Viime kesänä taphtunutta. Rannalla olevassa jäätelön myyntipaikassa noin kahden vuoden ikäinen tyttö ei saanut tahtoaan läpi. Äiti ei ostanut tytölle jäätelöä, mutta vanhemmat sisarukset saivat jäätelöä. Äidin mentyä kauemmas tyttö aloitti huutamisen ja sen lomassa tuli "Voi v****". Äiti kuuli ja kysyi mitäs tuli sanottua. Tyttö väitti sanonneensa "Voi vitsi!".
Aika ovela tyttö.
Itse olen kiroillut lapsena kuten isänikin. Meillä oli maalla vanha traktori, joka ei aina käynnistynyt. Isäni oli kiroillut. Aikaa kului ja televisiossa tuli elokuva, jossa erään miehen traktori ei käynnistynyt. Sanoin samat sanat kuin isäni silloin, kun meidän traktori ei käynnistynyt. Äänenpainotkin olivat samat.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.