elämäntarkoitus?

jokaisella ihmisellä on tarkoitus, miksi hän elää..kaikki ovat arvokkaita ihmisiä, kukaan ei ole joutava!
31380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

elämäntarkoitus on elämä itse ja sen eläminen ja läpikokeminen valoineen ja varjoineen niillä eväillä jotka syntymässä on iisekukin saanut osakseen. Toiset joutuvat nielemään katkeran kalkin, kun tuntuu, että elämä tuo vain tuskaa tullessaan ja läheisten kurja kohtalo sattuu kaikkein eniten, onnenkortit saaneet eivät useinkaan osaa onnestaan nauttia ennen kuin kohtalonkynsi raapaise hiukkasen. Räsymatto on hyvä elämän vertaus; on raitaa monenlaista ja kirkkaat saavat loistonsa vasta kun muutama tummempi on läsnä. Musta taivas on synkkä ja pilvettömässä pimeydessä tähtimeret ylhäällä ovat aarteita. Sielun sopukan yksinäisyys kaikkoaa, kun uskaltaa elää päivän kerrallaan milloin yksin milloin muiden kanssa hioontuen ja elämää ihmetellen. Jokainen meistä on laulunsa ansainnut ja haleja ja hymyjä ansainnut.

Äänestä
  • Niinpä, jokaisella ihmisellä on tarkoitus ja ihminen elää päivä kerrallaan ja välillä hetki kerrallaan, jos tulee tiukkoja tilanteita on hyvä muistaa että hetken päästä ei ole tiukka tilanne... minulle on käynyt niin.:)Jokaisella tosin on tarkoitus, joku jalonpaa tarkoitusta varten ja joku taas pienenpää varten, mutta erittäin tärkeä sellainen on ihminen on sellaisenaan kun hän on tänne maailmaan syntynyt, joku voi ajatella että tässäkö tämä elämä on? mutta se voi alkaa, sillä jokainen aamu on uusi mahdollisuus....ja paras on edessä!

    Äänestä

  • maranataah kirjoitti:

    Niinpä, jokaisella ihmisellä on tarkoitus ja ihminen elää päivä kerrallaan ja välillä hetki kerrallaan, jos tulee tiukkoja tilanteita on hyvä muistaa että hetken päästä ei ole tiukka tilanne... minulle on käynyt niin.:)Jokaisella tosin on tarkoitus, joku jalonpaa tarkoitusta varten ja joku taas pienenpää varten, mutta erittäin tärkeä sellainen on ihminen on sellaisenaan kun hän on tänne maailmaan syntynyt, joku voi ajatella että tässäkö tämä elämä on? mutta se voi alkaa, sillä jokainen aamu on uusi mahdollisuus....ja paras on edessä!

    kiertää joskus sttumusten kehää ja tuntuu että sama haaste tulee vastaan jatkuvasti, kun lopulta sen haasteen läpi kulkee, niin maisematkin vaihtuvat ja moni asia lonksahtaa kohdalleen sekä menneeseen jääneessä ihmettelyssä, että myös tulevaisuuden ääriviivojen hahmottumisen aluissa.

    Aiempi vastaukseni haihtui heti lähtölaukauksessa, tulee tai jää tulematta näkyviin, saas nähä miten tämän käy.

    Elämä on vain kiusallinen olotila itkulla alkavan syntymän ja tuskallisen kuoleman välillä.

    Äänestä

  • Totuuden Torvi kirjoitti:

    Elämä on vain kiusallinen olotila itkulla alkavan syntymän ja tuskallisen kuoleman välillä.

    Ihminen joka päivittää elämäänsä elämänsä aikana lähtee helpommalla täältä.
    Pitää osata luopua.

    Äänestä

  • Arwen-R kirjoitti:

    kiertää joskus sttumusten kehää ja tuntuu että sama haaste tulee vastaan jatkuvasti, kun lopulta sen haasteen läpi kulkee, niin maisematkin vaihtuvat ja moni asia lonksahtaa kohdalleen sekä menneeseen jääneessä ihmettelyssä, että myös tulevaisuuden ääriviivojen hahmottumisen aluissa.

    Aiempi vastaukseni haihtui heti lähtölaukauksessa, tulee tai jää tulematta näkyviin, saas nähä miten tämän käy.

    Nyt nukutko vaan
    ja sielusi Herralta suljet?
    Käy taistelemaan,
    päin kuolemaa, ihminen kuljet.
    2. Se on mieletön,
    ken tuhlaten ajan ja taivaan
    niin kuin järjetön
    vain kiiruhtaa helvetin vaivaan.
    3. Et syntejäsi
    siis uskalla Herralle myöntää,
    kun Jeesukesi
    noin torjut ja pois tahdot työntää?
    4. Vain viivyttelet
    välttelet kutsua Herran.
    Jos seisahdu et,
    voi kuulla sen viimeisen kerran!
    5. Et synneistäsi
    saa kestävää riemua koskaan.
    Ne sydämesi
    vain suistavat tuomioon, tuskaan.
    6. Vaan rangaistuksen
    vain Kristuksen ansio voittaa,
    saat turvaksi sen,
    kun viimeinen hetkesi koittaa.
    7. Siis nouse ja käy,
    on kurjankin oikeus tulla.
    Ei estettä näy,
    tie auki on armahdetulla.
    HL 307 Anna nordensgold 1745
    Maan mä tiedän iki- ihanan.
    Oi, kuin kaunis kaupunki taivaan!
    Lunastettu sielä morsian
    kirkkautta sädehtiipi aivan.

    Siellä on tuskat pois,
    eikä murhe mieltä paina,
    Taivaassa ei kyyneleitä näy,
    ei, vaan siellä riemu kestää aina.

    2. Vaan ei sinne kukaan tulla saa,
    synneistään ken ei oo puhdistettu.
    Sano, saanko nähdä Karitsaa,
    ootko häitä varten vaatetettu?

    3. Vielä virtaa armon virta tuo,
    joka synnistä sun puhdistaapi.
    Riennä Vapahtajan ristin luo!
    Siellä taivas sulle aukeaapi.

    4. Koti siellä, tieto autuas,
    kun mä halpa myös saan sinne tulla!
    Saavu, Jeesus, viemään omias!
    Se on hartain halu, toivo mulla.

    HL 619 Mathilde Wiel- Öjerholm 1882

    Äänestä

  • Taivaselämää kirjoitti:

    Nyt nukutko vaan
    ja sielusi Herralta suljet?
    Käy taistelemaan,
    päin kuolemaa, ihminen kuljet.
    2. Se on mieletön,
    ken tuhlaten ajan ja taivaan
    niin kuin järjetön
    vain kiiruhtaa helvetin vaivaan.
    3. Et syntejäsi
    siis uskalla Herralle myöntää,
    kun Jeesukesi
    noin torjut ja pois tahdot työntää?
    4. Vain viivyttelet
    välttelet kutsua Herran.
    Jos seisahdu et,
    voi kuulla sen viimeisen kerran!
    5. Et synneistäsi
    saa kestävää riemua koskaan.
    Ne sydämesi
    vain suistavat tuomioon, tuskaan.
    6. Vaan rangaistuksen
    vain Kristuksen ansio voittaa,
    saat turvaksi sen,
    kun viimeinen hetkesi koittaa.
    7. Siis nouse ja käy,
    on kurjankin oikeus tulla.
    Ei estettä näy,
    tie auki on armahdetulla.
    HL 307 Anna nordensgold 1745
    Maan mä tiedän iki- ihanan.
    Oi, kuin kaunis kaupunki taivaan!
    Lunastettu sielä morsian
    kirkkautta sädehtiipi aivan.

    Siellä on tuskat pois,
    eikä murhe mieltä paina,
    Taivaassa ei kyyneleitä näy,
    ei, vaan siellä riemu kestää aina.

    2. Vaan ei sinne kukaan tulla saa,
    synneistään ken ei oo puhdistettu.
    Sano, saanko nähdä Karitsaa,
    ootko häitä varten vaatetettu?

    3. Vielä virtaa armon virta tuo,
    joka synnistä sun puhdistaapi.
    Riennä Vapahtajan ristin luo!
    Siellä taivas sulle aukeaapi.

    4. Koti siellä, tieto autuas,
    kun mä halpa myös saan sinne tulla!
    Saavu, Jeesus, viemään omias!
    Se on hartain halu, toivo mulla.

    HL 619 Mathilde Wiel- Öjerholm 1882

    Usko Herraan Jeesukseen ja sinä pelastut ja myös sinun perhekuntasi, siinä on elämän sisältö, jokaisella ihmisellä on sydämessä Jeesuksen kokoinen paikka, jos se on tyhjillään voi joskus ihminen ajautua kyselemään elämänsä suuntaa..kun sitten ihminen löytää Jeesuksen saa kaikki merkityksensä, elämä tarkoituksen ja sydämen tyhjiö täytetään ja saa yli ymmärrystä olevan ilon jota ei mikään maailmassa voi antaa,Jeesus antaa tälläistä iloa ihan ilmaiseksi jokaiselle joka hänen luokseen tulee ja uskoo häneen, Raamatusta löytää tämän mm, ilon!Tämä ilo on kestävää ilon eikä ole väliaikaista, se kantaa iankaikkisuuteen. Tälläiseen asiaan siis kannattaa luottaa, Itse olen sen kokenut, en kadu että luotan Jeesukseen, sillä hänellä on valta kaikissa asioissa elämässämme.Mutta maailmassa valtaosa ei luota Jeesukseen...Mutta tutkimalla Raamattua voi löytää tämän turvakallion Jeesuksen.Häneen luottamalla saamme myös luottaa ettei meille satu mitään, se kantaa jopa kuoleman rajalla ja silloin kuolema on meille voitto ja pääsy vielä parempaan paikkaan!

    Äänestä

  • Elämän tarkoitus on elää Jumalalle.

    Äänestä

Ihmisen elämän tarkoitus on sama kuin kaikella elämällä mitä nyt elämäksi katsotaan.
Meidän tavallinen elämä on paljon tuurista kiinni, niin rakkaudessa kuin taloudessa ja yleensä kaikessa.

Äänestä

elämä on sattuma.
Ihminen ylentää itsensä, ja kuvittelee, että hänen elämällään on jokin tarkoitus.
Tarkoitus lie elämän jatkuminen.
Onneksi meitä lapsettomia ei nirhata.

Äänestä
  • ei ihminen ylennä itseään sen takia että hänellä on tarkoitus, joku ihminen vaan ylentää ehkä toisin sanoin kerskaa,mutta hänelläkin on tarkoitus, hän siis kerskaaja voisi tehdä asenteen muutosta ja lopettaa ylentämisensä.

    Äänestä

  • Elämällähän on tarkoitus jos määrittelee sille tarkoituksen tai jos on saanut sen jostain. Tämä on sellainen perususkonnollinen kysymys. Toisaalta jos ei ole saanut keneltäkään käskyä eikä halua itsekään käskeä itseään niin sitten voi vaan yrittää selviytyä ongelmista ja yrittää pitää hauskaa. Silti voi olla ihanteita kuten parempi maailma kaikille.

    Äänestä

Elämän tarkoitus on mahdollisuus. Se on meillä kaikilla. Kuka mihinkin sen mahdollisuuden käyttää.

Äänestä
  • Mahdollisuus pelata lottoa ja saada suurin voitto.

    Äänestä

  • ei voittoja kirjoitti:

    Mahdollisuus pelata lottoa ja saada suurin voitto.

    elämän voisi käyttää kyllä järkevämminkin kuin lottoamalla, sen rahan jonka lottoon laittaa, sen säästää kun ei lottoa!Ajatella mikä säästö.Mitä onnea suurin voitto tuo?, ei raha onnea tuo...mitä jos terveys menee, mitä sitten, sitä ei suurimmallakaan lottovoitolla terveyttä saa...

    Kyllä raha tuo onnea, voi ostaa kalliita lääkkeitä ja sitä mitä köyhät unelmoi ja riskastuminen ei ole terveyden menetys ostan max 10 euron loton kerran kuussa, jos olisi tuuri.

    Äänestä

Juuu, nuorena luulin itsestäni paljon,( liikoja ) kokomaailma tuntui olevan valloitettavissa ( kuvaannollisesti )
Itsestään selvyytenä pidin perheenperustamista, lapset syntyi , luulin saavani maailman parhaat lapset, niinkuin sainkin, puolisoni oli maailman komein, niin " tykkäs " muutkin naiset, heh, työtä tehtiin molemmat neljäkymmentä vuotta, kaiken olimme elämältä saaneet, lapset ja lapsenlapset, asunnot ja autot, lomat ulkomailla, kuikans ollakkaan puolisoni sairastui vakavasti, jäin yksin, loppusuora on menossa, tunnen saaneeni kaiken elämältä mitä olin haaveillutkin, joten se oli elämäni tarkoitus.
Ihmettelen mikä on vielä mun tarkotus elämässä, olisin valmis jo lähtemään, seitkyt lähestyy huimaa vauhtia, vanhuus on armoton vieras, siinämielessä olen pettyny , että tässäkö se elämä sitten oli, jäin yksin eloniltaan tumuvaan raskain mielin kulkemaan, fyysistä terveyttä on, mutta mielimaassa mataa, jokin tarkoitus täytyy vielä olla, luulen tai ainaki toivon.

Äänestä
  • Onhan sinulla eletty elämä, muistot. Jos puolisosi on lähtemässä ennen sinua, mitä vielä pitäisi saaavuttaa?
    Pidä kauniit muistot, matkusta sinne missä olitte onnellisia. Jaa myöhemmin kaikki mitä muistat, niille jotka jälkeen jäävät. Rakkaus on se joka elää, meidänkin jälkeemme.

    Äänestä

  • Golden pond kirjoitti:

    Onhan sinulla eletty elämä, muistot. Jos puolisosi on lähtemässä ennen sinua, mitä vielä pitäisi saaavuttaa?
    Pidä kauniit muistot, matkusta sinne missä olitte onnellisia. Jaa myöhemmin kaikki mitä muistat, niille jotka jälkeen jäävät. Rakkaus on se joka elää, meidänkin jälkeemme.

    Kiitos syästi sydämmestä hyvästä ajatuksestasi, matkustaisin mielelläni , mutta nyt lähes seitenkymppisenä olen tullu araksi yksin matkustamiseen, vaikka jotenkin tiedostan sen onnistuvan silti tunnen arkuutta, kai se on vanhutta minussa.

    Äänestä

  • joo, tarkoitus sinulle kyllä löytyy..muista että hyvät muistot kannattelee paljon, ja uusi käänne elämässä, niinkuin vaikka puolison poismeno voi taas avata uusia ovia uusiin mahdollisuuksiin, elämällä on aina joku annettavanaan.

    Äänestä

  • maranataah kirjoitti:

    joo, tarkoitus sinulle kyllä löytyy..muista että hyvät muistot kannattelee paljon, ja uusi käänne elämässä, niinkuin vaikka puolison poismeno voi taas avata uusia ovia uusiin mahdollisuuksiin, elämällä on aina joku annettavanaan.

    Muutaman tunnin kun pitelee puolisoa kädestä kiinni, jonka aikana näkyy kaikki ne kuoleman vaiheet, silloin tietää mikä on (syöpä) elämä .Kuitenkin on minulla pakko uskoa elämän jatkumiseen, sillä hän (nainen) oli 5kk mukanani siis todella ei harhoilla tai jos ne olivat harhaa on koko elämä harhaa.

    Äänestä

  • "mooses" kirjoitti:

    Kukaan ei tiedä mikä on elämä, siksi on elämä arvoitus. Toivottavasti tiedetään kaikki ulottuvaisuudet ensin, sillä "elämä" niillä on toinen.

    Äänestä

  • moses.... kirjoitti:

    Kukaan ei tiedä mikä on elämä, siksi on elämä arvoitus. Toivottavasti tiedetään kaikki ulottuvaisuudet ensin, sillä "elämä" niillä on toinen.

    Muistot ovat kuin vanhoja valokuvia , ei niitä tule katseltua onhan ne eletty ja koettu , samoin
    mennyt elämä eipä sitä uudelleen viitsi kelata . Eihän ruokaakaan syödä kun kerran.

    Äänestä

  • aktiooon kirjoitti:

    Muistot ovat kuin vanhoja valokuvia , ei niitä tule katseltua onhan ne eletty ja koettu , samoin
    mennyt elämä eipä sitä uudelleen viitsi kelata . Eihän ruokaakaan syödä kun kerran.

    Ulottovaisuus on siis kehä 3. inne , sisä.

    Äänestä

Elämällä ei ole tarkoitusta, sillä "elämä" on aina jatkuva.

Äänestä
  • Elämämme tarkoitus on löytää tie Jumalan luokse. Koska sielumme on iankaikkisuussielu. Vain Uudestisyntyneet pääsevät ( Jeesukselta syntinsä anteeksi saaneet ) ja häntä seuraamaanlähteneet pääsevät taivaaseen sillä taivas on niin pyhä paikka ettei sinne synti pääse. Ota siis Jeesus sydämeesi. Jumala antoi hänet meille siitä tämä Joulun vietto seimen lapsen juhla. Se toimii vain silloin kun on ottanut Jeesuksen vastaan.

