Olen tässä yrittänyt pohdiskella, että miten tuollainen otsikossa mainittu yhteiskunnallisen aseman muutos mahdollisesti tapahtui 1800-luvulla, sillä eräs esi-isistäni toimi aikuisena kiertokoulun opettajana vaikka oli alkujaan torpparin poika.
Olen kyllä lukenut väitteitä siitä, että maalaiskunnissa opettajaksi olisi joskus otettu suunnilleen kuka tahansa joka hommaan suostui, mutta toisaalta taas olen myös nähnyt väitteitä, joiden mukaan opettajan ammatti oli kuitenkin arvostettu ja ketä tahansa siihen työhön ei huolittu. Tiedä sitten mikä näistä pitää paikkansa.
Milenkiintoista esi-isäni tapauksessa on myös se, että hänen mainittiin toimineen myös kanttorin sijaisena, joten hän oli pystynyt hankkimaan itselleen ainakin jonkinlaisen soittotaidon, mikä ei varmaankaan ollut kovin yleistä ja mahdollista monelle sekään.
Olen kyllä lukenut väitteitä siitä, että maalaiskunnissa opettajaksi olisi joskus otettu suunnilleen kuka tahansa joka hommaan suostui, mutta toisaalta taas olen myös nähnyt väitteitä, joiden mukaan opettajan ammatti oli kuitenkin arvostettu ja ketä tahansa siihen työhön ei huolittu. Tiedä sitten mikä näistä pitää paikkansa.
Milenkiintoista esi-isäni tapauksessa on myös se, että hänen mainittiin toimineen myös kanttorin sijaisena, joten hän oli pystynyt hankkimaan itselleen ainakin jonkinlaisen soittotaidon, mikä ei varmaankaan ollut kovin yleistä ja mahdollista monelle sekään.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Etsipä kyseisen seutukunnan kirjastoista, jos sattuisi löytymään seurakunnan historiikkia tai vastaavaa. Jos ei kirjastosta löydy, niin kannattaa kokeilla ihan paikkakunnan kirkkoherranvirastoa. Heilläkin saattaa joku omaan käyttöön oleva "kirjasto" olla, ja sieltä voi myös löytyä tietoa. Historiikeissa on usein kerrottu seurakunnan viranhaltijoidenkin nimet, ainakin papit ja kappalaiset. Voi löytyä myös tietoa siitä, millä perustein juuri siinä kyseisessä pitäjässä on kiertokoulunopettaja valittu, josta sinun tapauksessasi on kyse. Jos löytyvät perusteet, löytyy tietysti vastaus siihen, mikä oli esi-isäsi "status" eli oliko "suunnilleen kuka tahansa joka hommaan suostui" vai paremminkin "ketä tahansa siihen työhön ei huolittu".
kitos neuvosta, täytyykin perehtyä asiaan. Yritän tässä hieman selvitellä, että millaista "taustaa" (koulutusta yms.) opettajan tehtävään valittavalta yleisesti ottaen vaadittiin tuohon aikaan (1800-luvun keski- ja loppupuolella siis).
Eräs esi-isäni toimi 1800-luvun puolivälin tienoilla kiertokoulunopettajana. Oli tavallisen maanviljelijän poika vailla muuta sivistystä kuin rippikoulu, joka tuohon aikaan jäi monilla ainoaksi opiksi. Rippikouluissahan vaadittiin muun ohella auttavan lukutaidon oppimista.
Ilmeisesti esi-isäni luku- ja kirjoitustaidot olivat tältä pohjalta niin hyvät, että hänet otettiin opettajan toimeen. Kansakoulut ja niihin opettajia valmistavat seminaarit alkoivat yleistyä vasta 1800-luvun lopussa.
Yliopistosta valmistuneita on päätynyt opettajiksi vuosisatoja, mutta nämä ylioppilaspohjaisen koulutuksen saaneet oppimestarit eivät päätyneet maaseudulle, koska siellä ei ollut oppikouluja ennen 1900-lukua.
Kanttoriksikin saattoi aikanaan päätyä hyvät muusikonlahjat omaava tyyppi ilman nuotinlukutaitoa. Toinen 1800-luvun esi-isäni oli lukkari, siis seurakunnan ylesimies. Hommaan kuului opettamista rippikoulussa, kirkonmenojen kurinpitoa ja veisuun johtamista, rokottamista ja paljon muuta. Hänenkin opintiensä rajoittui rippikoulun käymiseen.
Hyvä luku- ja etenkään kirjoitustaito eivät olleet 1800-luvulla tavallisia taitoja, joten nämä pikkuherrat saivat monesti osakseen lisäarvostusta erilaisten kauppakirjojen, perukirjojen ja sopimusten laatijoina, nykymittapuun mukaan jonkinlaisina asianajajinakin.
Ei ole älykkäiden torpanpoikien vika, että kouluja ei ollut. Itsekseen ja lukkarin opissa nuoret opettelivat kirjoittamaan. Oma esi-isäni piirsi kirjaimia hiilellä tuohenpalaselle, kun ei muita välineitä ollut. 1800-luvun nuorilla ihmisillä oli halu oppia ja opiskella. Kiertokoulua ylläpidettiin lähes kaikissa pitäjissä. Kinkereillähän vaadittiin luku- ja kirjoitustaito, ei muuten rippikoulusta selvitty.
1800-luvun lopulla tämän em. esi-isäni tytär haki kiertokoulun opettajan virkaa, mutta pyrkijöitä oli paljon, ja hän pääsi vasta seuraavana vuonna tähän tehtävään. Niin että ainakaan kaikkialla kuka tahansa tähän hommaan päässyt. Esi-isä opiskeli koko ikänsä ja toimi esim. säästöpankin kamreerin tehtävissä vanhemmalla iällä. Kuitenkaan ei koskaan ollut kouluja käynyt.
Kansakoulua vastustettiin maaseudulla monin paikoin, koska arveltiin, että koulu tekee oppilaista "herroja". Maatyö ei sitten enää muka kiinnosta. Mutta jo 1850-luvulla Jyväskylään perustettiin suomenkielinen opettajaseminaari, jossa myös naiset saivat opettajan koulutuksen.
Tätä Suomi saa kiittää tänäkin päivänä, sillä luku- ja kirjoitustaito oli itsestään selvä opittava jo 1800-luvun puolivälissä. Monissa maissa se ei ole niin vieläkään. Mutta Pisatutkimuksessa jäimme nyt toiseksi! Se ei kuulosta hyvältä!
Sellaisia on aina ollut.
He olivat aikansa individualisteja, jotka kulkivat omia teitään.
Netistäkin löytyy kertomuksia maalaisihmisistä, jotka saivat aikaan paljon kansan keskuudessa olematta edes opettajia.
Otettakoon esimerkisksi vaikkapa kaimat, kaksi Antti Mannista, jotka elivät samaan aikaan naapuripitäjissä ja varmasti tunsivat toisensa.
Toinen oli sivutöinään sanomalehden avustaja ja oli itse sanakirjan avulla opetellut ruotsin kielen ja ja luki ruotsinkielistä sanomalehteä.
Toinen oli myös saman henkinen ja aikansa vaikuttajia. Hän perusti omalla kustannuksellaan paikkakunnan ensimmäisen kansakoulun.
Tällaiset eivät pelänneet lukutaidon "vaaroja".
ole asiaa opettajiksi, ainakaan täällä pohjois-Suomessa.
Tuttavapiiriini kuuluu henkilö, joka on valmistunut opettajaksi kaikkein korkeimmilla mahdollisilla arvosanoilla, ja suorittanut enemmän kuin kaksi kertaa sen opintomäärän, mitä alan opettajilta vaaditaan.
Kuitenkin hän on edelleen ties monennettako vuotta työttömänä.
Ainoa selitys on se, että hän ei kuulu piireihin.