Toivotonta...

Opiskelemaan pääseminen on mahdotonta, jos:
-Olet joka asiassa keskiverto, mutta et missään tarpeeksi hyvä
-Ainut vahvuus on piirtäminen, jota olet harrastanut koko ikäsi, mutta et ole siinäkään tarpeeksi lahjakas tai suhtaudu siihen niin intohimoisesti, että haluaisit siitä ammatin itsellesi
-Olet todella ujo
-Huonoitsetuntoinen ja itsetunto ei juurikaan kohoa siitä, kun et pääse minnekään opiskelemaan.
-Erakkoluonne, joka haluaisi olla sosiaalinen ja joskus viettää aikaa kavereiden kanssa, mutta ei kykene hankkimaan itselleen kavereita.
-Sen verran laiska lukemaan, ettet pärjäisi yliopistossa, mutta lukeminen on ihan ok, jos kirja on mielenkiintoinen.
-Sinulla on liian optimistiset luulot omista kyvyistäsi
-Sinulla on naiviit, tyhmät vanhemmat, jotka kannustavat sokeasti sinua, minne ikinä haitkin, eivätkä sano suoraan, että ei sinusta ole sairaanhoitajaksi/fysioterapeutiksi/graafiseksi suunnittelijaksi, joten yritä jotain muuta.

Tällainen minä olen. Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2008, eikä ammattikorkeakoulujen ovet ole vieläkään avautuneet, vaikka olen neljä kertaa yrittänyt hakea kolmea eri alaa.
9573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No olet näköjään hakenut juuri noille suosituimmille amk-aloille. Onhan niitä paljon muitakin. Tuntuu että sulta vaan puuttuu se halu oikeasti päästä sisään ja valmistautua huolella....

"-Olet joka asiassa keskiverto, mutta et missään tarpeeksi hyvä"
Ei tarvitse olla nero, jotta pärjää korkeakouluissa. Keskiverto, jolla hyvä motivaatio riittää.

"-Olet todella ujo"
Minäkin olen. Ei vaikuta mitenkään opiskeluun/opiskelupaikan saamiseen tai pärjäämiseen opinnoissa.

"-Sen verran laiska lukemaan, ettet pärjäisi yliopistossa, mutta lukeminen on ihan ok, jos kirja on mielenkiintoinen."
Sittenhän kyse on vain motivaatiostasi, haluatko oikeasti opiskelemaan jos et haluakaan opiskella?? Jos et pidä yliopistoista, käytännönläheisempiäkin aloja löytyy amksta.

Äänestä
  • "No olet näköjään hakenut juuri noille suosituimmille amk-aloille. Onhan niitä paljon muitakin. "
    -Niin, pahaksi onnekseni ne kaikkein suosituimmat kiinnostaa eniten (niinkuin kiinnostaa kaikkia muitakin). En halua opiskella sellaistakaan alaa, joka ei olisi yhtään kiinnostava.

    "Tuntuu että sulta vaan puuttuu se halu oikeasti päästä sisään ja valmistautua huolella.... "
    -Kyllä halua löytyisi, mutta en osaa valmistautua kun ei aina tiedä, mitä valintakokeissa on edessä. Parhaani mukaan olen kuitenkin yrittänyt, mutta ei ole riittänyt.

    "Minäkin olen. Ei vaikuta mitenkään opiskeluun/opiskelupaikan saamiseen tai pärjäämiseen opinnoissa. "
    -Olen huomannut, että ryhmäkeskusteluissa on tosi vaikea päästä esille, kun ei haluaisi puhua päälle, vaan odottaa aina kiltisti vuoroa. Ne kaikkein äänekkäimmät ehtii jyrätä ja ottaa sen vuoronsa, ennen kuin itse saa suutaan auki. Myös haastatteluissa jännitän ja takeltelen liikaa, pitäisi varmaan antaa itsestään rennompi ja reippaampi kuva, kun hakee ihmisläheiselle alalle. Silti haaveissa olisi nyt päästä opiskelemaan sairaanhoitajaksi, vaikka olenkin tosi ujo ja vähän erakko. Onkohan se ihan mahdotonta?

    Äänestä

  • Tiina y. 88 kirjoitti:

    "No olet näköjään hakenut juuri noille suosituimmille amk-aloille. Onhan niitä paljon muitakin. "

    Ja tuolla keskiverrolla (lahjattomuudella) tarkoitin sitä, että en ole selkeästi vaikkapa lahjakas matematiikassa, sosiaalinen ja hyvä ihmisten kanssa, hyvä kielissä etc. siis jossakin vain yksinkertaisesti niin hyvä, että olisi selvää että se olisi minun juttu ja sellaiselle alalle minun kannattaisi hakeutua. Tylsää olla keskiverto, eli periaatteessa voisi pärjätä missä tahansa tai sitten ei oikein missään.

    Keskivertona on ihan jees olla. Olen pärjännyt keskivertona ihan hyvin myös yliopistossa.

    Äänestä

  • keskivertoookkllll kirjoitti:

    Keskivertona on ihan jees olla. Olen pärjännyt keskivertona ihan hyvin myös yliopistossa.

    Jos yliopistot olisi tarkoitettu vain huippuyksilöille, Suomeenkin riittäisi yksi pieni yliopisto. Ei tästä populaatiosta enempää huippuja irtoa. Mutta koska on päätetty kouluttaa yliopistoissa keskinkertaisuuksiakin, on yliopistoja enemmän ja niiden kurssit on tarkoitettu aivan keskinkertaisesti älykkäille.

    Mutta keskinkertaisuuksien on viitsittävä nähdä yliopistoihin pyrkiessään ja niissä opiskellessaan hieman vaivaa, huipuilla perusopinnot menevät siinä muun ohella.

    Äänestä

Rohkenen olla eri mieltä.

Itse olen juurikin tuota "monessa keskiverto, ei missään hyvä" -tyyppiä. Mutta onhan Sun Tzukin jo aikanaan kirjoittanut, että parhaat soturit eivät erikoistu asevalinnoissaan, vaan osaavat taistella jokaisella aseella. Niin, ja ei minullekaan opiskelemaan pääseminen ollut mahdotonta ;)

Ainut mitä tarvitset, on se kova kipinä jonkun asian lukemiseen. En yhtään ihmettele, ettet ole missään vielä sisällä, jos vielä tasapainottelet sairaanhoitajan, fysioterapeutin ja graafisen suunnittelun välillä! Sun pitää hyvissä ajoin, eli viimeistään nyt tammikuussa (mikäli AMK-haut on samoin kuin yliopistoihin, en nyt muista), tehdä se päätös. Yksi ainoa päätös siitä mihin haet ja taistella ja tsempata sen parissa. Rohkeus haastatteluissa ja muissa soveltuvuuskokeissakin nousee kummasti kun tietoa on kertynyt enemmän.

Ja jos tosiaan olet samaa tyyppiä kuin minä ja sulla tulee muut alavaihtoehdot kuitenkin häiritsemään sun keskittymistä kun yrität opiskella pääsykokeisiin, ajatuskaavasi on väärä. Jos kirjoitit ylioppilaaksi vuonna 2008, olet nuori. Sulla ei todellakaan ole kiire opiskelemaan ottaen huomioon, että töitä ehdit tehdä 70-vuotiaaksi asti. Tee näin: Kun seuraava haku lähestyy, aloita hyvissä ajoin sen alan pääsykokeeseen lukeminen, mikä _sillä_hetkellä_ tuntuu hyvältä. Jos päähäsi tulee lukemisen mittaan ajatuksia siitä, että "olisko mun pitänyt valita toi toinen paikka", niin älä stressaa. Edelleen, nuori kun olet, voit keskittyä toisiin pääsykokeisiin vuoden päästä. Vaikka olisitkin jo vuoden päästä opiskelemassa ja huomaisit haluavasi jotain muuta, et menetä mitään! Jos olet malttanut keskittyä vain yhteen asiaan ja päässyt lopulta sisään, olet ainakin nähnyt yhden sinua kiinnostavista opiskeluvaihtoehdoista vaikka se ala ei ollutkaan sitä mitä haet. Jos olisit hosunut ja lukenut vähän jokaiseen pääsykokeeseen välillä, et olisi päässyt mihinkään sisään.

Omakohtainen kokemukseni sanoo, että tärkeintä on päätöksen tekeminen ja siinä pysyminen. Se on vaikeaa, mutta esimerkki mitä itse tein: tasapainottelin tossa kuukausi takaperin toosi paljon psykologia, kauppiksen, japanin kielen ja monen muun välillä keksimättä mihin haluan hakea keväällä. No, yhtenä iltana nautiskelin glögiä ja joku sanoi mun päässä, että "hae lukemaan psykologiaa". Kirjauduin facebookiin ja tein tilapäivityksen, jossa lupasin tarjota baari-illan kaikille, jotka tykkäävät kyseisestä päivityksestä, mikäli en pääse kevään hauissa lukemaan psykologiaa. Lisäksi asetin muitakin panoksia, kuten viuhahtamista eräällä vilkkaalla paikalla kotipaikkakunnallani ja muuta kivaa. Nyt mulla on niin kovat paineet lukea psykologian pääsykokeisiin, että mun on pakko päästä sinne kevään hauissa, vaikka mulla tulisikin muita kiinnostuksia kehiin tässä kevään aikana ;) Jos syksyllä psyka tuntuu väärältä, mulla on ens keväänä aikaa hakea jonnekin muualle!

Niin, ja älä murjota vanhemmillesi ainakaan siitä, että he kannustavat sinua. Monella ei ole ketään kannustamassa ja he joutuvat löytää kaikki kannusteet oman pään sisältä. Mun mielestä olet vanhemmillesi enemmänkin velkaa halauksen siitä, että he uskovat suhun...

Äänestä

Kuten täällä on jo kannustettukin, niin hae selkeästi johonkin yhteen paikkaan ja keskity niihin pääsykokeisiin. Kannattaa myös kysellä vaikka täältä, minkä tyyppiset pääsykokeet ko. aineessa on (kuuluuko ryhmähaastattelu mukaan, onko esseetä vai laskemista, onko kielikoetta jne). Näin pystyt jo ennalta valmistautumaan esim. ryhmähaastattelua varten, jos se tuntuu jännittävältä (mielikuvaharjoittelua ja muuta).

Lisäksi jos haet AMK:sta paikkaa, niin siellä sisäinen vaihto on suht tuskatonta, eli jos haluat vaikka vuoden jälkeen vaihtaa jollekin toiselle linjalle niin se on ihan mahdollista (varsinkin jos olet saanut hyviä numeroita). Tai jos joudut käymään uudestaan pääsykokeissa, niin saat varmasti edes jotain aineita hyväksiluettua (vaikka vaihtaisi liiketaloudesta sairaanhoitajaksikin, niin saa ainakin esim. pakolliset kielikurssit).

Eikä se, että on keskinkertainen, erinomainen tai huono vaikuta yleensä noissa valinnoissa paljoakaan. Minulla on lukiosta lähes 9 keskiarvo ja kirjoitin kahdeksan ainetta (pitkä eng L äidinkieli E psykologia E pitkä ruotsi E yhteiskuntaoppi E lyhyt saksa M lyhyt ranska C pitkä matikka C). Vaikka sain yliopistoonkin hakiessa todella hyvät alkupisteet (92/100), en päässyt ekalla hakukerrallani sisään, koska en saanut kirjoitusten jälkeä koottua ajatuksiani pääsykoekirjoihin (ja hakijoista alle 5% pääsee sisälle). Pääsykokeet merkkaavat, panosta niihin!

Äänestä

Kuvauksesi on aivan kuin minä! Olen juuri tuollainen. Erona vaan se, että olen minäkin pyrkinyt sinne sun tänne ja olen kirjoittanut jo 2003. Että jos itse pääsisin yliopistoon ensi syksyksi, niin opiskelevat kaverini olisivat jo valmistuneet, joka sekin johtaisi ulkopuolisuuden tunteisiin ja luuserioloon. Vertaispaineet olisivat helvetilliset. Ehkä siis parempi jättää pyrkimättä.

Äänestä

miettiä jotain muuta ammattialaa ja hakea esim. amikseen tai kauppikseen? Tiedän kyllä, että jos joku ala tökkii niin se tökkii, vaikka muut kuinka olisi puskemassa jollekin tietylle alalle... Eikä se ole kivaa koittaa vääntää väkisin jotain opintoja / töitä "ei kiinnostavalta alalta"...;)
Olen kuitenkin huomannut tähän ikään mennessä (ja pari ammattitutkintoa suorittaneena) että opiskelusta on aina jotain hyötyä - ikinä vaan ei tiedä missä - milloin - ja miten...;) Jonkun muun alan opinnoista voi olla joskus hyötyä jonkun toisen alan opinnoissa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Tiina y. 88 kirjoitti:

Opiskelemaan pääseminen on mahdotonta, jos:
-Olet joka asiassa keskiverto, mutta et missään tarpeeksi hyvä
-Ainut vahvuus on piirtäminen, jota olet harrastanut koko ikäsi, mutta et ole siinäkään tarpeeksi lahjakas tai suhtaudu siihen niin intohimoisesti, että haluaisit siitä ammatin itsellesi
-Olet todella ujo
-Huonoitsetuntoinen ja itsetunto ei juurikaan kohoa siitä, kun et pääse minnekään opiskelemaan.
-Erakkoluonne, joka haluaisi olla sosiaalinen ja joskus viettää aikaa kavereiden kanssa, mutta ei kykene hankkimaan itselleen kavereita.
-Sen verran laiska lukemaan, ettet pärjäisi yliopistossa, mutta lukeminen on ihan ok, jos kirja on mielenkiintoinen.
-Sinulla on liian optimistiset luulot omista kyvyistäsi
-Sinulla on naiviit, tyhmät vanhemmat, jotka kannustavat sokeasti sinua, minne ikinä haitkin, eivätkä sano suoraan, että ei sinusta ole sairaanhoitajaksi/fysioterapeutiksi/graafiseksi suunnittelijaksi, joten yritä jotain muuta.

Tällainen minä olen. Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2008, eikä ammattikorkeakoulujen ovet ole vieläkään avautuneet, vaikka olen neljä kertaa yrittänyt hakea kolmea eri alaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu