Aalto yliopistosta KOIVUNIEMI-YLIOPISTO

von Humboldt

Olen sitä mieltä, että nyt kun valtiovalta on päättänyt alueellistaa kaiken tutkimuksen Aalto-yliopistoon jakamalla sille kaikki määrärahat, olisi kohtuullista että sen nimi muutettaisiin vastaamaan todellisuutta. Nimittäin asiahan on niin että parhaiten TKK:n tunkkaisen sisäänpäinlämpiävää ilmapiiriä kuvaisi nimi KOIVUNIEMI-Yliopisto, tunnetun sekopäisen lahkon mukaan. Hehän ovat brändänneet kahelin viritelmänsä nimenomaan TKK:laisen eetokseen.

Ihmettelen kuitenkin valtion politiikkaa siinä mielessä, että tuskin missään muussa yliopistossa tieteen filosofia ja yleinen ajattelun kehittäminen on niin retuperällä kuin Otaniemessä. TKK:lainen ummehtunut itseensätyytyväisyyshän on kutakuinkin antiteesi yleiselle ihanteelle yliopistoihin liitetystä ajattelun vapaudesta. Sen seurauksenahan TKK onkin kansainvälisissä ränkingeissä varsin huono yliopisto, esimerkiksi Shanghain listalla ohi menevät HY, TuY, JY, OY ja Itä-Suomen Yliopisto. Suhteessa valtiovallan tukeen Aalto-yliopisto taitaa olla selvästikin Suomen paskin sijoitus tutkimukseen. Miksi tällaisesta fiaskosta oikein palkitaan antamalla kaikki rahat sinne???

No ehkä tutkimuksen korvaaminen kulttiuskonnoilla onkin se mitä valtiovalta tässä ajaa takaa. Tehdään "akateemisista" nöyriä pellejä, jotka tekevät 80 h viikossa 2000 € kuukausipalkalla. Mutta kohtuullista olisi kertoa mistä on kyse, niin että nimi KOIVUNIEMI-yliopisto sopisi hyvin kuvaamaan Aalto yliopiston meininkiä: Huuhaata ja sulkeutunutta kulttitoimintaa.

8

800

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • trollhammaren__

      trolli

      • jotain tasoa

        Tottakai avauksen mielipiteet ovat provosoivia. Faktat pitävät kuitenkin paikkansa. TKK on kansainvälisesti todella huonosti rankattu tiedeyliopistona ja täysin kelvoton tuottamaan tiedettä suhteessa saamaansa rahoitukseen verrattuna muihin Suomen yliopistoihin. Tuo sisäänpäinlämpiävyyskin on tunnettu juttu.

        Ja se että Koivuniemen kultti syntyi nimenomaan TKK:ssa on sekään tuskin sattumaa.

      • 3031247
        jotain tasoa kirjoitti:

        TKK:n todellinen arvo ei ole tieteellisissä julkaisuissa vaan sieltä valmistuvissa dippa-insseissä. Diplomi-insinööreille on niin paljon kysyntää yhteiskunnassa, että kaikki eivät jouda pölyiseen nurkkaan kirjoittamaan raportteja.

      • Sellutekniikan DI
        3031247 kirjoitti:

        Diplomi-insinööreille on niin paljon kysyntää, että valmistumista seuraa työttömyysputki. Itselläni se on kestänyt jo 11 kk. Eikä loppua näy. Paperialan AMK-insinöörien ja diplomi-insinöörien yhdistetty työttömyys-% on liki 40. Kaikki valmistuneet kaverini ovat työttöminä.

        Luuletteko, että yksikään metsäteollisuusyritys palkkaa henkilöä, joka on ollut liki vuoden työttömänä valmistumisen jälkeen? Luuletteko, että yksikään muun alan edustaja palkkaa selluloosatekniikkaa lukenutta? Pakko opiskella itselleni toinen ammatti. Sosionomiopinnot alkavat tammikuussa.

        ETTÄ NIIN PALJON YHTEISKUNTA TARVITSEE DIPLOMI-INSINÖÖREJÄ! Turhake se tänä päivänä on. Valitettavasti.

      • von Humboldt

        Pelkkien insinöörien kouluttamiseen ei tarvita valtiolta 200 Miljoonaa markkaa ylimääräistä rahaa kun samaan aikaan todellista tiedettä tekevien yliopistojen avustukset liikkuvat miljoonissa tai parhaimmillaan muutamassa kymmenessä miljoonassa. Käytännössä tämä tulee johtamaan muiden yliopistojen kohdalla irtisanomisiin ja tutkimusmäärärahojen huomattaviin leikkauksiin. Kyse on massiivisesta Suomalaisen yliopistotutkimuksen kuihduttamisesta ja koulutuksen alueellistamisesta pääkaupunkisaudulle. Tai sitten tosiaan Koivuniemeläisyyden voittokulusta. Nimi Koivuniemi-yliopisto on erinomainen. Tai vielä parempi olisi Koivuniemi-AMK, sillä TKK ja HKKK ovat ennen kaikkea ammattiin valmistavia korkeakouluja, kuten 3031247 totesitkin.

      • parempikuinmuut
        Sellutekniikan DI kirjoitti:

        Diplomi-insinööreille on niin paljon kysyntää, että valmistumista seuraa työttömyysputki. Itselläni se on kestänyt jo 11 kk. Eikä loppua näy. Paperialan AMK-insinöörien ja diplomi-insinöörien yhdistetty työttömyys-% on liki 40. Kaikki valmistuneet kaverini ovat työttöminä.

        Luuletteko, että yksikään metsäteollisuusyritys palkkaa henkilöä, joka on ollut liki vuoden työttömänä valmistumisen jälkeen? Luuletteko, että yksikään muun alan edustaja palkkaa selluloosatekniikkaa lukenutta? Pakko opiskella itselleni toinen ammatti. Sosionomiopinnot alkavat tammikuussa.

        ETTÄ NIIN PALJON YHTEISKUNTA TARVITSEE DIPLOMI-INSINÖÖREJÄ! Turhake se tänä päivänä on. Valitettavasti.

        Kyllä meidän killalla yleensä 99% valmistuneista työllistyy suoraan. Ehkä te olette tyhmiä ja yritykset eivät halua palkata teitä?

        Pitäisikö TKK:lta sitten ottaa rahat pois ja antaa vaikka HY:lle, voitaisiin opettaa lisää japanologiaa ja estetiikkaa, näiden alojen maistereitahan Suomi varmasti tarvitsee.

      • puhhuhh
        parempikuinmuut kirjoitti:

        Kyllä meidän killalla yleensä 99% valmistuneista työllistyy suoraan. Ehkä te olette tyhmiä ja yritykset eivät halua palkata teitä?

        Pitäisikö TKK:lta sitten ottaa rahat pois ja antaa vaikka HY:lle, voitaisiin opettaa lisää japanologiaa ja estetiikkaa, näiden alojen maistereitahan Suomi varmasti tarvitsee.

        Et tainnut ihan ymmärtää tämän keskustelun pointteja. Tokihan TKKlaiset voivat työllistyä. Niin tekevät Arcadasta ja Metropoliastakin valmistuneet insinööritkin. Niiden budjetti on silti vaan 1-2% prosentti siitä TKK:lla. Kalliita Koivunimeläisiä sanoisin....

    • Absolute beginner

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      30
      2805
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1606
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      121
      1404
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1224
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1160
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      25
      1044
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      53
      972
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      951
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      216
      909
    10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      111
      859
    Aihe