    Äänestä

  • Heinämäki kirjoitti:

    Elämämme tarkoitus on löytää tie Jumalan luokse. Koska sielumme on iankaikkisuussielu. Vain Uudestisyntyneet pääsevät ( Jeesukselta syntinsä anteeksi saaneet ) ja häntä seuraamaanlähteneet pääsevät taivaaseen sillä taivas on niin pyhä paikka ettei sinne synti pääse. Ota siis Jeesus sydämeesi. Jumala antoi hänet meille siitä tämä Joulun vietto seimen lapsen juhla. Se toimii vain silloin kun on ottanut Jeesuksen vastaan.

    maailmassa on sairautta , häpeää , syyllisyyttä ja vaikka mitä tunnetilaa, miksi?aikojen alussa oli kuitenkin toisin, mutta itse ihminen oli tuhma ja rikkoi sääntöjä, siksi maailmaan pääsi paljon kaikenlaista "ei mieleistä" ihmiselle, ihminen voi vain syyttää itseään.. Hän söi siitä puusta josta ei ollut lupa syödä, oli tottelematon Jumalalle.Siksi Raamatussa miehille Jumala asetti että miehen täytyy otsa hiessä leipänsä hankkia ja naiselle että kivulla täytyy lapset synnyttää, eli ei helppoa ollenkaan. Ajatelkaa jos ei näin olisi, kaikki olisi helppoa, mutta kaikki tämä vaikeus; kun ihminen turmeli olosuhteensa.Mutta Jumala kuitenkin rakastaa ihmisiä ja hänellä on ratkaisu ihmiselle vaikka hän oli rikkonut Jumala rajoja, hän lähetti oman poikansa Jeesuksen, sen voi löytää Raamatusta, Hän sovitti meidän rikkomuksemme, hän kantoi häpeämme, syyllisyyden ja sovitti kaikki tekomme eli synnit.Kuka ikinä uskoo häneen tähän Jumalan poikaan Jeesukseen hän saa avun ja uuden elämän, Raamattu lupaa että saa uuden elämän ja on uusi luomus.Ilman Jeesusta on ihmisen elämä omassa varassaan, mutta Jeesuksen kanssa lujalla kalliolla, Jumala katsoo ihmistä Jeesuksen kanssa mutta omassa varassaan elävä saa olla omassa varassaan.

    Isäni kiteytti elämän tarkoituksen sellaisiin sanoihin jotka olen ymmärtänyt vasta myöhemmin elämäni varsitiellä. Kun sisarus-sarjan viides ja viimeinen mukelo, veljeni, syntyi, tuumi Isäni että "onhan se mukavaa nähdä ruumiinsa hedelmät muunakin kuin paskana". Vaikka Hän aivan hyvin tiesi että lisää menoja ja työn raatamista se tämäkin syntymä lisäsi köyhän pirttiin.

    Äänestä

Meillähän oli tuo kultavaltaus Lapissa kumppanini kanssa parin "etelän variksen" kanssa... Vaunumme oli eri puolilla tuota kaivukanjonia... Tuolla naapurin puolella juhlittiin usein... Eräänä iltana kaikui kanjonin yli heidän nuotiopaikaltaan tämän tästä isoääninen kysymys??? "Mikä onkaan elämän tarkoitus"... Vastausta tähän odottelimmekin edesmenneenn kumppanini kanssa nuotiollamme vastausta saamatta... No, minä sen uskon tietäväni kun katson noita perillisteni iloisia, vilpittömiä kasvoja tavatessamme... :)

Äänestä
  • piolelta huudettu:
    Ostaisiko pullon Koskenkorvaa vai housut...
    johon kaiki vastaa.......................vai......housut!

    Äänestä

  • kaikuvaan kirjoitti:

    piolelta huudettu:
    Ostaisiko pullon Koskenkorvaa vai housut...
    johon kaiki vastaa.......................vai......housut!

    No, meillä ei otettu saatikka myyty... Hauskaa oli iltanuotiolla,,, ilman noita elämän kyselijöitäkin!??? :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

maranataah kirjoitti:

jokaisella ihmisellä on tarkoitus, miksi hän elää..kaikki ovat arvokkaita ihmisiä, kukaan ei ole joutava!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu