Uudiskohteen ostaminen

Kohtalon sanelemana jäin asumaan rivarikolmioon, joka on yhdelle turhan iso sekä kallis. Velkaa siitä on 125 000e. Olen katsellut markkinoilta kaksioita, mutta hyväkuntoisia "käytettyjä" ei tällä hetkellä ole. Uudiskohteita rivarikaksoista sen sijaan löytyy, mutta niissä minua hieman hämää myyntihinta sekä velaton hinta. Olen käsittänyt, että kohteen voi ostaa myyntihinnalla, mutta tällöin saa maksettavakseen rahoitusvastikkeen, eikö? Tuon päälle tulee sitten vielä hoitovastike. Näin ollen haaveet uudiskohteesta vähän rapistuvat, sillä vaikka lainan määrässä säästäisi, niin suuri yhtiövastike söisi kuukausilyhennystä ja tilanne olisi miltei sama mikä minulla tällä hetkellä on. Laitan tähän esimerkin.

- Tällä hetkellä lainan lyhennys vastike tekevät yhteensä n. 770e. Erään uudiskohteen myyntihinta on 102 000e ja velaton myyntihinta 140 000e. Rahoitusvastikkeen osuus on 205e ja hoitovastike 95e, joista tulee yht. 300e. Sitten jos veikataan villisti, että 102 000e lainan lyhennyserä olisi 450e, niin lyhennyksen vastikkeen summaksi tulisi n. 750e. Eli mielestäni ei olisi kannattavaa ostaa uudiskohdetta. Laina voi myös olla suurempikin, mikäli halutaan jotain omia räätälöintejä asuntoon. Tämähän on yleistä uudiskohteissa. Velaton hinta on puolestaan yhdelle maksajalle aivan liian iso.

Mitä mieltä olette? Korjata saa, jos olen joltain osa-alueelta väärässä.
42934
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ehkäpä tuo Asunnot-alue on tälle aiheelle parempi paikka. Jatkamme siellä.

Äänestä
  • Kysymyshän on asunnon ostamisesta, ja otsikko "Ostajan muistilista" sopii tähän mainiosti.
    Itse kysymykseen; Rakennusliikkeillä on hyvin yleistä ottaa osa lainasta taloyhtiölle. Tämä yhtiölaina jaetaan osakkaiden kesken, yleensä osakemäärän, mutta esim. RT-kohteissa myös neliöiden mukaan. Varsinkin kalliimmissa asunnoissa ostaja saa tällä verohyödyn, koska varainsiirtovero maksetaan ainoastaan myyntihinnasta. Velkaosuus, joka ei siis ole rakennusliikkeen (myyjän) velkaa, vaan taloyhtiön velkaa, on varainsiirtoverosta vapaata, vaikka se maksettaisiin kaupanteossa pois. Tästä on verohallinnon päätös.
    Asunnon todellinen hinta on kuitenkin tuo velaton hinta, koska velkaosuus jää rasittamaan osakkeita. Uudiskohteissa kannattaa olla tarkkana sen rahoitusvastikkeen kanssa, koska hyvin usein niihin sisällytetään kahtena ensimmäisenä vuonna ainoastaan pääoman korot. Pääomalyhennykset alkavat tuon kahden vuoden kuluttua, jolloin rahoitusvastike saattaa kolminkertaistua. Myyjä tai myyjää edustava välittäjä on velvollinen selvittämään rahoitusvastikkeen määrän myös lyhennyksistä.
    Ostaja pärjää lähes aina, jos maksaa rahoitusosuuden omalla lainallaan. Taloyhtiöiden lainoissa on aika tiukat ehdot ja korkeat marginaalit.

    Äänestä

Myyntihinta = hinta, josta maksetaan varainsiirtovero

Velaton hinta = todellinen hinta, jonka mukaan otat lainan

Ihmettelen kanssa sitä, miten sinulla voi nyt olla varaa maksaa 125 k€ lainaa, mutta 140 k€ uudiskohde on liian kallis? Jäähän sinulle nykyisen asunnon myynnistä jotain käteen, joten tuskin tarvit edes 125 k€ lainaa uuteen. Toki noista räätälöinneistä riippuen, tähän lajiinhan saa tarvittaessa upotettua useamman kymppitonninkin.

Äänestä
  • Jos nyt myisin osakkeeni pois, niin empä siitä suuremmin nettoaisi, koska asunnon arvo ei ole kerennyt paljoa nousta ja myyntiveroakin menisi puolesta myyntivoiton osuudesta. Eli pois muuttaneen kumppanini osuudesta.

    Uudiskohteet kiinnostaisivat lähinnä uutuutensa vuoksi ja sen, että voit rakennusvaiheessa itse vaikuttaa asuntoon. Mutta en kuitenkaan vielä jaksa uskoa ns. ekotekoihin, eli kun rakennetaan maalämpötaloja ja varaavia sähkölämmityksiä. Sana sähkölämmitys saa jo perääntymään.

    Esimerkkini oli vain suuntaa antava ja todellakin 140 000e laina olisi yhdelle perusduunarille mahdoton. Eivät rohkeammat pankitkaan sitä summaa myönnä. Esimerkissäni arvioin vain myyntihinnan maksusta suoriutumisen. Enkä itse asiassa tuolloin tiennyt, että pankkiin marssitaan kohteen velattoman hinnan vuoksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asuntoa etsimässä kirjoitti:

Kohtalon sanelemana jäin asumaan rivarikolmioon, joka on yhdelle turhan iso sekä kallis. Velkaa siitä on 125 000e. Olen katsellut markkinoilta kaksioita, mutta hyväkuntoisia "käytettyjä" ei tällä hetkellä ole. Uudiskohteita rivarikaksoista sen sijaan löytyy, mutta niissä minua hieman hämää myyntihinta sekä velaton hinta. Olen käsittänyt, että kohteen voi ostaa myyntihinnalla, mutta tällöin saa maksettavakseen rahoitusvastikkeen, eikö? Tuon päälle tulee sitten vielä hoitovastike. Näin ollen haaveet uudiskohteesta vähän rapistuvat, sillä vaikka lainan määrässä säästäisi, niin suuri yhtiövastike söisi kuukausilyhennystä ja tilanne olisi miltei sama mikä minulla tällä hetkellä on. Laitan tähän esimerkin.

- Tällä hetkellä lainan lyhennys vastike tekevät yhteensä n. 770e. Erään uudiskohteen myyntihinta on 102 000e ja velaton myyntihinta 140 000e. Rahoitusvastikkeen osuus on 205e ja hoitovastike 95e, joista tulee yht. 300e. Sitten jos veikataan villisti, että 102 000e lainan lyhennyserä olisi 450e, niin lyhennyksen vastikkeen summaksi tulisi n. 750e. Eli mielestäni ei olisi kannattavaa ostaa uudiskohdetta. Laina voi myös olla suurempikin, mikäli halutaan jotain omia räätälöintejä asuntoon. Tämähän on yleistä uudiskohteissa. Velaton hinta on puolestaan yhdelle maksajalle aivan liian iso.

Mitä mieltä olette? Korjata saa, jos olen joltain osa-alueelta väärässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu