Hei taas!

Tuossa kun aikaisempia viestiketjuja luin, näyttää päällä olevan jokaisella joulun odotus ja enempi tahi vähempi vaivaava rahapula. Maksoin itsekin eilen vinon pinon laskuja pois ja kiroilin samalla nettimaailman hitautta. Oli vissiin muitakin liikkeellä bittimaailmassa, kun ei meinannut yhteydet toimia millään. No, laskut sai pois alta, mutta tuohon jouluhössötykseen en juuri rahoja käytä. Pienet lahjat lapsille ja aikuisten kanssa ollaan sovittu että joulun toivotus riittää. En muutenkaan perusta krääsän ostosta mutta lapset pitää aina huomioida. Lähinnä keskityn laittamaan kodin kauniiksi ja leivon ja laitan ruuat itse. Enemmän odotan ihan joulurauhaa, sitä kun hoidetaan vain rutiinityöt ja katsotaan hyviä elokuvia ja syödään jouluruokia, perinteisempiä ja joka joulu jotain ihan uuttakin. Vieraita en odota kun korkeintaan tapanina kylään, päiväseltään.

Ikkunasta ulos katsoessa näen vain harmaan talvipäivän. Linnut syö lintulaudalla ja koirat ravaa pihalla, ajattavat muka kissaa, joka aina välillä hyökkäilee jostain puskasta niitä kohti. Hassun näköistä. Ihmeen hyvin pärjäävät keskenään. Jotenkin laiskuuskin meinaa välillä nykiä kun ei aurinkoa näy. Parin lehmän toivon poikivan ennen joulua, että ei tarvitsisi öitä hyppiä niiden kanssa.

Mutta miten muilla menee näin kaamoksen keskellä?
491439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Menee ihan hyvin. En kylläkään ole kotona, vaan täällä pääkaupunkiseudulla aina maanantaihin asti, naiseni luona. Eilen minäkin maksoin vinon pinon laskuja, ja totesin, että maataloudella ei pahemmin rikastu. Täällä on ollut melkoisen liukas keli, ja täytyy sanoa, että en vähääkään välitä tästä talvesta, tai en niinkään talvea inhoa, vaan kovat pakkaset eivät ole minua varten. Tiedä sitten kun ikää tulee, niin tuleeko sitä viluisemmaksi kuin nuorempana.

Mutta muuten menee kuten aluksi totesin ihan hyvin, odotan jo lomaani joka alkaa 21.12. ja kestää vuoden loppuun asti, siis melkein kaksi viikkoa lomaa. Ulkomaille en lähde, mutta kai sitä silloin jossain päin Suomea tulee käytyä.

Äänestä
  • Tulihan nukuttua, ne nuo kunnon päikkärit tekee yhtä eetvarttia kuin... no, jätämpä kertomatta ;)
    Minullakin vissiin, ehkä, jopa mahdollisesti olisi tälle vuotta vielä mahdollisuus pitää lomaa, riippuu enempi siitä, moniko tilallinen on sairaslomalla vuoden lopussa. Monesti on lomat kanitettu tuolla syyllä. Ei ole antaa lomittajaa. No, sen näkee sitten.

    Kerrohan ystäväni, miten meni viikonloppu. Tuliko vedettyä kalsarikännit :)
    Itse erehdyin ottamaan pari paukkua eilen illalla, ei ne kyllä päähän menneet, sama vaikka olisi kaatanut korvaan. Jano vain meinasi aamulla olla kova, ei muuta propleemaa.

    Käyhän lomailemassa kotinurkkia kauempana, se piristää kummasti, varsinkin jos seura on mukavaa. Minä olen ihan urakalla viettänyt täysin epäsosiaalista elämää. Hönttään kodin ja navetan väliä enkä kaipaa ollenkaan ihmisten seuraa. Isäntäkin vain käy kääntymässä kotona, on edelleen sillä minun komentamalla lomalla. Eikä taida olla hinkuakaan navettahommiin. Mutta ei se haittaa, nyt on hyvä sauma tähän, minä viihdyn maan mainiosti omikseni ja mies saa tehdä muutakin kuin töitä. Kovasti hänellekin on näköjään univelkaa kertynyt, voi kevyesti nukkua välillä kellon ympäri. Ja minun puolesta nukkukoon, se on kuin rahaa pankkiin laittaisi. Itse olen tosi huono nukkumaan aamusta pitkään, mutta illalla nukkumatti kaipailee aikaste syliinsä. Uni tulee helposti, kuin lekalla päähän lyötynä.

    En muuten juuri koskaan näe unia, mutta viime aikoina elokuvia on tullut katseltua öisinkin. Välillä tosi sekavia, mutta yleensä mukavia unia. Ei ole enää nyt niin kiire, joten ehtii uneksia ja unelmoida :)

    Äänestä

  • Emäntä10 kirjoitti:

    Tulihan nukuttua, ne nuo kunnon päikkärit tekee yhtä eetvarttia kuin... no, jätämpä kertomatta ;)

    Tulin vasta tänään kotiin, ja kalsarikännejä ei kyllä tullut otettua:) No, muutama olut kylläkin, mutta se olikin sitten siinä. Keli on täällä päin Suomea tosi kehno, eipä voi paljon huonommaksi enää mennä. Lunta on satanut koko päivän aamusta alkaen.

    Lomasuunnitelmista en vielä tiedä ihan tarkkaan, katsotaan nyt sitten miten naiseni saa nuo lomansa järjestettyä. Aivan poissuljettu se ulkomaanmatkakaan ei ole, no se selviää vielä tämän viikon aikana paremmin.

    Äänestä

Joulun saa ihan ilmaiseksi ei sitä kaupasta tarvitse ostaa.
Tulis vaan kunnon kuulakkaat paukkupakkaset joulunpyhiksi tuntuis kunnon vanhanajan joululle.

Äänestä
  • Ilmaiseksi...no joo ....mutta jouluun kuuluu kyllä lahjat ja kunnon ruokaa,suklaata,laatikoita,kinkku, kyllä meidän perheessä vaimo.minä.poika.menee rahaa aika paljon..vaikka maalla asutaan niin kuljemme muissa töissä' kuin maa.ja joulun seutu ja uusivuosi katkasee talven kiireen(kun on lomaa ) tuo väliaika.Nyt tosin jokin paasto menossa possunlihan syönnissä,ootellen sitä kinkkua:))...kyllä talvi kaunista on täällä ei kaamos tosin ole.mutta ihana sininen hetki joka ilta,kaamos taitaa olla sinistä hetkee täynnä:))...siis ihanaa joka siitä nauttii

    Äänestä

  • m.44. kirjoitti:

    Ilmaiseksi...no joo ....mutta jouluun kuuluu kyllä lahjat ja kunnon ruokaa,suklaata,laatikoita,kinkku, kyllä meidän perheessä vaimo.minä.poika.menee rahaa aika paljon..vaikka maalla asutaan niin kuljemme muissa töissä' kuin maa.ja joulun seutu ja uusivuosi katkasee talven kiireen(kun on lomaa ) tuo väliaika.Nyt tosin jokin paasto menossa possunlihan syönnissä,ootellen sitä kinkkua:))...kyllä talvi kaunista on täällä ei kaamos tosin ole.mutta ihana sininen hetki joka ilta,kaamos taitaa olla sinistä hetkee täynnä:))...siis ihanaa joka siitä nauttii

    Aamuyön tunteina herään
    sängyssä pehmeässä
    lämpimän peiton alla
    kyljessä nukkuvan puolisoni

    Vielä hetken nauttia tahdon
    pimeydestä ja rauhasta
    täydellisestä hiljaisuudesta
    onnesta viiltävästä

    Vaan noustava lopulta on
    odottaa eläimet emäntäänsä
    kahvikupin ääressä
    katson hämärän hiipivää kajoa

    Hiljaa askeleeni vie
    navettapolkua pitkin
    syttyy valot hämärään
    tervehtii unisilmäiset lehmät

    Voiko ihminen enempää tuntea
    elävänsä ja rakastavansa
    kun eläimiä jaloja
    saa hoitaa ja ruokkia

    Sai lehmät ruoan ja lypsyn
    vasikat emojensa maitoa
    vielä viimeiset rapsutukset
    hyvän päivän toivotukset

    Jo aamun kajo näkyy
    kun kotia astelen
    on pirtissä hereillä väki
    edessä päivä uusi taas

    Äänestä

  • Emäntä10 kirjoitti:

    Aamuyön tunteina herään
    sängyssä pehmeässä
    lämpimän peiton alla
    kyljessä nukkuvan puolisoni

    Vielä hetken nauttia tahdon
    pimeydestä ja rauhasta
    täydellisestä hiljaisuudesta
    onnesta viiltävästä

    Vaan noustava lopulta on
    odottaa eläimet emäntäänsä
    kahvikupin ääressä
    katson hämärän hiipivää kajoa

    Hiljaa askeleeni vie
    navettapolkua pitkin
    syttyy valot hämärään
    tervehtii unisilmäiset lehmät

    Voiko ihminen enempää tuntea
    elävänsä ja rakastavansa
    kun eläimiä jaloja
    saa hoitaa ja ruokkia

    Sai lehmät ruoan ja lypsyn
    vasikat emojensa maitoa
    vielä viimeiset rapsutukset
    hyvän päivän toivotukset

    Jo aamun kajo näkyy
    kun kotia astelen
    on pirtissä hereillä väki
    edessä päivä uusi taas

    Itse en osaa runoilla, vaan olen enemmän séllainen "kuiva" asiaihminen. Olen ymmärtänyt, että asut melko pohjoisessa. Ja minua- etelän ihmistä-on kiinnostanut tuo viittaus noihin poroihin! Niitä ei täällä näe. Ehkä joskus Joulupukin seurassa yksi kappale. Lapissa niitä on vissiin valtoimenaan. Ainakin hiihtoreissuilla Ylä-Lapissa on sellaisia nähty. Se on eksotiikkaa meille. Poron liha kyllä on hyvää tietysti (vrt Petteri Punakuono). Mutta mitä ihmeessä tarkoittaa, että porot ovat tulleet maisemiin?

    Minun mielestäni on kyl´lä Joúlu ilmainen kaikille. Jokaisen omassa harkinnassa on miten paljon rahaa haluaa siihen käyttää...Itse ajattelin selvitä melko halvalla. Lahjoja emme anna ja ruokakin on aika halpaa (paitsi kinkku). Imellletty laatikko ja munajuusto on löydyttävä pöydästä täällä päin. Eräs ystäväni pohjoisesta inhoaa sitä perunalooraa...

    Äänestä

  • tuottajatar kirjoitti:

    Se tarkoittaa sitä, että kun keväällä porot lähtevät vasomaan, ne menevät metsään, pois asutuksen läheisyydestä. Moni vaadin, siis naarasporo, menee vasomaan synnyinseuduilleen. Vasojen synnyttyä ja kasvettua kesän aikana porot kerääntyvät tokkaan ja palailevat takaisin kotikonnuilleen syksyn tullen. Riippuen missä poroja kasvattaa, niitä joko osaksi tai kokonaan aidataan talvisin tai ne vaeltavat vapaana. Tällä suunnalla ainakin aidataan, ne ruokitaan talviajan aitaan ja keväällä löysätään irti. Tuonne kun pohjoisemmaksi menee, niin minulla on sellainen käsitys että siellä porot kulkevat koko ajan vapaana. Minulla itsellä ei ole poroja mutta niiden keskellä elän, niin kuin kaikkien muidenkin metsäneläinten. Poro on varmaan monelle eksoottinen, minulle se on lähinnä maistuvaa ruokaa :)

    Äänestä

  • Emäntä10 kirjoitti:

    Aamuyön tunteina herään
    sängyssä pehmeässä
    lämpimän peiton alla
    kyljessä nukkuvan puolisoni

    Vielä hetken nauttia tahdon
    pimeydestä ja rauhasta
    täydellisestä hiljaisuudesta
    onnesta viiltävästä

    Vaan noustava lopulta on
    odottaa eläimet emäntäänsä
    kahvikupin ääressä
    katson hämärän hiipivää kajoa

    Hiljaa askeleeni vie
    navettapolkua pitkin
    syttyy valot hämärään
    tervehtii unisilmäiset lehmät

    Voiko ihminen enempää tuntea
    elävänsä ja rakastavansa
    kun eläimiä jaloja
    saa hoitaa ja ruokkia

    Sai lehmät ruoan ja lypsyn
    vasikat emojensa maitoa
    vielä viimeiset rapsutukset
    hyvän päivän toivotukset

    Jo aamun kajo näkyy
    kun kotia astelen
    on pirtissä hereillä väki
    edessä päivä uusi taas

    Emäntä10 täysin kympin arvoinen runojen kirjoittaja. Siis todella mainio riimitys, jonka kirjoitit meidän palstalaisten iloksi.

    Minulla on parhaillaan maakaupat menossa. Naapurini tarjosi maistani, tai osasta maistani aivan mielettömän hehtaarihinnan. Ilmeisesti myyn sen nyt. Lupasin päättää asian tulevan viikonlopun aikana. Tiedän, että tälläisiä hintoja ei tule enää jatkossa saamaan.

    Äänestä

  • karppa.. kirjoitti:

    Jos saat maistasi kunnon hinnan, niin myy ihmeessä. Uusi alku kaikelle ja onhan se elämä helpompaa kun on vähän pelinappuloita takataskussa. Tosi hieno juttu. Olen kyllä mielettömän iloinen puolestasi :)
    On se niin kiva kuulla kun sinulla menee hyvin. Tiedän sinun osaavan arvostaa sitä.
    Jos nyt olisit tuossa nenän edessä, saisit kunnon halauksen. Mutta menköön se myös yhtä lämpimänä näin virtuaalisesti.

    Tsemppiä sinulle :)

    Hmmm
    http://www.youtube.com/watch?v=iCVOwbcGRks
    10
    http://www.metacafe.com/watch/2079745/merry_christmas_celine_dion_singing_ave_maria/

    Äänestä

  • Emäntä10 kirjoitti:

    Jos saat maistasi kunnon hinnan, niin myy ihmeessä. Uusi alku kaikelle ja onhan se elämä helpompaa kun on vähän pelinappuloita takataskussa. Tosi hieno juttu. Olen kyllä mielettömän iloinen puolestasi :)
    On se niin kiva kuulla kun sinulla menee hyvin. Tiedän sinun osaavan arvostaa sitä.
    Jos nyt olisit tuossa nenän edessä, saisit kunnon halauksen. Mutta menköön se myös yhtä lämpimänä näin virtuaalisesti.

    Tsemppiä sinulle :)

    Ja halaukset sinulle takaisin näin virtuaalisesti:) Joo, kyllä minä ne maat nyt myyn, ja vähän jää vielä sen jälkeen itselle. Sen jälkeen saa "hengittää vapaammin" kun ei tarvitse miettiä miten maa mahtaa taas tuottaa, kun sitä viljelee itse. Ja kun kerran olen vieraan työssä, niin miksi väkisin jatkaisin maataloutta jonka tuotto on kehno.

    On se tuo "lomailu" kiireistä puuhaa. Nyt lopultakin ehtii istua koneelle kyselemään kuulumisia. No, miten niiden maakauppojen kanssa kävi? Toivottavasti hyvin ja sait lompakon täyteen. Vai oletko jo pyyhältänyt häntä suorana kohti ulkomaita ja lämpimiä ilmoja ;)

    Täällä kaikki ok. On vaan ollut niin pirun kiire. Piti saada monta hommaa loppuun tälle viikolle, joten sai lentää ihan matalalentoa. Nyt sitten saa jo keskittya joulun odotukseen. Pari eläintä on vähän kipeänä navetassa, joten ne on tuossa vielä lisää työllistäneet. Mutta toipumaan päin ovat, kiitos siitä menee taas meidän huippupätevälle eläintohtorillemme. Sillä ihmisellä on aivan mahtava ote asioihin. Todella tiukka ihminen, mutta äärettömän empaattinen. Joskus tuntuu, että hän eläimiä hoitaessaan antaa samalla hoitoa emännälle ja isännälle. Ei ole asiaa, josta hänen kanssaan ei voisi puhua. Jotenkin aina piristyy, kun täti tomera pyyhältää pihaan ja ottaa homman haltuun. Ja mikä mukavinta, meillä ei eläimet arkaile häntä yhtään. Se on se rauhallinen ote asioihin.

    Pakkasta on pidellyt välillä enempi ja välillä vähempi. Juuri nyt olen iloinen, kun asun täällä pohjoisempana. Kun seuraa etelän ihmisten tarpomista lumen keskellä, niin ei käy kateeksi. Mihin ihmeeseen siellä se kaikki lumi saada tungettua kun ihmisiä asuu vieri vieressä ja monta päällekkäin ja autoja joka kulma täynnä? Täällä kun aura-auto syrjäkylillä menee, saa huoletta antaa rampan kalkattaa eikä tarvitse autojen takia varoa. Emempi pitää väistellä noita metsän eläimiä, ne kun tuppaa norkoilemaan penkalla ja liftaavat kyytiin.

    Mutta kerrohan ystäväiseni kuulumiset kun ehdit. Ja miten menee kaikilla muilla emännillä ja isännillä?

    Maakaupat on tehty, ja maasta tuli kova hinta. Mutta en nyt sentään lähtenyt ulkomaille. Ensi vuoden puolella kyllä mennään sitten johonkin lämpimään täältä pois. Onhan se raha ihan kiva asia kun sitä saa, mutta kyllä minä aion ihan normaalisti käydä töissä, ja elän ihan normaalia elämää.

    Raha kun on helposti sellaista, että mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Ja kyllä minulla on ihan suunnitelmia eteenpäin mitä aion rahoilla tehdä, mutta sen sitten aika näyttää miten ne suunnitelmat menevät.

    Täälläkin on ollut aivan pirun kylmää, ja taloni tulikivi uunissa on ollut joka päivä tuli. Ja näyttää, että sää pysyy kylmänä myös jatkossa, joten lämmitettävä on edelleen.

    Elämä on vaan kummasti helpompaa, kun on vähän pahan päivän varalle jemmassa. Äitini sanoi aikoinaan, että pidä huoli siitä, että hoidat raha-asiasi hyvin. Kun tulee ikää, se tuo myös turvaa ihan erilailla. No, äitini on ollut aina säästeliäs eikä nyt eläkepäivillään hänen tarvitse menojaan laskea. Voi ostaa kun tahtoo, edelleen silti käyttää rahansa harkiten, vaikka olen monesti sanonut, että itsehän sinä ne olet tienannut, käytä itseesi ne. Äitini opeilla olen itsekin elänyt ja hyvin on mennyt.
    Minä olen iloinen puolestasi, on se vaan niin hyvä juttu :)

    muistaa, että raha ei tuo elämään onnea. Siis, tarkoitan että toki köyhä voi olla onnellinen samalla tavalla kuin rikaskin ihminen. Raha tietysti tuo määrättyjä helpotuksia elämään, mutta onnea ja hyvää oloa rahalla ei voi ostaa, tai saada. Ihmisen onni tulee monesti ihan muista asioista kuin rahasta.

    Olen elämäni varrella havainnut monesti sen, että monilla rikkailla ihmisillä on aivan samat murheet kuin niilläkin joilla on rahaa vähemmän, tai sitten ei rahaa lainkaan. Tai sitten on tapauksia, missä joku on saanut tai voittanut mielettömän summan rahaa, ja ovat menneet puolittain "sekaisin" suuresta rahamäärästä.

