Sota, milloin

voimme häivyttää sen taustalle itsenäisyyspäivän vietossa? En ole koskaan voinut katsoa "Tuntematonta sotilasta", en myöskään lukea. Kunnioitan sodassa olleita veteraaneja, mutta miksi aina vaan kerätään lisää rahaa heidän hyväkseen, kun vanhoja varastoja on? Maamme on säilynyt itsenäisenä ja vaurastunut. Pikkuhiljaa voisi nostaa esille näihin asioihin suuresti vaikuttaneita siviilejä.
65496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

valita, tee vain töitä halvalla.
Rahan keräys loppuu kun rahaa ei enää anneta.
Itse odotan kauhulla että maamme pelastajat kuolevat pois ja sitten aletaan hoitaa sotalapsia, toivottavasti tuohon räikeään kalastukseen ei mennä.
Sotilaspassiin merkitty sotaveteraani-merkintä on ainoa asia joka oikeuttaa miehen tai puolisonsa hoitamiseen.
Muu on roskaa.

Jopa rauhanturvaajien vetäminen siihen on pashaa.
Heille pitää luoda uusi, joku "maailmanpuolustajat"- keräys ja siihen riittää YK:n hankkimat puujalat, Pohjanmaan kalusteteollisuudelta tietysti.
Puhtaasti Suomalaista keräystä siihen ei saa aloittaa, Ahtisaaren, valtion kustantama, leikkikenttä voisi sen aloittaa.

Äänestä
  • on jo oma yhdistys, etteivät vain keräisikin varoja, ainakin pian aloittavat.
    Orvot ovat jo eläkeikäisiä tyttöjä ja poikia.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    on jo oma yhdistys, etteivät vain keräisikin varoja, ainakin pian aloittavat.

    sen enempää kuin muukaan orpous.
    Jos tuohon kerätään niin minä haluan kans jokusen tonnin.
    Mun faija unohtui usein ajatuksiinsa ja unohti minut hetkeksi.
    Ja varmaan ajatteli sotaa, ihan varmaan!!!

    taas alkaa, kun on se itsenäisyyspäivä. Mehän olemme elossa vaan viime sotien kautta. Sodat ovat oleellinen osa meidän tämän päivänkin elämäämme. Me elämme viime sotien kautta.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    elää vielä kumpujen yössä.

    Äänestä

  • käpyläinen kirjoitti:

    on ihmisiä jotka elävät elämäänsä jonkun sodan kautta.
    Olet ihan oikeassa.
    Sitten on antauneita maita, naapureissammekin.
    Miten ne raukat sitten tunnistavat mitä tarkoittaa Isänmaa?
    Naapurimaittemme kansalaiset saattavat ymmärtää meidät Isänmaakseen...

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    sen enempää kuin muukaan orpous.
    Jos tuohon kerätään niin minä haluan kans jokusen tonnin.
    Mun faija unohtui usein ajatuksiinsa ja unohti minut hetkeksi.
    Ja varmaan ajatteli sotaa, ihan varmaan!!!

    yhdistyksistä http://www.sotaorvot.fi/Yhdistykset.htm

    Mikään yhdistys ei toimi ilman varoja.

    Isäni ajatteli sotaa ja puhui sodasta hyvin paljon, jälkensä se oli jättänyt, vaikka ohiammuttuna palasi kotiin, ilman näkyviä vammoja. Vammat olivat ehkä pahempia kuin näkyvät olisivat olleet.

    Äänestä

  • görgyj kirjoitti:

    elää vielä kumpujen yössä.

    ainakin Suomessa.
    Ja se jatkuu 21.12.2012 asti.
    Vuosisatojen luomat kummut ovat elämämme perusta.
    Osa kummuista on sotilaita osa taas hinttejä.
    Kaikkea niissä makaa.

    "Kuinka kumpujen kätköstä mullasta maan
    Isät katsovat poikiaan"

    "Ei muuta kunniaa kuin
    kuulla kummultansa
    sun kuusiesi kuiskinaa,
    kun sä kätkenyt olet hänet viime lepohon"

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    on jo oma yhdistys, etteivät vain keräisikin varoja, ainakin pian aloittavat.
    Orvot ovat jo eläkeikäisiä tyttöjä ja poikia.

    sota-ajan lapset ja sodan jälkeen syntyneet ovat ylpeitä ihmisyydestään ja selviytymisestään.
    Emme almujanne anele . Koulumatkatkin syrjäkylillä tehtiin talvipakkasilla niin että kun ei ollut kenkiä, hypittiin heinäsäkin päällä 10 km koulumatka ja selviydyttiin hengissä pakkasessa. Leipäpalassa puolet pettua.
    Tiedän. Monet meistä on jo elon taistoissa uupuneet ja ikirauhan majoilla.
    Me joilla vielä täällä maailmassa on koulumatka kesken, vielä vähän kysellähän ihmisarvon ja -oikeuksien ja ihmisarvoisen elämän perään.

    Tulevana itsenäisyyspäivänä - Nouse vielä siniristilippu salkoon, olet meidän ristimme.
    Kiitos sotaveteraanit, miehet ja naiset!

    Äänestä

  • selvitään hengissä kirjoitti:

    kaikesta melko paljon, äitini on syntynyt vuonna 1933 ja hän on kertonut kuinka puutteessa sota-aikana
    Savon syrjäkylässä elettiin.
    Eikä ole koskaan mitään avustuksia sen takia saanut.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    yhdistyksistä http://www.sotaorvot.fi/Yhdistykset.htm

    Mikään yhdistys ei toimi ilman varoja.

    Isäni ajatteli sotaa ja puhui sodasta hyvin paljon, jälkensä se oli jättänyt, vaikka ohiammuttuna palasi kotiin, ilman näkyviä vammoja. Vammat olivat ehkä pahempia kuin näkyvät olisivat olleet.

    rahaa vaativia sotaorpoja.
    Enkä arvosta muitakaan rahanvaatijoita.
    Minä arvostan heitä jotka antavat aidoille sotaveteraaneille ja Pelastusarmeijalle.
    Jos kerrankin kuulen että Pelastusarmeijan euro menee muille maille kun Suomeen, loppuu sekin tuki minulta.
    Huhuja kiertää, ans kattoo nyt.
    Olisi kauheta jos ei olisi enää mitään Suomalaista, jota tukea.

    Äänestä

  • selvitään hengissä kirjoitti:

    sota-ajan lapset ja sodan jälkeen syntyneet ovat ylpeitä ihmisyydestään ja selviytymisestään.
    Emme almujanne anele . Koulumatkatkin syrjäkylillä tehtiin talvipakkasilla niin että kun ei ollut kenkiä, hypittiin heinäsäkin päällä 10 km koulumatka ja selviydyttiin hengissä pakkasessa. Leipäpalassa puolet pettua.
    Tiedän. Monet meistä on jo elon taistoissa uupuneet ja ikirauhan majoilla.
    Me joilla vielä täällä maailmassa on koulumatka kesken, vielä vähän kysellähän ihmisarvon ja -oikeuksien ja ihmisarvoisen elämän perään.

    Tulevana itsenäisyyspäivänä - Nouse vielä siniristilippu salkoon, olet meidän ristimme.
    Kiitos sotaveteraanit, miehet ja naiset!

    tuosta on kirjoitettu kirjojakin.
    Hamppupää sai ihan palkinnonkin Suomelta.
    Vaikka maa olikin eri. En ymmärrä.

    Kiitos sinulle, olet miu mau mukaan.
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    rahaa vaativia sotaorpoja.
    Enkä arvosta muitakaan rahanvaatijoita.
    Minä arvostan heitä jotka antavat aidoille sotaveteraaneille ja Pelastusarmeijalle.
    Jos kerrankin kuulen että Pelastusarmeijan euro menee muille maille kun Suomeen, loppuu sekin tuki minulta.
    Huhuja kiertää, ans kattoo nyt.
    Olisi kauheta jos ei olisi enää mitään Suomalaista, jota tukea.

    Pelastusarmeijan rahanpyyntökirje, pitäisiköhän laittaa pienehkö summa tililleen.
    Eikös sinun pitänyt ottaa selvää mihin rahat menevät, ilmoita sitten, harkitsen vielä asiaa.
    Suomessa on paljon vammais- ym. järjestöjä joille annettu tuki menee vain Suomen
    ja suomalaisten hyväksi.
    Itse olen vuosia sitten kerännyt varoja kehitysvammaisten hyväksi ja palkkaa en siitä saanut senttiäkään.
    Muitakin tuettavia löytyy, nimiä mainitsematta.

    tukeani johonkin erityiseen.
    Olisi kummallista tukea vasenkätisiä tai vasrvas-amputoituja.
    Tai muuten vajaakehittyneitä.
    Minä haluan antaa tukeni perheille jotka eivät pyri elämään isolla lapsilaumalla, tai muulla vammalla.
    Haluan tukea heitä jotka tekevät parhaansa, joille vain ei elämä riitä.
    Kohta lopetan tukeni maalla asuville perheille, jotka eivät ymmärrä muuttaa sinne missä työtä on.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    kaikesta melko paljon, äitini on syntynyt vuonna 1933 ja hän on kertonut kuinka puutteessa sota-aikana
    Savon syrjäkylässä elettiin.
    Eikä ole koskaan mitään avustuksia sen takia saanut.

    omistat suurta ja uljasta savolaista perimää he...

    Mutta asiaan, kuinkahan nyt kävisi jos niihin oloihin jouduttaisiin, vaikka - ihminen on kekseliäs kun kyseessä on vähän vaihtoehtoja.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    tukeani johonkin erityiseen.
    Olisi kummallista tukea vasenkätisiä tai vasrvas-amputoituja.
    Tai muuten vajaakehittyneitä.
    Minä haluan antaa tukeni perheille jotka eivät pyri elämään isolla lapsilaumalla, tai muulla vammalla.
    Haluan tukea heitä jotka tekevät parhaansa, joille vain ei elämä riitä.
    Kohta lopetan tukeni maalla asuville perheille, jotka eivät ymmärrä muuttaa sinne missä työtä on.

    no jokainen tekee omat ratkaisunsa omien mieltymystensä ja tavoitteidensa mukaan.

    Tuolla kunnantalon eteisessä on joulukuusi jossa roikkuu lappuja, eri ikäisten puutteessa elävien perheiden lapsia. Sieltä voisi ottaa lapun ja hankkia lahjan kyseiselle lapselle.
    Mutta kuka takaa sen, etteivät vanhemmat ole käyttäneet yhteiskunnalta saamiaan varoja väärin.
    Ostaneet alkoholia tai tupakkaa ja sen takia lapset elävät puutteessa.
    Aina joutuu valitsemaan ja päättämään, mutta kun auttaa jotenkin, saattaa tulla hyvä joulumieli.

    Laita nyt vielä muutama kymppi tulemaan, joulun kunniaksi:)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    omistat suurta ja uljasta savolaista perimää he...

    Mutta asiaan, kuinkahan nyt kävisi jos niihin oloihin jouduttaisiin, vaikka - ihminen on kekseliäs kun kyseessä on vähän vaihtoehtoja.

    on äitini kotoisin, sieltä nykyisestä Savonlinnasta.
    Äiti on kertonut ettei heillä ollut pahimpina aikoina kuin yhdet kengät, lapset kävivät vuorotellen
    ulkoilemassa.
    Melkoista napinaa ja rutinaa kuuluisi jos niihin oloihin jouduttaisiin.

    minussakin tuota savolaista. Äitini oli syntynyt 1907 ja hän kertoi hyvästä 1930-luvusta. Hän oli tuolloin itsenäinen nainen ja hankki kauniita vaatteita, joista 1940-luvulla ompeli meille lapsille yhtä sun toista. Mulla on ainakin yksi paikka, mikä on talvella lämmitettävä ja minne saa vettä. On vielä olemassa poljettava ompelukonekin. Ruoasta ei taida olla varmuusvarastoja, miten lie valtio huolehtinut onkohan vielä näkkäriä varastoissa?

    Äänestä

  • käpyläinen kirjoitti:

    taas alkaa, kun on se itsenäisyyspäivä. Mehän olemme elossa vaan viime sotien kautta. Sodat ovat oleellinen osa meidän tämän päivänkin elämäämme. Me elämme viime sotien kautta.

    Entäpä vuoden 1995 päätös liittyä liittovaltioon maksumieheksi.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    on äitini kotoisin, sieltä nykyisestä Savonlinnasta.
    Äiti on kertonut ettei heillä ollut pahimpina aikoina kuin yhdet kengät, lapset kävivät vuorotellen
    ulkoilemassa.
    Melkoista napinaa ja rutinaa kuuluisi jos niihin oloihin jouduttaisiin.

    ollaan sukua kun tarpeeksi kauan tässä jutellaan :))

    Ehkä oilisi hyväkin päästä aikakoneella, vaikka yhdeksi kuukaudeksi, tuohon menneeseen aikaan, vegaanit ja muut tekonirsot ainakin..:)

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    minussakin tuota savolaista. Äitini oli syntynyt 1907 ja hän kertoi hyvästä 1930-luvusta. Hän oli tuolloin itsenäinen nainen ja hankki kauniita vaatteita, joista 1940-luvulla ompeli meille lapsille yhtä sun toista. Mulla on ainakin yksi paikka, mikä on talvella lämmitettävä ja minne saa vettä. On vielä olemassa poljettava ompelukonekin. Ruoasta ei taida olla varmuusvarastoja, miten lie valtio huolehtinut onkohan vielä näkkäriä varastoissa?

    meissä kaikissa, savolaista - ainakin ripaus. Puolet vain minussakin, äiti on Ylä-Karjalasta.

    Isä kasvoi kasvatti lapsena suvulla, ja äiti puoliorpona mutta lellittynä ainoana tyttönä neljän veljen joukossa, täti kuulemma lelli ja isäkin..piiskasi poikia ja oli ankara heille, mutta äiti aina säästyi toruilta.

    Heillä ei kai ollut kovin paljoa varsinaista köyhyyttä, kun oli maapaikka ja paljon savotoita ympäri vuoden.., eikä isäkään kai varsinaista nälkää nähnyt, mutta sai huonoa kohtelua kylläkin, - ei lähi sukulaisuuskaan aina tarkoita sukurakkautta, kasvatti äiti oli opettaja ja ilm.ilkeä - jota toinen myötäili.
    Isä oli karannut sitten mummilastaan, isoveljensä luo, josta häntä ei haettu enää pois.

    Lastensuojelua ei tuolloin kai vielä ollut keksitty..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    ollaan sukua kun tarpeeksi kauan tässä jutellaan :))

    Ehkä oilisi hyväkin päästä aikakoneella, vaikka yhdeksi kuukaudeksi, tuohon menneeseen aikaan, vegaanit ja muut tekonirsot ainakin..:)

    ilo minulle jos sukua oltaisiin. Jutellaan joskus tarkemmin asiasta.
    Rakenna sie sellainen kone, niin sitten mennään.
    :)

    Äänestä

Samaa mieltä olen rahankeräyksestä. Olemme kaikki sotien jälkeen työmme tehneet ja maatamme vaurastuttaneet. En nostaisi ketään korokkeelle, kuka olisi suuresti vaikuttanut maamme vaurastumiseen.
Kunnioitan myös suuresti kaikkia veteraaneja, jotka maatamme puolustivat. Oma isäni oli sotainvalidi ja sai joka päivä tuntea vammansa fyysisesti ja lisäksi henkiset muistot. Ei hän koskaan valittanut, eikä puhunut sodasta.

Äänestä
  • Nostaisin Kekkosen jalustalle, hän sai paljon hyvää suomen kansalle, suomi vaurastui huimaa vauhtia, työtä oli kaikille, KEKKOSELLE kaikki kunnia !

    Äänestä

oisiko sitä itsenäisyyttäkään ilman sotaa..eikä juhlia..

Katsoin nuorempana aina tuon elokuvan ja kirjan olen lukenut parikin kertaa, mutten viime vuosina enää, tekee jo pahaa katsoa raaempia kohtauksia..

Keräyksiä mieki ihmettelen, jossainhan oli ettei edes tiedetä mihin olemassa olevat varat sijoitetaan, kun veteraanit alkavat olla jo isänmaan povessa..en muista onko varat säätiöitetty..

Äänestä
  • Itsenäisyyspäivä aina koskettaa meitä sotalapsia, muistan paljon maalla, kun naiset hoiti lapset ja karjan, naapuriapu oli luonnollista, jokainen autto toisiaan, muistan "kulanssit " jotka tuli kaupungista ostamaan ruokaa, he toi vaatteita ja kenkiä maalle, saivat perunaa voita ja lihaa niitä vastaan. Siihen aikaan oli kovat pakkaset, ja kaikenkarvaiset syöpäläiset ihmisten kiusana, joita tuhottiin myrkyttämällä, talo pantiin muutamaksi viikoksi pakkasen kouriin autioksi, ne kyllä kuolivat, muistelemista olis valtavan paljon sota ajalta ja se jäljeen.
    " Tuntematon sotila " elokuvan olen katsonu monta, monta kertaa, aina kyyneleet valuu pitkin poskia, sydäntä kouristaa, niin kauheeta oli kun isämme oli sodassa. Isäni selvisi naarmulla, siis terveenä sodasta, mutta henkisen vamman oli jättäny, hän oli hieman kärtyisä, mutta hän teki ahkerasti työtä 65 vuotiaaksi asti, elätti perheensä , koulutti poikansa yliopistossa, yksi pojista on jo kuollu sydänkohtaukseen, kaikki elossa olevat on suurta ikäluokkaa, työelämästä eläkkeellä, kaikki kunnia sotaveteraaneille, suomalainen mies oli oikea mies paikallaan.

    Äänestä

  • sota-ajan lapsi... kirjoitti:

    Itsenäisyyspäivä aina koskettaa meitä sotalapsia, muistan paljon maalla, kun naiset hoiti lapset ja karjan, naapuriapu oli luonnollista, jokainen autto toisiaan, muistan "kulanssit " jotka tuli kaupungista ostamaan ruokaa, he toi vaatteita ja kenkiä maalle, saivat perunaa voita ja lihaa niitä vastaan. Siihen aikaan oli kovat pakkaset, ja kaikenkarvaiset syöpäläiset ihmisten kiusana, joita tuhottiin myrkyttämällä, talo pantiin muutamaksi viikoksi pakkasen kouriin autioksi, ne kyllä kuolivat, muistelemista olis valtavan paljon sota ajalta ja se jäljeen.

    Kuinkahan itsenäisyyspäivää on muisteltu ennen talvisotaa. Vapaussota meille toi itsenäisyyden, talvi- ja jatkosota sai sen säilymään.

    Äänestä

  • SAS* kirjoitti:

    Kuinkahan itsenäisyyspäivää on muisteltu ennen talvisotaa. Vapaussota meille toi itsenäisyyden, talvi- ja jatkosota sai sen säilymään.

    Ei ole tietoa, ei ole koskaan tullut vanhempien kanssa puheeksi, nyt on myöhäistä, he on manan mailla ollu kymmeniä vuosia.

    Äänestä

  • sota-ajan lapsi... kirjoitti:

    Itsenäisyyspäivä aina koskettaa meitä sotalapsia, muistan paljon maalla, kun naiset hoiti lapset ja karjan, naapuriapu oli luonnollista, jokainen autto toisiaan, muistan "kulanssit " jotka tuli kaupungista ostamaan ruokaa, he toi vaatteita ja kenkiä maalle, saivat perunaa voita ja lihaa niitä vastaan. Siihen aikaan oli kovat pakkaset, ja kaikenkarvaiset syöpäläiset ihmisten kiusana, joita tuhottiin myrkyttämällä, talo pantiin muutamaksi viikoksi pakkasen kouriin autioksi, ne kyllä kuolivat, muistelemista olis valtavan paljon sota ajalta ja se jäljeen.
    " Tuntematon sotila " elokuvan olen katsonu monta, monta kertaa, aina kyyneleet valuu pitkin poskia, sydäntä kouristaa, niin kauheeta oli kun isämme oli sodassa. Isäni selvisi naarmulla, siis terveenä sodasta, mutta henkisen vamman oli jättäny, hän oli hieman kärtyisä, mutta hän teki ahkerasti työtä 65 vuotiaaksi asti, elätti perheensä , koulutti poikansa yliopistossa, yksi pojista on jo kuollu sydänkohtaukseen, kaikki elossa olevat on suurta ikäluokkaa, työelämästä eläkkeellä, kaikki kunnia sotaveteraaneille, suomalainen mies oli oikea mies paikallaan.

    kuinka he jaksoi olla siellä viisikin vuotta, kyllä se on täytynyt olla rakas tämä maa..ja tietysti pakkokin...mutta mieluummin ajattelen että se oli tuo ensin mainitsemani syy...sekä pelko vieraan vallan alle joutumisesta - tietenkin.

    Ja oli ne kotijoukotkin sitkeitä, pakko oli pärjätä..

    Luullakseni esi-isämme oli saanu tarpeekseen venäjän vallan alaisuudesta, suomen kieli yhdisti suomalaiset tiiviisti yhteen, suomalaiset oli rehellisiä ahkeria, varmaan venäjän kanssa oli hankalatulla toimeen, mieluummin olisimme ruotasalaisia kuin venäläisiä, kaikkein mieluiten itsenäinen suomi.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    kuinka he jaksoi olla siellä viisikin vuotta, kyllä se on täytynyt olla rakas tämä maa..ja tietysti pakkokin...mutta mieluummin ajattelen että se oli tuo ensin mainitsemani syy...sekä pelko vieraan vallan alle joutumisesta - tietenkin.

    Ja oli ne kotijoukotkin sitkeitä, pakko oli pärjätä..

    sota-aikana ja tulevina vuosikymmeninä.
    Perheenäidit voimavara koko perheelle, oman ansiotyönsä ohella. Niinhän se on kyllä nykyisinkin.
    Vahvan naisen malli on varmaan jo äidinmaidossa siirretty seuraavalle sukupolvelle.

    Äänestä

  • kunnia heillekin kirjoitti:

    sota-aikana ja tulevina vuosikymmeninä.
    Perheenäidit voimavara koko perheelle, oman ansiotyönsä ohella. Niinhän se on kyllä nykyisinkin.
    Vahvan naisen malli on varmaan jo äidinmaidossa siirretty seuraavalle sukupolvelle.

    Olen lukenut Tuntemattoman useita kertoja kuin myös videoituna monia kertoja, ja niin vaan katson huomennakin, silloin ei jutella, minä ennenkaikkea haluan kuulla näitä murteita, osaan jo kyllä melko hyvin, vaan kertaus jne..
    Kunhan ei ikinä kukaan koskaan joutuisi tuota kauheutta kokemaan, ja tän päivän pojat .....kun ei ole nettiä ja kännyä, äitiii laita villasukkia ja itse ruskettavaa , siinä on miehemme sodassa.
    Tälläiset pojat halveeraa veteraaneja, joista ei olisi itsestä mihinkään, ei edes tajuaisi miksi pitäisi?
    Kuka kasvatti nykyiset nuoret? Katse niihin aikuisiin lapsiinne, he!

    Äänestä

...samalla ajatusmaailmalla varustettu. Miksi se Tuntematon sotilas, aina levittäytyy mediaan, olisiko aika pistää iloisempaa musiikkia lautaselle.

Olin tänään tätini hautajaisissa. Sotaveteraaninaiset toivat havuseppeleen, heidän puheensa ja kunnianosoitusseremoniansa liikutti syvästi. Naisemme rintamalla milloin siitä tehdään elokuva, tätini palveli usean vuoden rintamalla. Tätini olisi ensi helmikuussa täyttänyt 92-vuotta.

Äitini oli sodan alettua kotona esikoinen Marjatta oli syntynyt. Marjatta kuoli kahdeksan kuukauden ikäisenä keuhkokuumeeseen. Äiti jäi yksin ja pelkäsi, isäni ajoi kuorma-autoa muonittaen ja täydentäen rintaman tarpeita. Joskus isä oli viikkoja reissussa, isäni palattua kotiin autonkoppi oli täynnä luodinreikiä.

Kun äitini kuoli vuonna 1996 ja kotitalomme myytiin löysi uusi omistaja isän kirjeitä rintamalta äidille yläkerran sahanpuruista. Hän toimitti ne minulle.

Ne kirjeet ovat rakkaimpia muistojani.

Äänestä
  • on vihkoittain isäni kirjoittamia kirjeita, runoja, ja novelleja sota-ajalta. Osaan niistä on hänen, samassa sodassa sotineen veljensä kuvitus. En usko olevani ainoa.

    Jos hminen ei kykene sisäistämään historiaansa, miten hän voisi elää tätä päivääkään?

    Mitä hävettävää elokuvassa on?

    Soita sinä mitä iloista haluat, jos et pysty eilispäivää kohtaamaan, jos häpeät tai pelkäät sitä.

    Äänestä

  • Minun Marjattasiskoni kuoli 9 kuukauden ikäisenä aivokalvontulehdukseen, oli äitini vielä 18vuotias. Ja työjuhtana kotipelloillaan kuin kyläläisillekin, vaarit auttovat minkä pystyivät.
    Minun isäni oli lähettinä, 17v oli ikää, ja sanon et me lapset sen sodan jälkimainingit elimme kotonamme.
    Viinaa ja ryssiä, muistan kyllä. Lumihangessa rämpimisen mummon talolle.
    Äitini elää, ja hoitelee isäni hautaa, siinäpä se.

    Äänestä

  • hailiihappamii------ kirjoitti:

    on vihkoittain isäni kirjoittamia kirjeita, runoja, ja novelleja sota-ajalta. Osaan niistä on hänen, samassa sodassa sotineen veljensä kuvitus. En usko olevani ainoa.

    Jos hminen ei kykene sisäistämään historiaansa, miten hän voisi elää tätä päivääkään?

    Mitä hävettävää elokuvassa on?

    Soita sinä mitä iloista haluat, jos et pysty eilispäivää kohtaamaan, jos häpeät tai pelkäät sitä.

    Finlandia. Minun Finlandiani tänä päivänä.

    http://www.youtube.com/watch?v=cqe9t_E_3hU

    Ei tainnut viestin tarkoitus valaistua, no se siitä. ; )

    Äänestä

  • kohtaloita monenlais kirjoitti:

    Minun Marjattasiskoni kuoli 9 kuukauden ikäisenä aivokalvontulehdukseen, oli äitini vielä 18vuotias. Ja työjuhtana kotipelloillaan kuin kyläläisillekin, vaarit auttovat minkä pystyivät.
    Minun isäni oli lähettinä, 17v oli ikää, ja sanon et me lapset sen sodan jälkimainingit elimme kotonamme.
    Viinaa ja ryssiä, muistan kyllä. Lumihangessa rämpimisen mummon talolle.
    Äitini elää, ja hoitelee isäni hautaa, siinäpä se.

    oli sotia, kun oli omat naiset mukana.

    Äänestä

  • görgyj kirjoitti:

    oli sotia, kun oli omat naiset mukana.

    sanoi ennen, että siellähän sitä oli pilhua tarjolla.

    Äänestä

  • kohtaloita monenlais kirjoitti:

    Minun Marjattasiskoni kuoli 9 kuukauden ikäisenä aivokalvontulehdukseen, oli äitini vielä 18vuotias. Ja työjuhtana kotipelloillaan kuin kyläläisillekin, vaarit auttovat minkä pystyivät.
    Minun isäni oli lähettinä, 17v oli ikää, ja sanon et me lapset sen sodan jälkimainingit elimme kotonamme.
    Viinaa ja ryssiä, muistan kyllä. Lumihangessa rämpimisen mummon talolle.
    Äitini elää, ja hoitelee isäni hautaa, siinäpä se.

    En ole ikinä elänyt tai kokenut sotaa. En ole ikinä kokenut sodan ikäviä vaikutteita lapsuudessani, luojan kiitos ; ) Olen kiitollinen isälleni, joka soti tämän maan minulle siten, että en ole siitä joutunut kärsimään.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Finlandia. Minun Finlandiani tänä päivänä.

    http://www.youtube.com/watch?v=cqe9t_E_3hU

    Ei tainnut viestin tarkoitus valaistua, no se siitä. ; )

    kehtaat halventaa kuolleen isäni muistoa, 1920-1991, Oulu? Kaikkeen olen sinun tottuneen sanomaan, mutten sentään noin härskiin ja ilkeään.

    Häpeätkö koskaan itseäsi ja sanomisiasi?

    Äänestä

  • görgyj kirjoitti:

    oli sotia, kun oli omat naiset mukana.

    Eipäs "loskata " sota oli totista hommaa niin naisille kuin miehille, siellä veri roisku, joillaki aivot lensi pellolle, tai granaatti osui paareilla kuljetettavan haavoittuneen mahan päälle, kaikki lensi kappaleina taivaan tuuliin, sodassa olleista EI tule laukoa ylimielisiä lausuntoja., sydän syrjällään katson "tuntematon sotilas " elokuvaan, joka kerta kyyneleet virtaa, sydäntä särkee, isäni onneksi selvisi hengissä, vaikka " hilikulla "oli hänenkin henkensä, kuula raapaisi nenän varesta nahan pois.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    En ole ikinä elänyt tai kokenut sotaa. En ole ikinä kokenut sodan ikäviä vaikutteita lapsuudessani, luojan kiitos ; ) Olen kiitollinen isälleni, joka soti tämän maan minulle siten, että en ole siitä joutunut kärsimään.

    siis älyä kunnioittaa heitä, jotka sotivat maan sinulle ja minulle?

    Tuskin.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Yötä

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Yötä

    päässä ajatuksia, on helppo hymyillä. :))))))))))

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    siis älyä kunnioittaa heitä, jotka sotivat maan sinulle ja minulle?

    Tuskin.

    Ei ehkä noinkaan, muttei myös ymmärrä mitä se monelle sodan traumaattisen kokeneen perhe oli , se oli helvettiä ja pölkkyviinaa vielä kyytipojaksi. Johan pysyi muija ja mukulat kondiksessa.
    Miten vain joku meinaa et näin se menee, eikä edes halua tietää miten jossain muuallapäin suomea?
    Häpeän tälläisiä puusilmäisiä aloittelijoita.

    Äänestä

  • Avaranpaa ajattelua kirjoitti:

    ja minä häpeän kommentoijia, jotka eivät ole ymmärtävinään koko sodan merkitystä.

    Eläkööt he ikuisessa Eldoradossaan, jonne ei mikään paha pääse, mutta kun maailma ei ole sitä.

    Äänestä

  • .,.,.,.,.,. kirjoitti:

    ja minä häpeän kommentoijia, jotka eivät ole ymmärtävinään koko sodan merkitystä.

    Eläkööt he ikuisessa Eldoradossaan, jonne ei mikään paha pääse, mutta kun maailma ei ole sitä.

    Kävin syömässä kinkkuleivän.

    Luin kommenttinne ja tulin tulokseen, että jos syöpää ei ole sairatanut viimeisen päälle sektioneen (osapoistoineen) ja sytöineen (solumyrkkyineen) ja kehon toimintojen luhistumisineen ei saa sanoa olevansa syöpäsairas.

    Jos ei ole saanut kokea sotaa isien psykopaattisten sekoilijen myötä, viinapeikkoineen tai muistoineen,... ei saa komentoida Suomen sotia.

    sinä olet sanomaan, kukaan saa mitäkin kommentoida?

    Pidähän huoli omista komnmentteistasi, minä häpeäisin niistä monia, os ne olisivat omiani.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Finlandia. Minun Finlandiani tänä päivänä.

    http://www.youtube.com/watch?v=cqe9t_E_3hU

    Ei tainnut viestin tarkoitus valaistua, no se siitä. ; )

    vieläkin, haavoittunein sieluin, miten voit olla noin ilkeä ja ja ajattelematon?

    Onko maailma vain sinun keksintösi?

    Se siitä, tuskin tämäkään alitajaasi mahtuu.

    Äänestä

Miksi sitä käsittämätöntä omaisuutta ei realisoida ja jaeta sotaveteraanien kesken,niin että kaikilla on kunnon hoitopaikat ilman taloudellisia paineita.
On kyse mittavasta omaisuudesta,joten kellään ei ole nokan koputtamista asian suhteen.
Eli rahaa on,mutta tahto sen jakamiseen puuttuu.

Politiikot vastatkaa miksi näin on,että varusmiehet soittelee ovikelloa kerätäkseen lisää rahaa.........

Äänestä
  • ---siksi että suomella on valtavat velat nyky päättäjien ottamana, TÄYTYYHÄN neki voida jotenkin maksaa takasi, sotaveteraanit on hyvä syy kerätä kansalta rahaa valtion pohjattomaan pussiin, antakoon ken tahtoo, mä en anna penniäkään enään, mun veteraanit on kuolleet jo kaikymmentä vuotta sitten !!!!
    Kunnia sotaveteraanelle EI huijareille !

    Äänestä

  • 90- miljoonan omaisuus. En tiedä, kuka sitä pottia kyttää, mutta ei se liioin kuulu jaettavaksi vielä jäljellä oleville veteraaneille. Heidät täytyisi tietenkin hoitaa viimeiseen asti hyvin ja kun kaikki ovat kuolleet, menkööt rahat johonkin yleishyödylliseen tarkoitukseen. Nythän kaikki on kiinni, eikä realisoinnista ole tietoakaan.

    Tiedän veteraaneja, jotka eivät saaneet minkäänlaista kuntoutusta ja hoitoa. Veteraani-asiamiehen kuuluisi pitää huolta kaikkien tarpeista, mutta ei se ole niin mennyt. Isäni oli viisi vuotta sodassa ja haaovottui kahdesti. Hän oli sitkeä sissi ja eli normaalia ja liikunnalista elämää, kun raajat olivat kaikki tallella. Toki vammat häntä vaivasivat, mutta pakkohan ne oli kantaa. Ihan elämän loppuvuosina soitin Valtionkonttoriin ja pyysin maksamaan lääkärin määräämän hierontasarjan. Kovasti siellä ihmeteltiin, miten voi olla tällainen väliinputoaja, joka ei ole saanut mitään hoitoja. Sillä kerralla Valtionkonttori maksoi, myös kuljetuksen. Suraavana vuotena tuli kutsu lääkäriin, mutta sankari ei enää ehtinyt.

    Edelleen on tilanne niin, että toiset veteraanit, tai heidän leskensä saavat vaikkapa viikkosiivouksen. Toiset eivät saa mitään!

    Äänestä

  • rahaa on ja ei ole kirjoitti:

    90- miljoonan omaisuus. En tiedä, kuka sitä pottia kyttää, mutta ei se liioin kuulu jaettavaksi vielä jäljellä oleville veteraaneille. Heidät täytyisi tietenkin hoitaa viimeiseen asti hyvin ja kun kaikki ovat kuolleet, menkööt rahat johonkin yleishyödylliseen tarkoitukseen. Nythän kaikki on kiinni, eikä realisoinnista ole tietoakaan.

    Syynä on usein että veteraanit on täysin tietämättömiä omista eduistaan ja oikeuksistaan, siksi olisikin kunnissa olla henkilö joka ottaisi kaikkiin veteraaneihin yhteyttä ja kartoittas heidän tarpeensa, heistä ON pidettävä hyvä huoli, kun kansa on antanu rahaa siihen tarkoitukseen.

    Pitäisi olla joku vastuuministeri,joka huolehtisi että rahan asiallinen käyttö aloitettaisiin välittömästi.
    Kartoitus pikaisesti käyntiin.

    Äänestä

  • törkeä huolimattomus kirjoitti:

    Syynä on usein että veteraanit on täysin tietämättömiä omista eduistaan ja oikeuksistaan, siksi olisikin kunnissa olla henkilö joka ottaisi kaikkiin veteraaneihin yhteyttä ja kartoittas heidän tarpeensa, heistä ON pidettävä hyvä huoli, kun kansa on antanu rahaa siihen tarkoitukseen.

    on veteraani-asiamiehet, joiden tehtäviin kuuluu valvonta myös kuntatasolla. Heidän on huolehdittava siitä, että kaikkien veteraanien lakisääteiset oikeudet toteutuvat. Se kun vaan ei ole sujunut käytännössä. Kuten aina, edut menevät niille, jotka jaksavat itse vaatia oikeuksiaan.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Jos vastuu henkilöt ei huolehdi kaikista avuttomista, on se RIKOS tietämättömiä avuttomia sotaveteraaneja kohtaan, on syytä tehdä rikos syyte vastuuttomia henkilöitä ja virkailiota kohtaan kun suomen kansa on keräyksellä miljoonat saaneet sotaveteraanien hyväksi, ON rahat käytettävä siihen tarkotukseen. Suomen virkailijoissa näyttää olevan paljon rikollisuuteen taipuvaisia henkilöitä !

    Äänestä

  • Pankkitileillä makaa kirjoitti:

    Pitäisi olla joku vastuuministeri,joka huolehtisi että rahan asiallinen käyttö aloitettaisiin välittömästi.
    Kartoitus pikaisesti käyntiin.

    Veteraanijärjestöillä on kymmenien miljoonien omaisuus. Niillä on vastuunkantajansa. Julkisuuskuvan vuoksi pannaan joskus jonkun veteraanin mökin kattoon muutama päre. Isolla veteraanien tukijoukolla tietenkin. Sitten hyvän työn tehneet tietysti Klubille juhlimaan, Matkalle tai koulutukseen. Tiedoituskin vaatii huimia summia. Niin - keräyksen järjestäminenkin on kallista puuhaa. Kyllä rahoille tarvitsijat löytyy. Ei ne rahat ehdi haudan partaalla olevien veteraanien käyttöön. Nuoret tukijat tarvitsevat niitä kipeämmin, jaksaakseen osoittaa kiitollisuuttaan veteraaneille. Veteraanipatsaskin kuntaan olisi saatava ilman muuta. Pronssivalu on kallista. Kuuluisa kuvanveistäjäkin rokottaa reippaasti. Itsenäisyyspäivän juhlatkin maksaa "hunajaa". Sinne pitää raahata, peräti taksilla, ainakin yksi veteraani sekä entinen Lotta, jos sattuu kunnasta löytymään elossa oleva. Riittäähän noita rahanreikiä veteraaneja tuettaessa täydellä tukiryhmien volyymilla.

    Äänestä

  • Tas pappa kirjoitti:

    nämä siipeilijät elävät siinä sivussa. Eikös tuo Monetakin kerännyt jotain hiljattain? Tietyt sanat saavat rahapussin nyörit löystymään, esim. syöpäsairaat, lapset, veteraanit. Itse olin melkein vihainen, kun sairaille lapsille kerättiin ja herätettiin yhdeksältä aamulla. Joku tietysti tokaisee, että mikset pidä äänettömällä, mutta kolmelle henkilölle olen luvannut olla saavutettavissa vuorokauden ympäri.

    Äänestä

Maahanmuuttajien sopeuttamiseen vai mihin ne menee ?

Äänestä

ole katsonut "Tuntematonta sotilasta", enkä lukenut. Isäni palveli maatamme tykistössä monta vuotta. Itse olen syntynyt tykkien paukkuessa. Ehkä siitä johtuu pelkoni kaikenlaiseen paukutteluun.
Maammehan ei ole enää itsenäinen, sikäli kun asiasta jotain ymmärrän.

Äänestä

häivyttää sota taustalle? Itsenäisyyspäivämme on laissa määrätty juhlapäiväksi ja palkalliseksi vapaapäiväksi (taidettiin kaikenlainen markkinahumukin kieltää), jonkinlaista juhlimisen perinnettä pitää tietysti olla.
Eiköhän se ole parempi muistella nimenomaan viime sotaa ja vaalia ajatusta yhtenäisestä kansasta, kun nyt sodat kuitenkin itsenäisyyskuvioihin liittyvät. Miten lie kävisi tuon (edes kerran vuodessa) heräävän yhtenäisyyden ja yhdenvertaisuuden tunteen, jos pyrkisimme nostamaan esille asioihin suuresti vaikuttaneita siviilejä.
Oman käsitykseni mukaan itsenäisyyspäivää kodeissa juhlitaan aika iloisesti, ainakaan lapsiperheissä ei sotaa välttämättä nosteta lainkaan esille. Iloisethan nuo linnan juhlatkin ovat. Itselläni "Tuntematon" on ainoa sotaelokuva, jota pystyn katsomaan, tai haluan katsoa. Kauriinmetsästäjiä yritin, kun tuli hiljan televisiosta, mutta piti aina välillä vaihtaa kanavaa tai paeta saunaan.

Äänestä
  • Minusta oli kiva seurata tv:stä ja lehdestä Korven lapsien vierailua Helsingissä, kaupunginjohtajan itsenäisyypäivän juhlavastaanotolla. Niin pontevia lausuntoja ja kauniilla korven murteella ; ) Lapset nauttivat ja samalla me aikuisetkin siitä vilpittömästä iloitsemisesta, mitä vierailu toi lapsille.

    Sotia käydään kaikkialla uhkakuvia on lähellä ja kaukana. Nautitaan itsenäisyydestämme iloiten. En katso enää vanhoja elokuvia, ei kiinnosta minua kiinnostaa tämä päivä ja tämän päivän tapahtumat sen ilot ja surut.

    Äänestä

  • Korppis kirjoitti:

    Minusta oli kiva seurata tv:stä ja lehdestä Korven lapsien vierailua Helsingissä, kaupunginjohtajan itsenäisyypäivän juhlavastaanotolla. Niin pontevia lausuntoja ja kauniilla korven murteella ; ) Lapset nauttivat ja samalla me aikuisetkin siitä vilpittömästä iloitsemisesta, mitä vierailu toi lapsille.

    Sotia käydään kaikkialla uhkakuvia on lähellä ja kaukana. Nautitaan itsenäisyydestämme iloiten. En katso enää vanhoja elokuvia, ei kiinnosta minua kiinnostaa tämä päivä ja tämän päivän tapahtumat sen ilot ja surut.

    elävän mieli. Kyllä kuitenkin jo näin vanhempana ihmisenä ajattelee tuon itsenäisyyden ja Itsenäisyyspäivän eri tavalla. Katselen ja kuuntelen mielelläni hyviä ohjelmia ja dokumentteja sodan vuosilta. Musiikki on hienoa kuunnella ja koko päivä jotenkin "kaunis" tunnelmaltaan.
    Tuntematon sotilas-elokuvan olen katsonut muutaman kerran. Nyt on myös Rukajärven tie-elokuva, joka on minusta hyvä sotakuvaus näiden nuorten tekemänä.

    Äänestä

  • Nuutiska. kirjoitti:

    aion katsoa tuon "Rukajärven tien", saisi vaan olla aiemmin päivällä.

    Äänestä

Ehdottaisin itsenäisyysjuhlapäivää maksulliseksi, pääsylippuja voisi kukanenkin kansalainen ostaa, mennä hienoon juhlaan kaunnine pukuineen, nyt ei sinne pääse kuin kutsuttuna ilmaiseksi ja kansa maksaa taas huikean summan.
Pääsylipun hinta voisi olla vaikka 500 euroa, harmittaa nähdä aina samat naamat, itsenäisyyspäivän tulee olla koko kansan juhla, me olemme työtä tehneet keskimäärin neljäkymmentä vuotta, lapset koulutettu, kyllä meitä tavallisia kansalaisiakin pitää muistaa !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

1943 kirjoitti:

voimme häivyttää sen taustalle itsenäisyyspäivän vietossa? En ole koskaan voinut katsoa "Tuntematonta sotilasta", en myöskään lukea. Kunnioitan sodassa olleita veteraaneja, mutta miksi aina vaan kerätään lisää rahaa heidän hyväkseen, kun vanhoja varastoja on? Maamme on säilynyt itsenäisenä ja vaurastunut. Pikkuhiljaa voisi nostaa esille näihin asioihin suuresti vaikuttaneita siviilejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu