Maanantaina 6.12 2010 Suomi viettää jälleen synttäreitä.
Olemmeko vielä itsenäisiä?
Monien mielestä emme ole.
Samalla kun liityimme Euroopan Unioniin, menetimme ison osan itsemääräämisoikeudestamme ja Lissabonin sopimuksen hyväksymisen jälkeen taas lisää itsenäisyyttämme siirtyi Brysselin byrokraateille.
Rahaliitto EMU toi yhteisen rahan EU-maille, mutta ei yhteistä talous –ja finanssipolitiikkaa.
Nyt kun euro on kriisissä ja monet Emu-maat velkakriisissä, on ehdotettu, että Emu-maiden talous, finanssi –ja veropolitiikka on yhtenäistettävä.
Se merkitsee käytännössä LIITTOVALTIOTA, jossa Suomi olisi yksi osavaltio.
On selvää, että pienen kansakunnan itsenäisyys on aina suhteellista. On sopeuduttava ympäröivän maailman pelisääntöihin. On globalisoiduttava.
Se vaatii poliittisilta päättäjiltämme suurta viisautta, mutta erikoisesti peräänantamattomuutta.
Se vaatii itsepäisyyttä, vahvaa itseluottamusta ja itsetuntoa, pitää kiinni kaikista oikeuksistamme.
Äsken tehty päätös mennä mukaan Irlannin apupakettiin osoitti, että peräänantamattomuutta ei ollut päättäjillä eli hallituksella.
Neuvotteluihin lähdettiin henskelit paukkuen, mutta kotiin tultiin pää alaspäin ja hävittyinä.
Vaikuttaa siltä, että me suomalaiset olemme historian vankeja.
Satoja vuosia olimme Ruotsin valloittama maakunta, jossa määräyksiään jakelivat ruotsalaiset ja suomenruotsalaiset virkamiehet ja papisto.
Sen jälkeen olimme lähes sata vuotta Venäjän alamaisia, jolloin valtaa maassamme käytti kenraalikuvernööri, joista pahimpana muistuu mieliin Bobrikoff.
Itsenäisyytemme ajan alkutaival oli vaikea ja jopa verinen. Kansalaissota jakoi kansan kahtia pitkäksi aikaa ja se näkyy vieläkin poliittisessa elämässämme.
Sodat 1939-1944 Neuvostoliittoa vastaan olivat kova koettelemus kansallemme ja niistä selvittiin vain suurin uhrauksin niin, että itsenäisyytemme säilyi.
Sota-aika muodostaa poikkeuksen itsenäisyytemme olemukseen. Silloin olimme ”yhtenä miehenä ja naisena” puolustamassa kotikontujamme. Silloin meillä oli määrätietoiset johtajat, esimerkkinä Risto Ryti, jotka panivat itsensä likoon ja uhrautuvasti tekivät vaikeita päätöksiä.
Vielä sotien jälkeenkin oli Neuvostoliiton uhka riesanamme. Olimme suomettuneita, joka tarkoitti, että kaikessa päätöksen teossa oli otettava huomioon Neuvostoliiton intressit kunnes Neuvostoliitto ja kommunismi kärsi haaksirikon 1990-luvun alussa.
Sen jälkeen Suomessa voitiin hengittää vapaammin.
Edellä olen lyhyesti kuvannut historiamme eri merkkipaaluja, joille kaikille on tunnusomaista se, että me olemme aina olleet enemmän tai vähemmän riippuvaisia muiden komennosta.
Me emme näin ollen ole itsenäistyneet kansana ja kansalaisina tekemään itsenäisiä ratkaisuja, lukuun ottamatta sotavuosia 1939-1944.
Me olemme olleet liikaa riippuvaisia muiden päätöksistä.
Meillä suomalaisilla on väitetty olevan huono itsetunto. Se ilmenee mm. siten, että ulkomailla, erikoisesti Ruotsissa, liikumme hieman häpeillen suomalaisuuttamme. Emme oikein tohdi puhua ruotsinkieltä peläten mokaavamme. On jo korkea aika nostaa pää pystyyn ja olla terveesti ylpeä suomalaisuudestamme.
Nyt on tullut aika, että emme kenties tarvitsekaan muodollista itsenäisyyttä?
Riittääkö meille olla osana suurempaa ”valtiota” Euroopan yhdysvaltoja?
Miltä se kuulostaisi olla Euroopan yhdysvaltojen osavaltio Suomi?
Olisiko se Suomen tie?
Meille on tavattoman vaikea luopua itsenäisyydestämme. Tarkoitan erityisesti vanhempaa väkeä.
Kuitenkin itsenäisyyttämme leikataan pala palalta ikään kuin huomaamattamme. Onko se parempi niin?
Vai olisiko kertarutina sittenkin parempi, kuin ainainen kitinä?
Mietteitä itsenäisyydestä
33
468
Vastaukset
- joko selvinnyt
Voisiko "Kukkahame" järjestää pikakurssin globaalista ajattelusta?
Se olisi tosi mielenkiintoista.
Siis ajattele vain muiden kannalta, ei omalta kannalta.
Todella epäitsekästä.
Siinähän sitten heitetään romukoppaan raamatun opitkin.
Kun "isossa kirjassa" neuvotaan, että "rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi", niin "Kukkahameen" globaalin ajattelun mukaan pitää rakastaa vain lähimmäistä, ei itseään. Niinkö? - Maalaismies*
Paremmuutemme monien inhimillisten alojen paremmuudesta kiirii vielä maailmalla. Peruskouluamme käydään ihastelemassa eri puolilta maailmaa. Virkamiehistömme ei ole korruptoitunutta jne.
Ollilan brändiryhmä haluaa ylläpitää tätä mielikuvaa, vaikka se ei enää ole tätä päivää. Suomen ja suomalaisten ällistyttävä paremmuus on ollut mahdollista niin kauan, kun olemme olleet itsenäisiä - puuhailleet metsiemme katveessa omiamme.
Globaalissa maailmassa tämä ei käy päinsä. Nyt suomalainen harha on siinä, että kuvittelemme prantavamme koko maailman "tasollemme". Se on sokea piste, hiiri ei ohjaa norsua.
Kulttuurifilosofit ovat todenneet ns. suurten korkeakulttuureiden eliniäksi 500 vuotta (G.H.von Wright). Suomen kokoisessa maassa näyttää 70 vuotta riittävän. Meidän ikäluokkamme on saanut omin silmin nähdä sotavuosien jälkeisen nousun, lyhyen keston ja nyt tapahtuvan itsenäisyytemme tuhoutumisen, ts. laskeutumisen globaalille eurooppalaiselle tasolle.
Tuumaat, hyvä aputoimittaja: "Meille on tavattoman vaikea luopua itsenäisyydestämme. Tarkoitan erityisesti vanhempaa väkeä.
Kuitenkin itsenäisyyttämme leikataan pala palalta ikään kuin huomaamattamme. Onko se parempi niin?"
En usko nykyisten tapahtumien paremmuuteen, mutta näin on käymässä ja suurelta osin jo käynytkin.- ???
ja sitten vielä EMU !
MIKSI??? - klo 9:22
Mukana kuljetaan, siinä samassa liekassa, jos nyt hiukan saa sivuille vilkuilla ja marista matkan varrella, kyllä kohtalo on sentään antanut meille hyvät poliitikot ja valtiomiehet.
Pysyvät poissa ainakin täältä, täällä piirretään uhkakuvaa ja ollaan polleita kun tiedetään asioiden tulo- ja menosuunta, herra varjelkoon tällaisilta skitsoilta maatamme, taitaa sittenkin olla hyvä että eduskunnassa on paljon istujia, vaikka aina onkin puolet poissa.
Lopuksi kysymys..mitä eroa on maalaismiehella* ja aputoimittajalla*?.....Vastaus sama henkilö - Maalaismies*
??? kirjoitti:
ja sitten vielä EMU !
MIKSI???Väistämättä käy mielessä, että meitä on vedetty kuin pässiä narusta kohti liittovaltiota. Tämä jakaa eu-kansalaiset jyrkemmin kuin konsanaan köyhiin ja rikkaisiin. Molemmat ääripäät lisääntyvät. Köyhtyminen tavoittaa myös keskiluokan, joka on paras veronmaksaja.
- Maalaismies*
klo 9:22 kirjoitti:
Mukana kuljetaan, siinä samassa liekassa, jos nyt hiukan saa sivuille vilkuilla ja marista matkan varrella, kyllä kohtalo on sentään antanut meille hyvät poliitikot ja valtiomiehet.
Pysyvät poissa ainakin täältä, täällä piirretään uhkakuvaa ja ollaan polleita kun tiedetään asioiden tulo- ja menosuunta, herra varjelkoon tällaisilta skitsoilta maatamme, taitaa sittenkin olla hyvä että eduskunnassa on paljon istujia, vaikka aina onkin puolet poissa.
Lopuksi kysymys..mitä eroa on maalaismiehella* ja aputoimittajalla*?.....Vastaus sama henkilöVastaan myös aputoimittajan puolesta. Tunnen hänet ainoastaan hänen terävien avaustensa ja mielipiteidensä kautta. Siis paremmin kuin sinä, joka epäilet meitä samaksi.
Sitten tuohon toiseen väittämääsi. Siis että olemme polleita tietäviä. Eihän tarvitse muuta kuin seurata mitä tapahtuu. Väitätkö, että hyvään suuntaan ollaan menossa? - ullamirjami*
Maalaismies* kirjoitti:
Vastaan myös aputoimittajan puolesta. Tunnen hänet ainoastaan hänen terävien avaustensa ja mielipiteidensä kautta. Siis paremmin kuin sinä, joka epäilet meitä samaksi.
Sitten tuohon toiseen väittämääsi. Siis että olemme polleita tietäviä. Eihän tarvitse muuta kuin seurata mitä tapahtuu. Väitätkö, että hyvään suuntaan ollaan menossa?kun yksi mielisairas halusi tehdä ison puhdistuksen ,mutta ei onnistunut ,Nyt samalta taholta tehdään Liittovaltiota. Ja aika pitkälle ovat jo hankkeissaan päässetkin . Nyt sitten on Suomalaisilla aika vähän sanottavaa oman maansa politiikassa ,kaikki määrätään Brysselissä tai ei ainakaan Suomessa ,kun on ne Ridektiivit ---vai mitkä ne on. Perustuslakia kai ei kohta olekkaan Suomalaisilla.
On tämä taas jonkin isomman pelkoa , Siis sitä huonoa itsetuntoa.
En ole "vielä" ottanut kaksoiskansalaisuutta---olen siis Suomalainen--ja surullinen sellanen. - edellisessä viestiss
ullamirjami* kirjoitti:
kun yksi mielisairas halusi tehdä ison puhdistuksen ,mutta ei onnistunut ,Nyt samalta taholta tehdään Liittovaltiota. Ja aika pitkälle ovat jo hankkeissaan päässetkin . Nyt sitten on Suomalaisilla aika vähän sanottavaa oman maansa politiikassa ,kaikki määrätään Brysselissä tai ei ainakaan Suomessa ,kun on ne Ridektiivit ---vai mitkä ne on. Perustuslakia kai ei kohta olekkaan Suomalaisilla.
On tämä taas jonkin isomman pelkoa , Siis sitä huonoa itsetuntoa.
En ole "vielä" ottanut kaksoiskansalaisuutta---olen siis Suomalainen--ja surullinen sellanen."On tämä taas jonkin isomman pelkoa , Siis sitä huonoa itsetuntoa."
Sitähän sitä! Tai sitten narsismia, halua päästä Euroopan presidentiksi,
se halu oli niin iso, että maansa voi myydä.
Rahanhimo kuitenkin on tyydyttynyt ja samoin viha ja kauna suomalaisia kohtaan.
Kun ei sitten onnistunut, tuli viimeiseltä lobbausmatkaltaan Brysselistä
naama ihan punaisena.
Miksiköhän?
Ei ole vaikea arvailla: pettymystä, vihaa, kaunaa EUn isoja kohtaan!
Mutta minkäs teet? - 0ree
klo 9:22 kirjoitti:
Mukana kuljetaan, siinä samassa liekassa, jos nyt hiukan saa sivuille vilkuilla ja marista matkan varrella, kyllä kohtalo on sentään antanut meille hyvät poliitikot ja valtiomiehet.
Pysyvät poissa ainakin täältä, täällä piirretään uhkakuvaa ja ollaan polleita kun tiedetään asioiden tulo- ja menosuunta, herra varjelkoon tällaisilta skitsoilta maatamme, taitaa sittenkin olla hyvä että eduskunnassa on paljon istujia, vaikka aina onkin puolet poissa.
Lopuksi kysymys..mitä eroa on maalaismiehella* ja aputoimittajalla*?.....Vastaus sama henkilösukupolvia, että voimme siirtyä itsenäisyyteen. Se kun vaatisi myös henkistä kypsyyttä. Mehän elämme vieläkin talvi- ja jatkosotaa. Ensin on käytävä ne loppuun, ja tajuttava, missä me nyt olemme. On kirjoitettava oikeudenmukainen itsenäisyyden ajan historia ilman myyttejä.
- HUS hus!
0ree kirjoitti:
sukupolvia, että voimme siirtyä itsenäisyyteen. Se kun vaatisi myös henkistä kypsyyttä. Mehän elämme vieläkin talvi- ja jatkosotaa. Ensin on käytävä ne loppuun, ja tajuttava, missä me nyt olemme. On kirjoitettava oikeudenmukainen itsenäisyyden ajan historia ilman myyttejä.
Kerran jo ajettiin kyseinen vellihousu luuseri karahkan kanssa pakoon täältä
sen sotaveteraanien toistuvan halveerauksensa jälkeen.
HUS siitä! - käsikopelo
0ree kirjoitti:
sukupolvia, että voimme siirtyä itsenäisyyteen. Se kun vaatisi myös henkistä kypsyyttä. Mehän elämme vieläkin talvi- ja jatkosotaa. Ensin on käytävä ne loppuun, ja tajuttava, missä me nyt olemme. On kirjoitettava oikeudenmukainen itsenäisyyden ajan historia ilman myyttejä.
Meille oli sodan jälkeinen aika mukamas kunniakas. Mutta asia olikin ihan toisin. Olimme Natsi-Saksan kätyrivaltio. Hyvin halveksittu koko maailmassa. Tämän tosiasian salaamiseksi on tarvinnut kehitellä satoja valheita. Tätä -oree- varmaan tarkoitti historian uudelleen kirjoittamisella. Ja sehän vaatii kypsyyttä ja aikaa.
- Ramoona*
Mopokerho Halavatun pappoja haastateltiin telkkarissa heidän rahankeruutempauksistaan sotaveteraaneille. Heidän meininkinsä on hyvin perisuomalaista : talkoohenki ja itsensä likoon laittaminen , huumorimielellä vielä. Juuri on uutisoitu, miten veteraanien lääkkeistä ja kuntoutuksesta jouduaan tinkimään. Tällainen surettaa, varsinkin kun rahaa samaan aikaan syydetään ulkomaille.
Yleensä itsenäisyyspäivän alla kysellään, mikä on parasta Suomessa : puhdas luonto, vuodenajat, tasa-arvo...Vuodenajatkin taitavat mennä sekaisin, ilmaston entistäkin nopeammasta lämpenemisestä uutisoidaan päivän Hesarissa. Hesarissa kysellään nyt, mikä on huonointa Suomessa, ja lista on pitkä. Onko meillä kohta enää sinivalkoisia siipiäkään.Yleisönosastossa ehdotellaan taas Maamme-laulun tilalle Finlandia-hymniä, ja minäkin olen samaa mieltä.
Juhlimme pian taas linnassa edustajien välityksellä, ja aion minäkin katsella pukuloistoa, ihmetellä ehkä vierasvalintaa. Asetan kynttilät ikkunoille, ostan sinivalkoisen kukkakimpun, laitan ruokaa, joka on peräisin Suomen luonnosta. Hirvipaisti katajanamarjamarinadissa, suomalaisia juureksia ja metsämarjoja tarjoilen itsenäisyyspäivänä yleensä. Muistelen ennenkaikkea isääni, veljeni vie vanhempiemme haudoille kynttilät ja kukat. Etelärannikollakin on kaunis talvi, lunta satelee hiljalleen, joulukauppa käy vilkkaana veronpalautusten ansiosta. Ainakin joulu yhdistää meitä suomalaisia, pidetään kiinni joulupukistakin !
Hyvää itsenäisyyspäivää, palstaystävät !- *Kukkahame*
sama** kirjoitti:
Meissä kaikissa ei asu epäilyksen tunne, jos joku tuntee elävänsä natsimaailmassa eläköön, Suomessa olemme kaukana siitä.
Sodan aikana Saksa koulutti lentäjiä ja muita sotaan tärkeitä ihmisiä, saksalaisia sotilaita oli Lapissa, ja polttivat kyliä, siihenkin varmaan joku selostus, vaikka ettei vihollisella ollut selustaa kun talot oli tuhkana.
Sotakorvaukset maksoimme ainoana maailmassa isolle Venäjälle, ja ja sodan jälkeen täällä oli tulipunaisia kommunisteja joka kylä täynnä.
Venäläisiä ihannoitiin ja sinne Kainuustakin meni jopa perheitä, odottivat että se autuus löytyy naapurista, ja mitä vielä, urkkijoina ja vakoojina pidätettiin välittömästi ja kuljetettiin kylmillä junilla Siperiaan, moniko on palannut, ei taida olla enää edes elossa heitä.
On turhaa liioittelua että vielä elämme natsien aikaa. - monta mielipidettä
*Kukkahame* kirjoitti:
Meissä kaikissa ei asu epäilyksen tunne, jos joku tuntee elävänsä natsimaailmassa eläköön, Suomessa olemme kaukana siitä.
Sodan aikana Saksa koulutti lentäjiä ja muita sotaan tärkeitä ihmisiä, saksalaisia sotilaita oli Lapissa, ja polttivat kyliä, siihenkin varmaan joku selostus, vaikka ettei vihollisella ollut selustaa kun talot oli tuhkana.
Sotakorvaukset maksoimme ainoana maailmassa isolle Venäjälle, ja ja sodan jälkeen täällä oli tulipunaisia kommunisteja joka kylä täynnä.
Venäläisiä ihannoitiin ja sinne Kainuustakin meni jopa perheitä, odottivat että se autuus löytyy naapurista, ja mitä vielä, urkkijoina ja vakoojina pidätettiin välittömästi ja kuljetettiin kylmillä junilla Siperiaan, moniko on palannut, ei taida olla enää edes elossa heitä.
On turhaa liioittelua että vielä elämme natsien aikaa.maailmassa leviävä uusnatsismin liike nuorten keskuudessa. Näin olen otsikoista ja netissä lukenut. Helsingissähän jokin aika sitten poliisi hajoitti jonkin tälläisen ryhmittymän.
- *Kukkahame*
monta mielipidettä kirjoitti:
maailmassa leviävä uusnatsismin liike nuorten keskuudessa. Näin olen otsikoista ja netissä lukenut. Helsingissähän jokin aika sitten poliisi hajoitti jonkin tälläisen ryhmittymän.
Nuorisojoukoissa on muttei me olla natsien vallassa.
Nuorisossa löytyy joka lähtöön, narutukasta nahkatukkaan ;-DDD
Ei täällä taida kirjottaa kuin yksi mies ja sillä 90 nikkiä jos nekään riittää
- oscaro
Milloinkas on olltu itsenäisiä ja voitu kenenkään napisematta päättää omistaasioistamme?
Vuoteen 1808 Suomi oli osa Ruotsia. Sen jälkeen se tulijonkun tason valtioksi kuuluen kuitenkin Venäjään.
Vuonna 1918 se irtaantui Venjäästä. Itsenäinen ja vapaa valtio se oli tuosta alkaen vuoteen 1939, jolloin sota alkoi. Sota päättyi 1944 ja sit'ä seurasi YYA-sopimus, jonka voinassaoploa kesti vuoteen 1990. Kului vähän qaikaa ja liityttiin EU:hun, jossa ollaan.
Milloin siten meillä oli valtiona eniten itsenäisyyttä? Se oli vuosina 1918-1939.historiaa seuraa taakseppäin, ei Suomi pusty itse päättämään tulevaisuudestaan.
Mikä neuroosi se mahtaa olla.
Orja kansaa kun olemme ,sille ei mahda mitäön . Koulutetaan ulkomaille kaiikki pätevät ihmiset ,jää vaan sellaiset jotka hyötyvät kansasta ja saavat kerättyä omaisuutta kepulikonstein.
Ja sitten ei mikään riitä, Ahneus se on ja omahyväisyys .- ^apulaistoimittaja^
ullamirjami kirjoitti:
historiaa seuraa taakseppäin, ei Suomi pusty itse päättämään tulevaisuudestaan.
Mikä neuroosi se mahtaa olla.
Orja kansaa kun olemme ,sille ei mahda mitäön . Koulutetaan ulkomaille kaiikki pätevät ihmiset ,jää vaan sellaiset jotka hyötyvät kansasta ja saavat kerättyä omaisuutta kepulikonstein.
Ja sitten ei mikään riitä, Ahneus se on ja omahyväisyys .Olet koulutettu sitten kun olet muuttanut Ruotsiin.
^apulaistoimittaja^ kirjoitti:
Olet koulutettu sitten kun olet muuttanut Ruotsiin.
yli 50v kun tulin ruotsiin ja 15v tei täällä samaa työtä kun suomessakin. Olisin kyllä viihtynyt Suomessakin työni takia en tullut ,mutta kuinka ollakkaan sain samaa työtä ja paremmallapalkalla.
No olin onnen Plikka , ja olen nyt eläkemummuna täälä sukuni parissa.ullamirjami kirjoitti:
yli 50v kun tulin ruotsiin ja 15v tei täällä samaa työtä kun suomessakin. Olisin kyllä viihtynyt Suomessakin työni takia en tullut ,mutta kuinka ollakkaan sain samaa työtä ja paremmallapalkalla.
No olin onnen Plikka , ja olen nyt eläkemummuna täälä sukuni parissa.kun nyt mennään henk.koh. Niin ajattelin silloin kun tulin tänne että 15vuoden päästä tulen eläkepäiviäni viettämään sinne. Mutta nykytilaa ajatellen ei olisi järkevää. Tulee niin huonoaja uutisia eläkeläisten oloista sielä , eituu mieleenikään ,nyt!
- aputoimittaja
Suomea on pidetty hyvinvointivaltiona.
Hyvinvointi on kuitenkin hiljalleen, mm. nykyhallituksen toimin, alkanut rapautua yhä enemmän.
Kun Suomen nykyinen porvarihallitus katsoi oikeaksi lähteä "auttamaan" taloutensa huonosti hoitaneita Emu-maita, on rahat jostakin saatava kokoon.
Ja mistä muualta ne voisi saada, kuin meiltä kansalaisilta veroina.
Veroina, jotka ovat tarkoitetut kattamaan meidän omia tarpeitamme, kuten terveydenhoitoa.
Nyt on jälleen saatu osoitus, että meidän selkänahasta ne tukirahat revitään, kun käynti terveyskeskusten hoitajilla tulee myös maksulliseksi.
Ensi vuoden alusta alkaen käynti terveyskeskuksen hoitajalla maksaa 8,90 euroa.
Tätä menoa kun jatkuu, niin ennen pitkää on julkinen terveydenhoito muisto vaan.
Näin hyvinvointivaltiosta tulee kovaa vauhtia pahoinvointivaltio.
Hyvinvointivaltio Suomi uhrataan liittovaltion alttarilla, Jyrki Kataisen toimiessa liturgina.- liittäjä
Ja tässä on esilaulaja, oikeassa aina omasta mielestään, tietämättä edes enempää kuin ennenkään.
Koko EU Italian Peruskloonia lukuun ottamatta voi huonosti, lama ei ole jättänyt mitään maata koskettamatta, vielä kun tällaista pyttipannua lukee päivästä päivään sivulla, ja vielä sellaiselta henkilöltä joka luulee kaiken tietävänsä, ratkaisematta kuitenkaan mitään.
Miksi et viihdy enää politiikan sivuilla vai oliko välillä lähdettävä 70ä kiusaamaan, älä luule ettei me jo kaikkea tätä tiedetä, samaa kertaat ties monettako kertaa.
Olet häirikkö ja huono keskustelija, hakeudu takaisin sinne missä sinua oikeasti käsitellään noitten samojen juttujen takia. - S u o m e n
liittäjä kirjoitti:
Ja tässä on esilaulaja, oikeassa aina omasta mielestään, tietämättä edes enempää kuin ennenkään.
Koko EU Italian Peruskloonia lukuun ottamatta voi huonosti, lama ei ole jättänyt mitään maata koskettamatta, vielä kun tällaista pyttipannua lukee päivästä päivään sivulla, ja vielä sellaiselta henkilöltä joka luulee kaiken tietävänsä, ratkaisematta kuitenkaan mitään.
Miksi et viihdy enää politiikan sivuilla vai oliko välillä lähdettävä 70ä kiusaamaan, älä luule ettei me jo kaikkea tätä tiedetä, samaa kertaat ties monettako kertaa.
Olet häirikkö ja huono keskustelija, hakeudu takaisin sinne missä sinua oikeasti käsitellään noitten samojen juttujen takia.sos,demit Lipponen sekä Ahonen Halonen ja Koivisto sekä Lilius ja muut pomot voivat hyvin.
- sanoi Eemali
liittäjä kirjoitti:
Ja tässä on esilaulaja, oikeassa aina omasta mielestään, tietämättä edes enempää kuin ennenkään.
Koko EU Italian Peruskloonia lukuun ottamatta voi huonosti, lama ei ole jättänyt mitään maata koskettamatta, vielä kun tällaista pyttipannua lukee päivästä päivään sivulla, ja vielä sellaiselta henkilöltä joka luulee kaiken tietävänsä, ratkaisematta kuitenkaan mitään.
Miksi et viihdy enää politiikan sivuilla vai oliko välillä lähdettävä 70ä kiusaamaan, älä luule ettei me jo kaikkea tätä tiedetä, samaa kertaat ties monettako kertaa.
Olet häirikkö ja huono keskustelija, hakeudu takaisin sinne missä sinua oikeasti käsitellään noitten samojen juttujen takia.Kyllä aputoimittajan kirjoitukset ovat täyttä asiaa. Jonnin joutavaa kirjoittaa tämä liitäjä. Opettelisi edes kirjoittamaan henkilönimet oikein. Päivän politiikka on aihe joka kaikessa muodoissaan kiinnostaa jokaista valveutunutta kansalaista, joten eiköhän olisi parempi, että sinä liitäjä liitelisit täältä hevon perseeseen kuten tämä Sinisirkku ent, tähtisilä, ent, pilvi, ent, Hertta on kiukuspäissään ohjeistanut....
- 205
siis rahaliittoon kiirehtivät "ensimmäisessä junassa" ---ja kaikkiin ytimiin!
Siellä nyt ollaan sitten! 205 kirjoitti:
siis rahaliittoon kiirehtivät "ensimmäisessä junassa" ---ja kaikkiin ytimiin!
Siellä nyt ollaan sitten!Suomesta tuli ensi kertaa kansakunta, kun maastamme tuli Suomen suuriruhtinaskunta. Saimme oman rahan ja omat postimerkit, ja suomestakin tuli kieli. Valtiopäivätkin kutsuttiin koolle.
Siihen asti olimme olleet yleinen rahvas, allmoge, joka ei osannut muuta kuin molottaa omituista rahvaan kieltä.
Nyt, kun olemme jo pitkään olleet kansakunta kansakuntien joukossa, vaikuttaa siltä kuin Suomesta oltaisiin tekemässä Euroopan suuriruhtinaskuntaa, jonka keisariksi on pyrkimässä yksi jos toinenkin suomalainen.
Miten muutoin on selitettävissä, että EU:n direktiivit jopa tallovat jalkoihinsa Suomen lait? Direktiivihän ei ole laki vaan toimintaohje.
Jos jonnekin suuntaan ollaan rähmällään, se on EU. Rehvasteleeko Suomi nyt mallioppilasta?
Omasta rahasta on luovuttu, perustuslakia korjailtu ja ennen näitä toimenpiteitä kuristettiin maamme EU-kuntoon.
Eläköön Euroopan keisarikunta ja erityisesti sen Suomen suuriruhtinaskunta!- Mummeli*
Venlastiina kirjoitti:
Suomesta tuli ensi kertaa kansakunta, kun maastamme tuli Suomen suuriruhtinaskunta. Saimme oman rahan ja omat postimerkit, ja suomestakin tuli kieli. Valtiopäivätkin kutsuttiin koolle.
Siihen asti olimme olleet yleinen rahvas, allmoge, joka ei osannut muuta kuin molottaa omituista rahvaan kieltä.
Nyt, kun olemme jo pitkään olleet kansakunta kansakuntien joukossa, vaikuttaa siltä kuin Suomesta oltaisiin tekemässä Euroopan suuriruhtinaskuntaa, jonka keisariksi on pyrkimässä yksi jos toinenkin suomalainen.
Miten muutoin on selitettävissä, että EU:n direktiivit jopa tallovat jalkoihinsa Suomen lait? Direktiivihän ei ole laki vaan toimintaohje.
Jos jonnekin suuntaan ollaan rähmällään, se on EU. Rehvasteleeko Suomi nyt mallioppilasta?
Omasta rahasta on luovuttu, perustuslakia korjailtu ja ennen näitä toimenpiteitä kuristettiin maamme EU-kuntoon.
Eläköön Euroopan keisarikunta ja erityisesti sen Suomen suuriruhtinaskunta!Venlastiinankin viestissä pääsee oikeuksiinsa.
Aivan syyttä suotta sitä muut vielä 1700-luvulla rahvaan kielenä halveksivat.
Onneksi suomi nousi 1810-luvulta alkaen monien fiksujen ihmisten arvostuksen huipulle,
sitä ihailtiin, verrattiin kauniisti sointuvana diftongi-rikkaana kielenä italiaan,
ja sen sanottiin sopivan myös oopperoiden ja liedien kieleksi.
Suomenkielinen kirjallisuus alkoi kukoistaa Kalevalan 1835 tultua julkaistuksi, Aleksis Kivi,
ja Runeberg , Eino Leino...
Rakastetaan sitä kieltä ja viljellään edelleen täälläkin!
(Juuri 5-vuotiaan syntymäpäiviltä kotiutuneena en ole lukenut muita viestejä,
en muista edes mikä oli ketjun nimi.
Toivottavasti silti pysytään ainakin "ihan nuotin vieressä"!)
. - apulaistoimittaja
sanoi Eemali kirjoitti:
Kyllä aputoimittajan kirjoitukset ovat täyttä asiaa. Jonnin joutavaa kirjoittaa tämä liitäjä. Opettelisi edes kirjoittamaan henkilönimet oikein. Päivän politiikka on aihe joka kaikessa muodoissaan kiinnostaa jokaista valveutunutta kansalaista, joten eiköhän olisi parempi, että sinä liitäjä liitelisit täältä hevon perseeseen kuten tämä Sinisirkku ent, tähtisilä, ent, pilvi, ent, Hertta on kiukuspäissään ohjeistanut....
sama kuin aputoimittaja, ja liitäjä sanoo oikeat asiat oikeassa järjestyksessä.
Riitelee itsensä kanssa kanssa, kehuu ja kiittelee, voiko joku olla sekavampi 70senä
ja omallenne myös!
En ole nerokas yhteiskunnan enkä maailmantilanteitten tuntija enkä sitä mietiskelekään. Jos on oman elämnsä "herra", on itsenäinen.
Kyllähän historia täytyy tuntea, muuten ei ole tulevaisuutta. Historiaa yritetään muunnella toiseksi kyllä monessakin maassa, esimerkiksi lähinaapurimme, sukulaiskansamme historia on monelle ihan tietämätön tai ainakin epäselvä. Tarkoitusperät mitkä lienevät näillä muuntelijoilla milloinkin. Samoin kaikkea ei pidä uskoa, mitä johonkin on präntätty, on itse tiedettävä.
No, sanonpa toisena erilaisena esimerkkinä vaikka entisen Tsekkoslovakian, jossa synkkä menneisyys on vaiettu, jäänyt käsittelemättä, ja se kostautuu. Nykylapset ja -nuoret siellä omassa maassaan eivät tunne oman maansa menneisyyttä. He pitävät vapautta itsestään selvyytenä, ja se on vanhempien syy, sen ikäluokan, joka siellä joutui kokemaan toisen maan alistajana. Siellä ei ole kerrottun totuuksia, ja siihen heillä on varmasti omat syynsä. Mutta ihmisiin ja ihanteisiin ei siellä osata uskoa, liekö historian tuntemattomuudella siihen syynsä.
Eiköhän itsenäisyys lähde jokaisella omasta itsestään. Voin yhä varmemmin sanoa olevani itsenäinen.
Varsinkin nyt, kun olin lähes kaksi viikkoa poissa tältä koneelta, aivan täysin tähän koskematta. No, ei ollut aikaakaan kyllä. Voin ilokseni sanoa ymmärrykseni ja itsenäisyyteni lisääntyneen. Tuntuu kuin tieto monesta asiasta olisi myös lisääntynyt, muttei se kylläkään aina hyväksi olekaan.
Nyt vasta ymmärrän sanonnan "tieto lisää tuskaa." Ei olisi tarpeen tietääkään kaikkia elämän eri puolia, puutteita, mutta samalla se myös vahvistaa, jos kestää sellaisetkin tiedot, jotka tuottavat tuskaa.
Olen joutunut parin viikon ajan keksimään ratkaisuja ja toteuttamaankin aikaisemmin minulle tuntemattomissa asioissa, ja tunnen että pusken edelleen vaikka läpi harmaan kiven, vaikka mahdollisuudet tuntuvat monesti mahdottomilta. Syytellä ei voi ketään eikä mitään. Kaikki lähtee omasta itsestä, miten tämän maailman rikkauksineen, monimutkaisuuksineen, kauheuksineenkin tuntee.
Olen itsenäinen omassa ajattelussani ja toiminnassani, se riittää.- vakooja
minua vahdittiin suomalaisena, koska olin tullut Neuvostoliiton "satelliteetti" maasta.
Englantilainen sulhaseni kun oli salaisissa tehtävissä Westinghousessa.
Suomea pidettiin kommunistisena Itäeurooppalaisena maana. - aleksandrovits
Kun itsenäisyydestä puhutaan, niin on syytä muistaa, kuinka monessa suhteessa olemme olleet riippuvia ulkomaista.
Liike-elämän ja teollisuuden kehityksessä ulkomaalaisten osa on meillä ollut ratkaiseva. Ajatelkaapa vain Fazeria ja Finlaysonia. Ilman viimeksi mainittua Tampere olisi varmaan paljon vaatimattomampi kuin se on nyt.
Kansalliset tunnuksemme, niin kansallishymni kuin lippukin, ovat vierasmaalaista alkuperää.
Vuosisatojen ajan ylempi koulutus saatiin Ruotsista. - POIS pois
aleksandrovits kirjoitti:
Kun itsenäisyydestä puhutaan, niin on syytä muistaa, kuinka monessa suhteessa olemme olleet riippuvia ulkomaista.
Liike-elämän ja teollisuuden kehityksessä ulkomaalaisten osa on meillä ollut ratkaiseva. Ajatelkaapa vain Fazeria ja Finlaysonia. Ilman viimeksi mainittua Tampere olisi varmaan paljon vaatimattomampi kuin se on nyt.
Kansalliset tunnuksemme, niin kansallishymni kuin lippukin, ovat vierasmaalaista alkuperää.
Vuosisatojen ajan ylempi koulutus saatiin Ruotsista.TÄÄLTÄ on päästävä, ei tuota kestä kukaan!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1714867- 1691641
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661457- 65970
Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte124797Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6787- 56776
Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy191751En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66739- 76731