Karaoke

Mikä saa ihmiset laulamaan karaokea ja vielä vapaaehtoisesti? Monella ei ole lauluääntä ollenkaan mutta niin vain vedetään täysillä ja toiset höperöt aplodeeravat vielä.No nyt tuli oltua Ale -pubissa perjantai iltana ja Laulajan managerin mukaan siellä olisi ollut joku esiintyminen Pavin muistolle.Oltiin siellä suunnilleen kl 21 mutta eipä siellä muuta ollut kuin juuri tuota karaokea ja baarimikko sanoi ettei heillä ole mitään tietoa mistään tilaisuudesta.Oltiin siellä sen aikaa kuin mitä drinkin juominen otti aikaa ja yritin arvailla kuka olisi Maimun, mutta en viitsinyt ruveta kyselemään kaikilta naispuolisilta asiakkailta.No sitten lähdettiin Hell-sinkiin ja siellä oli lippujen hinnat nostettu 8e ja viime talvena sai drinkin samalla lipulla,mutta se oli silloin se,nyt ei saa enää.Väkeä oli kyllä paljon,ruotsalaisia myöskin,esiintyihän siellä ruotsalainen yhtye.Oltiin siellä myös vähän aikaa,mutta ei ollut oikein meidän paikka ja jatkettiin muualle missä oli paljon hauskempaa,kunnon musiikkia eikä karaokea ainakaan.Mutta nyt on sunnuntai ja toinen adventti ja nyt näin aamulla näyttää vähän pilviseltä,mutta kyllä se päivemmällä selkenee.Lämpötilat on olleet 20-25 asteen välillä.Tuullut on joinakin päivinä,mutta vain keltainen lippu on ollut rannalla,niin että uida saa.
10767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Karaoken idea on juuri se, että kaikki saavat laulaa, oli ääni millainen hyvänsä. Suosionosoitukset saattavat kyllä harhauttaa nuotin vierestä laulajaa luulemaan laulun menneen hyvin. Sehän tietysti kannustaa laulamaan yhä uudelleen - nuotin vierestä. Olin siellä Ale-Pubissa minäkin. Nämä Pavin muistojuhlat saisi jo unohtaa, kohtuus kaikessa. Pavin omaiset olivat noutamassa Pavin kotimaahan. Saman matkan yhteydessä pidettiin jo muistojuhlat Ale-Pubissa, jossa omaiset olivat läsnä. He saivat jo valokuvat ja muun materiaalin suoraan paikan päällä eli älkää enää häiritkö omaisia uusilla muistojuhlilla, pyydän. Vilperin maininta sopivammasta muistopaikasta suututti Ale-Pubin väen eikä heitä kiinnostanut toimittaa hänelle hänen pyytämiään kuvia, jotka omaiset saivat siis jo paikan päällä. Omaiset valitsivat omilla perusteillaan muistopaikan.

Äänestä
  • Nimittäin muistojuhlista... Nuo Vilperin suremisjutut meni aivan överiksi jo alunperinkin. No, se siitä...
    sillä ei ole tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä, ainakaan omaisten.

    Äänestä

  • osaa myös pyytää anteeksi jos on loukannut jotain tahoa!!
    Kun olen koko ajan ollut "toisen käden" tietojen varassa, niin nyt tuli taas uutta tietoa.
    Jos muistotilaisuus omaisten toimesta oli järjestetty Ale-Pubissa, niin silloinhan se on ollut omaisten toivomus ja mun aikaisemmalla sanonnalla saa pyyhkiä vaikka takalistonsa.
    Toivoisinkin että Ale-Pubin väki ottaisi tämän huomioon ja toimittaisi minulle edes joitakin kuvia kyseisestä tilaisuudesta, jotta voisin jossain vaiheessa tehdä sen lopullisen koosteen Pavista.
    Sen verran voin minäkin antaa tietoa, että tuhkat lasketaan Itämereen jossain vaiheessa ja siitä tilaisuudesta saan joitakin kuvia.
    Anteeksi pyytäen: Vilperi

    Äänestä

  • vilperi57 kirjoitti:

    osaa myös pyytää anteeksi jos on loukannut jotain tahoa!!
    Kun olen koko ajan ollut "toisen käden" tietojen varassa, niin nyt tuli taas uutta tietoa.
    Jos muistotilaisuus omaisten toimesta oli järjestetty Ale-Pubissa, niin silloinhan se on ollut omaisten toivomus ja mun aikaisemmalla sanonnalla saa pyyhkiä vaikka takalistonsa.
    Toivoisinkin että Ale-Pubin väki ottaisi tämän huomioon ja toimittaisi minulle edes joitakin kuvia kyseisestä tilaisuudesta, jotta voisin jossain vaiheessa tehdä sen lopullisen koosteen Pavista.
    Sen verran voin minäkin antaa tietoa, että tuhkat lasketaan Itämereen jossain vaiheessa ja siitä tilaisuudesta saan joitakin kuvia.
    Anteeksi pyytäen: Vilperi

    Mikä ihmeen pakkomielle sulla on saada kuvia kenenkään muisto- tai mistään muustakaan tilaisuudesta? Ettei vaan olisi kyse oman egon nostattamisesta... Ja oman sivuston.
    Toiseksi, jos sulla ei ole kuin toisen käden tietoja (lue juoruja) asiasta joka ei sulle oikeastaan edes millään lailla kuulu, niin ole hiljaa.

    Äänestä

  • dasfa kirjoitti:

    Pavin henkilökohtaisesti ja soiteltiin toisillemme ja myös vaihdeltiin viestejä sähköpostin kautta, joten vähän isommasta asiasta on kyse.
    Mun egoni ei ole vaakalaudalla ja mun sivustotkin pyörii jossain määrin omilla voimillaan, mutta sinne se kooste Pavista jossain vaiheessa tulee.
    Mulla on myös keskusteluyhteys Erikin sisareen ja hän on ollut ainakin myönteinen tämän kokooman julkaisemiseen sitten kun aika on valmis.
    Kaikki kuvat ja tekstit hyväksytetään tämän kontaktin ja lisäksi Erikin pitkäaikaisen "tyttöystävän" kautta.
    Mä kerään eri lähteistä nk. faktatietoa ja mulla on jo ihan kiitettävästi jopa kuvamateriaalia, mutta muistotilaisuuden kuvat ovat edelleen hakusessa joista sitten valikoinnin kautta julkaistaan muutamia.
    Jokohan nyt asia tuli selväksi kaikille, ettei tarttis veetuilua lukea jatkuvasti näiltä foorumeilta.
    T. Vilperi

    Äänestä

ymmärtää Suomessa kotibaarissa vedettynä, mutta miksi hakeutua suomalaisia lauluja laulamaan etelään? Eikö etelän matkalla eksoottisemmat rytmit kiinnostaisi enemmän kuin suomipopin tai muiden suomalaisten laulelmien kuunteleminen?

Äänestä
  • sitä suomipoppia? Muualla kiinnitetään huomiota nykyään laulujen ja laulajan todelliseen musikaalisuuteen. En tarkoita tällä karaoketa, vaan suomalaisen musiikin tasoa. Keski- ja eteläeuroopassa paukutetaan kilpailuissa aina tunnetta, jota ilman pitäisi panna suu nappiin.
    Lordin voitto ei varmasti tullut siitä, että ovat hyviä, vaan yleisenä vastalauseena pikkupalleroilta.
    Karaokee saa mun puolesta laulaa millä äänellä tahansa, jos ei ole kovin juovuksissa. Ettei saisi laulaa kuin hyvä-ääniset? Kireet, arvostelevat tyypit eivät kuulu karaokeiltaan.

    Äänestä

Olin siellä myös noin kello 21 ja yritin arvailla, kuka on laulajan manageri. Ajattelin hänen olevan hattupäinen mies, mutta ilm. olin väärässä, koska ei laulanut mitään sopivaa.

Lovisa-mummoksi mietin rouvaa, joka istui vieressäni, mutta jotenkin en kehdannut kysyä. Istuin ystävättäreni kanssa sisääntulon vasemman puoleisella pitkällä penkillä.

Kaiken kaikkiaan loma oli mukava, mutta nyt sattui huonoimmat säät ikinä. Maanantaina 29.11 lapioivat vettä hotellin aulasta siis todellakin lapioivat, aivan kamala rankkasade. Toki kahteen viikkoon aurinkokin ehti paistaa, eikä kylmä ollut lainkaan.

Mukavaa Joulun ja talven aikaa teille sinne Inglesiin.
Maimun

Äänestä
  • Minä en uskaltanut kun olen vähän ujonpuoleinen.Kyllä se olin minä ja tämä parempi puoliskoni kun istuttiin teidän viereen.Olisi ollut kiva jutella.

    Äänestä

  • Laulajan managerilla ei ole täällä koskaan hattua. Musta hattu päässä on yleensä "Kotkanpesän vartijalla".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lovisa-mummo kirjoitti:

Mikä saa ihmiset laulamaan karaokea ja vielä vapaaehtoisesti? Monella ei ole lauluääntä ollenkaan mutta niin vain vedetään täysillä ja toiset höperöt aplodeeravat vielä.No nyt tuli oltua Ale -pubissa perjantai iltana ja Laulajan managerin mukaan siellä olisi ollut joku esiintyminen Pavin muistolle.Oltiin siellä suunnilleen kl 21 mutta eipä siellä muuta ollut kuin juuri tuota karaokea ja baarimikko sanoi ettei heillä ole mitään tietoa mistään tilaisuudesta.Oltiin siellä sen aikaa kuin mitä drinkin juominen otti aikaa ja yritin arvailla kuka olisi Maimun, mutta en viitsinyt ruveta kyselemään kaikilta naispuolisilta asiakkailta.No sitten lähdettiin Hell-sinkiin ja siellä oli lippujen hinnat nostettu 8e ja viime talvena sai drinkin samalla lipulla,mutta se oli silloin se,nyt ei saa enää.Väkeä oli kyllä paljon,ruotsalaisia myöskin,esiintyihän siellä ruotsalainen yhtye.Oltiin siellä myös vähän aikaa,mutta ei ollut oikein meidän paikka ja jatkettiin muualle missä oli paljon hauskempaa,kunnon musiikkia eikä karaokea ainakaan.Mutta nyt on sunnuntai ja toinen adventti ja nyt näin aamulla näyttää vähän pilviseltä,mutta kyllä se päivemmällä selkenee.Lämpötilat on olleet 20-25 asteen välillä.Tuullut on joinakin päivinä,mutta vain keltainen lippu on ollut rannalla,niin että uida saa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu