lennän vain Finnairilla

Minä olen tehnyt periaatepäätöksen lentää vain Finnairilla. Tähän on 4 syytä:

1. Haluan selvitä lentomatkasta hengissä.
2. Haluan tukea suomalaisia ja suomalaisuutta.
3. Haluan puhua lentokoneessa suomea.
4. Finnairilla on todella hyvä palvelu.

Ikinä en ole muilla yhtiöillä kuin Finnairilla lentänyt ja en luotakaan mihinkään Espanjan lentoyhtiöihin. Siellä kun on se manjaana-mentaliteetti, niin ei siihen voi luottaa, että esim. koneet huolletaan asiallisesti ja ajallaan.
226894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Tietääkseni myös AirFinland on suomalainen. On vieläkin ystävällisempi henkilökunta kuin Finnairilla. Ja en ole pehmeämpiä alastuloja kokenut, kuin AirFinlandilla.

Äänestä

Suomessa on 4 lentoyhtiötä Finnairin lisäksi ja päälle vielä liikennelentoyhtiöt...Ja kaikissa saa ja voi tukea suomalaisia ja suomalaisuutta. Air Finlandn lisäksi saat palvelua suomeksi suomalaisilta myös Blue1lla, Golden Airilla ja Söderillä.
Jos et ole ikinä lentänyt muulla kuin Finnairilla, mistä voit tietää millaista on espanjalaisissa yhtiöissä oikeasti? tai ihan missä muussa lentoyhtiössä tahansa?
Tottakai me kaikki haluammme selvitä hengissä lentomatkasta, mutta myös Finnairilla on sattunut paljon "läheltä piti"-tilanteita, teknisiä vikoja jne jne. mistä matkustajat eivät edes tiedä, ja todellisuudessa suurempi onnettomuus sattuu myös joku päivä suomalaiselle lentoyhtiölle. Jos edelleen olet sitä miltä että Finnairin koneet ovat turvallisimmat ja pysyvät ilmassa, voit mennä myös huoletta Air Finlandin lennolle sillä Finnairin mekaanikot huoltavat myös Air Finlandin koneet(ja monet muut ulkomaalaiset niiden ollessa Suomessa).

Olen minäkin saanut todella hyvää palvelua Finnairilla, mutta vielä paljon parempaa monella muulla yhtiöllä.

Äänestä
  • Golden Air on ruotsalainen
    Blue1 on 100%:sesti SAS:in omistama

    Eivät siis ole suomalaisia yhtiöitä

    Äänestä

  • hengissä kotiin kirjoitti:

    Golden Air on ruotsalainen
    Blue1 on 100%:sesti SAS:in omistama

    Eivät siis ole suomalaisia yhtiöitä

    Golden Air käyttää vain ruotsalaisten koneita, mutta sillä on kokonaan suomalainen henkilökunta, toimii Finnairin syöttöliikenteessä kotimaan pikkukentille. Golden Airin Suomen toiminnot suunnittelusta tuotantoon ja markkinointiin tuottaa Finncomm Airlines, suomalainen lentoyhtiö.
    Ikuisuus kysymyksen tällä palstalla tuottaa aina Blue1( ex-air botnia), se on SASin SUOMALAINEN tytäryhtiö, kuin myös kokonaan suomalaisella henkilökunnalla ja hallinnolla. Jos joskus kokeilisit jotain muuta kuin Finnairia oppisit, että palvelua saa muiltakin suomeksi ja suomalaisilta.
    Niin, ja Söder Airlines on keskeyttänyt lentotoimintonsa siksi aikaa kun kone on huollossa. Jatkaa toimintoansa Syyskuussa.

    Äänestä

  • Ann kirjoitti:

    Sinänsä mielenkiintoista, että voi tehdä vertailuja siltä pohjalta, että Finnair on paras, vaikkei ole muita yhtiöitä käyttänyt. Mielestäni paras matkustamohenkilökunta oli FlyingFinnillä, sen jälkeen Blue1:lla ja hyvänä kolmosena tulee Finnair. Tuo ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Finnairin palvelu olisi mitenkään huonoa - päinvastoin. Tämä tarkoittaa sitä, että Blue1 ja FFW:n henkilökunta onnistui paremmin totuuden hetkessä.

    Sitten tämä turvallisuusnäkökulma on myös varsin mielenkiintoinen. Mielestäni esim. SAS, Blue1, Finnair, edesmennyt FFW ja esim. Spanair ovat yhtä turvallisia. Jos teillä on faktaa, joka kumoaa nuo väitteet, kaikki matkustajat mieluusti kuulevat ne, todisteiden kera.

    Äänestä

  • Srun kirjoitti:

    Eikös lentäminen ole turvallisempaa kuin autolla ajaminen? Valitettavasti lentokoneita putoaa välillä syystä tai toisesta, mutta ei onneksi ihan joka päivä. Eiköhän suurimmat lentoyhtiöt ole todettu varsin turvallisiksi, mutta paremmillekin yhtiöille onnettomuuksia tapahtuu, i.e SASin onnettomuus Linatessa tai Air France concorden tekninen vika...
    Mutta olen sitä mieltä, että jos matkustajat tietäisivät kaikista pienistäkin vioista olisi maailma täynnä hysteerisiä lentomatkustajia.
    Mutta ainakin joitain Suomessa sattuneita tapauksia voi lukea onnettomuustutkintakeskuksen nettisivuilta, jos haluaa. Sivuilta selviää myös, että tapauksia sattuu myös Finnairille.

    Kyllä tietääkseni lentäminen on turvallista. Mutta esim. SAS:n onnettomuus Linatessa ei tietääkseni johtunut teknisestä viasta, vaan lennonjohdon töppäilysta?

    Niin se olikin, ja kyllähän ne lennonjohtajat töppäilevät ympäri maailmaa...
    Asia meni ehkä vähän sivuraiteille, mutta summa summarum, eiköhän kaikki suomalaiset lentoyhtiöt ole yhtä turvallisia, kuin myös monet ulkomaalaiset lentoyhtiöt! Jos onnettomuus sattuu, voi se osua kenen kohdalle vain, milloin vain.

    Äänestä

  • Ann kirjoitti:

    Golden Air käyttää vain ruotsalaisten koneita, mutta sillä on kokonaan suomalainen henkilökunta, toimii Finnairin syöttöliikenteessä kotimaan pikkukentille. Golden Airin Suomen toiminnot suunnittelusta tuotantoon ja markkinointiin tuottaa Finncomm Airlines, suomalainen lentoyhtiö.
    Ikuisuus kysymyksen tällä palstalla tuottaa aina Blue1( ex-air botnia), se on SASin SUOMALAINEN tytäryhtiö, kuin myös kokonaan suomalaisella henkilökunnalla ja hallinnolla. Jos joskus kokeilisit jotain muuta kuin Finnairia oppisit, että palvelua saa muiltakin suomeksi ja suomalaisilta.
    Niin, ja Söder Airlines on keskeyttänyt lentotoimintonsa siksi aikaa kun kone on huollossa. Jatkaa toimintoansa Syyskuussa.

    Vai että söder odottaa koneen korjaamista. taitaa ann olla hieman lukitaidoton.

    ..on kyllä ruotsalainen lentoyhtiö, vaikka se kovasti suomalaiseksi itseään mainostaakin. Omistuspohja on nimittäin 100% Ruotsissa.

    Äänestä

  • Ann kirjoitti:

    Golden Air käyttää vain ruotsalaisten koneita, mutta sillä on kokonaan suomalainen henkilökunta, toimii Finnairin syöttöliikenteessä kotimaan pikkukentille. Golden Airin Suomen toiminnot suunnittelusta tuotantoon ja markkinointiin tuottaa Finncomm Airlines, suomalainen lentoyhtiö.
    Ikuisuus kysymyksen tällä palstalla tuottaa aina Blue1( ex-air botnia), se on SASin SUOMALAINEN tytäryhtiö, kuin myös kokonaan suomalaisella henkilökunnalla ja hallinnolla. Jos joskus kokeilisit jotain muuta kuin Finnairia oppisit, että palvelua saa muiltakin suomeksi ja suomalaisilta.
    Niin, ja Söder Airlines on keskeyttänyt lentotoimintonsa siksi aikaa kun kone on huollossa. Jatkaa toimintoansa Syyskuussa.

    Mistä sitä nyt tässä maailmassa enään tietää kuka omistaa ja mitä. Aivan kuten Nokia, Finnairkin on pörssiyhtiö, jonka osakkeita saa ostaa ihan kuka tahansa, jolta vaan tarpeeksi pääomaa löytyy. Tärkempää kuin omistuspohja voi toki olla kulttuurierot palvelussa ja ja työnteosssa, mutta kyllä ympäri maailmaa olevien osakkeenomistajienkin edut vaikuttavat esim. Finnairissa tehtäviin päätöksiin. Kun pitää tehdä hyvää tulosta ja jakaa siitä osinkoja, saatetaan joutua leikkaamaan mm. henkilöstökuluja esim. asiakaspalvelussa tai vaikkapa huollossa.

    Lentäkää muillakin yhtiöillä, niin huomaatte että samanlaisia ne on kaikki. Ollaan kuitenkin EU:ssa, jossa vaatimukset on kaikilla samat.

    Äänestä

  • Jahuu kirjoitti:

    Vai että söder odottaa koneen korjaamista. taitaa ann olla hieman lukitaidoton.

    Söderistä on muutamakin viestiketju täällä, jos se on mennyt konkurssiin tms. tässä viikonlopun aikana olen ihan missannut sen, mutta lakkauttamisesta ei ollut vielä ainakaan kyse vaan toiminnan keskeyttämisestä. Konkurssi oli kaukana, koska omistajat sijoittivat juuri lisää rahaa, ja Söderi saab olit tosiaan rikki niin korjattavaksi se todella lähetettiin...
    Mutta Söder Airlinesista tuskin kannattaa alkaa tässä kinastelemaan, vastasin vain alkuperäiselle, joka kirjoitti siihen malliin, että suomalaista palvelua saa vain Finnairilta, tai jos haluaa tukea suomalaista pitää lentää Finnairilla.

    Äänestä

  • Pörssihai kirjoitti:

    Mistä sitä nyt tässä maailmassa enään tietää kuka omistaa ja mitä. Aivan kuten Nokia, Finnairkin on pörssiyhtiö, jonka osakkeita saa ostaa ihan kuka tahansa, jolta vaan tarpeeksi pääomaa löytyy. Tärkempää kuin omistuspohja voi toki olla kulttuurierot palvelussa ja ja työnteosssa, mutta kyllä ympäri maailmaa olevien osakkeenomistajienkin edut vaikuttavat esim. Finnairissa tehtäviin päätöksiin. Kun pitää tehdä hyvää tulosta ja jakaa siitä osinkoja, saatetaan joutua leikkaamaan mm. henkilöstökuluja esim. asiakaspalvelussa tai vaikkapa huollossa.

    Lentäkää muillakin yhtiöillä, niin huomaatte että samanlaisia ne on kaikki. Ollaan kuitenkin EU:ssa, jossa vaatimukset on kaikilla samat.

    Westmannille kysymys:
    Onko Nokia amerikkalainen yritys? Suurin osa sen osakkeista on nimittäin amerikkalaisten omistuksessa. Suomalaisessa omistuksessa on n. 10% Nokiasta.

    Pörssihaille: Finnair on pörssiyhtiö, mutta valtiolla on edelleen osake-enemmistö, mitä en voi kyllä ymmärtää. Yhtiö pitäisi yksityistää pikaisesti.

    Äänestä

Minäkin keskitän lentoni mahdollisuuksien mukaan aina Finnairille, mutta eri syistä kuin alkuperäinen kirjoittaja.

1. Aikataulut ja kohteet hyvät Suomesta lähtevälle
2. Plus-ohjelma: tasot ja palkinnot
3. Palvelu ja tarjoilu on selvästi keskitasoa parempaa

Jos yksikin näistä kohdista huonontuu, niin lentoyhtiökin vaihtuu.

Äänestä
  • komentteja:
    "1. Aikataulut ja kohteet hyvät Suomesta lähtevälle"
    --Hyvin subjetiivinen asia. eivät kaikki halua lentää samaan aikaan tai Finnairin kohteisiin.

    "2. Plus-ohjelma: tasot ja palkinnot"
    --Finnair antaa tarjoushintaisista lipuistaan vain 50% pisteistä. SAS:n Eurobonuksessa saa täydet pisteet kaikista hintaluokista, joka 29 euron lennosta Tukholmaan täydet pistett. Jo 12000 pistettä riittää SAS:lla lentopalkintoon.
    Se kertyy jo yleensä yhdestä kaukolennosta.

    "3. Palvelu ja tarjoilu on selvästi keskitasoa parempaa "
    --Finnair pärjää vertailussa Euroopan reiteillä. Sen sijaan kaukoreiteillä se on mielestäni huomattavasti huonompi kuin useimmat muut yhtiöt.
    Ateriat ovat vaatimattomia ja pieniä, MD11-koneet ahtaita ja epämukavia ja henkilökunta useimmiten erittäin tympeää.

    Äänestä

  • Tero kirjoitti:

    komentteja:

    No omasta puolestanihan puhuinkin.

    SASin Eurobonuksesta olet aivan oikeassa, siihen olen harkinnut vaihtavani juuri tuon halpislipun 100% pistekertymän vuoksi ja muutenkin hyvän ohjelman vuoksi. Kuitenkin palvelu/tarjoilutaso Euroopan lennoilla on heillä aika olematon. Jos nykyinen pistekertymä olisi 0 molemmissa ohjelmissa, valitsisin todennäköisesti SASin.

    Ja todellakin, puhun vain omasta puolestani ja omista aikatauluistani. Lennän 98% lennoistani Euroopassa.

    Äänestä

  • Tero kirjoitti:

    komentteja:
    "1. Aikataulut ja kohteet hyvät Suomesta lähtevälle"
    --Hyvin subjetiivinen asia. eivät kaikki halua lentää samaan aikaan tai Finnairin kohteisiin.

    "2. Plus-ohjelma: tasot ja palkinnot"
    --Finnair antaa tarjoushintaisista lipuistaan vain 50% pisteistä. SAS:n Eurobonuksessa saa täydet pisteet kaikista hintaluokista, joka 29 euron lennosta Tukholmaan täydet pistett. Jo 12000 pistettä riittää SAS:lla lentopalkintoon.
    Se kertyy jo yleensä yhdestä kaukolennosta.

    "3. Palvelu ja tarjoilu on selvästi keskitasoa parempaa "
    --Finnair pärjää vertailussa Euroopan reiteillä. Sen sijaan kaukoreiteillä se on mielestäni huomattavasti huonompi kuin useimmat muut yhtiöt.
    Ateriat ovat vaatimattomia ja pieniä, MD11-koneet ahtaita ja epämukavia ja henkilökunta useimmiten erittäin tympeää.

    Kiitos Tero,
    Syyt miksi usein valitsen toisen yhtiön kuin Finnair ovat juuri ks. syyt;
    1) aikataulutus, suuret kentät suuret yhtiöt parhaimmat aikataulutukset.
    2) finnair plus..
    katso usa:n lentoyhtiöitä ja kylkiäisiä..
    3) palvelu:
    palvelu matkustavalle naiselle hipoo bitch:mäisyyttä, ovatko emot rasisteja, enkä täytä roolia mahdollisesta aviopuolisosta ketä metsästetään ns. liikemiesten joukosta.

    konetila pienin kaukolennoilla jos ei lasketa kiinalaisia lentoyhtiöitä.

    Äänestä

  • Tero kirjoitti:

    komentteja:
    "1. Aikataulut ja kohteet hyvät Suomesta lähtevälle"
    --Hyvin subjetiivinen asia. eivät kaikki halua lentää samaan aikaan tai Finnairin kohteisiin.

    "2. Plus-ohjelma: tasot ja palkinnot"
    --Finnair antaa tarjoushintaisista lipuistaan vain 50% pisteistä. SAS:n Eurobonuksessa saa täydet pisteet kaikista hintaluokista, joka 29 euron lennosta Tukholmaan täydet pistett. Jo 12000 pistettä riittää SAS:lla lentopalkintoon.
    Se kertyy jo yleensä yhdestä kaukolennosta.

    "3. Palvelu ja tarjoilu on selvästi keskitasoa parempaa "
    --Finnair pärjää vertailussa Euroopan reiteillä. Sen sijaan kaukoreiteillä se on mielestäni huomattavasti huonompi kuin useimmat muut yhtiöt.
    Ateriat ovat vaatimattomia ja pieniä, MD11-koneet ahtaita ja epämukavia ja henkilökunta useimmiten erittäin tympeää.

    Nykyisin Plus-ohjelmassa saa halvemmista lipuista 50% pisteistä. Mutta täytyy muistaa, että Finnair antaa pisteitä kilometrien perusteella ja SAS mailien. Näin erot eivät ole niin suuria kuin tuntuisi. Näin esim. kuvitteellinen 300 km matka antaa Finnairilla 150 pistettä ja SAS:lla 200 mailia.Toki palkintotaulukoissa on eroja, mutta niin on SAS ohjelmassa myös maakohtaiset erot. Ja ainakin Lufthansa siirtyy myös 50% mailisääntöön.

    Ilmeiseti myös SAS mailiohjelma kohtelee suomalaisia matkustajia anteliaammin kuin ruotsalaisia tai tanskalaisia. Jostain luin asiasta, mutten nyt muista tarkkaan mistä, eli kansalaisuus vaikuttaa sääntöihin.

    Ja tuo 50% pisteistä koskee muuten kaikkia OneWorld yhtiöitä, ei vain Finnairia.

    Äänestä

Moi

Lennän sillä lentoyhtiöllä mistä lipun edullisemmim saa. Siihenkin on monta syytä:

1. Haluan säilyä hengissä myös maan päällä.
2. Meidät on jo myyty Kiinaan.
3. En välttämättä halua puhua koneessa mitään.
4. Parempaakin palvelua löytyy kyllä.

Äänestä

finnair ei lennä läheskään joka paikkaan ulkomaille ja hinta on kanssa tärkeä itselleni, et ei viitsi 2kertaisia hintoja maksaa .finnair ei ole halvin yhtiö eli etsin halvimman. koskaan ei ole finnair voittanut omien matkojeni hintatarjousta.

Äänestä

Etteko tajua etta tama on provo? Ei kukaan ole oikeasti tollanen tampio.

Äänestä
  • -trolli tai provo mutta tosiasia.
    Finskiä on turha ylistää. Ainakin Finnairin lennoilla tuntee olonsa kotoisaksi aina ärtyisten ja työhonsä kyllästyneiden lentoemojen äksyilyistä
    että tosiaan tietää olevansa Suomessa jo heti lentokoneessa
    mutta kohtahan Finski on Eesti Aero niin tulee Virolaiset lentoemot hymyilee joiden on pakko hymyillä ja olla äksyilemättä eli näyttää omaa kyllästyneisyyttään matkustajille,, jos meinaa hommissa olla sillä Eestissä ei voi oikein ammattiliittoon valittaa työnantajasta.Kun ei ole ammattiliittoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hengissä kotiin kirjoitti:

Minä olen tehnyt periaatepäätöksen lentää vain Finnairilla. Tähän on 4 syytä:

1. Haluan selvitä lentomatkasta hengissä.
2. Haluan tukea suomalaisia ja suomalaisuutta.
3. Haluan puhua lentokoneessa suomea.
4. Finnairilla on todella hyvä palvelu.

Ikinä en ole muilla yhtiöillä kuin Finnairilla lentänyt ja en luotakaan mihinkään Espanjan lentoyhtiöihin. Siellä kun on se manjaana-mentaliteetti, niin ei siihen voi luottaa, että esim. koneet huolletaan asiallisesti ja ajallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu