Kuuluuko nykyiseen musiikin opetukseen esiintymisjännityksen hallitsemista, valmistautumista esiintymiseen, esiintymistä jne. muuten kuin oppilaskonserttien tai epävirallisempien esiintymisten muodossa? Ts. kuuluuko opiskeluun kursseja, jotka keskittyvät pelkästään mainittuihin aiheisiin?
Ainakin tämän palstan juttujen perusteella jotkut tuntuvat jännittävän soittotutkintoja. Kukapa ei jännittäisi! Tuntuu aika ikävältä sellaisen jännittäjän kohdalla, että vaikka tekniikka ja muut musiikilliset asiat olisivatkin hallinnassa, mutta _liiallinen_ jännitys voi huonontaa tulosta tai jopa aiheuttaa hylätyn. Riippuen henkilön reagoinnista, soittoharrastus tai -ammatti voi loppua siihen paikkaan.
Esiintymisjännityksen hallintaa voi opiskella niin, ettei ne pääse täysin niskan päälle. Muusikon elämästä lienee suuri osa esiintymistä yleisölle, joten tuntuisi luontevalta, että esiintymistaito kaikkine siihen kuuluvine asioineen hankittaisiin jo opiskeluvaiheessa, ettei sen puute rajoittaisi ammatissa etenemistä.
Esiintymisjännityksestä
21
1273
Vastaukset
- Pikku Myy
Itselläni esiintymisjännitys tuntuu vatsassa ja käsien hikoiluna, mutta jotenkin olen soittokeikkani aina klaarannut. Menestyksen avain on siinä, että täytyy vaan harjoitella ihan korpisoturimeiningillä kappaleet kuntoon(siis että perkele, miehän tään saan vielä menemään) ja kun shown aika koittaa, menee vaan raa'asti ruuvaamaan pianojakkaran oikealle korkeudelle ja aloittaa. Neuroottiset jännittäjät ajattelevat liikaa. Musiikin on tultava sydämestä. Pointtini on siis se, että itseään voi koulia kestämään jännitystä, ja kehitys tulee loppujen lopuksi itsestä, oman pään sisältä. Esiintymistilanteet ovat parasta harjoitusta, tätä sisäistä kriisinhallintaa tuskin voi musiikkikoulun teoriatunneilla oppia.
- minä vaan
Meidän koulussa on oppiaineena psykofyysistä valmennusta, itse olen opiskellut sitä kaksi vuotta ja se on auttanut minua käsittelemään jännitystäni, joka ei tosin koskaan pienistä ongelmista huolimatta ole hallinnut esiintymistäni. On kuitenkin hyvä tiedostaa jännittämiseen liittyvät asiat niin psyykkisesti kuin fyysisestikin ja oppia tuntemaan itsensä ihmisenä ja esiintyjänä. Aiheesta on myös paljon kirjallista materiaalia, tosin kokeileminen, itsensä tarkkailu ja omien pelkojen kohtaaminen taitaa tässä asiassa auttaa enemmän. Tsemppiä kaikille jännityksestä kärsiville!
- jännittäjä
Noinhan se jännittämisen kanssa pitkälle on miten "Pikku Myy" kirjoitti. Kaikki on viime kädessä itsestä kiinni. Liika (itsensä ja muiden epäoleellisten asioiden) ajatteleminen voi olla yksi syy jännittämiseen. Olisipa kuitenkin vaan kiva keskittyä täysin sydämin pääasian esim. musiikin/puheen/esitelmän esittämiseen. Mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Me olemme kuitenkin erilaisia persoonia. Toisille esiintyminen on yhtä luontevaa kuin hengittäminen, toisille sopiva jännitys tuo puhtia esitykseen, mutta joidenkin kohdalla jännitys menee yli ja kaataa koko jutun.
Toiset pystyvät selvittämään jännittämiseen liittyvät asiat itse ja oppivat hallitsemaan sitä. Toiset taas tarvitsevat ulkopuolista ohjausta.
Kun kuitenkin on tosiasia, että liiallista jännittämistä (myös sitä sisäistä kriisinhallintaa) voi oppia hallitsemaan, niin miksi siihen oppimiseen ei tarjottaisi sitä tarvitseville mahdollisuutta sellaisilla aloilla, joissa (julkinen) esiintyminen kuuluu olennaisena osana ammatinkuvaan? Ja todellakin vain niille jotka sitä tuntevat tarvitsevansa, koska onhan se "epäammattiaine" esim. musiikissa.
Harjoittelu tietenkin tekee mestarin, mutta kannattaako "hitaammin itseoppivan" uhrata tai tuhlata vuosia siihen, että vähitellen oppii hallitsemaan jännitystä (tai ei opi lainkaan), kun sen voi oppia ohjatusti vähemmässä ajassa? Sinä aikana voi rajalliset voimavaransa keskittää varsinaiseen leipäaiheeseen ilman lisätaakkaa.
Onneksi "minä vaan" kirjoitti, että ainakin hänellä oli mahdollisuus käydä valmennuksessa. Toivottavasti kaikki muutkin tarvisevat voisivat tehdä samoin. - Pianisti
jännittäjä kirjoitti:
Noinhan se jännittämisen kanssa pitkälle on miten "Pikku Myy" kirjoitti. Kaikki on viime kädessä itsestä kiinni. Liika (itsensä ja muiden epäoleellisten asioiden) ajatteleminen voi olla yksi syy jännittämiseen. Olisipa kuitenkin vaan kiva keskittyä täysin sydämin pääasian esim. musiikin/puheen/esitelmän esittämiseen. Mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Me olemme kuitenkin erilaisia persoonia. Toisille esiintyminen on yhtä luontevaa kuin hengittäminen, toisille sopiva jännitys tuo puhtia esitykseen, mutta joidenkin kohdalla jännitys menee yli ja kaataa koko jutun.
Toiset pystyvät selvittämään jännittämiseen liittyvät asiat itse ja oppivat hallitsemaan sitä. Toiset taas tarvitsevat ulkopuolista ohjausta.
Kun kuitenkin on tosiasia, että liiallista jännittämistä (myös sitä sisäistä kriisinhallintaa) voi oppia hallitsemaan, niin miksi siihen oppimiseen ei tarjottaisi sitä tarvitseville mahdollisuutta sellaisilla aloilla, joissa (julkinen) esiintyminen kuuluu olennaisena osana ammatinkuvaan? Ja todellakin vain niille jotka sitä tuntevat tarvitsevansa, koska onhan se "epäammattiaine" esim. musiikissa.
Harjoittelu tietenkin tekee mestarin, mutta kannattaako "hitaammin itseoppivan" uhrata tai tuhlata vuosia siihen, että vähitellen oppii hallitsemaan jännitystä (tai ei opi lainkaan), kun sen voi oppia ohjatusti vähemmässä ajassa? Sinä aikana voi rajalliset voimavaransa keskittää varsinaiseen leipäaiheeseen ilman lisätaakkaa.
Onneksi "minä vaan" kirjoitti, että ainakin hänellä oli mahdollisuus käydä valmennuksessa. Toivottavasti kaikki muutkin tarvisevat voisivat tehdä samoin.on se, että ennen kuin menen lavalle, sydän takoo viittäsataa, mutta kun olen aloittanut kappaleen, pulssi palaa kutakuinkin ennalleen. Sitten kun pidän puhetta tai esitelmää tms. mua ei jännitä sitten tippaakaan! Johtuu varmaan siitä kun pianoesiintymisissä jännittää sen verran, ettei mitkään muut esiintymistilanteet sitten jännitä ollenkaan.. Ihan hyvä periaatteessa. :)
- pianisti
nauttia, silloin minulla ainakin jännitys häviää...ja jännitys pitää kääntää voitoksi sillä tavalla että se "pakottaa" parempaan suoritukseen.
- Minttu
jopa kokonaan musiikkikouluun pyrkimisenkin, koska joku voi pelätä jopa niin paljon, että ei edes uskalla mennä pääsykokeisiin. Siinähän on jo esiintymistä ennen kuin edes on hyväksytty oppilaitokseen, kun on kaikki haastattelut ja koelaulu (riippuu toki laitoksestakin). Ja siinä vielä arvioidaan sitä, että onko tarpeeksi kelvollinen tämän yhden suorituksen kokeen ym. testien perusteella. Joten jos on erittäin pahasti ujo ja kärsii pahasta jännittämisestä, voi suoritus mennä täysin piloille ja näin ollen ei edes pääse koko oppilaitokseen.
Sitten lisäksi on ne kaikki tutkinnot ja pakkoesiintymiset. Niistä ajatuskin voi pahinta pelokasta pelottaa niin paljon, että ei edes halua aloittaa soittoharrastusta.
Esimerkiksi minä harrastan musiikkia, mutta en missään musiikkilaitoksessa. Minulle tämä on vain harrastus. Minulla ei ole tarvetta suorittaa tutkintoja tai soittaa muiden nähden.
Itselleni on jäänyt hyvin pahat traumat kaikesta muiden edessä esiintymiseen liittyvästä. Pienenä tokaluokkalaisena kaikki alkoi, kun oli kaikille pakolliset musiikkiluokalle pyrkimiset, johon sisältyi muiden testien ohella koelaulu, Itse ujona lapsena tietenkin unohdin sanat ja muutenkin muistelen kauhulla tuota nöyryyttävää tilannetta. Ja unohtamattakaan niitä koulun laulukokeita, joista kerta toisesa jälkeen olen saanut ala-arvoisen, koska pelko pilaa lauluni. Osaan laulaa, mutta esiintumistilanteessa (vaikka esiintyykin vain opettajalle) se ei vain suju, kun ääni väpättää, laulusta ei saa mitään selvää ja viimeksikin jouduin laulaa lauluni monta kertaa, kun opettaja ei kuullut mitään eikä saanut selvää. Unohtamattakaan näitä muita oireita kuten huimaus (kerrassaan "hauskaa" laulaa, kun näyttää siltä niin kuin lattia aaltoilisi...), sydämen tykytys, vapina, pyörrytys, punaiseksi tai vitivalkoiseksi meneminen ja mahaoireet ynnä muut vastaavat.
Tämän takia myös melkein lopetin pianonsoiton (itsenäisesti harrastan sitä), koska minua hävetti ja alkoi ahdistaa joka kerta, koska traumat jäi siitä, kun joku kuuli soittoani ja jotenkin kommentoi sitä.
Nämä kokemukset ovat opetttaneet minulle 8-vuotiaasta lapsesta asti vain sitä, että musiikki on pelkästään suorittamista. Musikki on arvostelujen keräämistä, pelon ja epäonnistumisen kokemista ja pelkkää pakkoesiintymistä ja sitä kautta tulevaa jatkuvaa häpeää ja epäonnistumista. Tällainen tunne minulle ainakin on jäänyt.
Musiikki kuuluu mielestäni kaikille. Se kuuluu kaikille halukkaille luonteenpiirteista ja mahdollisista sairauksista (kuten sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkihäiriö) huolimatta. Ei kaikilla ole tarvetta harrastaa sen takia, että tulisi isona muusikoksi. Sen takia mielestäni esim. tutkinnot ja esiinbtymiset pitäisi olla vapaaehtoisia kaikille.
Onneksi sentään on muitakin keinoja harrastaa soittoa kuin musiikkikoulut.
Sitä paitsi esiintymään pakottaminen vastoin omaa tahtoaan vain pahentaa pelkoa, eikä suinkaan paranna sitä.
