Täällä on monta kertaa ollut keskustelua tanssin oppimisesta ja siitä että kaikki armeijan käyneet osaavat marssia (kävellä) tahtiin.
No nyt kun katselin itsenäisyyspäivän paraatia niin kylläpä huomasi miten mennään.
Veteraanit niinkin marssivat tahdissa mutta nuoremmat menivät sinne päin ja olipa yhdessä joukko-osastossa yksi jonka pää liikkui ihan eri tahtiin muiden kanssa.
Siis tällaista joukko-osastoissa jotka ihan erityisesti olivat harjoitelleet paratimarssia.
Eli yhteenveto, tanssitaito ja armeija eivät liity mitenkään toisiinsa.
Käsittääkseni marssimusiikki on sen takia että jokainen pystyy marssimaan samassa tahdissa mutta ilmeisesti perusopetus puuttuu armeijassakin niin kuin monesti tanssikursseillakin, musiikki kuuluu muttei tiedetä mitä kuuluisi tehdä.
No nyt kun katselin itsenäisyyspäivän paraatia niin kylläpä huomasi miten mennään.
Veteraanit niinkin marssivat tahdissa mutta nuoremmat menivät sinne päin ja olipa yhdessä joukko-osastossa yksi jonka pää liikkui ihan eri tahtiin muiden kanssa.
Siis tällaista joukko-osastoissa jotka ihan erityisesti olivat harjoitelleet paratimarssia.
Eli yhteenveto, tanssitaito ja armeija eivät liity mitenkään toisiinsa.
Käsittääkseni marssimusiikki on sen takia että jokainen pystyy marssimaan samassa tahdissa mutta ilmeisesti perusopetus puuttuu armeijassakin niin kuin monesti tanssikursseillakin, musiikki kuuluu muttei tiedetä mitä kuuluisi tehdä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kaikki eivät pysty marssimaan tahtiin, jotkut näistä voivat kyllä mennä oikein jos näkevät kaverin jalat.
Näkevät kaverin jalat.
Sen takia joukko-osaston marssi on kuin iso tuhatjalkainen, liikkuvat kuin aalto seuraten edellä menijän jalkoja.
Sama ongelma on tanssikursseilla kun ei tiedetä mitä musiikista seurataan ja opettajat olettavat että kaikkihan sen tietävät.
No siinä yritetään sitten matkia muita ja otetaan rytmi muilta tanssijoilta, ei musiikista.
Tällä keskustelulla yritän herättä tanssin parissa työskentelevät huomaamaan mikä on oikea tilanne normaali väestössä ja lähinnä miesten kohdalla.
Armeijan otanta edustaa aika hyvin koko suomea, ei vain tanssista kiinnostuneita.
Unohditko nyt erään varsin oleellisen asian? Sotilaat on määrätty marssimaan itsenäisyyspäivän paraatiin, eivät he ole siellä omasta tahdostaan! Tämän vuoksi (ja yleensäkin siksi että suurin osa armeijassa olevista on siellä pakosta) marssiminen on väkinäistä ja vastenmielistä! Tämän kuittaa varmaan jokainen armeijan käynyt ja noihin paraateihin osallistunut.
Eli vaikka sotilas osaisikin marssia ihan tahdissa, saattaa hän olla välittämättä pysyä muiden mukana.
Emme tiedä, miten sotilaita juoksutettiin paraatin jälken huonosta marssista, saattaa olla että saivat jonkinlaista "huutia"... Kyseessä kuitenkin Suomen itsenäisyyden juhlapäivä, jolloin sotilaillakin vapaampaa (ainakin paraatin jälkeen).
Mutta kun katsoin tässä taannoin erään varuskunnan valatilaisuutta ja siellä joukko-osastojen tarkastusta kun prikaatin komentaja kiersi tarkastamassa osastot niin eipä hänkään älynnyt että voisi marssia musiikin mukaisesti joka kuului paraatikentällä oikein selvästi.
Mukana marssi myös toinen(en muista mikä oli arvoltaan) joka lähti musiikin mukaan marssimaan mutta mukautti askeleensa sitten komentajan rytmiin jonka rytmiä oli seurattava.
Mikä pointti tästä löytyy? no se että edes armeijassa eivät kapiaiset osaa selittää että se perhanan jalka pitää osua maahan silloin kuin se rumpu pamahtaa, he olettavat että kyllähän sen kaikki tietävät tai sitten he eivät tiedä sitä itsekkään.
Minä olin joukko-osastoni viimeisenä ja seurasin edellä marssivaa joten koko armeijan aikana en saanut käsitystä mikä yhteys oli musiikilla ja marssilla sillä ainoa määräävä tekijä oli edessä marssivan jalat.
Mutta kuten alussa mainitsin paraatissa veteraanit marssivat erittäin hyvin, en tiedä onko heille opetettu tuo musiikin mukaan marssiminen, 26 vuotta sitten ei kuitenkaan opetettu.
Jos tuolloin oli tilanne että kotona ei opetettu, koulussa ei opetettu, armeijassa ei opetettu ja lopuksi tanssikurssilla ei opeteta niin missä sitten?
Vähän kommenttia edelliseen ("Näinhän se on"). Varusmiesajoistani on niin kauan, etten varmuudella muista, eikä yleistietonikaan kata tätä aluetta, onko kapiaisilla vapautus tahdissa marssista paraateissa. Jotenkin muistelen tällaista.
En ymmärrä, miten tahdissa marssiminen voi joillekin olla niin vaikeaa! Luulen että suurin osa ihmisistä löytää iskun tai oikean tahdin, sitä sen kummemmin harjoittelematta. Minun varusmiesaikoinani oli vain yksi kaveri, joka ei millään oppinut marssimaan tahdissa, mutta hän olikin vähän "vajaa" :) . Ihan oikeasti siis.
Sitten palstan mukaiseen asiaan. Jos minkäänlaista rytmitajua ei todellakaan löydy, eikä sitä ole aikuisikään mennessä opittu tai löydetty, on kyllä turha lähteä tanssikursseille. Alkeissakin oletetaan tanssin harjoittelijoiden tajuavan rytmin, näin ainakin niillä kursseilla joilla minä olen ollut mukana. Sitä perusaskelta voi olla vähän vaikeaa harjoitella, jos ei millään tajua kyseisen tanssilajin "ykköstä".
No, lattareissa tuon ykkösen löytyminen on joskus vähän vaikeaa, mutta tanssi sujuu kyllä vaikka vähän sivurytmissäkin. Jos puhutaan siis lavatansseista, kilpatanssipuolella ollaankin tarkempia. Mutta "sivurytmissäkin" pitää huomata musiikin "tahti" siis millä hetkellä mitäkin tekee.
Enpä sitten tiedä, kuinka moni väen väkisin hakeutuu tanssikursseille, jos on jossain vaiheessa havainnut, ettei omaa minkäänlaista rytmitajua...!
Kun valaloma vihdoin lähestyi,laitoin tyttöystävälle breiviä,jonka mukaan tulen lomalle jos vain saan.
Se oli viimeinen muistikuva silloisesta tyttöystävästä.
"Jos minkäänlaista rytmitajua ei todellakaan löydy, eikä sitä ole aikuisikään mennessä opittu tai löydetty, on kyllä turha lähteä tanssikursseille"
Elikkä tällä määritelmällä minun ei olisi pitänyt oppia tanssimaan!! Kuitenkin osaan tanssia hyvin.
"Enpä sitten tiedä, kuinka moni väen väkisin hakeutuu tanssikursseille, jos on jossain vaiheessa havainnut, ettei omaa minkäänlaista rytmitajua...! "
Aiemminkin olen kysellyt mikä on rytmitaju ja sen puute?
Onko rytmitajun puute sitä ettei tiedä mitä seurata musiikissa?
Itselläni oli tilanne ettei tanssikurssien alkeiskurssit antaneet mitään, olin pihalla kuin lumiukko, eli määritelmälläsi olin rytmitajuton ja en kuulu tanssivien ihmisten joukkoon.
Sinnikkäästi hakeuduin kuitenkin yksityisopetukseen jossa tahkottiin näitä alkeita mutta näin jälkeenpäin ajatellen opettaja unohti sielläkin mainita askeleen sijoittumisen musiikkiin.
Askeleen sijoittumisen hoksasin kotona harjoitellessa kun jätin tanssiaskeleet pois ja aloin kävellä musiikin mukaan ja yks.kaks. korva ja jalka tavoitti jotakin joka sopi yhteen.
Nyt jälkeenpäin tuntuu ihan naurettavalta että tuota asiaa ei kukaan hoksannut minulle kertoa.
Jälkeenpäin kuulin kun eräs henkilö kertoi miten he olivat opettaneet "jukuripäitä" poikia tanssimaan.
He kehoittivat pamauttamaan jalan aina lattiaan kun rumpu lyö, eli opettivat kohdan missä jalka tapaa lattian.
Mutta vielä armeija hommista.
"En ymmärrä, miten tahdissa marssiminen voi joillekin olla niin vaikeaa! Luulen että suurin osa ihmisistä löytää iskun tai oikean tahdin, sitä sen kummemmin harjoittelematta"
Jos ajattelet miten armeijassa opetetaan marssimaan, on epämääräinen joukko joka kompastelee jalkoihinsa, pikkuhiljaa oivalletaan että seurataan edessä meijän jalkoja niin ei kompastella.
No mihin tämä toisen seuraaminen johtaa siviilissä ja tanssihommissa?
Mitä arveletta naiset? mies on oppinut seuraamaan toisen askelta.
No siinähän on valmiiksi koulutettu mies naisten vietäväksi.
Mutta edelleen tanssikursseista ja ajattelutavoista.
Ajatelkaappa tilannetta joita varmasti tulee alkeiskursseilla jatkuvasti, pieni tanssikipinä on syttynyt ja sen seurauksena on hakeuduttu tanssikurssille.
Tämä pikku kipinä tapetaan todella tehokkaasti asiantuntevien ja taitavien ohjaajien toimesta jotka eivät voi kuvitellakkaan että joku ei tiedä miten sijoittaa jalan lattiaan suhteessa musiikkiin ja asenteella että piruako tänne änkeevät jolleivat osaa.
Epäilen että 90% tanssitaidottomista ei tiedä miten sen sijaan etteivät kykene mutta heidät leimataan rytmitajuttomiksi kykenemättömiksi oppimaan.
Jos soittokuntaa pitäisi paraatissa kuunnella, kaikukin toreilta tulee peräpään korviin paremmin eikä alkuperäistä rummun ääntä kuule ollenkaan. Pitkän rivistön toinen pää muuten kuulee soiton eri aikaan kuin toinen pää, rajallisen äänennopeuden takia.
Joskus sotien aikaan kuulemma pistimien heilunasta jo kaukaa tiesi ottaa oman rytmin ja parikymmentä metriä eteen ja taaksepäin tuntee sen jalkojen yhtaikaisen rummutuksen. Soittokuntaa tuskin kuulee muuta kuin ohimarssissa kohdalla.
Armeijassa marssitaan kuulon mukaan. Harjoituksissa ja tiemarsseilla vetäjä huutelee tahtia vasen, vasen, vasen kaks kolme. Jos huuto ei kuulu tai paraateissa soittokunnan ääni ei kuulu, kuuluu aina ympärillä marssivien saappaiden rytmi maahan osuessaan. Joukkueessa voi olla joku satunnainen kuuro tai muuten talidomidi, joka joutuu katsomaan edellämarssijan jalkoja.
Talidomidi? Tuo oli aika törkeästi sanottu niitä kohtaan, joilla on talidomidin aiheuttamia epämuodostumia. Talidomidi ei tietääkseni ole vaikuttanut rytmitajuun, joskin joillakin talidomidin uhreilla on kuulo heikentynyt.
kapiaiset nimitteli alokkaita talidomideiksi, muuten tuskin tiedettäis koko sanaa
"Harjoituksissa ja tiemarsseilla vetäjä huutelee tahtia vasen, vasen, vasen kaks kolme."
No kerroppa miten käy kun takimmainen askeltaa musiikin/rytmin mukaan ja edessä marssija ei kerkeä mukaan? No minäpä kerron, siinä astutaan toisen kantapäille.
Armeijassa siperia opetti seuraamaan edessä menijän rytmiä.
Katsoin videota vanhasta 2008 paraatista http://www.youtube.com/watch?v=2leAi_fqMM4&feature=related
"Jos huuto ei kuulu tai paraateissa soittokunnan ääni ei kuulu, kuuluu aina ympärillä marssivien saappaiden rytmi maahan osuessaan."
Jostakin syystä marssimusiikkia ei kuulunut ja jopa lipunkantajat "käveleskelivät" ihan omaan tahtiin.
Seassa oli joukko-osastoja jotka marssivat aika tarkalleen samaan rytmiin, siis ilman musiikkia.
Eli yhteenvetona paraatipelleille ehkä opetettiin/opetetaan musiikin mukaan marssimaan mutta tavallisille tunareille oli kyllä tärkeämpää miten muut marssivat ja piti seurata heitä.
Ryhmänjohtajan tahtihuudot/laulut olivat lähinnä kulmamiestä varten joka joskus piruuttaan vaihtoi jalkaa ja koko joukko-osasto joutui vaihtamaan myös.
Epäilen ettet ole koskaan käynytkään armeijaa ja lukeudut niihin jotka uskovat että armeijan käynyt mies osaa automaattisesti tanssia koska on saanut hyvän rytmisen koulutuksen armeijassa.
Ja jos ei osaa niin on jotenkin päästään viallinen.
No mielipiteitähän voi ja saa olla.
Ps. itsekkin luulin lähes 40 vuotta että rytmitajussani on vikaa mutta sitten kun sain ohjausta ja asiat sattuivat kohdalleen niin huomasinkin että olipas mulla rytmitajua ja joidenkin milestä vielä erittäin hyvä sellainen.