Olen muuttamassa Toholammille työn takia. Kysymys kuuluuki millainen paikka asua, harrastaa, saako kavereita helposti jne.. ?
Toholampi
50
11397
Vastaukset
- asuja
Rauhallinen paikka asua ja varsinkin kesäisin maisemat hienot . Harrastusmahdollisuuksia rajallinen määrä mutta riippuu ihan omasta aktiivisuudesta .....samoin kuin muihin tutustuminenkin. Alussa ihmiset hiukka varuillaan mutta kun vauhtiin pääsevät niin kavereita löytyy. Tervetuloa :)
- agds
juntteja täynnä koko kylä.
- Antifasisti
Joo, tällaisiähän nämä ovat näillä leveysasteilla.
Kaikki samasta lestasuvusta syntyneet 1300-luvulta alkaen.
Salametsästys näillä on verissä ja samoja pellejä jäi myös Perhossa kiinni susien salametsästyksestä v. 2013.
Paljon muuta nämä eivät osaakaan, paitsi tietysti puukkohippasilla oloa & viinanjuontia (sopivat hyvin kristinuskoon). Tollasiksi ihmiset vaipuvat kun ovat tarpeeksi monta vuosisataa jossain Pohjanmaan perseessä.
- Hohtimien kaivo
Olin Toholammilla n.10 vuotta sitten opiskelun merkeissä siellä käsi- ja taideteollisuus oppilaitoksessa.
Minä ainakin tykkäsin olla Toholammilla. Hieno ympäristö ja hienoja ihmisiä.
Ihmiset oli tosi mukavia, varsinkin naiset oli Toholammilla paljon mellow than kaupungissa.
Jäipä Toholammille yksi ihastuksen kohdekin.....
Alunperin opinnot kesti 2 vuotta, mutta jatkoin vielä vuoden keramiikka- ja lasikurssilla.
Aika meni älyttömän nopeasti ja opiskelupaikka oli tosi mukava.
Tulipa sinne tehtyä pyörälenkki kesällä täältä Kokkolasta, kun oli vielä vuokra-asunto käytössä ja taas takas Kokkolaan pyörällä.
Opiskelut päättyi aikanaan ja muutto takas Kokkolaan.
Maisemat oli Toholammilla tosi hienot. Talvella on hiljaisempaa, kuin koko paikkakunta olisi talviunessa.
Talvella ei kovin paljon ihmisiä näkynyt, kun yleensä tuli käytyä lenkillä.
Kyllä siellä talvikin kuluu, jos on töitä ja kesä kuluu ilman töitäkin.
Jos asuinpaikan saisi vapaasti valita, niin kyllä minä ainakin Toholammille muuttaisin.
Meillä on Kaustisella mummola etäällä kirkonkylästä. Siellä on todella hiljaista talvella.
No junttejahan on maapallo pullollaan, ei juntti ole paikkakuntariippuvainen. Riippunee sukupuolesta, että millainen paikka harrastaa. Naisille taitaa olla kaiken mailman kuntojuttuja, bodypumppia jne normijuttuja, ja naisilla myös taitaa olla pesäpallojoukkue. Jos oot mies niin joukkuelajeja löytyy enemmälti, salibandyssä muutamakin joukkue, pesäpallossa myös, lentopallossa piirisarjaa? Kalastamiseen Lestinjoki on oiva paikka. Musiikkiakin on helppo Lampilla harrastaa, jos oikeen olen ymmärtänyt.
Tottakai me juntteja ollaan, sehän on sanomattakin selvää ;) Jos oot suht.koht normaali niin en usko että sulla tulee oleen ongelmia tutustua täällä ihmisiin!- Antifasisti
Onko siellä naisille painiseuraa vai pelkkä pesäpalloseura?
Homojen lajeja molemmat.
- Hötkylä .
No,onko siellä suu-seksistä pitäviä miehiä? Olen vähän bi-henkinen eli,myös emännät käy.
- perseksiä
Kyllä täältä aina yks suuseksistä innostunu löytyy, mihin tuun jonottaan? Pirrelle?
- digiluudigilei
Lampilta on nyt buumi muuttaa Rovaniemelle,samoin kokkolasta,syy?
Pohjoisessa töitä tarjolla ja kauniita sinkkunaisia????
Vai muuten maaltapakoa== - cisselisanteri
Kuka on jo muuttanut?
- pikkuposteljooni
Moni täältä varmaan muuttais jos ois työpaikka tarjolla!Rohkeat lähtee ja ammattilaiset saa töitä!
- -sgagimi-
mie ainaki olen muuttanu ja ei kyl yhtää ole tarvinu katua! =) suosittelen muillekkin!!
- lutgc
höpöhöpö- et sää oo mihnkään muuttamassa-eikä kukaan ainakaan lampille muuta vaikka saisi seiltä työtäkin
- finnspring
No miksi ei muuttais jos töitä ois tarjolla?Ei kai pienessä kylässä ole mitään vikaa.Pääseehän Lampilta tuulettumaan vaikka Kokkolaan jos säpinää kaipaa.
- Kroha
Kesällä Toholampi on ihan mukava ja kaunis asuinpaikka, mutta talvella vähän kuin horroksessa, ei ole paljon liikettä talvi aikaan.
Kylläpäs aika tosiaan rientää, yli 10 vuotta sitten opiskelin Toholammilla 3 vuoden ajan ja ihan hyviä muistoja jäi siltä ajalta Toholammilta, joita haikeana muistelen.
Silloin siinä oli torin laidalla muistaaksen ravintola Kevari....
Onko Kevaria enää olemassa ?
En ole Toholammilla enää kymmeneen vuoteen käynyt, vaikka Kokkolassa
asunkin nykyään.- Sinnulix
Kevari tais mennä konkkaan silloin kun minä siellä viimestä vuotta asuin, nyt siinä paikalla on asuntoja ja Apteekki. On siitä se 10 vuotta. Täytyy kyllä myöntää, että joskus sitä kaipaa takaisin pysyvästi. Harkitsin jopa 5 vuotta sitten muuttavani takasiin, mutta kun omalta alalta et saa sieltä töitä, niin pitää vain viikonloppusin käväistä :) Kuitenkin, kun on asunto ja vakkariduuni 100 kilsan päästä, niin vaikea täältä on irtautua. Katsellaan, josko sitä joskus palaisi, kuitenkin osan lapsuudesta aikuisuuteen siellä asuin. Silloin kun asuin Etelä-Suomessa, niin oli ihan tulla kotiin ja tuntea, ettei sun tarvinnut olla muuta kuin sä itse ja saatoit jutella kylillä ihan kenen kanssa vain, niin se kuitenkin tuntee sut. Ja on aivan ihanaa käydä Mynttisellä tankilla, kun Pauli tulee aina tankkaamaan auton :))
- eunukki1000
Pah: Lampilla olet jo valmiiksi (vanha kikka kysellä mielipiteitä kotipaikkakunnastaan)...
- vuosi 76
Hello! Olen asunut koko ikäni lampilla. Kävin asumassa kokkolassa ja kannuksessa koulun takia ja tulin takaisin niin lamppi oli muuttunut täysin. vanha ihana kevari oli muuttunut apteekiksi ja palvelutaloksi. Vanha kunnon pubi oli muuttanut omistajaa ja tunnelma ei ole enään niin hyvä kun ennen vanhaa. Odotan innolla et on Joulujamit niin näen onko nekin muuttunut ja vanhoja kavereita tulee lampille jouluksi ja näkee niitä pitkästä aikaa.
- hiillosperä
pieni tuppukylä niinku kaikki samanmoiset, toiset tuntee sun asiat paremmin ku sä ite. mikäs siinä jos tykkää
- Anonyymi
Näin on.
- Ikijuntti
Se on iha hyvä vaa ni ei tarvi turhia ressata. senku kyselee naapurilta että mikä työvuoro mul on tänään ja siinä voi samalla udella että onkohan mulla vaimoa ku niin tuolla kylillä puhuvat. Helppoa vai mitä!
- kauris 76
Sitä täällä sanotaan et kun pierasee kylällä niin ennen kun on kotona niin siellä jo tiedetään mitä on tehnyt. Ja välillä tiedetään jo ennen mitä tulee tapahtuun. Multa kysyttiin et miksen ole kertonut et siskosi on saanut tytön. olin ihmeissäni koska se ei ollut vielä edes syntynyt. pari päivää myöhemmin siskolleni syntyi etelä suomessa tyttö.
- anuussaukko
25 vuotta sitten lampilta pois muuttaneena, pieraisen sinne päin kerran vuodes.
- Niin kaunis on maa
Sanoo elahtanyt narsisti. Parempi kun pieret omissa oloissasi.
- Mistä asunto
Pitäisi muuttaa lampille työn takia. Vieläkö siellä on virikkeellistä menoa sinkuille viikonloppuisin vai alanko kulkea Kannuksesta.... Entä asunnot, siis vuokra-asuntojen saatavuus?
- Harkitse ja mieti
Asunnon saa lehmien ja peltojen läheltä ja virikettä kerrakseen mopopoikien luolta kylänraitilta... Asunnon saa ostamalla, mutta miten myyt eteenpäin kun ostajat vähissä? Harkitse hyvä ihminen, harkitse vielä ja sen jälkeenkin voisit vielä harkita.
- Ajelulle!!
Aja kerran ohi, sillähän se paikka on nähty ja kuitattu
- kepu.
keskustapuolue jyllää, hyväveli ja sukulaisuus mafia toimii varmasti aina.
- Kaikki tiedän
Toholampi aina sydämessäin.... Sinne alaan aina uudelleen, herkkiin muistoihin, lämpimiin ihmisiin, aina tuoreisiin juoruihin....
- Hahhahhhaaa
Ei saa kavereita helposti eikä paljon muutakaan. Asunnon toki, mutta siitä ei pääse eroon..
- ei ikää lampille
Ihan oikeesti Ei kannata missään nimessä muuttaa! Sen verta asunu sielä, eikä kyllä ole ikävä sitä paikkaa! Onneks pääs pois!
- Anonyymi
Niinpä, minäkin muutin 35 vuotta sitten, eikä todellakaan ole ikävä, saati, että menisin käymään siellä 👎
- Jos meet
Niin ota KePun jäsenkirja mukaan.
- Parempi_tulevaisuus
Ketäpä meinaatte äänestää pressaksi?
- Anonyymi
Toholammella tohotetaan taas. Nuoriso tohottaa itsensä ennenaikaiseen hautaan typerillä autoillaan ja yritykset tohottavat ja pilaavat luontoa. Kuten joku jo Iltalehden palstalla mainitsi: helppoa kun vaan pyydetään anteeksi lahkolaisten kokouksessa. Hei, me tienataan tällä!
- Anonyymi
Jos olen oikein ymmärtänyt Toholammin valtuustossa alkaa olla ennätysmäärä Suomen mittakaavassa rikoksesta epäiltyjä. Miten tuollainen meno voi jatkua ?
- Anonyymi
Lampilla harrastetaan rahanpesua.
- Anonyymi
Kuka toinen Toholampilainen O. L:n lisäksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka toinen Toholampilainen O. L:n lisäksi
Ei ympäristörikosta Toholampilla lasketa rikokseksi.
- Anonyymi
Toholammella tuskin katsotaan MTV:tä, koska MTV:n vaalikone ehdotti sinne muuttoa kun vastasin "Täysin eri mieltä" vaalikoneen jokaiseen kysymykseen. Oli varmaan oikeassa, sillä en minäkään pidä Maikkarin ohjelmista ja sen poliittisesta ideologiasta. Toholampi lienee monen henkinen kotikylä sijainnistaan huolimatta.
- Anonyymi
Tunnen perheen, joka aikoinaan muutti Kälviältä Toholammille. He eivät viihtyneet siellä ollenkaan, joutuivat muuttamaan takaisin Kälviälle alle vuoden Toholammilla asumisen jälkeen...
Niin suuret erot on täällä Keski-Pohjanmaalla kuntien välillä, vaikka muuten lähekkäin asutaan ja samaa maakuntaa olemme... - Anonyymi
Ainakin ne osAnais käänteisen.
- Anonyymi
Paikka missä ei ole mitään.Rautakauppa 20km.Joitakin kauppoja Kokkolassa.Nautillista ruokaa ei täältä löydy vaikka paikalliset väittää.Viimeksi herkuttelin Pariisissa ja nyt jouluna Tukholman risteilyllä.Meillä vain erikoisia autoja osia ei täältä löydy.Osat Saksasta tai Eestistä tilaamalla.Sää tiedotukset ei pidä paikkaansa.Norjalaiset osaavat ennustaa parhaiten.Täällä kun rakentaa ei tarvitse odottaa että hinnat nousee.Kerran kuukaudessa täytyy lähteä Helsinkiin tuulettumaan.
- Anonyymi
Täällä ei ole mitään nudisti paikkoja eikä parinvaihtoa ainakaan itse ole löytänyt mutta näillä pakkasilla tuo toinen ei kyllä onnistu. Meijerin sillan alla on avanto mutta vielä en ole uskaltanut käydä sitä testaamassa. Mustalaisia on runsaasti ja muutakin rikollisuutta väestömäärään suhteutettuna paljon. Ympäristörikoksia, rahanpesua, kiristystä (jalkaan ampumalla) nyt aivan lähiaikana kun olen täällä asunut.
- Anonyymi
Romaninaiset ovat kauniita ja ihanan kiihkeitä
- Anonyymi
Muuttakaa kiuruvedelle.
Täällä on aito perinteinen pohjalaismeiniki eikä poliisia ole lähimaillakaan. Viinakauppa ja apteekki myös on ja pitkiä puukkoja saa tokmannilta. - Anonyymi
Kävimmä sitä ruppia ehtimäsä ja lähtiessä paikallisessa äsmarketissa. Siellä romani nainen avasi eines pakkauksen ja haisteli tuotetta ja laittoi sen takaisin hyllyyn. Miksi näitä ei laiteta reservaatteihin tai leireihin niin eivät olisi ihmisten kanssa tekemisissä.
- Anonyymi
Onko mitään uutta tietoa siitä "rupista"? Paikalliset kertoneet mitään omia tuntemuksia? tv ex-paikallinen
- Anonyymi
Muutaman kerran kun olen näin ulkopaikkalaisena ohi ajaessa käynyt paikallisessa s marketisda niin sen olen pannut merkille että kaikki tuijottaa vierasta, vaikka mielestäni olen ihan normi😀
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1244018Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3152063Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481811- 1061740
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21740IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391671Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4431526Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531272Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4431229