Tietenkin normaali jännittäminen on ihan luonnollista, mutta erittäin paha jännittäminen ja pelko ei ole missään nimessä. Se voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa hylättyjä tai muuten vain tehdä suorituksesta katastrofaalisen ja saada monia luopumaan musiikkiharrastuksesta kokonaan.
Tai sitten tämä on vain katkeran tilitystä... :/- Pianisti
"Nämä kokemukset ovat opetttaneet minulle 8-vuotiaasta lapsesta asti vain sitä, että musiikki on pelkästään suorittamista. Musikki on arvostelujen keräämistä, pelon ja epäonnistumisen kokemista ja pelkkää pakkoesiintymistä ja sitä kautta tulevaa jatkuvaa häpeää ja epäonnistumista. Tällainen tunne minulle ainakin on jäänyt."
Älä puhu scheissea. Ehkä sinä itse voit ottaa esiintymiset noin, mutta itse koen ne kivoiksi. Ja kukaan ei tule sanomaan ikinä mulle että "ootpa sä paska" vaan kritiikki mitä ihmiset antavat on kyllä sitten rakentavaa eikä pottuilua.. Sitä paitsi, jos ei tahdo esiintyä tai tehdä kurssitutkintoja, sitä varten useimmissa mus. opistoissa on vapaa linja.
Jännitysoireesi, anteeksi vain, kuulostavat hieman poikkeavilta... - Viuluviikari
Pianisti kirjoitti:
"Nämä kokemukset ovat opetttaneet minulle 8-vuotiaasta lapsesta asti vain sitä, että musiikki on pelkästään suorittamista. Musikki on arvostelujen keräämistä, pelon ja epäonnistumisen kokemista ja pelkkää pakkoesiintymistä ja sitä kautta tulevaa jatkuvaa häpeää ja epäonnistumista. Tällainen tunne minulle ainakin on jäänyt."
Älä puhu scheissea. Ehkä sinä itse voit ottaa esiintymiset noin, mutta itse koen ne kivoiksi. Ja kukaan ei tule sanomaan ikinä mulle että "ootpa sä paska" vaan kritiikki mitä ihmiset antavat on kyllä sitten rakentavaa eikä pottuilua.. Sitä paitsi, jos ei tahdo esiintyä tai tehdä kurssitutkintoja, sitä varten useimmissa mus. opistoissa on vapaa linja.
Jännitysoireesi, anteeksi vain, kuulostavat hieman poikkeavilta..."Jännitysoireesi, anteeksi vain, kuulostavat hieman poikkeavilta..." -eiköhän nyt ole vähän
turhan tylyä tekstiä?! Kyllä varsinkin lapsille
ja nuorille epäonnistunut esiintyminen voi aiheuttaa paljon paineita, kun ei ole vielä riittävästi itsevarmuutta ja jos ei ole tukea
ystäväpiiristä, opettajista (musiikin) tai vanhemmista. Kyllä tällöin epäonnistumiseen tai useampaan sellaiseen voi helposti kaatua koko harrastus, puhumattakaan ammattihaaveista.
Esiintymisjännityksen paras lääke on esiintyminen, johon on valmistauduttu ja harjoiteltu riittävästi. Vain onnistuneet esiintymiset ja siinä sivussa epäonnistumiset (jotka eivät sittenkään heilauttaneet maailmaa suuntaan tai toiseen...) antavat esiintymiseen tarvittavaa itseluottamusta. Joten siitä vaan reippaasti framille kaikki esiintyjät! - Huilisti
Pianisti kirjoitti:
"Nämä kokemukset ovat opetttaneet minulle 8-vuotiaasta lapsesta asti vain sitä, että musiikki on pelkästään suorittamista. Musikki on arvostelujen keräämistä, pelon ja epäonnistumisen kokemista ja pelkkää pakkoesiintymistä ja sitä kautta tulevaa jatkuvaa häpeää ja epäonnistumista. Tällainen tunne minulle ainakin on jäänyt."
Älä puhu scheissea. Ehkä sinä itse voit ottaa esiintymiset noin, mutta itse koen ne kivoiksi. Ja kukaan ei tule sanomaan ikinä mulle että "ootpa sä paska" vaan kritiikki mitä ihmiset antavat on kyllä sitten rakentavaa eikä pottuilua.. Sitä paitsi, jos ei tahdo esiintyä tai tehdä kurssitutkintoja, sitä varten useimmissa mus. opistoissa on vapaa linja.
Jännitysoireesi, anteeksi vain, kuulostavat hieman poikkeavilta...Osaatko sinä lukea?
Tuo tyyppihän tuossa kertoi omista kokemuksistaan. Miksi hänellä ei saisi sellaisia kokemuksia kuin on?
Miksi asentat omat kokemuksesi muiden yläpuolelle väittäen, että muiden kokemukset ovat "schaissen" puhumista? Oletko jotenkin muiden yläpuolella mielestäsi?
Etkö osaa lukea tai ymmärtää lukemaasi, vai miksi on noin vaikeaa tajuta, että tämä kyseinen henkilö kirjoitti selvästri OMISTA, henkilökohtaisista kokemuksistaan.
"Älä puhu scheissea. Ehkä sinä itse voit ottaa esiintymiset noin, mutta itse koen ne kivoiksi."
Ihanko totta? Ja tuossahan Minttu kertoikin juuri omista kokemuksistaan, ei esimerkiksi sinun kokemukistasi. Miksi hän puhuisi "scheissea" vain siksi, että sinun kokemuksesi ovat erilaisia? Onko kaikki "scheissea", joka on jotenkin erilaista kuin sinun kokemuksesi, tunteesi tai mielipiteesi?
"Jännitysoireesi, anteeksi vain, kuulostavat hieman poikkeavilta..."
Olipas tylyä tekstiä. Millä oikeudella haukut toisen oireita poikkeaviksi? Ihan jokapäiväistä arkea tuollaiset voivat olla esimerkiksi henkilölle, jolla on paniikkihäiriö tai sosiaalinen fobia. Oletko tutustunut näihin invalidisoiviin sairauksiin tai onko sinulla kokemusta niistä?
Mitä luulet, miltä jostain henkilöstä tuntuu, jos tuollainen tylyn asenteen omaava tulee haukkumaan oireita poikkeaviksi? Aivan kuin niistä ei olisi kantajalleen tarpeeksi ongelmia, ja sitten vielä haukutaan poikkeavaksi.
Ymmärtäkää, rakkaat musiikkiystäväni, että ihmiset ovat erilaisia. Toiselle jokin asia on mukava ja hän pitää siitä, mutta toinen henkilö kokee sen eri tavalla. Kenenkään kokemus ei ole yhtään poikkeavampi tai "oikeampi" kuin toisen. Kenenkään kokemusta ei saa haukkua "scheisseksi". Eri mieltä saa olla, mutta ei toisen mielipide ole silti "SCHEISSEA".
Toisekseen on todella törkeää ja alentavaa haukkua kenenkään oireita poikkeaviksi. - Esiintymispelkoinen
Viuluviikari kirjoitti:
"Jännitysoireesi, anteeksi vain, kuulostavat hieman poikkeavilta..." -eiköhän nyt ole vähän
turhan tylyä tekstiä?! Kyllä varsinkin lapsille
ja nuorille epäonnistunut esiintyminen voi aiheuttaa paljon paineita, kun ei ole vielä riittävästi itsevarmuutta ja jos ei ole tukea
ystäväpiiristä, opettajista (musiikin) tai vanhemmista. Kyllä tällöin epäonnistumiseen tai useampaan sellaiseen voi helposti kaatua koko harrastus, puhumattakaan ammattihaaveista.
Esiintymisjännityksen paras lääke on esiintyminen, johon on valmistauduttu ja harjoiteltu riittävästi. Vain onnistuneet esiintymiset ja siinä sivussa epäonnistumiset (jotka eivät sittenkään heilauttaneet maailmaa suuntaan tai toiseen...) antavat esiintymiseen tarvittavaa itseluottamusta. Joten siitä vaan reippaasti framille kaikki esiintyjät!oli toi aika törkeää munkin mielestä haukkua toista poikkeavaksi.
Saisi sitä vähän miettiä mitä kirjoittaa vaikka kirjoittaakin nettiin, johon on mahollisuus kirjoittaa anonyyminä mitä tahansa tylyyksiä.
Ja tuo on aivan totta, mitä kirjoitit lapsista ja nuorista. - Huilisti
Huilisti kirjoitti:
Osaatko sinä lukea?
Tuo tyyppihän tuossa kertoi omista kokemuksistaan. Miksi hänellä ei saisi sellaisia kokemuksia kuin on?
Miksi asentat omat kokemuksesi muiden yläpuolelle väittäen, että muiden kokemukset ovat "schaissen" puhumista? Oletko jotenkin muiden yläpuolella mielestäsi?
Etkö osaa lukea tai ymmärtää lukemaasi, vai miksi on noin vaikeaa tajuta, että tämä kyseinen henkilö kirjoitti selvästri OMISTA, henkilökohtaisista kokemuksistaan.
"Älä puhu scheissea. Ehkä sinä itse voit ottaa esiintymiset noin, mutta itse koen ne kivoiksi."
Ihanko totta? Ja tuossahan Minttu kertoikin juuri omista kokemuksistaan, ei esimerkiksi sinun kokemukistasi. Miksi hän puhuisi "scheissea" vain siksi, että sinun kokemuksesi ovat erilaisia? Onko kaikki "scheissea", joka on jotenkin erilaista kuin sinun kokemuksesi, tunteesi tai mielipiteesi?
"Jännitysoireesi, anteeksi vain, kuulostavat hieman poikkeavilta..."
Olipas tylyä tekstiä. Millä oikeudella haukut toisen oireita poikkeaviksi? Ihan jokapäiväistä arkea tuollaiset voivat olla esimerkiksi henkilölle, jolla on paniikkihäiriö tai sosiaalinen fobia. Oletko tutustunut näihin invalidisoiviin sairauksiin tai onko sinulla kokemusta niistä?
Mitä luulet, miltä jostain henkilöstä tuntuu, jos tuollainen tylyn asenteen omaava tulee haukkumaan oireita poikkeaviksi? Aivan kuin niistä ei olisi kantajalleen tarpeeksi ongelmia, ja sitten vielä haukutaan poikkeavaksi.
Ymmärtäkää, rakkaat musiikkiystäväni, että ihmiset ovat erilaisia. Toiselle jokin asia on mukava ja hän pitää siitä, mutta toinen henkilö kokee sen eri tavalla. Kenenkään kokemus ei ole yhtään poikkeavampi tai "oikeampi" kuin toisen. Kenenkään kokemusta ei saa haukkua "scheisseksi". Eri mieltä saa olla, mutta ei toisen mielipide ole silti "SCHEISSEA".
Toisekseen on todella törkeää ja alentavaa haukkua kenenkään oireita poikkeaviksi.Anteeksi, jos olin itsekin tuossa liian tyly, mutta minulla on vain aina tarve puolustaa toista tällaisessa tilanteessa ja joskus sanon sitten itsekin liian tylysti.
Ei ollut tarkoitus loukata ketään. - Salli
On ikävää, että sinulla on noin voimakkaan negatiivisia kokemuksia musiikkiharrastuksestasi. Olet ilmeisesti kovin ujo ja arka. Älä missään tapauksessa asennoidu niin, että sinä nyt vain olet sellainen eikä asialle voi tehdä mitään. Kyllä voi! Asenne ja itsetunto ovat avainsanoja. Kun on valmistautunut todella hyvin esitykseensä, esittää sopivan tasoista ohjelmaa ja kun itsellä on realistinen kuva omista taidoista, jännitys ei niin helposti saa yliotetta. Samoin pitää ymmärtää se, ettei mikään yleisö missään ympäristössä kyttää esiintyjän pikku virheitä tai heikkouksia vaan osaa antaa arvon niille asioille, jotka esityksessä ovat ansiokkaita. Tässä kohtaa kannattaa miettiä itseään kuuntelijana: vaikka kuinka kuuntelen ns. kriittisesti, toivonko silti esiintyjän epäonnistuvan? Päivi Arjaksen Iloa esiintymiseen on ihan tutustumisen arvoinen kirja. Luin joskus useita vuosia sitten,
Ketään ei tietenkään pidä pakottaa esiintymään, ja onneksi Suomessa on hyvin erilaisia musiikinharrastamismahdollisuuksia. Valtion tuella toimiva musiikkioppilaitosjärjestelmä on kuitenkin tarkoitettu tavoitteelliseen musiikinopiskeluun, ja kyllä minusta musiikin luonteeseen taiteena (vielä enemmän viihteenä...) kuuluu hyvin oleellisesti se, että sitä esitetään ja tuodaan osaamista muidenkin kuultavaksi ja iloksi. Olin minäkin lapsena ujonsorttinen, mutta en yhtään pitänyt epäoikeudenmukaisena, että soitin muille niin musiikkiopistossa kuin kotonakin. Joskus ehkä tuntui, että JOUDUN esiintymään, mutta myöhemmin aloin nähdä asian niin, että PÄÄSEN esiintymään.
Musiikkiopistojen parjaamien pakollisten esiintymisten osalta riittää jo. Ei minusta ole mitään epäreilua siinä, että osittaisena pääsyvaatimuksena niihin on kykeneminen esiintymään yleisölle. Suurin osa muusikoista antaa yksityistunteja, joten hyvää opetusta on tarjolla sellaisillekin, jotka eivät halua kenenkään kuulevan omaa soittoa. (Opettaja kuitenkin kuulee, ja opettajalta pitäisi vielä pystyä ottamaan vastaan palautetta...)
"Nämä kokemukset ovat opetttaneet minulle 8-vuotiaasta lapsesta asti vain sitä, että musiikki on pelkästään suorittamista. Musikki on arvostelujen keräämistä, pelon ja epäonnistumisen kokemista ja pelkkää pakkoesiintymistä ja sitä kautta tulevaa jatkuvaa häpeää ja epäonnistumista."
On tietenkin musiikkikasvattajien tärkeä tehtävä, ettei musiikkiharrastuksesta tule suorittamista ja epäonnistumisen kokemista. Esiintyminen voi ja sen pitää olla mukavaa. Jos omalla kohdalla esiintymistilanteiden jännittäminen on noin voimakasta ja lamaannuttavaa, olisi ehkä pikemminkin syytä miettiä apukeinoja tähän ongelmaan kuin syyllistää musiikkioppilaitoksia. Valitettavasti viestistä tuli mieleen vanha sanonta "happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista" vaikka toisaalta moinen jännittämisongelma herättää myös myötätuntoa. - Minttu myös
Ymmärrän hyvin sinua. Toki viestisi voi joissain ihmisissä aiheuttaa hyvin negatiivisiä tuntemuksia, mikä tuli ilmi tällä palstallakin, mutta kuten on jo toitettu, kokee jokainen hyvin yksilöllisesti eri kokemukset, kuten esiintymisen.
On ikävää, että sinulla on vain huonoja kokemuksia. On ymmärrettävää, että jää myös huono mieli, jos on vain huonoja kokemuksia.
Vaikutat myös hyvin pahasti ujolta tai sosiaalisesti pelokkaalta. Tiedän kokemuksesta (melkein 19 vuoden kokemuksesta), että sosiaalisesti pelokkaana kokee negatiiviset asiat todella negatiivisena ja pienikin vastoinkäyminen saa itsetunnon (tai sen vähäiset rippeet) huimaan laskuun.
Itse olen saanut koulussa vapautuksen kaikista esitelmistä, koska fobian takia en ole niitä kyennyt pitämään. Huomatkaa sitten, ennen kuin rupeatte valittamaan, mikä ero on FOBIALLA ja normaalilla pelolla tahi esiintymisjännityksellä.
Se tekee suuren virheen, joka pakottaa fobiasta kärsivän kohtaamaan sen vastoin tahtoaan. Tällä voi olla kohtalokkaat seuraukset, koska pelko saattaa vain voimistua.
Fobioissa on myös se ikävä' puoli, että se saa ihmisen välttelemään pelon kohdetta. Esim. pahasta käärmekammosta kärsivä voi pelätä niin paljon, että ei uskalla lähteä kaupungin keskustaan, koska siellä saattaisi tulla käärme vastaan. Tämä aiheuttaa ikävän noidankehän. Sosiaalisten tilanteiden pelossa pelättäviä tilanteita on paljon, pahasti foobinen ihminen alkaa vältellä kaikia tilanteita. Tämä taas aiheuttaa katkeroitumista (ainakin minulle), tulee tunne, että on huono kun ei kykene mihinkään ja harmittaa varsinkin, kun jää paitsi sellaisista harrastuksista, mitä haluaisi harrastaa.
Näin kohtalon toverina ainbakin minä sain viestistäsi juuri tämän käsityksen, että olet vain harmissasi siitä, että et voi tehdä jotain sellaista, mitä haluaisit.
Pahaan fobiaan ei auta
- pelkojen pakotettu kohtaaminen
- toisten vihamielinen suhtautuminen pelkoon tai syyllistäminen tai ymmärtämättömyys
- oireiden haukkuminen "poikkeaviksi"
Pahaan fobiaan apu voi löytyä
- Lääkkeillä ja terapialla.
Onneksi on tarjolla myös monenlaista muutakin mahdollisuutta harrastaa musiikkia. Käsittääkseni vapaalle osastolle ei ole pääsykoetta eikä tutkintoja.
Lisäksi on sellaisiakin musiikkikouluja, joissa ei ole pääsykoetta, pakollisia tutkintoja ja aivan varmasti jostain löytyy sellainen ymmärtäväinen opettaja, joka ei pakota ketään esiintymään, jos siihen ei yksinkertaisesti mitenkään kykene.
Lisäksi yksityinen opettaja tai mitähän kaikkia muita olisi. Itsekseen opiskelukin voi olla vaihtoehto. Moni kuuluisa säveltäjä on itseoppinut soittaja.
Täytyy myös muistaa, että esim. esiintymisjännitystä on monen asteista. Joku ei koe yhtään jännittämistä, toinen sopivasti, jollain oireet poistuvat heti kun astuu lavalle, toisella jatkuu koko sen ajan, kolmas jännittää vähän enemmän ja jollain on taas niin paha fobia, että hän ei kykene esiintymään lainkaan.
Huomasin myös yhden hyvin tyypillisen sosiaalisesti pelokkaan piirteen viestissäsi: puhuit ainakin viestisi alussa passiivissa (tai tyyliin "jotkut voivat kokea..", etkä minä-muodossa. Luin tästä jostain kirjasta ja lehdestä, että tämä tapa on hyvin yleinen sosiaalisesti peloikkailla kerrottaessa omista kokemuksistaan ja peloistaan. - Minttu myös
Minttu myös kirjoitti:
Ymmärrän hyvin sinua. Toki viestisi voi joissain ihmisissä aiheuttaa hyvin negatiivisiä tuntemuksia, mikä tuli ilmi tällä palstallakin, mutta kuten on jo toitettu, kokee jokainen hyvin yksilöllisesti eri kokemukset, kuten esiintymisen.
On ikävää, että sinulla on vain huonoja kokemuksia. On ymmärrettävää, että jää myös huono mieli, jos on vain huonoja kokemuksia.
Vaikutat myös hyvin pahasti ujolta tai sosiaalisesti pelokkaalta. Tiedän kokemuksesta (melkein 19 vuoden kokemuksesta), että sosiaalisesti pelokkaana kokee negatiiviset asiat todella negatiivisena ja pienikin vastoinkäyminen saa itsetunnon (tai sen vähäiset rippeet) huimaan laskuun.
Itse olen saanut koulussa vapautuksen kaikista esitelmistä, koska fobian takia en ole niitä kyennyt pitämään. Huomatkaa sitten, ennen kuin rupeatte valittamaan, mikä ero on FOBIALLA ja normaalilla pelolla tahi esiintymisjännityksellä.
Se tekee suuren virheen, joka pakottaa fobiasta kärsivän kohtaamaan sen vastoin tahtoaan. Tällä voi olla kohtalokkaat seuraukset, koska pelko saattaa vain voimistua.
Fobioissa on myös se ikävä' puoli, että se saa ihmisen välttelemään pelon kohdetta. Esim. pahasta käärmekammosta kärsivä voi pelätä niin paljon, että ei uskalla lähteä kaupungin keskustaan, koska siellä saattaisi tulla käärme vastaan. Tämä aiheuttaa ikävän noidankehän. Sosiaalisten tilanteiden pelossa pelättäviä tilanteita on paljon, pahasti foobinen ihminen alkaa vältellä kaikia tilanteita. Tämä taas aiheuttaa katkeroitumista (ainakin minulle), tulee tunne, että on huono kun ei kykene mihinkään ja harmittaa varsinkin, kun jää paitsi sellaisista harrastuksista, mitä haluaisi harrastaa.
Näin kohtalon toverina ainbakin minä sain viestistäsi juuri tämän käsityksen, että olet vain harmissasi siitä, että et voi tehdä jotain sellaista, mitä haluaisit.
Pahaan fobiaan ei auta
- pelkojen pakotettu kohtaaminen
- toisten vihamielinen suhtautuminen pelkoon tai syyllistäminen tai ymmärtämättömyys
- oireiden haukkuminen "poikkeaviksi"
Pahaan fobiaan apu voi löytyä
- Lääkkeillä ja terapialla.
Onneksi on tarjolla myös monenlaista muutakin mahdollisuutta harrastaa musiikkia. Käsittääkseni vapaalle osastolle ei ole pääsykoetta eikä tutkintoja.
Lisäksi on sellaisiakin musiikkikouluja, joissa ei ole pääsykoetta, pakollisia tutkintoja ja aivan varmasti jostain löytyy sellainen ymmärtäväinen opettaja, joka ei pakota ketään esiintymään, jos siihen ei yksinkertaisesti mitenkään kykene.
Lisäksi yksityinen opettaja tai mitähän kaikkia muita olisi. Itsekseen opiskelukin voi olla vaihtoehto. Moni kuuluisa säveltäjä on itseoppinut soittaja.
Täytyy myös muistaa, että esim. esiintymisjännitystä on monen asteista. Joku ei koe yhtään jännittämistä, toinen sopivasti, jollain oireet poistuvat heti kun astuu lavalle, toisella jatkuu koko sen ajan, kolmas jännittää vähän enemmän ja jollain on taas niin paha fobia, että hän ei kykene esiintymään lainkaan.
Huomasin myös yhden hyvin tyypillisen sosiaalisesti pelokkaan piirteen viestissäsi: puhuit ainakin viestisi alussa passiivissa (tai tyyliin "jotkut voivat kokea..", etkä minä-muodossa. Luin tästä jostain kirjasta ja lehdestä, että tämä tapa on hyvin yleinen sosiaalisesti peloikkailla kerrottaessa omista kokemuksistaan ja peloistaan.Hyvin paha pelko voi myös aiheuttaa täydellisen lamaantumisen tilanteessa.
Esim.
Joku pelkää sitä esiintymistä niin paljon, että hän ei voi toimia siinä tilanteessa mitenkään. Pelko saa silloin ihmisessä ylivallan ja hän menee täysin toimintakyvyttömäksi. Eli pitäisi vaikkapa musiikkikoulun esiintymispäivänä esiintyä. Mutta jos pelko on näin lamauttava, voikin käydä niin, että hän unohtaa täysin, mitä on tekemässä siellä tai tai mitä pitäisi soittaa. Nuotit on edessä (tai mielessä, jos ei saa käyttää nuotteja) ja soitin kädessä, mutta pelko on lamaannuttanut niin täysin, ettei osaa tehdä mitään.
Itse olen tästä elävä esimerkki. Ja myös koulussa on käynyt esiintyessä niin, etä kun minun olisi pitänyt esim. lukea ääneen, en saanut sanaakaan ulos. Minula oli edessäni lappu, jossa teksti luki, mutta pelon lamauttamana en kyennyt tekemään mitään. Olin vain täysin kauhun vallassa. En osannut lukea, en sanoa mitään, en tehdä mitään. Luokassa oli hiiren hiljaista ja kaikki tuijottivat minua. Sitten lopulta joku muu suoritti sen asian minun puolestani.
Tämä johtuu taasen siitä, että aivoissa on joku alue, jossa pelko "on". Vaikeaa selittää, kun en muista oikeita termejä... Vaikeassa pelossa voi käydä niin, että pelko saa aivoissa sellaisen ylivallan, että se jotenkin vie toimintakyvyn joltain muilta alueilta (kuten sellaisesta, jossa on puheen alue).
Tarkoituksenani ei ole tuottaa mitään kauhukuvuia kenellekään, vaan toivottavasti saada joitakin ymmärtämään, miksi joillekin se esiintyminen on niin vaikea paikka. - Pianisti
Huilisti kirjoitti:
Anteeksi, jos olin itsekin tuossa liian tyly, mutta minulla on vain aina tarve puolustaa toista tällaisessa tilanteessa ja joskus sanon sitten itsekin liian tylysti.
Ei ollut tarkoitus loukata ketään."Ei ollut tarkoitus loukata ketään"
Eipä... Voi juma kun ihmiset on noin helevetin TOSIKKOJA!!! Mä en vaan itse tajua miten jollain voi olla niin pahat jännitysoireet. En tajua sitä varmaan siksi, etten ole itse niistä ikinä kärsinyt. Luulin että tämä:
"Unohtamattakaan näitä muita oireita kuten huimaus (kerrassaan "hauskaa" laulaa, kun näyttää siltä niin kuin lattia aaltoilisi...), sydämen tykytys, vapina, pyörrytys, punaiseksi tai vitivalkoiseksi meneminen ja mahaoireet ynnä muut vastaavat."
...oli skeidaa. En nimittäin tuollaiseen ole törmännyt. Mutta eipä sitten kai ollut.
MUTTA ANTEEKSI JOS LOUKKASIN JOTAIN HERKKÄÄ IHMISTÄ! Ja Huilistille: Itsepähän loukkasit minua, joten ei tarvitse syyttää minua kenenkään loukkaamisesta. Kiitos. - Pianisti
Pianisti kirjoitti:
"Ei ollut tarkoitus loukata ketään"
Eipä... Voi juma kun ihmiset on noin helevetin TOSIKKOJA!!! Mä en vaan itse tajua miten jollain voi olla niin pahat jännitysoireet. En tajua sitä varmaan siksi, etten ole itse niistä ikinä kärsinyt. Luulin että tämä:
"Unohtamattakaan näitä muita oireita kuten huimaus (kerrassaan "hauskaa" laulaa, kun näyttää siltä niin kuin lattia aaltoilisi...), sydämen tykytys, vapina, pyörrytys, punaiseksi tai vitivalkoiseksi meneminen ja mahaoireet ynnä muut vastaavat."
...oli skeidaa. En nimittäin tuollaiseen ole törmännyt. Mutta eipä sitten kai ollut.
MUTTA ANTEEKSI JOS LOUKKASIN JOTAIN HERKKÄÄ IHMISTÄ! Ja Huilistille: Itsepähän loukkasit minua, joten ei tarvitse syyttää minua kenenkään loukkaamisesta. Kiitos.Katsokaa "Minttu myös"-nimisen tekstit ja olen täysin samaa mieltä, että kysymys on fobiasta EIKÄ tavallisesta esiintymisjännityksestä!
- Annika
Huilisti kirjoitti:
Anteeksi, jos olin itsekin tuossa liian tyly, mutta minulla on vain aina tarve puolustaa toista tällaisessa tilanteessa ja joskus sanon sitten itsekin liian tylysti.
Ei ollut tarkoitus loukata ketään.Ei kaikkea tarvitse pyydellä anteeksi.
Paljon tylympää on haukkua toisen oireita poikkeaviski kuin puuttua siihen että joku haukkuu poikkeavaksi.
Olis mulla oikeaa asiaakin ollut, mutta on meinaan paljon pellejä liikenteeseesä, joten en taida osallistua tähän.
Jatkakaa ihan rauhassa minun puoelstani. Kuka loukkaa ja ketä. Ihan sama miulle.
D: - Annika
Pianisti kirjoitti:
"Ei ollut tarkoitus loukata ketään"
Eipä... Voi juma kun ihmiset on noin helevetin TOSIKKOJA!!! Mä en vaan itse tajua miten jollain voi olla niin pahat jännitysoireet. En tajua sitä varmaan siksi, etten ole itse niistä ikinä kärsinyt. Luulin että tämä:
"Unohtamattakaan näitä muita oireita kuten huimaus (kerrassaan "hauskaa" laulaa, kun näyttää siltä niin kuin lattia aaltoilisi...), sydämen tykytys, vapina, pyörrytys, punaiseksi tai vitivalkoiseksi meneminen ja mahaoireet ynnä muut vastaavat."
...oli skeidaa. En nimittäin tuollaiseen ole törmännyt. Mutta eipä sitten kai ollut.
MUTTA ANTEEKSI JOS LOUKKASIN JOTAIN HERKKÄÄ IHMISTÄ! Ja Huilistille: Itsepähän loukkasit minua, joten ei tarvitse syyttää minua kenenkään loukkaamisesta. Kiitos.Mitä oireita sinulla, Pianisti, on, kun jännität?
- Minttu
Puhuin vain omista kokemuksistani. En tarkoittanut yleistää mitenkään tai haukkua musiikkikouluja. En missään vaiheessa edes haukkunut niitä tai väittänyt, että jollain muilla ei voisi olla toisenlaisia kokemuksia.
En minä aikonut alun perinkään tästä mitään kiivasta väittelyä aloittaa (kerroin vain henkilökohtaisia kokemuksiani), enkä aio sitä nyt jatkaakaan, mutta jätän teidät muut tänne ihan rauhassa väittelemään ja paiseutumaan puolin ja toisin niin paljon kuin vain ikinä jaksatte.
Hyvää kevään jatkoa kaikille ja antoisaa musiikinopiskelua. - Pianisti
Annika kirjoitti:
Ei kaikkea tarvitse pyydellä anteeksi.
Paljon tylympää on haukkua toisen oireita poikkeaviski kuin puuttua siihen että joku haukkuu poikkeavaksi.
Olis mulla oikeaa asiaakin ollut, mutta on meinaan paljon pellejä liikenteeseesä, joten en taida osallistua tähän.
Jatkakaa ihan rauhassa minun puoelstani. Kuka loukkaa ja ketä. Ihan sama miulle.
D:En tarkottanut sitä "poikkeava"-juttua haukkumismerkityksenä!! En haukkunut ITSE IHMISTÄ vaan SANOIN (HUOM. EN HAUKKUNUT) että ne oireet ovat poikkeavia! Onko se nyt sitten niin paha!? Äh..turha teille koittaa selittää.. kun olette niin tiukkapipoja ja väärin ymmärtäviä (anteeksi "haukkumiseni" taas).
Annika: minulla ei ole jännitysoireita, mitä nyt hieman on pulssi nopeampi jos on iso esiintyminen.
- Muusikko
Opetin musiikkilukiossa laulua vuoden verran, ja vastaan tuli sellasia jännittäjiä, jotka todellakin jännittivät niin, että meinasivat pyörtyä. Kävi sääliksi, vaikka tiesin sisimmässäni, että näilläkin opiskelijoilla olisi vielä kaikki mahdollisuudet päästä nauttimaan esiintymisen hurmasta, jos he suostuvat töihin itsensä kanssa. Jos on vielä onni saada opettaja, joka alusta lähtien valmentaa tai jos juttelee asiasta kokeneitten konkarien kanssa, tilanne saattaa helpottua ilman kurssejakin.
Olen käynyt pitkän tien omien tutkintojeni kanssa, ensin viulistina ja sitten laulajana; laulu tuntuu sopivan muusikkona mulle selvästi paremmin, koska siinä tunnen olevani oikean instrumentin kanssa tekemisissä. Pointtihan on mielestäni siinä, että todella tykkää siitä, mitä tekee. Ettei tuu soittaneeksi vaan esim. isin ja äidin tai pahimmassa tapauksessa opettajan iloksi, vaan tiedostaa selkeesti oman vastuunsa musiikin välittäjänä ja tulkitsijana. Realismi on tällä alalla poikaa. Epäonnistuminen on aina vaanimassa, vaikka olisi kuinka harjoitellut. Vaan mikä se epäonnistuminen onkaan, mikä on jännityksen takana? Jännitin esiintymisvalmennuskurssilla itsekin niin, että vieläkään en ole voinut katsoa siellä kuvattua videota. Kasvojen menetys, häpeä, pettymys itseensä ja taitoihinsa...? Kaikki omaan itseen keskittyviä ajatuksia. En ole löytänyt apua myöskään "perkele, kun mä niille näytän" -mentaliteetista. Taas ajatukset itsessä.
Kun ollaan musiikin kanssa tekemisissä, on VELVOLLISUUS TULKITA. Minulla on tehtävä, jonka olen saanut. Omaperäisyys ja luovuus löytyvät sitkeän syventymisen tuloksena, etsien elämäntehtäväänsä ja syytä soittaa/laulaa. Parhaassa tapauksessa vaivut esiintymistilaisuudessa syviin ajatuksiisi, kerrot tarinasi, niin kuin vain Sinä osaat. On paljon eroa kuulijalla ja kuulijalla. Osa hallitsee omaa häpeäänsä nauramalla salaa toisen virheille. Suurin osa, kokemukseni mukaan varsin kovissakin paikoissa, auttaa, hengittää mukana, tukee ja rakastaa. Ja jos mikään muu ei auta, lopeta rohkeasti soittaminen ja harrasta jotakin muuta, missä koet onnistuvasi! Musiikki ei ole ainoa harrastus maailmassa. Musiikin maailma on aina arvostelua, pahan- ja hyvänsuopaisuutta täynnä, mutta "joka leikkiin lähtee, se leikin kestäköön"! Sekaan vaan!
Ja jos tieteellinen tutkimus kiinnostaa, suosittelen kaikille muusikoille lämpimästi Kari Kurkelan tutkimusta Mielen maisemat ja musiikki (saatavissa esim. musiikkikirjakauppa Ostinatosta).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3815390Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit151382- 104921
- 78831
- 41803
- 50792
Haikeaa miten kaikki meni
Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.56787- 56774
Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss43769Kuinka monesti olet itkenyt?
Kuinka monesti olet itkenyt kuluneen viikon aikana toisen ihmisen takia? Itse itken joka kerta, kun joku sanoo jotain i132763