Markkinavoimat.
Kaikki puolueet puhuvat markkinavoimista, siis miksi ei toimita markkinavoimien mukaisesti?
Suomen markkinavoimat joutuvat sopeutumaan kansainvälisiin markkinatilanteisiin.
Suomessa markkinavoimat jakautuvat kahteen osaan yksityisenalan- ja julkisenalanmarkkinoihin.
Suomen yksityinen ala on se joka joutuu ottamaan huomioon kansainväliset markkinat.
Suomen julkinen ala on se jonka pitää ottaa huomioon mitä yksityinen ala pystyy kohtuullisesti tulouttamaan veroina julkiselle alalle, joilla katetaan julkiset menot.
Mikäli julkinen ala ei kykene sopeutumaan menojaan markkinatilanteen mukaisesti, joudutaan ottamaan lisää velkaa ja siitä kärsivät kaikki.
Verojakaan ei voi nostaa pilviin, koska sekin lamaannuttaa yksityisenalan kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla ja verorahoitus hiipuu julkiselle alalle.
Mitä tehdään, asioita ovat hoitamassa maan ”parhaat asiantuntijat”, niin ainakin sanotaan.
Onko niin, että kansanedustajat (poliittiset päättäjät) ja maan suuripalkkaiset virkamiehet eivät halua sopeutua markkinavoima tilanteeseen,(eivät halua luopua suurista palkoista ja muista kohtuuttoman suurista eduistaan) vaan ottavat lisää velkaa jonka kansa myöhemmin korkoineen joutuu maksamaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Devalvoidaan kaikkia palkkoja 5%.
Joo mutta se ei riitä sopeuttamaan julkisia menoja verotulojen mukaisiksi.
Jaa no leikataan julkisista palkoista sitten vielä 5%.
Uskoisin/luulisin, että julkisen- ja yksityisensektorin pienipalkkaiset olisivat valmiita pelastamaan Suomen, mutta iso palkkaiset ja ahneet eivät halua, taitaa olla etteivät ymmärrä myöskään omaa parastaan.
Mummo joka sanoo että eläke on 750€/kk ja että kyllä sillä pärjää jotenkuten kun nuukasti elää.
Mummo vain pelkää tulevaisuutta, kun turvaa, hoitoa ja huolenpitoa ei saa muuta kuin isolla rahalla.
Kuka kolkuttaa ovella, se on konkurssipukki.
Tämä on vakavaa asiaa, missä se mainostettu solidaarisuus piileksii?
Suomen hyvinvointi olisi jotenkin kohdallaan, jos verohelpotuksia ei olisi jaettu hyväosaisille ja olisi huolehdittu että julkisella alalla olisivat menot ja tulot pidetty tasapainossa.
Kun selaa menneisyyttä, niin yksityiseltä sektorilta on potkittu ihmisiä perseeseen isolla monolla, mutta julkista alaa on silitelty silkkihansikkaalla.
Arvostus toisten kustannuksella elävää julkista sektoria murenee päivä päivältä.
Sory miniä, muuta kyllä poikani yrittäjänä huolehtii siitä, että taloutenne pysyy lla, vaikka palkka ( hyväpalkkainen valtionvirka) puolitetaan.