Raiskaus rahallisesti. Tänään 3.12.2010 päätetään, laskeeko tukien määrä vielä ennestään opiskelijoilla.
Kuulemani mukaan, sitä pienennettäisi jopa 40%(radiosta satuin kuulemaan) ja enemmän vaatimuksia vanhemille lastensa tukemisessa. Muuten ihan hyvä ajatus, mutta sitä "äipän ja isin helmoissa" tulisi kestämään kunnes olet 25v.
Mitä ihmiset mieltä tästä? Mielestäni on ihan hyvä että kiinnitetään huomiota siihen, miten vanhemmat auttavat lapsiaan opiskelussa, mutta on myös törkeää, että jo ennestään pientä tukea, pienennetään vielä 40%. Itsehän saan n. 330-350 tukia YHTEENSÄ. Joista 270e menee vuokraan, eli itselleni jää ruokaan, koulukirjoihin ja sun muihin tarvikkeisiin käytettäväksi 60-70e kuukaudessa, sillä rahalla ei paljoa ostella. Yksi koulukirja, ja loput kuusta vietät vesi leipä linjalla, ja itket koulun ruokajonossa kun on nälkä.
Mielestäni tämä on sitä, että ennestään köyhiä opiskelijoita (ja mitenkä opiskelija on köyhä, no just nimenomaan sen takia, koska tulot määräytyvät vanhempien tulojen mukaan kunnes olet 21v) sorsitaan todella pahasti.
Tehdään köyhemmistä vielä köyhempiä. Sitten kun meitä 1990 luvulla syntyneitä syytetään pullamössösukupolveksi, niin miten se muka auttaa nuorta itsenäistymään kun ollaan siihen ikävuoteen 25v asti mamman ja papan helmoissa?
Vastaukseksi tuohon he sanovat "hankkikaa töitä", minä vastaan: luuletteko tosiaan, että vieraalla paikkakunnalla asuva opiskelija, jaksaa n. 5-9 tuntisen päivän jälkeen, olla vielä arjet töissä. Ja jos viikonloppu hommia halajaa, missäs välissä käyt omassa kotona. Vietänkö kaikki kolme vuotta niin että olen viikonloput töissä, arjet koulussa, vieraalla paikkakunnalla, pienillä tuilla, en käy vanhempieni, ystävieni, tyttöystäväni, vaikka hiton serkkujeni luona muuten kuin syys, talvi jne lomilla?
Ihan kuin ei tarpeeksi vaikeata olisi jo muutenkin, ilman että viedään 40 prossaa pois taskusta.
Opiskelun tulisi olla opiskelijan parasta aikaa, silloin tulisi kokea uutta, nähdä uutta. Oppia kenties jopa sellainen ammatti, johon sinulla on intohimoa...fuck this shit. En aio ottaa tuota noin vain vastaan ja nyrpistää nokkaani. Jos tuo tapahtuu, niin vakuutan että alkaa myöskin opiskelijoiden joukossa tapahtumaan, ja paljon. Eikä välttämättä mitään positiivista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.