Eli kyseessä on munasarjojen monirakkulatauti. Moninaisia ongelmia tuo mukanaan, mutta harmittavin siitä on itselläni hiusten lähtö. Tai sain sen jo kuriin siinä vaiheessa, kun päälaella oli noin parin sentin leveydeltä kaljuhkoa aluetta. Nyt siis Spiresis 100 mg/vrk on tehnyt tehtävänsä ja hiukset suht normaalit, kun aina olen ollut kuitenkin ohut hiuksinen. Diane Nova jouduttiin vaihtamaan Femilariin,kun verenpaineet nousivat.
Kyssäri kuuluu, että loppuelämäkö on Spiresistä syötävä ja mikä määrä on riittävä? Olen 44 v.
PCOS ja hiusten lähtö
5
8171
Vastaukset
- Cougar77
Mullakin on PCOS ja sain juuri reseptillä Spiresisiä testosteronin liikatuotannon aiheuttamaan miesmäiseen karvankasvuun. Lääkäri sanoi minulle että lääkettä pitää syödä "loppuelämä", ilmeisesti vaikutus loppuu ja oireet palaavat jos lääkkeen lopettaa. Minulla rakkulat ovat joskus pahempina ja joskus helpompina. Mutta Spiresisin vaikutuksen alkaminen kestää kai kuukaudenkin, joten jos oireet taas kohta palaavat, täytyy taas kestää kuukausi ennen kuin helpottavat.
- l'espoir
Nostan, koska haluaisin itsekin kuulla lisää vertaiskokemuksia, eli siis oletteko te muut löytäneet apua PCOsta johtuvaan hiustenlähtöön? Tai miten pahaksi tilanne on kaljuuntumisen kannalta mennyt, ja onko hiuksia saatu myöhemmin kasvamaan takaisin?
Itse olen jo kolme vuotta juossut erilaisilla lääkäreillä ihmettelemässä hiustenlähtöä ja häiritseviä välivuotoja, ja aina tähän asti on vastauksena ollut stressi, tai sitten on vaan vähätelty että se on vaan kuvittelua. Nyt olen siis siltä osin todella iloinen että näille vaivoille vihdoin löytyi syy, mutta toisaalta ahdistaa myös tieto siitä, että PCO:n aiheuttamalle hiustenlähdölle voi olla vaikea löytää hoitoja. :/ Odottelen parhaillaan kolmisen viikkoa sitten otettujen hormonikokeiden tuloksia, jotta pääsisin sen jälkeen vihdoinkin miettimään asiaan erikoistuneen lääkärin kanssa ratkaisuja tähän ongelmaan. Muita PCO:hon viittaavia oireita minulla on teini-iästä asti mukana kulkenut akne, sekä jonkin asteinen liikakarvoitus, kenties myös jossain määrin tubulaariset rinnat (?), mutta tuo hiustenlähtö tässä nyt eniten ahdistaa. Niin, ja olen 23-vuotias, eli toivoisin hiusteni kulkevan mukana vielä ainakin muutaman vuosikymmenen ajan :) - l'espoir
Hmm, no nyt sain kuulla, että verikokeiden perusteella mieshormonitasoni ovat kuitenkin matalat. Voikohan hiustenlähtö silti johtua PCO:sta?
- pco kokemus
Hei,
minulla oli viime syksynä hiustenlähtöä, jonka syyksi paljastui pco. olen aina ollut hoikka/normaalipainoinen ja kolme lastakin saanut alkunsa ongelmitta. Pco tuli siis yllätyksenä kun etsittiin syytä hiustenlähtöön. minulla hoitona diane nova spiresis 100mg ja tepsii hyvin. Hiustenlähtö pysähtyi täysin muutaman kk:n läkkeiden käytön jälkeen ja menetetyt tuntuisivat olevan jo kasvaneen/olevan kasvamassa takaisin.
Tuosta hormonitasosta vielä. Minullakin oli normaali mieshormonin kokonaismäärä elimistössä, mutta vapaan testosteronin määrä oli koholla, joka juuri kertoo tästä ongelmasta. Eli toivottavasti sinultakin tutkittiin myös tämä vapaan testosteronin määrä.
- 35tg3hg5
hei. Voisitteko kertoa minulle tarkastti kAIKKI kokeet ja tutkimukset mitä lääkäri teki teille ennen kuin saitte pco diagnoosin? Siis tutkiko hän gynekologisesti munasarjoja alapään kautta tai jollain laitteella vai mitä käytännössä, tarviaisin tietää. Ja siis onko joku tietty verikoe mikä pitää ottaa että se selviää, pvk vai mikä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad911487- 541033
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että384877- 156859
- 56733
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 51668
- 57641
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76632