Kuka on yksinäinen?

Yksin nainen

Saanko esimerkiksi minä "valittaa" yksinäisyyttäni, vaikka olen päivät töissä, ammatissa jossa ollaan koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä ja paljon esillä. Vaikka on harrastuksia muiden ihmisten parissa. Vaikka FB:ssä on yli 300 tuttua (töihin ja harrastuksiin liittyviä kontakteja)? Vaikka en pelkää sosiaalisia tilanteita ja matkustelen paljon yksin?

Koska joka ilta tulen kuitenkin yksin kotiin, missä seuranani on vain koira. Herään aamuisin yksin, vietän joulun yksin, uuden vuoden yksin, vapun yksin, juhannuksen yksin (bailaaminen ei kerta kaikkiaan kiinnosta, haaveilen päinvastoin maalle muuttamisesta). Kun ikä on lähempänä viittä- kuin neljääkymmentä, niin en enää edes haaveile parisuhteesta, vain mummonmökistä jossain maaseudulla.

Laitoin sanan "valittaa" lainausmerkkeihin, koska useimmiten nautin yksinäisyydestä työpäivän ja -viikon jälkeen. Joskus kuitenkin iskee haikea olo, varsinkin näin pimeään vuodenaikaan.

Mutta olenko siis yksinäinen siinä mielessä että olen oikeutettu kirjoittelemaan tänne?

5

370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yks mies vaan

      Kyllä tälle palstalle voi kirjoittaa kaikki jotka tuntevat yksinäisyyttä.
      Sinäkin kun yksin asut ja elät olet täysin oikeutettu tänne kirjoittelemaan.

      Joulu lähestyy ja silloin monille yksin oleville yksinäisyys korostuu kovasti
      Minäkin olen joulun yksin ja nyt jo se tulee mieleen, että mitä silloin tekisi
      No ainakin kirjoittelen yksinäisyyspalstalle jouluna :)

    • 10+5

      Oletko neitsyt?

    • kyllä kai kaikki jotka kokevat yksinäisyyden tunnetta saavat kirjoittaa. Vaikka olisi ihmisiä ympärillä pilvinpimein ja Fc suosio korkea ei se vielä kerro mitään siitä onko silti yksin.

      Itse toivoisin kirjoituksia heiltä, jotka ovat pystyneet häivyttämään yksinäisyyden tunteen jollakin tavoin. Yleensä se paras lääke on toisen ihmisen löytyminen.

      • toki FB suosiota.


    • kypsätäti

      tällä palstalla. Yksinäinen voi olla kellon ympäri tai hetkittäin. Yksinäisyyden tunne voi liittyä joko konkreettiseen yksinoloon omassa kodissa tai ulkopuoliseen oloon porukassa. Yhteistä tuolle yksinäisyyden tunteelle eri tilanteissa on kait se, että niinä hetkinä todella kipeästi tuntee läheisyyden puutteen.

      Täällä jotkut haluavat kilpailla siitä, kuka on "oikeesti yksinäinen" ja "yksinäisempi kuin muut", nämä henkilöt haluavat voittaa kurjuuskilpailut ("minäpä olenkin kaikista yksinäisin") ja mitätöivät muiden yksinäisyyden tuntemukset. Älä mene tähän kisaan mukaan, siinä kisassa ei ole tarkoitus lohduttaa, auttaa ja jakaa yksinäisyyden kokemusta.

      Tervetuloa kirjoittelemaan tänne itsenäisyypäivänä, jouluna, uutena vuotena, vappuna ja muina yksinäisten "juhla"päivinä :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      916
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      32
      644
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      578
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      555
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      543
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe