tai diskosta tuumaali tuttavani. Sanoi että ihan silmiin ottaa tuo värien sekamelska ja ilotulitus. Hänen mielestään ainoa oikea valo jouluun tulee talikynttilöistä ja ulkoroihusta! itse kyllä pidän kuitenkin tavattomasti näistä värikkäistä sähkövaloista vaikka perinteitä kunnioitankin. Ja luon silmäni keittiön pinkkiin valoketjuun joka kiemurtelee ikkunalla niin suloisena ja tuo mieleen 70-luvun Miss Piggyn!
Nykyään jouluvalot kuin sirkuksesta
6
200
Vastaukset
jos saa nautinnon kuka mistäkin, niin se on ok.
Kilpavarustelu ei taida tuoda mitään positiivista tulessaan? Tarkoitan sellaisia naapureita, jotka joko määrällä tai näyttävyydellä etsii joulumieltä!:(- RiisuArkihuoli
tietenkin niin, että jokaisella on vapaus laittaa pihalleen millaisia valoja haluaa.
Itse en voi sietää niitä värivaloja.
Tänään kävellessäni töihin, näin yhden tosi mauttomasti valoilla koristellun pihan, että harvoin sellaista näkee.
Pihassa oli 15 metriä korkea kuusi, jonka oli latvaan laitettu valotähti ja 4 valonauhaa meni ylhäältä alas saakka.
Itse talo näytti aika pieneltä tönöltä tuon ison koristetellun kuusen rinnalla.
No ei siinä mitään. Pihalle oli lisäksi laitettu pari isoa valohirveä..vai kuvasko ne metsäpeuraa tai poroa.
Sitten pariin pensaaseen oli vielä laitettu valosarjat, joissa oli vaikka minkä väristä lamppua.
Nämä kaikki oli saatu mahtumaan noin 40 neliön alueelle. - niri niri kamalaa
kestoaihe.
kaikki pääsee valittamaan
kuin naapurilla on huono maku oksennan.
Yritin minäkin jo viritellä Joulutunnelmaa.
Poltin jätkänkynttilän tuossa pihalla.
Ei tuo oikein onnistunut, oli varmaan liian kova tuuli. Liekit luikki pitkin maanpintaa.
Tyynellä ilmalla ihan komea.
Minulla on sellainen metallinen, johon saa ladata aina uudet puut, ja lisätäkkin.Mie tykkään maltillisesti poltella kynttilälyhtyjä ja sähkövärivaloja:))))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1086157Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380