sisäsiisteys

2+5=7

Miten saan aikuisen (1,5 v) collien sisäsiistiksi? Koira on ollut meillä nyt reilun kuukauden verran ja joka ikinen yö on pissat lattialla, usein myös kakat. Viimeisen kerran käy ulkona tosi myöhään ja aamulla vaikka kuinka aikaisin herätään, on jo osin kuivunut lätäkkö lattialla, eli tekee tarpeensa ihan alkuyöstä. Alkaa käytös ärsyttämään ja joka-aamuinen äitelä kusen ja paskan haju ja luuttuaminen. Edellinen omistaja väitti koiraa sisäsiistiksi. Olemme kyllä huomanneet, että reagoi pieniinkiin muutoksiin heti pissaamalla ja kakkaamalla sisälle, mutta nyt on aikaa jo kulunut ja muilta osin näyttäisi olevan jo sopeutunut meihin. Muuten ihan kiva koira, vähän säikky, mutta ei hysteerisen arka. Onko kokemuksia ja vinkkejä, miten tän saa loppumaan?

6

623

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • johtuu omistajasta

      se on eri asia koiralle kuin teille ihmisille. Onko kotinne ja elämäntapanne, rytminne kovinkin erilainen kuin entiessä kodissa. Kodin äänet ym? Ajatelkaa koiran kannalta asiaa, teillähän ei ole mikään muuttunut.

      Onko varma, että koiralla ei ole tulehduksia, varmista terveys? Se myös vaistoaa teidän hermoilunne ja sen, ettei siitä pidetä ja voi tehdä pissat ja kakat peloissaan, kovan stressin vuoksi. Miettikää omaa käytöstänne.

      Saako koira riittävästi liikuntaa ja muuta aktivointia. Oletteko jutelleet kasvattajan kanssa? Kannattaisi.

      • ap.

        Kyllä nämä asiat on huomioitu ja ymmärretty, että aikansa ottaa. Varmasti on erilainen koti äänineen, rytmeineen ja tuoksuineen. Koiran kannalta on ajateltu nimenomaan. Kyse onkin siitä, että mitään muutosta ei näytä tapahtuvan tässä asiassa, vaikka muuten koira on alkanut selvästi jo luottaa meihin. päiväsaikaan on ihan iloinen ja leikkisäkin, kun sille päälle sattuu. En usko, että kyse on tulehduksesta, silloinhan koira tekisi tarpeensa varmasti myös päivisin sisälle. Vaan eipä tee. Vaikka olisi päivällä yksin kotona, ei tee mitään. Ainoastaan öisin. Eikä sen tarvitse edes nukkua yksin, sillä makuuhuoneen ovi on auki koko yön ja koiran peti on sänkymme vieressä. Kasvattajalta ei tähän asiaan ole saatu minkäänlaista kommenttia, vaikka kysytty on.

        Koira saa runsaasti liikuntaa. Emme hermoile ja mistä sait ajatuksen, ettemme pidä koirasta? Tottakai rakastamme sitä. Enhän toki sanonut, että koira kyllästyttää vaan se tapa ja lähinnä jatkuva pissan haju, joka alkaa imeytyä pikkuhiljaa rakenteisiin eikä haju lähde pois vaikka kuinka jynssää. Älä hyvä ihminen tuomitse heti noin jyrkästi toisia ihmisiä. Kaikkemme olemme yrittäneet, että koiralla olisi hyvä olla, hellyyttä ja rakkautta antaneet. Ulos pääsee useamman kerran päivässä ja pitkiä lenkkejä teemme.

        Jokaisen meistä kannattaa välillä miettiä omaa käytöstään, vai mitä?

      • muutama asia
        ap. kirjoitti:

        ammoniakkia, se vahivistaa pissan hajua ja koira pissaa mielellään vanhan hajun päälle.

        Liikkuuko koira öisin eli ettei saisi unta ja olisi rauhaton? Onko esim sen nukkumapaikan vieressä ikkuna, josta näkyy vaikka ouun heiluva varjo tms? Kuuluuko ääniä tms?

        Kokeilkaa iltaisin ennen nukkumaan menoa harjoitella koiran kanssa esim pieniä temppuja tai toko juttuja, aivotyöskentely väsyttää ja siten myös rauhoittaa.

        Mihin aikaan ruokitte koiran? Jos ruokarytmiä vähän muuttaisitte?

      • ap.
        muutama asia kirjoitti:

        kiitos, kokeillaan.

      • Mimosalle
        ap. kirjoitti:

        kiitos, kokeillaan.

        Meillä vahingon sattuessa on pesty paikat etikkavedellä, neutralisoi hajun ja koirakaan ei sitten tee tarpeita samalle kohdalle, kun haju on myös koiran tarkan nenän mukaan poissa! :)

        Muistakaa ,ettette rankaise koiraa vaikka ottaakin aivoon.

    • 2xcolliet

      Meille tuli toinen collie niin että oli about vuoden vanha. Sisäsiisti tottakai. Meillä alkoi kuitenkin pissaan sohvan nurkkaan aina päivisin kun oltiin töissä. Siitä kun ei päästy eroon niin jätettiin koirat pienempään tilaan poistuttaessa kodista ja tuo asia tepsi. Puolen vuotta rajattiin alue missä saivat olla (eteinen keittiö) niin unohti kyseisen tavan ja enää ei ole ongelmana. Liekö sitten että piti merkata omaa uutta reviiriä vai mitä mutta onneksi tuolla konstilla päästiin eroon eikä enää tarvitse rajata oleskelu aluetta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe