Siis nyt on exällä (lasten isällä)taas pirut mielessä kun ei voi tulla allekirjottamaan mopokorttia.
Mitään varsinaista syytä hänellä ei tähän ole haluaa vaan ilkeillä pojalla ja minulle!!
Meillä siis yhteishuoltajuus ja poika asuu mun luona!!
Voiko sen mopokortin saada ilman toisen huoltajan allekirjotusta??
Mitään varsinaista syytä hänellä ei tähän ole haluaa vaan ilkeillä pojalla ja minulle!!
Meillä siis yhteishuoltajuus ja poika asuu mun luona!!
Voiko sen mopokortin saada ilman toisen huoltajan allekirjotusta??
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuten mikä tahansa virallinen asiakirja, suostumus on päivättävä ja allekirjoitettava molempien vanhempien toimesta. Aikuisten velvollisuus on huolehtia lapsistaan, jospa isä on vain huollissaan lapsen turvallisuudesta, sillä mopo onnettomuuksien määrä on viime vuosina lisääntynyt.
Ei taida olla huolissaan kun on antanut pojan ajella mökillä mopolla jo monta vuotta !
ilkeydestä ja vallankäytöstä tässä on vaan kysymys.Sama tilanne on toisen lapsen pankkikortin allekirjoituksen kanssa,siihen tuskin ainakaan on turvallisuus syitä..
Ei kait se voi olla tosi että isä voi ilkeyttään evätä lapselta kortin saannin?
Pakko kait se on joku maalaisjärki päteä näissäkin hommissa muutenhan isä voi evätä kaikki kortit,passit ja luvat pelkkää ilkeyttään siihen asti että lapset on 18v.
Onko kellään kokemusta samanlaisesta tilanteesta?
Ei taida auttaa kun laittaa yh hakemukset menemään,harmi vaan ku senkin saaminen oikeusteitse kestää niin kauan =(
Meillä tuo oli ajankohtaista kesällä, isältä tuli lista kysymyksiä, esim. Todellinen tarve? Kuka vastaa kustannuksista? Kuka ottaa todellisen vastuun, jos lapsi virittää mopon tai ajaa humalassa? Harmittihan se tuolloin, että voiko joku ihan oikeasti olla noin ilkeä lapselleen. Mopo on edelleen hankkimatta, tosin isän ja lapsen yhteisellä päätöksellä.
kokemuksesta tiedän, että etävanhempi voi halutessaan todellakin ihan kiusan takia evätä kaikki kortit ja passin siihen asti kun lapsi on 18. Lyhytaikaisen passin toki kyllä sai ainakin muutama vuosi sitten lomamatkaa varten ilman isän allekirjoitusta poliisilaitokselta koska ei ollut syytä epäillä, että minä kaappaan lapsen ulkomaille.
Yksinhuoltajuuden saaminen oikeusteitse on tosi vaikeaa. Itse yritin sitä aikanaan, mutta yhteishuoltajuus säilyi vaikka isä on useista väkivaltarikoksista (mukaan lukien omaan lapseen kohdistunut pahoinpitely) ja talousrikoksista tuomittu p**kapää.
Ihastuttavan miehen olet valinnut lastesi isäksi.
Kyllä se pitäs kristalli pallo kuulua ihmisen vakio varusteisiin.
Pystys siitä kattomaan että minkälainen kuspää siitä kaikkivoipasta huippu yksilö isukista tuleekaan aikain saatossa.
Ihmiset eivät ajan kuluessa muutu kovinkaan paljon. Kyllä siinä kumppanissa on jo alun alkaen iso lista korjattavia asioita, joita pyritään muuttamaan. Sitten, kun on saatuu enemmän ja enemmän mies käyttäytymään haluamalla tavalla, onkin käynyt, että miehen arvo miehenä on vähentynyt naisen silmissä ja ollaan yhä tyytymätön häneen. Kyllä siinä mies sitten on hukassa, mitä häneltä sitten oikein loppujen lopuksi odotetaan.
Olet Kuuno asian ytimessa. Ex-mieheni on todellakin halutessaan erityisen ihastuttava ihminen. Aloimme seurustella nuorina aikuisina. Hän oli hyväkäytöksinen, erityisen hyvä keskustelija, menestyi opinnoissaan loistavasti. Myöhemmin menimme naimisiin, saimme kaksi lasta ja mies menestyi johtajan urallaan hienosti. Sai ylennyksiä ja luottamustehtäviä. Kutsuttiin jäseneksi pariinkin "hyvä veli" järjestöön. Kaikki oli ulospäin kuin satua vaan.
Kotona kuitenkin alkoi pian avioitumisen jälkeen tilanteet kiristyä. Kontrolli minuun oli kova. PIkkuhiljaa huomasin, etteivät ystäväni tai edes lasten kummit olleet mieheni mielestä toivottuja vieraita. Minäkin kävin töissä, mutta en missään muualla. Minua tarvittiin kotona olemaan "täydellinen äiti". Työssäkäyntikin olisi pitänyt lopettaa, mutta en antanut periksi. Toisen lapsen syntymän jälkeen alkoi tulla sanallisen tylytyksen lisäksi "korville" jos en ollut vaikka ymmärtänyt riittävästi kysellä miehen työpäivän kulusta. Tilanne paheni kotona neljän seinän sisällä sietämättömäksi. Erityisesti ensimmäisen talousrikostuomion jälkeen mies purki kiukkunsa minuun monin varsin kekseliän tavoin.
Otin eron ja muutin lasten kanssa pois. Siitä sitten vasta helvetti repesi. Häntähän ei jätetä! Ei ainakaan ilman vakavia seurauksia! Tässä vaiheessa kävi käsiksi lapseen, josta pahoinpitelystä tuomittiin. En voi edes kaikkea kertoa. Mieheni lähipiiri ei edes uskoisi jos kertoisin. Hänhän on äärimmäisen seurustelukykyinen, älykäs ja hurmaava. Näiden ominaisuuksien avulla hän on pystynyt huijaamaan rahaa mm. ystäviltään, jotka tätä nykyä ovat tietysti entisiä ystäviä. Näistä jutuista on tuomioitakin saanut. Jotenkin hän kuitenkin aina saa uusia "ystäviä" ja "bisneskumppaneita". Sossun täditkin kietoi täysin pauloihinsa. Ainoat paikat, jossa totuus tulee esiin ovat poliisilaitos ja tuomioistuin. Niille iso kumarrus.
Nyt näistä asioista on kulunut jo vuosia ja meidän perheen (perhe no. 1) elämä alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Miehellä on menossa perhe numero 3. Perhe numero 2 käy läpi omaa helvettiään päästäkseen eroon miehen jatkuvasta kiusaamisesta.
Ei millään pahalla, mutta niin makaa kuin petaa. Ennen kuin lähdet puolustelemaan heikkouksiasi, lue oma kirjoituksesi uudelleen.
Kotona kuitenkin alkoi pian avioitumisen jälkeen...
Mitähän heikkouksiani olen puolustellut? Mielestäni olen ollut kaiken keskellä aika vahva. Olen päässyt hänestä eroon, saattanut maailmalle kaikesta huolimatta kaksi täyspäistä nuorta. Olen hakenut oikeutta itselleni ja lapsilleni siitä huolimatta, että ex uhkaili tappaa minut, jos poliisille hänen tekonsa ilmoitan. Olisiko pitänyt siis vain tyytyä elämään pelossa ja toivoa parasta, olla ns. "kusi sukassa" ja hiljaa, ettei vaan ex suutu? Minun mielestäni se olisi ollut heikkoutta jos mikä. Se mikä ei tapa - vahvistaa.
Siinä olet oikeassa, että merkkejä varmasti on ollut ilmassa jo seurusteluvaiheessa. Minä en kuitenkaan osannut niihin silloin parikymppisenä reagoida. On helppoa olla jälkiviisas, mutta totta on, että tällä elämänkokemuksella en enää samanlaiseen tilanteeseen joutuisi.
Niin makaa kuin petaa... hmm. Onko siis niin, että kun on kerran virhevalinnan tehnyt siinä on vain pysyttävä, vaikka henki menisi? Eli on vain maattava kun kerran on pedannut. Olen eri mieltä. Jokaisella on oikeus pyrkiä turvalliseen ja tasapainoiseen elämään.