Ajattelin kysyä mitä meidän pitäisi tehdä?Meillä on kohta 1v ollut laika joka on nyt 7v ja hän on asunut ulkona pennusta alkaen kasvattajallaan.Toimii metsästys koirana,hirvi/karhu/linnut.Koiralla on kunnon koppi ja pitkä juoksuvaijeri.Joka päivä pääsee pienelle lenkille ja alku illasta vielä metsään n.2h juoksemaan.Itse olen jatkuvasti kotona ja yritän mahd paljon viettää aikaa sen kanssa,vaikka meillä on myös 11kk lapsi.Muutimme juhannuksena omakotitaloon ja naapuri asuu n.100-150m päässä.Nyt alkanut tulla uhkauksia että soittaa poliisit ampumaan koiran.Pihastamme läpi juoksee sama rusakko iltasella jota koira innostuu haukkumaan.Olen seurannut ja kirjannut ylös milloin haukahtaa.N.klo.8.00 kun isäntä lähtee töihin,olen aina käynyt komentamassa.Päivällä puolen päivän jälkeen kun käyn kaupassa n.15min olen poissa,n.18-20 kun isäntä tulee töistä ja illalla rusakon juostessa.Ei siis räksytä öisin eikä muutenkaan pitkään aikaa..
Koirasta en haluaisi luopua,enkä lopettaa.Onko ainoa mahdollisuus etsiä metsän keskeltä talo missä pieni haukkuminen ei ketään häiritse?
Ja joskus haukahtaa kun kyseinen naapuri kaasuttelee jatkuvasti kahdella jenkillä edes takaisin.
Meillä lapsi nukkuu yleensä päivä unet ulkona ja hyvin saa nukuttua.
Se myös hieman pelottaa kun jatkuvasti pientä äännähdystäkin käyn komentamassa,että lopettaako metsässä toimimisen..
Koirasta en haluaisi luopua,enkä lopettaa.Onko ainoa mahdollisuus etsiä metsän keskeltä talo missä pieni haukkuminen ei ketään häiritse?
Ja joskus haukahtaa kun kyseinen naapuri kaasuttelee jatkuvasti kahdella jenkillä edes takaisin.
Meillä lapsi nukkuu yleensä päivä unet ulkona ja hyvin saa nukuttua.
Se myös hieman pelottaa kun jatkuvasti pientä äännähdystäkin käyn komentamassa,että lopettaako metsässä toimimisen..
Vastaukset 13
Vanhimmat
ihan siltä kuin olisitte muuttanut jonkun kylähullun naapuriin. Ei tarvi reagoida oikeastaan mitenkään. Eikä tarvi pelätä että poliisi tulee ja ampuu koiran. Ei tule.
Ainoa huolenaihe taitaa olla että kun naapuri huomaa että poliisi ei reagoi hänen toivomallaan tavalla, niin ehkä myrkyttää itse koiran. Tämä riippuu tietysti kyseisen naapurin hulluuden asteesta.
Tässä mielessä tietysti olisi se kaikkein ihanteellisin tilanne, jos itsekin haluatte asuaa keskellä korpea, että etsitte asunnon sieltä korvesta. Muuttokin tietysti saattaisi ratkaista asiaa vaikka uudessakin paikassa saattaa olla samanlainen kylähullu. Niitähän on suomen omakotilähiöt täynnä.
Haukullaan koira ilmoittaa nimenomaan omistajalleen jostain. Jos reagoit siihen, niin koira katsoo haukunnan olleen hyödyksi. Jos komennat koiraa, niin se saattaa ottaa sen painostuksena haukunnan jatkamiselle. Kannattaa olla kokonaan reagoimatta koiran haukuntaan, vaikka tuskin se siitä enää hiljenee. Toruminen haukkumisesta tuntuu koirasta samalta kuin haukkumaan käskeminen.
Ja ensimmäisen vastaajan kanssa olen samaa mieltä. Koiran haukunta ei voi niin paljoa häiritä.
Toivottavasti olette oikeassa,eli en voi muuta kuin odottaa milloin poliisit tulevat ja katsoa mitä sanovat.
Sen ymmärtäisin jos oikeasti se olisi hirveää räkyttämistä,en itsekkään tykkää jatkuvasti räkyttävästä koirasta tai jos esim.öisin.
Meille ei sisälle kuulu kunnolla haukunta mutta itse olen jo niin vainoharhaiseksi tulossa että herään pieneenki rasahdukseen,eli en ymmärrä mikä eristys heillä on talossaan kun eivät kiinni meissä asu.
Kuten tässäkin kerroit, koiran ajoittainen haukku on ihan normaalia. Kirjoita ylös haukkupäiväkirja, ja sinulla on 24/7 kotona olleena mahdollisuus todistaa, miten pitkään ja minkälaisella aikataululla koiranne haukkuu. Ja saatathan sinä senkin tehdä, että teet ilmoituksen yliherkän naapurisi uhkailuista: sinulla on oikeus olla huolissasi koirasi turvallisuuden takia. Eräs keino on tietenkin ennen muuta mennä puhumaan kyseiselle ihmiselle silmästä silmään, ja yrittää saada hänet ymmärtämään, että jenkeillä kaasuttelu saattaa häiritä teitä ihan yhtä paljon kuin koiran haukku häntä, ellei enemmänkin.
Pöh.
sitruuna-tai muita haukunnan esto pantoja? Toinen vaihtoehto on muuttaa ja jättää kyttääjä kyttäämään muita naapureitaan. Tai sitten vaan olet välittämättä ja naureskelet kyttääjän tempauksia hänen seläntakanaan.
Eli entäs kun käytetään ulkona sitruunapantaa niin mites kun koira jos sitten enää riistalla toimikkaan?
Ei myöskään huvita laittaa taloa myyntiin ja alkaa katselemaan uutta mitä täällä ei pahemmin vapaana edes ole laina on tähän taloon.
Mietein että olisiko se yksi vaihtoehto että naapuri laittaisi oman talonsa myyntiin ja ostaisi uuden kun heillä tuntuu olevan rahaa ajella jatkuvasti ohi ja pysähtyä talomme nurkalle kaasuttelemaan milloin myös poikamme herää päivä unilta =(..
Nyt koira oppinu jos haukahtaa ja aukasen oven niin menee koppiin ja tulee hetkessä hiljaisuus.
Ainoa toimiva olisi varmasti sähköpanta mikä toimii kauempaakin napin painalluksella mutta sellainen on minun mielestä eläinrääkkäystä.
ota koira yöksi sisälle , ja yritä pitää päivisinkin oven sisäpuolella. Niin, eikä tarvitse öitä valvoa, jos et saa koiraa sisälle. laita itkuhälytin koppiin jotta kuulet sänkyysi mitä koira tekee. Se, että k koira vaikenee ja luikkii koppiinsa oven avautuessa kertoo jo pelkon syntyneen. Luottavainen koirahan tulisi ESILLE kuullessaan jonkun lähetyvän vankilaansa. Onko haukkuminen runsaapaa hökissä vai juoksulangassa. Entä juoksulangan asennus niin, että koira ylettyy ketjuineen eteiseen, ettei tarviste keniä jalkaan panna saadakseen koiran sisälle, tulee useammin otettua. Ja jänikselle jokin peloin, jotta lakkaa koiraa härnäämästä..
Koira kärsii sisällä olosta turkkinsa vuoksi ja tosissaan aunut 7v ulkona(ei koskaan ollut sisällä),sisällä käydessä juoksee kämpän ympäri ja saman tien hinku takaisin ulos(jos pidän sisällä koko ajan väkisin niin joudun sulkemaan suihkuhuoneeseen(jatkuva jalannosto).
Mikä pelote pihassa rusakoilla toimii,kun emme keksi mitään.
Haukkuminen on lyhyt kestoista EI JATKUVAA PAUKUTTAMISTA.
Ja tuo naapurien jatkuva kaasuttelu myös häiritsee sitä.
Isäntä kun saapuu niin se on sellaista ilo haukahdusta.
"Mikä pelote pihassa rusakoilla toimii,kun emme keksi mitään" = haulikko
Jos koiraa ollaan 6 v ajan totutettu jatkuvasti haukkumaan ja vahtimaan, niin on julmaa yhtäkkiä pakottaa se olemaan hiljaa !
Yhden asennevammaisen naapurin takia vai täytyy tehdä noin suuria päätöksiä ?
"jatkuvasti haukkumaan" juurihan aloittaja MONEEN kertaan sanoi ettei JATKUVASTI hauku.. opi lukemaan. Voimia aloittajalle :( Koita kestää ja jätä ne urpot omaan arvoonsa..
älä nyt mitää sitruunapantaa ala käyttämään!
Se ei poista itse ongelmaa/sen syytä, siirrät sitä vain hetkellä aikaa eteenpäin!