Usein ensimmäisenä ohjeena annettavan sukututkimusta aloittelevalle, että pitäisi kysellä suvusta ja aikaisemmista tapahtumista omilta vanhemmilta ja isovanhemmilta ja muilta sukulaisilta. Ja tämä kieltämättä onkin ihan hyvä neuvo ja aloituslähtökohta.
Vaan mistä lähteä liikkeelle omassa tapauksessani, kun sukulaisia ei erityisemmin kiinnosta kertoa mistään ja asenne kysymyksiin on tyyliä "mitäs siinä utelet, kysy joltain toiselta." Että vanhat asiat on olleita ja menneitä ja niitä on turha enää muistella.
Vaan mistä lähteä liikkeelle omassa tapauksessani, kun sukulaisia ei erityisemmin kiinnosta kertoa mistään ja asenne kysymyksiin on tyyliä "mitäs siinä utelet, kysy joltain toiselta." Että vanhat asiat on olleita ja menneitä ja niitä on turha enää muistella.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikö suvustasi ole mitään asiakirjoja olemassa: perinnönjakoja, virkatodistuksia, perheraamattu? Entä valokuvia, joista voisit kysellä? Yrittäisin kuitenkin ensin sukulaisia, tavallisesti vanhemmat naishenkilöt ovat alttiimpia kertomaan menneistä. Jos oma mummo ei kerro, kertoisiko äidinäidin pikkusiskotai isän täti? Tiedät kuitenkin varmaan paikkakunnat, joissa isovanhempasi ovat aluksi asuneet ja mahdollisesti syntyneet? Jos muuten ei irtoa mitään, laittaisin virkatodistuspyynnöt seurakuntaan/seurakuntiin menemään esipolvista, jotka ovat riittävän kaukana eli 1800-luvun lopulla syntyneitä (näitä on jo netissä sekä digi.narc.fi:ssä että SSHY:n digiarkistossa jäsenille. Tarvittaessa 1850 taakse. Pyydä samalla koko perhe lapsineen, niin helpottaa. Maksaa jotakin ja saattaa kestää kauankin paperin tulo, mutta on sen arvoista - ellet pääse ko. kirkkoherranvirastoon itse asiaa tutkimaan, se on mahdollista.
Sitten seuraavaksi paikallishistorioiden kimppuun, joita on melkein kaikista paikkakunnista jonkinlainen.
Kurssia tai kirjaa sukututkimuksesta myös suosittelen, on helpompaa.
"ikö suvustasi ole mitään asiakirjoja olemassa: perinnönjakoja, virkatodistuksia, perheraamattu? Entä valokuvia, joista voisit kysellä?"
Kyllähän niitä papereita tallella on. Ainoa vaan, että esimerkiksi omat vanhempani suojelevat niitä kuin jotain valtionsalaisuutta, vaikka niissä ei nyt ole mitään perinnönjakoluetteloja kummempaa tavaraa kuitenkaan.
"Jos muuten ei irtoa mitään, laittaisin virkatodistuspyynnöt seurakuntaan/seurakuntiin menemään esipolvista, jotka ovat riittävän kaukana eli 1800-luvun lopulla syntyneitä (näitä on jo netissä sekä digi.narc.fi:ssä että SSHY:n digiarkistossa jäsenille. Tarvittaessa 1850 taakse. Pyydä samalla koko perhe lapsineen, niin helpottaa. Maksaa jotakin ja saattaa kestää kauankin paperin tulo, mutta on sen arvoista - ellet pääse ko. kirkkoherranvirastoon itse asiaa tutkimaan, se on mahdollista. "
Osaatko sanoa, minkälaisissa hinnoissa nuo virkatodistukset ovat noin suunnilleen ?
Kirkkohallituksen määräämä hinta sukuselvitykselle on 40,26 €/tunti (sis. alv). Voit selvitystä tilatessasi määrittää max. hinnan. Pari esimerkkiä omalta kohdata: tieto selvityksessä pariskunta ja 8 lasta 30e, toisessa tapauksessa seurakuunasta löytyi vanha valmis virkatodistus hinta 4,5 e (pariskunta ja 6 lasta) eli selvisin kopio/postikuluilla. Selvityspyyntö kannattaa pyytää hyvin rajattuna esim. haluan tiedot Erkki Esimerkin s. xx.xx.xxxx vanhemmista tai Erkki Esimerkin puolisosta ja lapsista.
isäni äiti kertoi paljon juttuja. Ei sitä silloin hirveän tarkkaan kuunnellut, mutta myöhemmin on sitten tullut mieleen. Minun tapauksessani äitini ja isäni olivat serkuksia, eli heidän äitinsä olivat sisaruksia. Tämä oli tärkeä tieto. Kun aloitin sukututkimusta tekemään, aloitin ukistani. Hän oli avioton lapsi, löysin hänelle ensin äidin ja siitä taaksepäin aina 1770-luvulle asti. Mutta sitten mummoni (siis molemmat), heidän vanhempansa olivat Ruotsista lähtöisin, Heille löysin vain vanhemmat. Mummoni aina kertoi, että ollaan Ruotsista kotoisin, en lapsena uskonut, ajattelin, että kiusaa minua. Mutta kyllä tieto pitikin paikkansa, suomalaisesta tietokannasta ei löydy taaksepäin. Yksi huvittava juttu tässä sukututkimuksessa oli. Mummoni (molempien tietysti) sisarukset olivat nimeltään ruotsinkielisiä. Heidän veljensä oli Karl Oskar. Tunsin hänet vain "Kalle-enona" Kun löysin tietokannasta nämä nimet, ihmettelin kuka oikein tämä Karl Oskar on. Jossain vaiheessa sitten tajusin kuka hän on. Sitten oli yksi nainen, josta äitinikin aina puhui serkkuna. En oikein ymmärtänyt kuka hänen isänsä on ja mitä ihmettä hänellä on tekemistä sukumme kanssa. Kysyin sitten isäni veljeltä (vielä elossa, oma isä jo kuollut) ja kas tämä nainenhan oli Kalle-enon tytär. Kävimme useasti kylässä Kalle-enon luona, kun olin lapsi, mutta jotenkin en tajunnut, että sukuahan he ovat. Olen hyvilläni, että aikoinaan kuuntelin mummoni kertomuksia, mutta olisi pitänyt kuunnella vielä paremmin. Kun aloitin sukututkimuksen olivat isäni, äitini, mummot, vaarit jo kuolleet. On arvokasta kuunnella varsinkin isovanhempiaan jo lapsena, jos vaikka hurahtaakin sukututkimukseen vanhemmalla iällä. Ja on se kuunteleminen muutenkin arvokasta.