Kaikki elokuvanteosta kiinnostuneet turkulaiset!

Jos asut lähellä turkua ja sinulla on taitoa ja kiinnostusta joitakin alla olevista kohtaan niin kerro itsestäsi ja mistä olet kiinnostunut sähköpostiini: [email protected] Itse olen kiinnostunut ja kokenut kaikkea allaolevista, joten osaan noita.
Voit olla kiinnostunut (saa tietenkin olla useampikin kohta):
- Näyttelemisestä
- käsikirjoittajan hommasta
- Elokuvan ohjauksesta
- editoinnista
- kuvaamisesta
- kuvauspaikkojen vastaamisesta
- tarvikkeiden (kamera jne.) lainaamisesta
- musiikin tekemisestä elokuviin
- mistä tahansa elokuvan tekemiseen liittyvästä!

Edellytyksenä on yhteistyökyky, kärsivällisyys ja ennen kaikkea kiinnostus elokuvia kohtaan. Pitää myös löytyä vapaa-aikaa. Olisi hyvä myös, jos olet noin 13-17 vuotias, toki saa siitä nuoremmatkin ja vanhemmatkin tulla mukaan.

Tarkoituksena olisi tehdä hyviä lyhyt- ja jos oikein hyvin käy niin pitkiäkin elokuvia vapaa-ajalla ja perustaa omat nettisivut elokuvien julkaisemista varten ja levittää niitä myös youtubessa ja saada tehdä itseään kiinnostavaa puuhaa vapaa-ajallansa! Ja pitää toki myös hauskaa!

Kaikkiin asiallisiin ja riittäviin vastauksiin vastataan 100%:sesti. Vastaus aikaa on tämän vuoden loppuun asti. Sen jälkeen kaikille ilmoitetaan tuleeko tästä projektista mitään, eli onko tarpeeksi porukkaa koossa. Jos olet kiinnostunut käsikirjoittamisesta niin voit lähettää käsikirjoituksesikin mukaan ja arvioin sen. Ilmoitus tulee ensi vuoden alussa (tammikuussa) missä tämä leffakerho onnistuisi ja kuinka tulla mukaan.

Jos on asiallista kysytävää, kysymyksiin tulee vastaus 99%:sesti.

Mukaan rohkeasti vaan!!!
0306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


movietar kirjoitti:

Jos asut lähellä turkua ja sinulla on taitoa ja kiinnostusta joitakin alla olevista kohtaan niin kerro itsestäsi ja mistä olet kiinnostunut sähköpostiini: [email protected] Itse olen kiinnostunut ja kokenut kaikkea allaolevista, joten osaan noita.
Voit olla kiinnostunut (saa tietenkin olla useampikin kohta):
- Näyttelemisestä
- käsikirjoittajan hommasta
- Elokuvan ohjauksesta
- editoinnista
- kuvaamisesta
- kuvauspaikkojen vastaamisesta
- tarvikkeiden (kamera jne.) lainaamisesta
- musiikin tekemisestä elokuviin
- mistä tahansa elokuvan tekemiseen liittyvästä!

Edellytyksenä on yhteistyökyky, kärsivällisyys ja ennen kaikkea kiinnostus elokuvia kohtaan. Pitää myös löytyä vapaa-aikaa. Olisi hyvä myös, jos olet noin 13-17 vuotias, toki saa siitä nuoremmatkin ja vanhemmatkin tulla mukaan.

Tarkoituksena olisi tehdä hyviä lyhyt- ja jos oikein hyvin käy niin pitkiäkin elokuvia vapaa-ajalla ja perustaa omat nettisivut elokuvien julkaisemista varten ja levittää niitä myös youtubessa ja saada tehdä itseään kiinnostavaa puuhaa vapaa-ajallansa! Ja pitää toki myös hauskaa!

Kaikkiin asiallisiin ja riittäviin vastauksiin vastataan 100%:sesti. Vastaus aikaa on tämän vuoden loppuun asti. Sen jälkeen kaikille ilmoitetaan tuleeko tästä projektista mitään, eli onko tarpeeksi porukkaa koossa. Jos olet kiinnostunut käsikirjoittamisesta niin voit lähettää käsikirjoituksesikin mukaan ja arvioin sen. Ilmoitus tulee ensi vuoden alussa (tammikuussa) missä tämä leffakerho onnistuisi ja kuinka tulla mukaan.

Jos on asiallista kysytävää, kysymyksiin tulee vastaus 99%:sesti.

Mukaan rohkeasti vaan!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu