Suuntaamme maaliskuussa Karonille ja kalastusreissut kiinnostavat. Onko merenkäynti yleensä kuinka voimakasta, 6 vuotias poikani olisi myös innokas kalamies ja mietin voisiko/kannattaisiko häntä ottaa retkelle mukaan? Onko kohteessa rantakalastus paikkoja, tällöin kannattaisi ottaa omat kalastusvälineet mukaan?
Kalastus Karonilla
wahoo1
2672
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Karonilla ei sinänsä ole mahdollista kalastaa tai ei kannata, voitte jättää virvelit kotiin ja rapalat. Voitte kyllä ostaa kalastusretkiä monenlaisia. Itse ollaan käyty useita kertoja eri kalaretkillä ja helppo (ei ehkä silti paras kalastuksellisesti) vaihtoehto on varata matka esim. Chalong SeaSportista, iso vene ja tilaa riittää, kaikki kuuluu hintaa mm. pahoinvointitabut, limut, hedelmät ja ruuat. Ehdottomasti koko perhe mukaan ja rasvaa kovasti pintaan ja jos saatte sopiva kimpan koottua niin käytte päivän aikana uimassa hienoissa maisemissa, tobblerillekin on liivit tarjolla. Veneessä myös varjoa hyvin tarjolla ja ehdottomasti yksi lomanne parhaista päivitä.
Kalamiehenä tiedät, että keli on mitä on, maaliskuussa kelit on aika leppoisat eli no problem.
Joo,ei ole Karonilla mutta muualla rannoilla kyllä jos virveli löytyy ja menopeli alle.Esim Sarasin sillan vierestä saa ihan jigeillä ja Rapaloilla pientä saalista.Toinen paikka on Promthep cape.....Ja tietysti Midnight sun ravintolasta saa ostettua kalastusretken ja paljon muuta.....
http://www.phuket.fi/midnight/sun/page2fin.htm