Raskaana?

Ajattelin tulla kyselemään näin etukäteen teidän mielipiteitänne.
Eli minulla olisi pitänyt kuukautisten alkaa nyt su-ma viimeistään ja nyt vasta eli tänään torstaina alkoi tiputtamaan niukasti ruskeeta/punasta verta.
Tämä on minun kohdallani hyvin epätodennäköistä,että menkat näin myöhässä ja näin vähän!Menkat alkaa yleensä ajoissa,sekä vuotoni on todella,todella runsasta.
Rinnat ovat kyllä jonkun verran arat,päätä särkee ja kova väsymys.Myös kuukautiskivut ovat kovat ja hiki valuu,vaikka verta ei paljon tulekkaan.
Olemme yrittäneet lasta todella pitkään.Puhutaan nyt vuosista,jonka takia ajatus siitä että sisälläni alkaisi nyt kehittyä pieni ihminen,on epätodellinen.
Mietin,että milloin olisi hyvä tehdä testi,nyt jo viikonlopun aikana,vai mielummin ensi viikolla?
Mikä testi on mielestänne luotettavin?Niihin halppis testeihin,mihin tulee siihen paperi pitkulaan kaksi viivaa en jaksa uskoa.Viimeksi kun niillä testasin,toinen testi näytti positiivista ja toinen nekatiivista.
Joten mikä olisi mielestänne paras?

Miten muuten,tuleeko yleensä raskaana kuukautisia/jos tulee nmillaiset ne ovat.Monet sanovat,että silloin ei kuulu tulla yhtään mitään,mutta monille taas on tullut vaikka koko raskauden ajan.
4248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

nuo markettien halpistestit on toiminut ihan oikein. Itse ainakin luotan niihin. Sinuna katsoisin ainakin muutaman päivän, alkaako ne menkat normalisoitua vai pysyykö vuoto yhtä niukkana. Jos maltat niin odota ainakin ensi viikolle ennen testin tekemistä niin saat todennäköisemmin oikean vastauksen. Ja muistathan tehdä testin aamuvirtsasta niin virheen mahdollisuus pienenee.

Vaikka joillakin valemenkkoja on niin ne ovat kuitenkin hyvin harvinaisia. Kyllä useimmiten ne menkat ihan oikeasti jää pois raskauden alettua.

Äänestä
  • Hei.Juuh,menin malttamattomana eilen ostamaan testin ja tänään aamulla sen tein.Testi näytti nekatiivista,mutta alkoi minulla vuotoakin enemmän tulla.Tosin jäin miettimään,että vaikuttikohan kuukautiset testin tulokseen?
    En sitten tiädä.Jotenkin on vaan niin vahva tunne,että voisin olla raskaana,mutta koska nyt alkoi vuotakin enemmän tulemaan niin on todennäköisempää,että testi näytti ihan oikein.
    Toivotaan,että jonakin päivänä viälä se testi näyttäisi positiivista,se olisi suuri unelmani.

    Äänestä

  • lapsikominulla kirjoitti:

    Hei.Juuh,menin malttamattomana eilen ostamaan testin ja tänään aamulla sen tein.Testi näytti nekatiivista,mutta alkoi minulla vuotoakin enemmän tulla.Tosin jäin miettimään,että vaikuttikohan kuukautiset testin tulokseen?
    En sitten tiädä.Jotenkin on vaan niin vahva tunne,että voisin olla raskaana,mutta koska nyt alkoi vuotakin enemmän tulemaan niin on todennäköisempää,että testi näytti ihan oikein.
    Toivotaan,että jonakin päivänä viälä se testi näyttäisi positiivista,se olisi suuri unelmani.

    Kuukautiset eivät vaikuta testitulokseen. Muuten kuin siten, että jos ne tosiaan ovat kuukautiset (eivätkä jotain alkuraskauden pientä vuotoa) niin silloin ei tosiaan voi olla raskaana.

    Äänestä

  • nega--- kirjoitti:

    Kuukautiset eivät vaikuta testitulokseen. Muuten kuin siten, että jos ne tosiaan ovat kuukautiset (eivätkä jotain alkuraskauden pientä vuotoa) niin silloin ei tosiaan voi olla raskaana.

    itsellä taas tlläinen tilanne, 1½ k sitten olitiin yhteyksissä mieheni kanssa. vähän tuota ennen oli ollut menkat. nyt niitä ei ole kuulunut, stressiä tms??? rinnat ovat arat, huomasin tiistaina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lpsikominulla? kirjoitti:

Ajattelin tulla kyselemään näin etukäteen teidän mielipiteitänne.
Eli minulla olisi pitänyt kuukautisten alkaa nyt su-ma viimeistään ja nyt vasta eli tänään torstaina alkoi tiputtamaan niukasti ruskeeta/punasta verta.
Tämä on minun kohdallani hyvin epätodennäköistä,että menkat näin myöhässä ja näin vähän!Menkat alkaa yleensä ajoissa,sekä vuotoni on todella,todella runsasta.
Rinnat ovat kyllä jonkun verran arat,päätä särkee ja kova väsymys.Myös kuukautiskivut ovat kovat ja hiki valuu,vaikka verta ei paljon tulekkaan.
Olemme yrittäneet lasta todella pitkään.Puhutaan nyt vuosista,jonka takia ajatus siitä että sisälläni alkaisi nyt kehittyä pieni ihminen,on epätodellinen.
Mietin,että milloin olisi hyvä tehdä testi,nyt jo viikonlopun aikana,vai mielummin ensi viikolla?
Mikä testi on mielestänne luotettavin?Niihin halppis testeihin,mihin tulee siihen paperi pitkulaan kaksi viivaa en jaksa uskoa.Viimeksi kun niillä testasin,toinen testi näytti positiivista ja toinen nekatiivista.
Joten mikä olisi mielestänne paras?

Miten muuten,tuleeko yleensä raskaana kuukautisia/jos tulee nmillaiset ne ovat.Monet sanovat,että silloin ei kuulu tulla yhtään mitään,mutta monille taas on tullut vaikka koko raskauden ajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu