www.koiranomi.com -osoitteesta löytyy tiedot, miten valmistua koiranomiksi. Koulutus on kuitenkin hintava, halvimmillaan 6300€. Onko muita teitä päästä koiran kouluttajaksi? Haluaisin siis päästä vetämään esim. alkeiskursseja.
Kouluttajaksi
Marko
5410
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Uskoisin, että jos olet osana jonkun rotujärjestön/kennelpiirin toimintaa aktiivisesti ja olet kisannut ja muutenkin hyvä esim. agilityssä, niin jos paikkoja on vapaana niin uskoisin sinun tätä kautta pääsevän esim. agilityohjaajaksi alkeiskursseille. Ei ainakaan meidän koirakerhon alkeiskurssien vetäjillä ole mitään koiranomi koulutusta.
Ainakin meidän koirakerhon toiminnassa on alkeiskurssin vetäjät olleet toiminnassa mukana useita kymmeniä vuosia ja kouluttaneet omia koiriaan ahkerasti ja näin päässeet vetämään alkeiskursseja ja muitakin kursseja.
Esim. Toko -kouluttajallamme ei varmasti ole minkään näköistä koulutusta, mutta sitäkin suurempi asiantuntenvuus, hän nimittäin on jo yli 30vuotta ollut mukana toko toiminnassa. Ei tuolla koiranomi koulutuksessa voi edes opettaa sellaista mitä hän osaa eli pitkäaikaista kokemusta.
Kyllä varmasti sellainen ihminen jolla on monien vuosien kokemus asiasta on parempi kuin sellainen joka on käynyt koiranomi koulutuksen.
Koiran kouluttaminen vaatii tietoa, jota Saksanpaimenkoiraliitto jakaa jäsenilleen. Tietoa koiran kouluttamisesta saat parhaiten liittymällä jäseneksi alueesi alaosastoon ja osallistumalla sen toimintaan. Alaosastoissa tehdään peruskoulutustyö, jonka ammattilaisina toimivat Saksanpaimenkoiraliiton koulutetut ja pätevöidyt koulutusohjaajat sekä maalimiehet.
Saksanpaimenkoiraliitto järjestää jäsenilleen vuosittain koulutustilaisuuksia ja seminaareja, joissa kouluttajina toimivat kokomaailman alansa huiput.
Jokavuotinen kesäleiri on Saksanpaimenkoiraliiton suurin koulutustapahtuma, jossa kouluttajina toimivat Saksanpaimenkoiraliiton koulutusohjaajat ja maalimiehet. Eri koulutusryhmissä koiran kouluttamisen lisäksi leirillä koulutetaan uusia koulutusohjaajia ja maalimiehiä. Virkakoiran ohjaajille on oma koulutusryhmä, johon osallistuvat mm. puolustusvoimien-, rajavartiolaitoksen- ja poliisin koiranohjaajat. Viikonmittainen koulutusleiri koostuu laadukkaasta koulutuksesta ja yhdessäolosta samanhenkisten ihmisten kesken.
Sakulin kirjoituksesta saa sellaisen käsityksen, että VAIN saksanpaimenkoiraliitto järjestää koulutusta. Kyllä sitä koulutusta järjestetään kymmenien, jopa satojen muidenkin yhdistysten toimesta.
Markolle: lähes kaikilla yhdistyksillä on pulaa pätevistä koulutusohjaajista. Jos sinulla on vuosien kokemus kouluttamisesta sekä ainakin hiukan kilpailukokemusta joko pk- tai tokokokeista, niin tarjoa ihmeessä tietotaitoasi jollekin yhdistykselle, aivan varmasti sinut otetaan avosylin vastaan.
en todellakaan väittänyt että VAIN SPL järjestää koulutusohjaajille koulutusta minä nyt kuitenkin vaan totesin että AINAKIN se miksei muutkin......opetelkaa nyt herrantähden jo lukemaan älkääkö tuijottako sanoihin!
On se vaan kumma että aina löytyy joku joka tarttuu ihan älyttömyyksiin tällä palstalla (muillakin) saatteko te nyt jotain sairasta nautintoa kun voitte jotenkin yrittää kumota sen minkä minä sanon?
Otsikkonikin jo oli että ESIM: NÄIN !!!!!
Itse olen käynyt agility koulutus ohjaaja kurssin oman paikkakuntani koirakerhon toimesta. Minä sain siis ilmaiseksi tämän kurssin, koirakerho maksoi, ja vastapalvelukseksi minä lupasin pitää harjoituksia. Katsoimme kaverini kanssa koiramme lehdestä sopivan kurssin ja niin meidät lähetettiin koulutukseen!!! Kysele siis oman koirakerhosi tapoja tämän asian suhteen...meilläkin on todella pieni kerho, jäsenmäärä alle 100, mutta en silti joutunut maksamaan koulutusta itse. Tsemppiä koulutukseen!!!