saunaan! Onneksi oli apu lähellä, muuten kissa paralla olisi ollut varmasti karut seuraukset. Toivottavasti koira pysyy nyt poissa ja kissa uskaltaa liikkua taas vapaasti!
Kaikkea hyvää sinulle ja kissallesi! - Anonyymi
Minä aina pelkään että omat kissat menee heikolle jäälle, että mutta hyvä ettei sille käynyt mitään. Ja toisaalta tuosta saunasta, niin eihän sitä ihmisillekkään suositella jäihin tippumisen jälkeen että heti vaihtuu täysin lämpötila korkeaksi kuulemma voi olla vakava terveysriski mutta jos sauna ei vielä kovin lämmin ollut niin ei oo vakavaa. Pyri enemmän lämmittelemään vilteillä ja vähän kerrallaan lämpötilan nostoa ettei käy mitään
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu611630- 291255
- 851098
- 43915
- 67845
- 92824
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15789Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131735Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19735- 116701
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �151659- 4632
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76603- 43601
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25551Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19512