Omaehtoiseen koulutuksen sääntöihin kuuluu kai se että opintoja ei saa olla aloitettu ennen kun hakee työttömyyskorvausta opiskeluun. Jos olen siis aloittanut jo opiskelut opintotuella onko ihan villi ajatus että keskeytän opinnot tai lopetan ne, jättäydyn työttömäksi ja sitten haen samaan koulutukseen uudestaan jotta voisin opiskella työttömyyskorvauksella. En muista omaehtoisen koulutuksen kaikkia sääntöjä mutta olen siis reilusti yli 25 ja työhistoriaakin on usealta vuodelta. Tilanteeni on kimurantti sen takia että aloitin tämän nykyisen opiskelun kun minulla oli omaehtoinen koulutus toiseen koulutukseen jonka aikana aloitin tämän uuden koulutuksen kunnes työkkärin rahat tuli täyteen eli olin saanut maksimipäivät työttömyyskorvausta koulutukseen. Sitten hain opintotukea koska en uskaltanut marssia kysymään josko saisin opiskella tätä uutta myös työkkärin rahoilla. Epäilin että ei saa kahta peräkkäin varsinkin kun yhdet rahat on jo käytetty eli yksi maksimäärä on jo takana. Mitenköhän on?
ei opintotukea kiitos
kyllä tyött. korvaus
1167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei tuo onnistu. Koska olet aloittanut jo opintosi, niin ei niiden keskeyttäminen auta. Opintojen tulisi olla keskeytyneenä pitkään, ennen kuin pääsisit niiden perusteella omaehtoisen opiskelun piiriin.