    Äänestä

  • Emäntä10 kirjoitti:

    Elämä on vaan kummasti helpompaa, kun on vähän pahan päivän varalle jemmassa. Äitini sanoi aikoinaan, että pidä huoli siitä, että hoidat raha-asiasi hyvin. Kun tulee ikää, se tuo myös turvaa ihan erilailla. No, äitini on ollut aina säästeliäs eikä nyt eläkepäivillään hänen tarvitse menojaan laskea. Voi ostaa kun tahtoo, edelleen silti käyttää rahansa harkiten, vaikka olen monesti sanonut, että itsehän sinä ne olet tienannut, käytä itseesi ne. Äitini opeilla olen itsekin elänyt ja hyvin on mennyt.
    Minä olen iloinen puolestasi, on se vaan niin hyvä juttu :)

    Terveiset taalta Thaimaasta sinne kotukonnuille. Siita maatalouden kannattavuudesta olen jo aiemmin kirjoittanut.
    Elama helpottui, kun 1994 viimeinen kanttura lahti. Olihan niita aluksi ikava. Olen aina ollut elainrakas.
    Taitaa olla perusedellytys talonpojalle. Hevosista luopuminen oli aikoinaan paljon rankempaa.
    Ne olivat minulle todella laheisia ja kavereita. Niita tulee nain joulun alla ikava.
    Olen kai hieman pohko.
    Monilla miehilla on kuvia naisista rahapussissaan. Minulla on kuvia hevosistani ja koiristani.
    Tietokoneessa sitten reilummin.
    Huomasin sen yhtalon maatalouden kannattavuudesta jo hyvissa ajoin.
    Sijoitin muuhun toimintaan kuin maatalouteen.
    Metsa on aina ollut hyva, jolla on karjatalouden investoinnit meidankin tilalla tehdy vuosikymmenia.
    Nyt tilamme on karjaton, mutta ei kirjaton. Kirjoista oppii paljon. Esim. Milloin kannattaa panna sirppi naulaan.
    Hauskaa joulun odotusta kaikille! Minulla on taalla muovikuusi. Hm. Se vahan havettaa ja tuoksu puuttuu.

    Äänestä

  • Isantamies Hameesta kirjoitti:

    Että oikein niinkin kaukaa tulee joulutervehdykset. Iso kiitos siitä ja oikein lämmintä joulunaikaa sinnekin. Saapikos sitä kysyä, miten olet noin kauaksi kotomaasta muuttanut? Ihanko asut siellä vai onko sinulla kakkosasunto siellä? Thaimaa on itselleni tuntematon maa, mitä nyt sukulaiset siellä lomaillessaan ovat kertoneet. Kaikki siellä käyneet sanovat, että ihmiset siellä ovat äärettömän ystävällisiä. Kerro ihmeessä lisää maasta, minua kiinnostaa kovasti. Minkälaista se maatalous siellä suunnalla on?

    Tuleehan sita seurattua syrjasilmalla. Kasvuolosuhteet ovat aivan erilaiset kuin Suomessa. Maatalous perustuu pieniin perheviljelmiin ja niilla omavaraisuuteen. Mm. Kalalammikot tuottavat kalaa ja toimivat samalla kastelualtaina.

    Sitten on myos suuria yksikoita ja ne ovat erikoistuneet. Maatalousmaata ei myyda ulkomaalaisille.

    Kuusi vuotta sitten tulin koemielessa kaymaan kolmeksi kuukaudeksi vuoden pimeimman ajan.

    Nyt olen kuin muuttolintu. Lokakuun lopussa muutan Thaimaahan ja Vappuna tulen takaisin.

    Kylla se metsa siella Suomessa kasvaa, vaikka en sita ole katsomassa.

    En ole ostanut kakkoskotia vaan vuokrannut. Hyvan talon saa vuokrattua ei turistialueelta 200 - 250 euroa/kk. Sisaltaa sahkon ja veden.

    Edestakainen lentolippu ei ole koskaan maksanut yli 1000 euroa. Kiinteat kulut vuodessa n. 3500 euroa. Muu elaminen onkin sitten turistikohteen ulkopuolella mutkatonta ja edullista.

    Suomessa pelkat lammityskulut/sahko olisivat tuplat tuosta ja muu elama on tekemalla tehty suunnattoman kalliiksi Suomessa.

    Kevat, kesa ja alkusyksy menettelee Suomessa. Voi tehda tilalla toita ja kalastella. Syyskuussa alkaa jo ikava poltella takaisin Thaimaan aurinkoon.

    Suosittelen. Terveys on ollut paljon parempi taalla lampimassa. Paino putoaa aina talven aikana n. 10 kiloa ja tulee Suomessa takaisin.

    En ole itsestani murheissani, mutta esim. kotipitajassani on yritteliaita nuoria isantia ja emantia.

    Valtiovalta torppaa kaikki heidan hienot ideansa kehittaa maaseutuelinkeinoja.

    Keskusta taitaa olla pahimmista paasta ja vihaa maaseudun kehittamista. Maaseudulla voisi tehda muutakin kuin puskea turvetta ja hoitaa karjaa ja kaataa metsaa.

    Tiloilla voisi tehda monenlaista kotiteollisuusta ja valmistusta seka matkailuun liittyvaa toimintaa.
    Kaikki halutaan heti tiuskasti valtion kontrollin alle, ettei talonpoika vaan tee mitaan pimeasti ja tienaa ohi valtion kirstun.
    Mutta se ei kay....se ei kerta kaikkiaan kay

    ajatellut, että olisi mukava viettää talvet jossain lämpimässä. Eri asia sitten miten siellä kuluisi aika, ja viihtyisikö siellä monta kuukautta yhteen putkeen. Mukavaa että olet viihtynyt hyvin siellä Thaimaassa.

    Onhan etelässä mukava käydä, ja se katkaisee mukavasti kylmän talven täällä Suomessa, ja siitä saa mukavasti "virtaa" pitkäksi aikaa. Joillekin etelässä asuminen sopii, ja joillekin taas ei, riippuen aika paljon ihmisen luonteesta.

    Ovat ökysikaturismia.Ei kehtais julkisesti noista puhua.En ole käynyt, enkä koskaan tule käymäänkään.Mieluummin pohjoisen- tai itäisenSuomen luonnosta nautin.Marjastuksen,kalastuksen,metsästyksen muodossa.

    Äänestä

  • isanta kirjoitti:

    Mitä huonoa niissä nyt on? Jos on varaa viettää lomaa etelässä niin mitä sitten? Jokainen taplaa tyylillään. Mekin pyritään käymään kerran vuodessa ulkomailla, ens alkuun mentiin massan mukana, nykyään jo uskaltaa lähteä kaksistaan. Miten niin ei kehtaa julkisesti puhua, tottakai kehtaa.

    Äänestä

  • "ökyturisti" kirjoitti:

    Köyhille näyttämään, kuinka sitä ollaan rikkaita, valkoisia maanviljelijöitä.Osaisit edes hävetä vähän.

    Äänestä

  • isanta kirjoitti:

    Köyhille näyttämään, kuinka sitä ollaan rikkaita, valkoisia maanviljelijöitä.Osaisit edes hävetä vähän.

    Isäntää vaivaa? Nyt eletään joulun alla, ei kait me nyt aleta eripuraa kehittämään? Jokainen nauttikoon joulusta ja elämästä tavallaan, mitä toisella on, ei se ole meiltä muilta mitään pois, vai mitä? Aletaan porukalla keskittymään joulun viettoon, hyvällä mielellä, jookos :)

    Minulla on vielä tänään yksi keikka heitettävänä, ei järin paljoa tuonne pakkaseen kiinnosta lähteä ajamaan pitkää matkaa, vaan tehtävähän ne hommat on.

    Kirjoitellaan kun ehditään, onhan tuossa pyhät edessä.

    Kuin tuo että maanviljelijöihinkin on pesiytynyt asenne "saavutetuista eduista ei voi luopua" tai "elintaso on pidettävä" vaikk rahaa ei olisikaan.Lennetään sikailemaan köyhien keskelle, ja samaan aikaan valitetaan maatalouden huonoa kannattavuutta.Jokin tässä yhtälössä mättää.
    Kaikesta huolimatta rauhallista hyväruokaista joulua.Älkääkä emännät ottako tressiä joulun laitosta,älkääkä varsinkaan vierailevista sukulaisista.

    Niinkin, riippuu miten asian ajattelee. On siinä kuitenkin sellainenkin pointti, että köyhissä oloissa elävät ihmiset saavat myös tuloja turismista. Maatalouden kannattavuus taas on hyvin pitkälle tilakohtainen juttu. Kovasti investoineet tilat ovat kovilla, se on luonnollista. Hyvä asia se ei ole.

    Jatkampa asiasta myöhemmin. Vietähän isäntä sinäkin hyvä joulu, masu täyteen ja pilkettä silmään :)

    Nyt on sitten lahjat avattu ja masu halkastu joulukinkulla ja muilla herkuilla. Olo on liiankin kylläinen. Onneksi pakkasessa touhutessa saa sulatella enimpiä kiloja samaan tahtiin kuin niitä meinaa näin joulun aikaan kertyä.

    Mitäs karpalle? Olitko ollut kiltti poika ja sait lahjoja ;)
    Minä olin ollut näköjään kilttinä ja oli joulupukki muistanut. Sinulla on muistaakseni nyt loma menossa. Miten se on sujunut?
    Kirjoittele kun ehdit, olisi kiva kuulla sinusta :).
    Meinaa välillä nuo vieroitusoireet iskeä, kun ei itsekään ehdi päivittämään kuulumisia.

    Emäntä10 kyselikin mitä minulle kuuluu. En ole ollut yli viikkoon koneella, kun lähdimme naisystäväni kanssa lomalle. Tuli asia minullekin täytenä yllätyksenä, kun hän oli ostanut meille molemmille etelänmatkan, joten joulunpyhät menivät siellä.

    Siis kun kysyit mitä minulle kuuluu, niin hyvää kuuluu kun sain tälläisen yllätyslahjan, ja nyt on ihan kiva rusketus vielä päällä. Lomani jatkuu vielä tämän viikon, ja töihin menen 3.1.2011.

    No, mitäs Emäntä10 kuuluu? Joko olet kinkun täysin sulattanut, vai jäikö kinkkua vielä joulunpyhien yli?

    Ompa kiva kuulla sinusta :). Melkein jo ehdin ihmetellä, minne olet kadonnut. Sinä olet kyllä sitten ollut tosi kilttinä, kun noin ihanan lahjan sait. Oli varmasti melkoinen yllätys. Mitä etelän mailla näkyi? Muuta kuin aurinkoa ja merta? Ethän polttanut itseäsi? Me pohjosen asukit kun yleensä meinataan käristyä etelän auringon alla.

    Minulle ei mitään ihmeempää. Kinkut on syöty ja nyt niitä sitten sulatellaan. Vuosi vaihtuu kohta ja uusia kujeita tässä jo tulevalle vuodelle suunnitellaan. Rakennusprojekti on aluillaan, vähän lisätilaa tarvitaan, nyt vain lupia odotellaan ja ensi kesänä olisi tarkoitus rakennushommat tehdä. Tilamme on vanha, joten se tarvitsee tietyin väliajoin vanhan kunnostusta ja uuden rakentamista. Meillä ei lainarahaa juurikaan rakennushommiin käytetä, joten rakentaminen on tehtävä ajan kanssa tulorahoituksella.

    Mutta jatkan myöhemmin, puuron keitto odottaa.

    se etelänmatka, mutta mukava sellainen. Me kiertelimme siellä aika paljon, ja tietenkin otettiin aurinkoa, mutta en polttanut itseäni. Olen joskus polttanut, ja vahingosta viisastuneena varon että en ota aurinkoa liikaa. Nyt taas jaksaa töissä kun on saanut täyden irtioton tämän loman aikana työasioihin. Tosin on aivan kiva palatakin taas töihin. Loma aina kuitenkin katkaisee mukavasti arjen.

    Mitä muuten rakennatte, kun sanoit että teillä on rakennusprojekti aluillaan? Onko navettaa vai asuinrakennusta, tai jotain muuta?

    Eli isompaa varastorakennusta, johon voi pienemmät koneet laittaa katon alle ja saadaan muutenkin tämä "roina" lukkojen taakse. Niin kuin tiedät, maatiloilla tavaran määrä on iso ja niihin on upotettu paljon rahaa. Samalla, kun ne saadaan suojaan varkailta, ympäristö siistiytyy. Ihan perusjuttua, luulen että monilla tiloilla on se sama ongelma, että varastotilaa ei ole tarpeeksi. Ollaan aikojen saatossa tässä rakennettu tilaa tavaralle, kun tämä vielä saadaan valmiiksi, meillä ei sitten seuraavaan kymmeneen vuoteen rakenneta yhtään mitään. Normaalit peruskorjaukset ja huollot vaan tehdään rakennuksille.

    Siis se että teette varastorakennusta. Maatilalla ei ole koskaan liikaa varastotilaa, vaan ennemmin siitä tahtoo aina olla puutetta. Ihmettelen sitä kun täälläkin päin muutamilla olisi varastotilaa, niin siitä huolimatta koneet ovat kesät, talvet ulkona taivasalla. Ei luulisi olevan kovin suuri homma ajaa niitä sisälle, kun kerran on tilaa missä koneet ja muun pienen roinan voisi säilyttää.

    Ei ole minulla enää nykyään mitään rakennusprojektia tiedossa, vaan lopullinen maatilan myynti muutaman vuoden päästä. Saa sitten se joka nämä jossain vaiheessa ostaa rakentaa ja korjata jos haluaa.

    Jo olla sen ikäinen, että miettii tarkasti, mihin kannattaa sijoittaa. Tämä tila pärjää normaalilla jokavuotisella kunnossapidolla ja pikku remonteilla vallan mainiosti meidän "uramme" ajan. Jos tätä joku joskus jatkaa, mitä sangen suuresti tällä maatalouspolitiikalla ja maatalousvastaisella asenteella epäilen, niin hän saa sitten tehdä mitä parhaimmaksi katsoo. Tulevaisuudesta ei kuitenkaan ole koskaan varmuutta, mutta olemme mieheni kanssa ajatelleet viettää täällä ainakin osan eläkepäivistämme, joita meille toivottavasti siunaantuu paljon. Emme ala myymään tilaa kuin kunnon ostajalle, paikka on kuitenkin sen verran suurella rahalla laitettu ja olemme sitä hyvin pitäneet. Mahtavan kauniilla paikalla tämä kuitenkin on, mutta sen verta kaukana kaikesta, että asenne täällä asuvalla pitää olla kohdillaan. Yksin oloa ei saa pelätä ja vahva itsenäisyys ja omatoimisuus pitää omata. Apu on suurenkin hädän tullen kaukana eikä sormen kestä mennä suuhun ihan vähästä, eikä paljostakaan.

    Joskus jo miettii sitä aikaa, kun ei joka aamu tarvitsisi nousta ennen sian pierasua. Toisaalta taas aamut ovat niitä parhaimpia hetkiä päivästä, ainakin minulle, joten siinähän se aamulypsykin samalla sujuu. Olen myös valtavan eläinrakas, joten elämä ilman yhtään hännän heiluttajaa tuntuu perin tyhjältä. Siitä asti kuin muistan, minulla on aina ollut eläimiä, isoja ja pieniä. Omia ja ottolapsia. Minulta saa eläimiä huonosti kohteleva ihminen verenpaineen sekunnissa kaakkoon. Silloin on piru merrassa, jos saan siitä jonkun kiinni. Muistan kerran tapauksen, kun tein nuorena palkkatyötä kaupungissa. Yksi äijän ketale kohteli täysin asiattomasti ulkoiluttamaansa koiraa. Pysäytin hänet ja melkein turpaan tuli, kun menin väliin. Paikkakunta oli kuitenkin sen verran pieni, että tunsin jollain lailla hänet. Lopputuloksena mies sitten asettui. Äijä rähisi ensin vaikka mihin suuntaan, mutta pohjosen luonteella varustettua akkaa ei suuret sanat pelota. Oli minulle pitkään vihainen vaan kun en korvaani lotkauttanut, niin aikansa jurnotettuaan asettui. Hällä väliä kunhan eläimellä asiat oli hyvin.
    Vaan kaikenlaisille toliskoille sitä eläimiä annetaan. Monelle riittäisi kärpänen lemmikiksi oikein hyvin.

    Isanta kertoo, etta ei ole koskaan ollut ulkomailla. Siihen nahden voimakas mielipide Isannalta. Mita vahemman tietaa, sita enemman uhoaa.

    minkäänlaista eläinrääkkäystä, mutta en taas vastaavasti kaipaa eläimiä, niin että minulla pitäisi olla joku eläin. Tosin yksi kissa meillä on, lihava kolli-kissa joka viettää talvet sisällä, ja ia keväällä se lähtee liikkeelle, tietysti natujen perään, palaten joskus syksyllä taas sisälle.

    Mitä tulee tuohon maatilan jatkamiseen, mistä juuri Emäntä10 puhuitkin, niin voi olla että suureen osaan maatiloista ei enää jatkossa löydy jatkajaa. Minä olin kolmas joka jatkoin tätä meidän suvun tilaa, siis kolmannessa polvessa olin jatkaja, mutta siihen se sitten päättyykin.

    Muutamat henkilöt ovat kysyneet, nyt kun myin jo osan maista pois, että onko minulla haikea olo. Vastaan aina että ei ole, vaan helpottunut olo, koska tiedän että tämä on oikea ratkaisu. Kun on päätöksen tehnyt että myyn pois niin silloin päätös on varma, enkä sitä enää myöhemmin kadu.

    Maitani en ole myynyt, enka aio myyda. Olen aina valilla ostanut lisaa. Maan valmistus on lopetettu. Olen luopunut viljelysta ja karjanhoidosta.
    Elainten ja ihmisten raakkays on minulle vastenmielista.
    Minulle talvi tulisi Suomessa poskettoman kalliiksi. Joka paikkaan on ujutettu veroa veron paalle ja valiin.
    Kesat Suomessa riittavat oikein hyvin ja kiristavat pipon tarpeeksi kirealle.

    Uutta vuotta 2011 kaikille ja kiitos kuluneesta vuodesta. Ensi vuonna uudet kujeet :)

    Karpalle iiiiiso hali ja vietä hauska vuodenvaihde ;)

    Äänestä

  • Emäntä10 kirjoitti:

    Uutta vuotta 2011 kaikille ja kiitos kuluneesta vuodesta. Ensi vuonna uudet kujeet :)

    Karpalle iiiiiso hali ja vietä hauska vuodenvaihde ;)

    2011 vaan kaikille, ja Emäntä10 takaisin iiiiso hali:) Vietin mukavan vuodenvaihteen, ja ammuttiin rakettaja koko illan. Nyt alkaa samalla tipaton tammikuu. Tuli otettua eilen sen verran, että nyt on syytä se aloittaa.

    Äänestä

  • karppa.. kirjoitti:

    2011 vaan kaikille, ja Emäntä10 takaisin iiiiso hali:) Vietin mukavan vuodenvaihteen, ja ammuttiin rakettaja koko illan. Nyt alkaa samalla tipaton tammikuu. Tuli otettua eilen sen verran, että nyt on syytä se aloittaa.

    Ei ole viela niin kovaa kankkusta ollut, etta vannoisin lopettavani. Joskus ei maistu ja sitten taas maistuu.
    Olen kuin Lible vainaa. Kovia oli kellonsoittajan jysarit, mutta ei koskaan sanonut lopettavansa.
    Hauskaa Uutta Vuotta!

    Äänestä

  • Isantamies Hameesta kirjoitti:

    Ei ole viela niin kovaa kankkusta ollut, etta vannoisin lopettavani. Joskus ei maistu ja sitten taas maistuu.
    Olen kuin Lible vainaa. Kovia oli kellonsoittajan jysarit, mutta ei koskaan sanonut lopettavansa.
    Hauskaa Uutta Vuotta!

    http://www.youtube.com/watch?v=-58f9TU1AeA

    Äänestä

  • karppa.. kirjoitti:

    2011 vaan kaikille, ja Emäntä10 takaisin iiiiso hali:) Vietin mukavan vuodenvaihteen, ja ammuttiin rakettaja koko illan. Nyt alkaa samalla tipaton tammikuu. Tuli otettua eilen sen verran, että nyt on syytä se aloittaa.

    Nyt on sitten jouluhumu takana ja raketein toivotettu vuosi 2011 tervetulleeksi. Tipaton tammikuu lienee monen lupaus tälle vuodelle. Mietin itsekin tulevaa vuotta, mitähän se tuonee tullessaan. No, ainakin heti aluksi siivekkäät ei meinaa pysyä ilmassa ja kalojakin joku vaivaa. Kaikkea merkillistä sitä on jo ehtinytkin tapahtua, vaikka tätä vuotta on vasta muutama päivä kulunut.

    Omalla toivomuslistalla olisi kaksi asiaa. Että pysyisin terveenä ja saisin sen puolesta tehdä rakastamaani työtä. Ja se sama vanha, mielenrauha. Sitä toivoisin voivani saada ja kehittää. Että osaisin suhtautua asioihin rauhallisesti ja järkevästi. Paljon on kuluneet vuodet jo ehtineet opettaakin, mutta pohjoisen tulinen sielu on aina jossain määrin levoton. Se on kuin taivaan revontulet. Ensin on täydellisen tyyntä, taivas kirkas, tähdet yllä maan. Ja sitten se ensimmäinen leiskahdus ja heti perään taivas liekehtii valomerenä. Niin pieni ihminen suuressa maailmassa. On omanlaisensa kokemus mennä pakkasella turkishaalarit päällä makaamaan tähtitaivaan alle ja vain katsoa revontulten leikkiä. Kuinka kaunista se onkaan.

    Ja mitä lujemmin kettu repolainen juoksee ja hännällänsä iskee, sen mahtavampi on taivaan oma ilotulistus. Silloin se mielenrauha on täydellistä. Sen pienen hetken on kyynel silmässä ja on kiitollinen ihan kaikesta.
    Sen tunteen jos osaisi säilyttää aina, olisin maailman onnellisin ihminen. Ehkäpä joskus :)

    Mutta rakkaat "karvakuononi", mitäs sitä kuuluu? Emännät, miten on vuosi alkanut? Onko sapelit teroitettu tulevan vuoden koitoksiin? Ja isännät, millä mielellä uuteen lähdetään?

    On aina terävänä.

    Äänestä

  • isanta kirjoitti:

    On aina terävänä.

    Lyhyestä virsi kaunis....

    Vuosi on alkanut lomailulla. Olin kyllä maanantaista keskiviikkoon töissä, mutta nyt on taas ollut lomaa tämä loppuviikko. Tosin ensi maanantaista eteenpäin ollaan jo normaalisti töissä. Muutoin mennyt ihan normaalisti, ei mitään erikoisempaa, mitä nyt lumitöitä on joutunut tekemään normaalia enemmän.

    En ole mikään talven ystävä, ja kevättä tässä jo pikku hiljaa odottelen. Mutta ainakaan vielä se ei tule vähään aikaan, sen verran talvi pitää vielä otteessaan.

    Siitä on jo tovi vierähtänyt, kun on viimeksi sanainen arkku tullut täällä netissä aukaistua. Joten päätimpä välillä ottaa rennosti ja kysellä maailman menosta täältä nettimaailman puolelta.

    Karppa, ystäväni, mitä sinulle kuuluu? On jo hiukan ikäväkin ehtinyt tulla, kun ei ole ehtinyt kanssasi päivittää kuulumisia. Olet ilmeisesti taas tiukasti sorvin äärellä ollut?

    Minä olen ollut jotenkin oudon kiireinen koko tammikuun. En tiedä, mistä tätä puuhaa nyt on riittänyt, mutta pitkiä päiviä on tullut tehtyä. Päivätkin ovat hiljalleen pidentyneet, joten liekkö se antanut energiaa puuhata milloin mitäkin. Paperihommissa on mennyt aika niin, että ahteri meinaa olla hellä istumisesta. Tänään piti jo lähteä välillä ihmisten ilmoille, kun en enää muistanut, milloin olen viimeksi näistä selkosista ollut tuolla "elävässä" maailmassa. No, ei sielläkään mikään ollut muuttunut. Joten hukka reissu vaan tulipahan tehtyä. Kotiin ajellessa päätin sitten kirjoittaa sinulle iltanavetan jälkeen.

    Ilmoittelehan itsestäsi kun ehdit. Olisi kiva kuulla sinusta :)
    Lämmin halaus sinulle sinne jonnekin kauas.

    Luulinkin, että olet täysin hävinnyt tältä palstalta. Kiva kuulla sinusta. Juu kyllä ollaan taas oltu tiiviisti töissä lomien jälkeen. Muutoin ei mitään ihmeellistä kuulu, tämä talvi vaan alkaa tympäistä kun tulee pelkkää lunta ja taas lunta. Mitä vanhemmaksi tulen, niin sitä vähemmän pidän talvesta. No, joku pitää talvesta joku ei, ja minä kuulun tuohon jälkimmäiseen porukkaan.

    Surettaa kun katson tätä maatalouden tämän hetkistä tilaa. Olen ollut monen karjankasvattajan kanssa juttusilla, ja jokainen valittaa kun ei tahdo rahat riittää, ja kustannukset nousevat koko ajan. Ei kyllä näytä tulevaisuus mitenkään ruusuiselta.

    Lämmin halaus sinulle takaisin Emäntä10:)

    Täältä katoaisin? Pysyn ihan kiusallakin, juuri kun porukka ehtii huokaista helpotuksesta, että nyt se huuhaa on häipynyt, niin ihan varmasti ilmestyn takaisin ;)

    Minua ei talvi vielä haittaa, se suo kipeästi kaipaamani lepotauon minulle. En jaksaisi tätä rallia, jos aina pitäisi olla menossa samaan tahtiin kuin kesäisin. Huomaa jo nyt, että alkaa ensi oireet ruumiillisesta työstä ilmetä. Hartiat kaipaisivat jatkuvaa hierontaa, lihakset ihan sinkuu välillä. Isäntää yritän hätyytellä hieromaan, vaan ei hän pitkään jaksa innostua. Väittää ettei kukaan tervejärkinen suostu sillä voimalla minua hieromaan, mitä haluaisin. Menee kuulemma rikki koko emäntä. Ei usko, vaikka kuinka vakuutan, että ähke johtuu silkasta nautinnosta :)

    Yksin ole kotona, mies lähti kissanristiäisiin, niin kuin hän niitä kommentoi. Toivotin hyviä juhlia, aiko ilmestyä ihmisten aikoihin takaisin. Itse lämmitän pirttiä ja kohta taidan siirtyä sohvan puolelle. Jos vaikka kukaan ei häiritsisi ja saisin otettua kunnon tirsat ennen iltanavettaa. Puuhaa olisi siellä illaksi aika paljon ja nythän minulla on rauha tehdä pitkäkin tuuri, kun ei kotona kukaan odota.

    Tästä maatalouden nykytilasta. Minä en aio antaa periksi. Olen jo aikanaan asiat saanut siihen malliin, ettei pankinjohtaja ikävöi eikä velkojat nurkissa luuraa. Tiukkaa oli monta vuotta, mutta se puserrus kannatti. Olen aina ollut tarkka rahasta. Kun näitä nykyajan likvilaskelmia katselee, niin saa vaan ihmetellä, että millä pirun opilla niistä aina niin kannattavat tulee. Kun en itsekään mikään onneton liiketaloudessa ole, niin ei mene minun järkeen ja oikeustajuunkaan, että ketä se loppupeleissä palvelee, että laskelmat väännetään näyttämään tuottavaa toimintaa, eikä niissä otetaan muuttuvia tekijöitä millään lailla huomioon. Jos jonkun neuvon saan investoiville tiloille ja sukupolvenvaihdosta suurella rahalla suunnitteleville antaa, niin etsikää ihminen, joka osaa laskea tulot alakanttiin ja menot yläkanttiin. Jos sillonkin vielä laskelmat näyttävät siltä, että perhe pysyy leivänsyrjässä kiinni, niin ei kun toimeksi vaan. Muuten saapi heittää hommalla vesilintua ja suunnitella systeemit uusiksi. Kun loppujen lopuksi jokaisen tilallisen tarvitsee elättää vain itsensä ja perheensä. Itse olen taskulaskimen vankkumaton käyttäjä. Se ei petä kuin silloin, kun patterit on loppuneet.

    Maatalous ei mihinkään kotomaastamme katoa, mutta jos ei tilalliset itse puutu oman tilansa talouteen ja ala laittamaan sitä kovalla järjellä ja tunnekylmyydellä taloudellisesti hallittavalle tasolle niin suunta on alaspäin.

    Nyt pitää jokaisen päättää, millaisen elintason itselleen haluaa. Kaikki lähtee omasta itsestään. Työ on työtä, elämässä pitää olla myös iloakin. Sitä ei kukaan tule kotiin tuomaan, se on saatava arjesta, sen pienistä hetkistä. Itse olen peruspositiivinen ihminen. Jos välillä vatuttaakin niin julmetusti, niin se tunnetila on saatava menemään ohi.

    Myös totaalinen jääräpäisyys lienee "hyveeni". Tämä on minun elämäni ja tilani. Pankki on renkini, ei isäntäni. Muutoksia on pitänyt vuosien varrella tehdä, muuten emme olisi tässä tilanteessa. Muutos on hyväksi, sitä ei pidä pelätä. Ei myöskään pidä mennä soitellen sotaan vaan miettiä asiat kunnolla valmiiksi. Ja pyytää apua jos ei jotain älyä eikä ymmärrä.

    Maatalous on muutoksen tiellä, se, mihin suuntaan muutos menee, on paljolti meidän omissa käsissä.

    maatalouden jatko on kiinni jokaisesta jatkavasta maatilasta. Mutta kuten joku päivä sitten oli Maaseudun tulevaisuudessa juttua, niin jatkavien maatilojen määrä putoaa vauhdilla. Taas ne tilat jotka jatkavat, niin työmäärä kuin myös velkamäärä nousee. On selvää jos meillä on nyt 60 000 maatilaa, ja v.2020 enää 40 000, niin siihen mennessä on hävinnyt joka kolmas tila.

    Olen aivan samaa mieltä, että nuo kaiken maailman laskelmat ovat kaikkea muuta kuin realistisia. Monesti niissä saadaan kaikki näyttämään todella hyvältä. Taskulaskin olisi monesti paljon parempi laskuväline. Ja mikä pahinta, liian moni tila tekee velkaa aivan liikaa, ja ovat näin ollen täysin pankin renkejä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Emäntä10 kirjoitti:

Tuossa kun aikaisempia viestiketjuja luin, näyttää päällä olevan jokaisella joulun odotus ja enempi tahi vähempi vaivaava rahapula. Maksoin itsekin eilen vinon pinon laskuja pois ja kiroilin samalla nettimaailman hitautta. Oli vissiin muitakin liikkeellä bittimaailmassa, kun ei meinannut yhteydet toimia millään. No, laskut sai pois alta, mutta tuohon jouluhössötykseen en juuri rahoja käytä. Pienet lahjat lapsille ja aikuisten kanssa ollaan sovittu että joulun toivotus riittää. En muutenkaan perusta krääsän ostosta mutta lapset pitää aina huomioida. Lähinnä keskityn laittamaan kodin kauniiksi ja leivon ja laitan ruuat itse. Enemmän odotan ihan joulurauhaa, sitä kun hoidetaan vain rutiinityöt ja katsotaan hyviä elokuvia ja syödään jouluruokia, perinteisempiä ja joka joulu jotain ihan uuttakin. Vieraita en odota kun korkeintaan tapanina kylään, päiväseltään.

Ikkunasta ulos katsoessa näen vain harmaan talvipäivän. Linnut syö lintulaudalla ja koirat ravaa pihalla, ajattavat muka kissaa, joka aina välillä hyökkäilee jostain puskasta niitä kohti. Hassun näköistä. Ihmeen hyvin pärjäävät keskenään. Jotenkin laiskuuskin meinaa välillä nykiä kun ei aurinkoa näy. Parin lehmän toivon poikivan ennen joulua, että ei tarvitsisi öitä hyppiä niiden kanssa.

Mutta miten muilla menee näin kaamoksen keskellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu