Helsingin Sanomat 8.12.2010. Luterilainen kirkko on tänään myöntynyt uusiin ohjeisiin, jos papin, tai virassa olevan lehtorin kanssa käydyssä ripissä, tai sielunhoidossa ilmenee lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.
Pedofilia on ollut jostaisyystä vaiettu salaisuus. Sitävastoin perättömät insestisyytökset, eli oman lapsen seksuaaliseta hyväksikäytöstä tuli muoti-ilmiö 70-luvulla.
Olivatko perättömien insestisyytösten voimakas lisääntyminen eräänlainen peitetarina, jolla haluttiin peitellä pedofiliaa, joita tapauksia on paljastunut viimeaikoina eri uskonnollisissa piireissä sekä Suomessa, että ulkomailla?
Ehkä tästä voisi käyttää Neil Armstrongin toteamusta astuttuaan ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalle. "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri askel yhteiskunnalle".
Voisiko muutos johtua tapaus Koivuniemen kultin saamasta julkisuudesta, vai löytyykö taustalta mahdollisesti muita "voimia"?
Helsingin Sanomien päivän kysyelyssä 85% sutautui myönteisesti ja 15 % kielteisesti tähän muutokseen.
Linkki Hesarin uutiseen ja keskusteluun.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Rippisalaisuus taipuu lapsen etuun pedofiliatapauksissa/1135262242165
---
Pedofilia on ollut jostaisyystä vaiettu salaisuus. Sitävastoin perättömät insestisyytökset, eli oman lapsen seksuaaliseta hyväksikäytöstä tuli muoti-ilmiö 70-luvulla.
Olivatko perättömien insestisyytösten voimakas lisääntyminen eräänlainen peitetarina, jolla haluttiin peitellä pedofiliaa, joita tapauksia on paljastunut viimeaikoina eri uskonnollisissa piireissä sekä Suomessa, että ulkomailla?
Ehkä tästä voisi käyttää Neil Armstrongin toteamusta astuttuaan ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalle. "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri askel yhteiskunnalle".
Voisiko muutos johtua tapaus Koivuniemen kultin saamasta julkisuudesta, vai löytyykö taustalta mahdollisesti muita "voimia"?
Helsingin Sanomien päivän kysyelyssä 85% sutautui myönteisesti ja 15 % kielteisesti tähän muutokseen.
Linkki Hesarin uutiseen ja keskusteluun.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Rippisalaisuus taipuu lapsen etuun pedofiliatapauksissa/1135262242165
---
Vastaukset 15
Vanhimmat
Aikamoista kädenvääntöä lain muuttamisessa on ollut. Luulisi, että lapsen ja nuoren seksuaalinen hyväksikäyttö on törkeä rikos.
Joillekin se tuntuu olevan oikeus ja saavutettu etu.
Oprah ohjelmassa korkea-arvoisten kirkon miesedustaijien mielestä "homous on jumalan lahja".
Helsingin Sanomat 15.5.2010. Risikko jyrähtää. Rpippisalaisuudesta on luovuttava pedofiliatapauksissa. Kirkolla on mahdollisuus muuttaa kirkkolakia lasten suojelemiseseksi.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135256845964?ref=lk_hs_ko_1
---
Helsingin Sanomat 6.5.2010. Paarma arvioi, ettei rippisalaisuuuden murtaminen välttämättä auta lasten seksuaalisen hyväksikäytön selvittämistä.
Haiskahtaa paremminkin pedofiilien, kuin lasten suojelemiselta.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Paarma Rippisalaisuuden avaaminen ei kitkisi pedofiliaa/1135256870420
---
Sosiaali- ja terveysministeriö ei muuta lastensuojelulakia niin, että pappien ja lehtorien rippisalaisuus murrettaisiin lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä.
Jo on aikoihin eletty, kun Sosiaali- ja terveysministeriökin suojelee pedofiilejä, eikä lapsia.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ministeriö vetäytyi vaatimuksesta muuttaa rippisalaisuutta lailla/1135257138985
---
Mitenkäs se vanha sanonta menikään?
Hyvä paimen panee henkensä lampaiden saedestä. Paha pamen panee lampaitaan henkensä edestä
Helsingin Sanomat 16.5.2008. Poliisi epäilee hengellisen järjestön pastoria lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Käräjäoikeus on vanginnut eteläsuomalaisen miehen todennäköisin syin.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135236390739?ref=lk_hs_ko_1
---
Lapsia hyväksikäyttäneitä pappeja näyttäisi olevan kahdeksan.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135256828645?ref=lk_hs_ko_1
---
Helsingin Sanomat 1.5.2010.
Suomen valtakirkon piirissä on tapahtunut laajamittaista pääasiassa lapsiin kodistunutta seksuaalista hyväksikäyttöä.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ainakin sataa käytetty seksuaalisesti hyväksi Suomen valtakirkon suojissa/1135256511221
---
Pedofilia ja heidän selityksistään.
Hyviä ja valisevia lukuhetkiä.
Selaa:
Lehtiartikkelit A-M.
Lehtiartikkelit M-Ö.
Pedofiileistä.
http://www.kolumbus.fi/jyrki.vartiainen/insesti4.htm
---
---
Olettaisi, että tukijärjestö, joka on perustettu vuonna 1997 tiedottaisi, vaikuttaisi, pyrkisi ennaltaehkäisemään lasten seksuaalista hyväksikäyttöä.
Järjestöä ei ole juurikaan näkynyt julkisuudessa. Sitävastoin insesti, eli lapsen isät ovat olleet kuuma puheenaihe järjestön perustamisesta lähtien.
Menivätkö puurot ja vellit sekasin, vai oliko kysymyksessä "peitetarina"?
Suomen Delfins ry on valtakunnallinen tukijärjestö seksuaalisen hyväksikäytön uhreille, heidän läheisillen ja ammattiauttajille.
Yhdistys auttaa miehiä ja naisia, jotka ovat joutuneet seksuaalisen hyväkskäytön uhreiksi.
Eikö järjestö auta ja pyri ennaltaehkäisemään niitä satoja lapsia ja nuoria, jotka ovat, kuten edellä on selvinnyt pedofiilien todellisia uhreja.
Taustaa:
Lähtökohdan yhdistyksen perustamiselle antoi psykoterapeutti Stina Sundholmin perustamat työryhnät.
Koulutus.
Oppaat.
Keskusteluryhmät.
Kirjallisuutta.
Tapahtunutta.
Vieraskirja.
Vieraskirja läheisille.
Hallitus.
RAY tukee.
http://www.suomendelfins.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=5&Itemid=7
---
Ei voi olla totta, että julkishomo Toivola kiertää kouluissa manipuloimassa homoutta.
Keskustelua aiheesta.
http://atuubi.yle.fi/keskustelu/id-20011776
---
Suomi 24 uutsiset. 8.12.2010. Rippisalaisuutta pohtiva työryhmä korostaa lapsen etua ja työntekijän ilmoitusvelvollisuutta ripissä ja sielunhoidossa.
Rippisalaisuudesta ei kuitenkaan tingitä.
Toinen uutinen linkissä:
Tuomiorovasti. Kymmenet lahkon uhrit ovat tarvinneet hoitoa.
Hieman ristiriitaista. Puhutaan lapsen edusta, rippisalaisuuksista sekä uhrien hoitotareesta?
Linkki uutiseen.
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/1050-rippisalaisuudesta-pidetaan-kiinni-myos-hyvaksikayttotapauksissa
----
Espoon Olarin seurakunnan kirkkoherra Tuomiorovasti Antti Kujanpää on seurannut viime vuosiin saakka vierestä monien Tapani Koivuniemeeen liitetyn jäsenen irtaantumisprosessia.
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/1041-tuomiorovasti-kymmenet-lahkon-uhrit-tarvinneet-sielunhoitoa
---
Lasten seksuaalisen hyväksikäytön aihettamat seuraukset ovat jostain syystä jätetty huomioimatta, niin hyväksikäyttäjiltä, kuin politikoilta, päättäjiltä, lastensuojelijoilta, sekä lainlaatijoilta.
Tuomiorovasti Antti Kujanpää oli tunnistanut seksuaalisen hyväksikäytön uhrien sielunhoidolliset tarpeet.
EU komission asettaman erityistyöryhmä on tunnistanut hyväksikäytön aiheuttamat seuraamukset, jotka päättäjienkin olisi hyvä tiedostaa, ennenkuin päätöksiä tehdään.
Kysymykset.
Mitä seuraa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä?
Vastaus.
Psykologiset onglmat.
Sosiaaliset ongelmat.
Seksuaaliset ongelmat.
Fyysiset ongelmat.
Syömishäiriöt.
Uudelleen kokeminen.
Lisää seksuaalisesta hyväksikäytöstä
Lähteet. Viittaukset
Varoitus.
http://web4health.info/fi/answers/sex-abuse-effects.htm
---
Uskonnolliset yhteisöt ovat olleet suljettuja yhteisöjä, joissa on pitänyt elää, toimia ja vaieta ulkopuolisille yhteisön sisäisitä tapahtumista, aivan kuten Koivuniemen uskokonyhteisössä.
Mitähän tutkimus tuo julkisuuteen?
Tutkija Johanna Hurtig:
Tutkimus lastensuojelusta uskonnollisissa yhteisöissä on alkamassa.
http://freepathways.wordpress.com/2010/01/16/lastensuojelu/
----
"Voisiko muutos johtua tapaus Koivuniemen kultin saamasta julkisuudesta, vai löytyykö taustalta mahdollisesti muita 'voimia'?"
Yhtenä pontimena lienee ollut lestadiolaisyhteisöissä esiintyvä pedofilia. Lestadiolaisten parissa on tänä vuonna paljastunut, että liikkeen johtohahmojakin, kuten seurakunnan johtaja, on syyllistynyt lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Lasten hyväksikäyttöä taisi löytyä myös muualta, kuten valtion kirkon eli tavallisten evankelisluterilaisten keskuudesta.
Puhumattakaan Euroopan katolisista...
Netissä löytyy runsaast luettavaa haulla > linkit pedofilia