juuri tuossa ennen kotiin tulemista matkustin metrolla ja katsoin ihmisiä.
Aika moni vaikutti surulliselta, väsyneeltä, kiireiseltä.
Minulla ei ole mitään kiirettä, vaikka töissä käynkin.
Ikää on pari vuotta yli 40:n.
Ei ole vain minulle suotu sitä oikeaa ihmistä, eikä elämänkunppania,
vaikka sitä kovasti nuorempana hainkin.
Mietin juuri tänään, mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin?
Hyödytöntä tätä on pohtia.
Olen taipuvainen masennukseen ja välillä tuntuu, että olisi parempi
olla jo poissa :(
Katkeralta tuntuu, kun parhaat vuodet elämästä menevät yksin,
kun ei muka kenellekkään "kelpaa".
Pinallista porukkaa joka puolella.
Yritä nyt suomessa saada ystävää, hah, hulluko olet?
Aika moni vaikutti surulliselta, väsyneeltä, kiireiseltä.
Minulla ei ole mitään kiirettä, vaikka töissä käynkin.
Ikää on pari vuotta yli 40:n.
Ei ole vain minulle suotu sitä oikeaa ihmistä, eikä elämänkunppania,
vaikka sitä kovasti nuorempana hainkin.
Mietin juuri tänään, mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin?
Hyödytöntä tätä on pohtia.
Olen taipuvainen masennukseen ja välillä tuntuu, että olisi parempi
olla jo poissa :(
Katkeralta tuntuu, kun parhaat vuodet elämästä menevät yksin,
kun ei muka kenellekkään "kelpaa".
Pinallista porukkaa joka puolella.
Yritä nyt suomessa saada ystävää, hah, hulluko olet?
Vastaukset 13
Vanhimmat
mä oo päässyt sen kaipauksen yli. Tiedän mitä ihminen lopulta kaipaa, mutta se ei kuulu tälle saitille. Turha sitä on ees valottaa. Suosittelen kuitenkin hakeutumaan harrastuksiin.
jos tutustuu.
Lähes kaikki on jo kokeiltu, ilman tulosta.
Pitääkö tässä muuttaa ulkomaille asumaan,
jotta saa ystäväiä, elämänkumppanista
puhumattakaan?
Siltä alkaa tuntua.
paljon vanhempi ja juuri viimepäivinä olen ajatellut samaa.Mikä on minun elämän tarkoitus,ketä varten elän ja olen olemassa? Minulla on kaikki päällisisn puolin hyvin,olen vielä nuorekas ja suht tervekin,puhutaan
yksinäisestä vanhuudesta ja tiedän jo nyt että olen yksi niitä tulevia...
Elämäni on kuitenkin ollut aika raskasta ikävine asioineen,joista on pitänyt selviytyä,
ja sukuni asiat rasittavatkin kaiken aikaa,niistäkään en voi sanoutua irti.
Mietin että olen loppujen lopuksi yksin loppuelämäni,kukaankun ei ole luottamuksen arvoinen nykyään ja lähes kaikilla miehillä on vääränlaiset vaatimukset.
Pinnallista,niin pinnallista kuten sanoit.
oikeassa ja se toinen väärässä.
Arvaa, kumpaa sukupuolta aloittaja mahtaa edustaa?
Kaikella on tarkoitus. Kaikki mitä takanasi on, on opettanut sinulle elämää. Onni vaihtelee, mut jos vain toivo pitää se ehkä huomenna taas alkaa versomaan....
http://www.youtube.com/watch?v=grlnMrfeMvc
on parasta taivaltaa. Tänään tekee sen mikä päivään kuuluu ja huominen on huominen ja tuo taas tullessan useinkin aivan samat jutut.
Ei kannata tuhlata mieltään ihan tavallisen huomisen ajatteluun. Huominen tulee ja tuo tullessaan mitä tuo.
Itse olen ollut vanhenemisen tressissä koko ikäni ja nyt olen miettinyt, että miksi oli näin jo murrosikäisestä asti. Aivan turhaa huolehtimista on ollut. Nyt tähän 40 ikään päässeenä tämän tajusin. Aivan turhaa, koska kyllä huominen aina pitää huolen itsestään tavalla tai toisella en siihen voi vaikuttaa.
Vanhempia ihmisiä kuunnelleena, huomaan, ettei hyvää ole aina olla toisenkaan kanssa, sillä aina ihminen voi olla tyytymätön johonkin jos on sitä tyyppiä. Menee naimisiin ja taas vähän ajan perästä on tyytymätön. Eroaa ja taas kaipaa jotain, voi on elämä tosi rasite jos aina kaipaa jotain, eikä osaa olla tyytyväinen sen hetkiseen tilanteeseen.
Tämä on nykyajan rauhattomuutta, kun miettii mökin asukasta, joka hoitaa mökkiään ja samalla itseään. Hän on tyytyväinen kun saa olla terve ja toimintakykyinen. Voisihan tämä kaikessa riittää minullekin. Siihenkin vaaditaan halukkuutta ja mukautumista.
Masennus ja tyytymättömyys ja kipeä tarve saada ystäviä karkoittaa muut ihmiset pois. Tyytyväisyys, elämänilo ja takertumattomuus tuo ystäviä ja ylläpitää ihmissuhteita. Ongelman ydin onkin, miten tavoittaa se itseään vahvistava pyörre, jonka ulkopuolelle on jäänyt.
Kevyesti tässä Hammondilla, vaan, minä, kun en muutu.
Olen se, mikä olen.
Roolinvetäminen ei minulta luonnistu.
Olen ollut liikaakiin muille mieliksi, muiden edes arvostamatta sitä.
Ollaan sitten yksin, jos ei ketään löydy.
Eihän täältä suomesta ketään löydy, kun ei ole tähänkään asti
löytynyt.
Jos olet masentunut nössö, ei kukaan haluu olla sun kaa.
Mutta jospa kokeilisit hymyä.
Ei roolia pidäkään vetää. Sekin karkottaa ihmisiä pois.
"Olen ollut liikaakiin muille mieliksi, muiden edes arvostamatta sitä. "
Ihmekös tuo. En minäkään pahemmin arvostaisi, jos minua mielisteltäisiin. Toisia mielistelevä ihminen ei arvosta itseään, miksi muutkaan arvostaisivat.
Kun suhtautuu positiivisesti omaan elämäänsä vaikka sitten yksinäiseen elämään, niin antaa itsestään tyytyväisen ja positiivisen vaikutelman, vaikkei kaikki olisikaan niin upeeta ja mahtavaa.
Jos valittaa ja synkistelee omaa elämäänsä, vaikka syystäkin, niin on aika masentavaa seuraa muille ihmisille. Niin se vaan on.
Monella muullakin ihmisellä on masennustaipumusta ja ihan tarpeeksi huolia omasta takaa, eivätkä he ehkä jaksa tukea menneitä murheita vatvovia kanssaihmisiä joutumatta itsekin masennuksen syövereihin. Emmehän me voi pitää muita ihmisiä tukipilareinamme tai murheittemme viemäreinä.
Iloinen ihminen voi olla hyvinkin syvällinen ja joskus pahoin murheen murtama, mutta osaa nauttia eteen tulevista pienistäkin ilon hetkistä ja valopilkuista. Pitää siis oppia pitämään lukua hyvistä ja kauniista asioista ja pyrkiä unohtamaan eilisen vääryydet ja takaiskut. Toki vääryys vaatii mukaan synkkään vihanpitoon, ja siitä on vaikea päästää irti, mutta mitä hyödyttää takertua ikäviin asioihin. On paljolti omaa valintaa, mihin asioihin keskittää huomionsa ja mitkä jättää vähemmälle huomiolle.
mutta ei tässä tupiisuiden ja murjottajien maassa mikään tuota tulosta.
Ei enää kannata edes nähdä vaivaa.
OLEN VARMASTI HUMANOIDI.
Teillä siellä ulkoavaruudessa saattaa olla sen verran erilainen elekieli, ja homma menee jo ihan sen vuoksi päin peetä. Suosittelen kielikurssia kansalaisopistossa.
"tuppisuiden ja murjottajien maassa"
No, minä en ainaskaan ole tuppisuu, enkä murjottaja, mutta olen pohjimmiltani erakko, ja viihdyn parhaiten omissa oloissani, koska mulla on niin paljon kaikenlaista tekemistä. Siinä mielessä mun rohkeuteni ottaa kontaktia muihin ihmisiin ja jutustella menee ihan hukkaan. Mä muuten pehmitin työmatkoilla ihan harrastusmielessä yhden turkulaisen mörököllin nauramaan. Muutama kuukausi siinä meni, mutta puunaamasta paljastui varsin hilpeä ja nauravainen ihminen. 1800-luvulla uskottiin, että ääneen nauraminen vahingoittaa hampaita, ja Turkuhan on vanha kulttuurikaupunki.
Siellä on punaposkisia tyttöjä ja poikia, kunkin mieltymyksen mukaan.