Kusti polkee

Posti on nykyään Itella. Miksiköhän?
Olisi aika kornia sanoa, että itella kulkee tai kutella ilkee.

Ilkeitähän ne itellalaiset ovat, kun uhkailevat heikentää postin jakelua, varsinkin haja asutusalueilla.
Postin oman selityksen mukaan nimi haluttiin muuttaa Itellaksi, kun Suomen Postilla on nykyään niin paljon kansainvälisiä tehtäviä.
Minulla on omat epäilykseni.
Kun posti tai Itella jahtaa kaiken aikaa kustannuksiaan, niin se kustannusjahti on paljolti keskittynyt jakeluun. Jakelua haluttaisiin rationalisoida siten, että postin saajat ITE tekisivät entistä enemmän postinsa kotiin saamiseksi.

Nimi Itella on siis ikään kuin asennemuokkausta, jolla pyritään kustannussäästöihin siten, että ITE kukin noutaisi lopulta postinsa jostain jakelukeskuksesta.
Sopiva iskulause Itellalle voisi olla esim seuraava; Itellasta ITE noutamalla posti nopeasti kotiin.

Aiheen tähän pikku jutusteluun sain siitä, kun kusti polki minulle ihan kotiin asti (vielä toistaiseksi) kirjepaketin tai pakettikirjeen. Sen sisältä löytyi tämän joulun eka joululahja. Lämpimät villasukat.
Villasukat oli kutonut ja lähettänyt ystävällinen ja rakastettava rouvahenkilö, jolle tässä samalla esitän julkiset kiitokset lahjasta.

Villasukat, kuten tiedämme, ovat tuiki tärkeät näin pakkasilla.
Ikääntyessä tuppaa ääreisverenkierto hidastumaan kylmillä ilmoilla ja silloin auttaa, kun jalat ovat lämpimänä. Villasukat ovat ainoa oikea ratkaisu siihen.
Toisekseen myös yöllä verenkierto hidastuu ja ääreisverenkierto eritoten, joten ei kun vaan villasukat jalkoihin yöksi, niin kyllä uni maittaa. Niin minä teen.

Villasukkien saatteena oli myös joulutervehdys, mutta siitä en kerro yhtään enempää, sillä se on tietosuojan takana.

Toivokaamme, että mahdollisimman moni äijähenkilö saisi joululahjaksi jonkun rouvahenkilön kutomat villasukat, sillä kun jalat ovat lämpimät on sydänkin lämmin.
3195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olenkin aina ihmetellyt, mitä tuo Itellan nimi tarkoittaa, nythän sekin selvisi.

Äänestä
  • Onneksi oli kiltti kuitenkin näin ennen joulua - ja tulihan selitys tuolle typerälle Itella-nimityksellekin.
    Aloittamassani ketjussa on puhe vanhoista ekologisista lämmittelykeinoista, ja villasukat ovatkin siihen ihan omiaan. Ennen villasukkia tungettiin heiniä kenkiin, mutta sängyssä ne ovat vähän epäsiistejä. Nyt on villalangan lisäksi bambu-, soija- ja hamppulankoja, monenlaista tekokuitua, mutta aitoa pässinpökkimää ei sukkalankana mikään voita. Voihan sukkasillaan tassutella päivälläkin ja järjestää vaikka villasukkatanssit. Vanhasta kuluneesta sukasta voi lopuksi askarrella lapsille keppihevosen.

    Varpaistahan hyvinvointi lähtee, varpaat lämpiminä on mukava olo. Vaarillani oli yömyssykin, oikea hiippalakin mallinen, koska hän oli ihan kalju. Yömyssy merkitsee tietysti muutakin , kuka mitäkin unen päästä kiinni saamiseen tarvitsee. Pääasia on, että osaa rentoutua kiireestä kantapäähän, näistä joulukiireistäkin. Sanotaan, että jos on tervehtiessä kylmä käsi, niin on lämmin sydän. Uskon kuitenkin , että lämminsydäminen haluaa toistenkin jalat lämpimiksi, ja lämpimin varpain taas ajattelee neulojaa lämmöllä - hyvän kierrätystä.

    Äänestä

  • Ramoona* kirjoitti:

    Onneksi oli kiltti kuitenkin näin ennen joulua - ja tulihan selitys tuolle typerälle Itella-nimityksellekin.
    Aloittamassani ketjussa on puhe vanhoista ekologisista lämmittelykeinoista, ja villasukat ovatkin siihen ihan omiaan. Ennen villasukkia tungettiin heiniä kenkiin, mutta sängyssä ne ovat vähän epäsiistejä. Nyt on villalangan lisäksi bambu-, soija- ja hamppulankoja, monenlaista tekokuitua, mutta aitoa pässinpökkimää ei sukkalankana mikään voita. Voihan sukkasillaan tassutella päivälläkin ja järjestää vaikka villasukkatanssit. Vanhasta kuluneesta sukasta voi lopuksi askarrella lapsille keppihevosen.

    Varpaistahan hyvinvointi lähtee, varpaat lämpiminä on mukava olo. Vaarillani oli yömyssykin, oikea hiippalakin mallinen, koska hän oli ihan kalju. Yömyssy merkitsee tietysti muutakin , kuka mitäkin unen päästä kiinni saamiseen tarvitsee. Pääasia on, että osaa rentoutua kiireestä kantapäähän, näistä joulukiireistäkin. Sanotaan, että jos on tervehtiessä kylmä käsi, niin on lämmin sydän. Uskon kuitenkin , että lämminsydäminen haluaa toistenkin jalat lämpimiksi, ja lämpimin varpain taas ajattelee neulojaa lämmöllä - hyvän kierrätystä.

    Lämminsydäminen Ramoonako ne sukat aputoimittajalle kutoi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aputoimittaja kirjoitti:

Posti on nykyään Itella. Miksiköhän?
Olisi aika kornia sanoa, että itella kulkee tai kutella ilkee.

Ilkeitähän ne itellalaiset ovat, kun uhkailevat heikentää postin jakelua, varsinkin haja asutusalueilla.
Postin oman selityksen mukaan nimi haluttiin muuttaa Itellaksi, kun Suomen Postilla on nykyään niin paljon kansainvälisiä tehtäviä.
Minulla on omat epäilykseni.
Kun posti tai Itella jahtaa kaiken aikaa kustannuksiaan, niin se kustannusjahti on paljolti keskittynyt jakeluun. Jakelua haluttaisiin rationalisoida siten, että postin saajat ITE tekisivät entistä enemmän postinsa kotiin saamiseksi.

Nimi Itella on siis ikään kuin asennemuokkausta, jolla pyritään kustannussäästöihin siten, että ITE kukin noutaisi lopulta postinsa jostain jakelukeskuksesta.
Sopiva iskulause Itellalle voisi olla esim seuraava; Itellasta ITE noutamalla posti nopeasti kotiin.

Aiheen tähän pikku jutusteluun sain siitä, kun kusti polki minulle ihan kotiin asti (vielä toistaiseksi) kirjepaketin tai pakettikirjeen. Sen sisältä löytyi tämän joulun eka joululahja. Lämpimät villasukat.
Villasukat oli kutonut ja lähettänyt ystävällinen ja rakastettava rouvahenkilö, jolle tässä samalla esitän julkiset kiitokset lahjasta.

Villasukat, kuten tiedämme, ovat tuiki tärkeät näin pakkasilla.
Ikääntyessä tuppaa ääreisverenkierto hidastumaan kylmillä ilmoilla ja silloin auttaa, kun jalat ovat lämpimänä. Villasukat ovat ainoa oikea ratkaisu siihen.
Toisekseen myös yöllä verenkierto hidastuu ja ääreisverenkierto eritoten, joten ei kun vaan villasukat jalkoihin yöksi, niin kyllä uni maittaa. Niin minä teen.

Villasukkien saatteena oli myös joulutervehdys, mutta siitä en kerro yhtään enempää, sillä se on tietosuojan takana.

Toivokaamme, että mahdollisimman moni äijähenkilö saisi joululahjaksi jonkun rouvahenkilön kutomat villasukat, sillä kun jalat ovat lämpimät on sydänkin lämmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu