Jokakuukautinen tapaaminen. Kuinka ollakaan, ehkä Joulun herkistämänä puhe kääntyi joulunvietton ja lapsiimme...
Yksi tytär oli katkaissut välinsä äitiin, kun äiti ei omakotitalonsa myytyään antanutkaan rahaa tyttärelleen..
Toisen äidin poika, kuultuaan, että vanhemmilla on keskinäinen omistusoikeus testamentti kysyi eivätkö vanhemmat voisi jättää vain halllintaoikieutta ja antaa hänelle omistusoikeuden. Kun kuuli, ei käy, palasi kaksi päivää asiaa mietittyään ja ilmoitti, että huolimatta papereista, hänen lakiosuutensa on puolet.
Ja hän kuolemantapauksen sattuessa haluaa osuutensa asunnosta, raha ei kelpaa...
Kolmannen äidin tytär sanoi istuttuaan äitinsä takapihalla, tämä on niin hieno paikka, että kelpaaa tyttäreni tähän tulla (lapsenlapsi). Äiti on 56 v.
Enpä tiedä, onko vika meissä äideissä vai lapsiisa, ehkä molemmissa. Yksi syy lienee, että kaikissa tapauksissa lapsi on ainoa.
Yksi tytär oli katkaissut välinsä äitiin, kun äiti ei omakotitalonsa myytyään antanutkaan rahaa tyttärelleen..
Toisen äidin poika, kuultuaan, että vanhemmilla on keskinäinen omistusoikeus testamentti kysyi eivätkö vanhemmat voisi jättää vain halllintaoikieutta ja antaa hänelle omistusoikeuden. Kun kuuli, ei käy, palasi kaksi päivää asiaa mietittyään ja ilmoitti, että huolimatta papereista, hänen lakiosuutensa on puolet.
Ja hän kuolemantapauksen sattuessa haluaa osuutensa asunnosta, raha ei kelpaa...
Kolmannen äidin tytär sanoi istuttuaan äitinsä takapihalla, tämä on niin hieno paikka, että kelpaaa tyttäreni tähän tulla (lapsenlapsi). Äiti on 56 v.
Enpä tiedä, onko vika meissä äideissä vai lapsiisa, ehkä molemmissa. Yksi syy lienee, että kaikissa tapauksissa lapsi on ainoa.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Itse olen alkoholisti miehestäni huolimatta saanut kokoon kohtalaisen omaisuuden.
Ei ole avioehtoa,(tyhmää).
Tytär sanoi että kun isä kuolee niin hän vie kaiken minkä irti saa.
..niin ei vie ennen sinun kuolemaa.
Sehän on niin, että leskellä on asumisoikeus siihen asuntoon, missä asuu leskeksi tullessaan. Lapset eivät pääse siihen käsiksi, muuten, kuin papereissa mainiten lakiosuudet. Mahdolliset rahat ja muun omaisuuden voi joutua jakamaan puoliksi hautauskulujen jälkeen.
Miten lapset ovatkaan niin rahan ahneita? Ei silti, tiedän leskiä, jotka ovat jakaneet kaiken heti. Sitten ei ole mitään riitaa jälkeensä. Siinäkin on asumisoikeus silti.
Meillä on myös vain yksi perillinen, mutta ei ongelmaa. Samassa talossa on kaksi asuntoa... Hän on luvannut pitää meistä huolta. Kovin paljoon ei pysty, koska työ pitää menossa.
Olisiko syy kasvatuksessa?
Yksilapsi saanee kaiken huomion ja voi olla, että kehittyy itsekkääksi jopa noinkin ikävällä tavalla kun esimerkit annoit.
Kaksi tai useampi jälkeläinen joutuu jakamaan vanhempien huomion joten heistä kehittyy sosiaalisempia.
Joskushan iltatähdistäkin kehittyy nirppanokkia, mutta eivät kai sentään ala perintö jakamaan ennen vanhempiensa kuolemaa.
Testamentti on hyvä tehdä ajoissa jos jaettavaa on, mutta myös vanhempien tahto selväksi sille ainoallekin.
Olen onnellinen koska poikani asenne on selvä... pistä menemään mami, matkustele ja nauti elämästäsi.
Tiedä sitten kumpi on parempi, yksi vai kaksi lasta. Sanotaan, että kaksi lasta taistelee huomiosta ym. ja kyttäilee, saako tuo toinen enemmän, kolmas olisi virranjakaja.
Riittävä ikäero tekee isosta isonveljen/sisaren ja pienemmästä isonveljen/sisaren "perässä hiihtäjän". Jos isoveljen/sisaren elämässä menestyminen on hyvää se edesauttaa nuorempaa pyrkimään samaan. Tietenkin jos esimerkki on päinvastainen voi olla, että pienempikin lipsuu kaidalta tieltä isomman esimerkistä.
Veljes/sisarkateus on kaiketi kaikilla jotenkin verissä. Sen olen huomannut perinnönjakojen jälkimainikeja seuratessani. Onneksi meidän sisarusparvi ei riitele jonninjoutavista.
Kahden lapsen suuri ikäero, on lähes sama, kuin yksilapsinen perhe eli lapsi on yksin leikkeineen, kotipiirissään.
Suuri ikäero on eri asia kuin riittävä ikäero, minulla ei ole kuin omia kokemuksiani ja vajaa kuusivuotta oli riittävä tekemään veljeksistä kavereita toisilleen niin pienenä kuin myös nyt aikuisena ; )
tyttärilläni on neljä vuotta melko tarkalleen ikäeroa. Nyt ovat jo yli kahdenkymmenen pitkälti. Hyvin ovat tulleet juttuun keskenään. Ovat vähän toistensa tukikin, kun on muuten aika pieni suku meillä.
Samanvertaisia ovat olleet minulle aina.
Sama meillä isompi huolehtii pienemmästä ja pienempi isommasta. Tein lapseni aikuisena joten serkut ovat huomattavasti vanhempia joten pojillani ei ole juuri serkuskontakteja. Serkut ja yhteinen lapsuus heidän kanssa leikkien kuten minulla on ollut, puuttuu lapsiltani.
Näillä tyttärilläni ovat ne pari serkkua olleet paljon vanhempia, joten heistä ei ole ollut leikkiseuraa. Minä olen ollut ainoa lapsi, joten vietin lapsuuteni omissa oloissani, kun kylällämme oli vain pari ikäistäni poikaa leikkikavereinani silloin tällöin.
Nyt on lapsillani kummallakin oma tytär, joten hiukan on serkkuja tullut sukuun ja leikki heidän kesken alkanut sujumaan, kun ikäeroa on vain n. kolme vuotta. Kiva seurata heidän jutusteluaan ja leikkejään.
vissiin teillä. Minulla ei ole koskaan rahaa riittänyt omakotitalon väsäämiseen tai ostamiseen enkä ole saanut perintöjä. Olen silti ollut koko ikäni töissä ja koko ikäni yksinhuoltaja. Sehän ei lopu koskaan - nimittäin äitinä olo. Olenkin ilmeisesti esitettyjen kertomusten vanhempia onnekkaampi toistaiseksi.
Meillä ei lapseni (aikuisen) kanssa ole säännöllisiä tapaamisia, ei siis byrokratiaa missään muodossa. En vaadi, en omista, en edellytä enkä odota mitään. Soittelemme ja hän käy kylässä, kun siltä tuntuu. Monta kertaa vuodessa siitä kertyy kuitenkin. Joulun vietämme yhdessä. Tämä joulu lienee näin viimeinen, koska hän on avioitumassa.
Kuolemastani olen yrittänyt puhua asiallisesti, mutta hän ei halua kuulla siitä mitään. Kirsturahat minulta jäävät, muuta ei. Nyt on turhaa palstan kriitikoiden huomautta, että olisihan sitä voinut säästää osakkeen tai sitä tai tätä, jota olisi jättää perintöä. Ei olisi voinut minun ansioillani ja niissä olosuhteissa. Enkä ole itsekään saanut perintöjä. Miksi niitä muuten pitäisikään jättää? En mittaa ihmisten arvoa rahassa tai tavarassa,mieluummin aineettomissa asioissa. Nekin tai niiden puuttuminen näkyvät mainiosti.
Vaatetta ja ruokaa on lapselleni riitänyt - myös rakkautta, sitä kukaan ei voi antaa liikaa. Aikuisessa lapsessa roikkumiseen en ole ryhtynyt. Älkää jättäkö perintöjä, eläkää elämäänne täysillä, jos ennen ette ole sitä tehneet. Voihan se tietysti kirpaista opetella vanhoilla pävillä, mutta sen konstin vanhakin koira oppii. Älkää vaatiko lapsia käymään tai itkeskelkö sitä,että käyvät liian harvoin. Jokaisella on oikeus omaan elämään, meidän lapsillamekin ja niin on myös meillä itsellämme.
Aloittaja hakee nyt turhaan syytä esimerkkitapausten lasten ( nykyisten aikusten) käytökseen yksilapsisuudesta. Liialliseen hemmotteluun ja hysäämiseen sortuvat myös monilapsisten perheiden vanhemmat. Olette kai kaikki kuulleet lellikkipojasta ja tai -tyttärestä? Vanhemmat voivat tykätä muita enemmän jostakin lapsestaan ja tiedostamattaan täyttävät tämän toiveita ja tahtoa muiden kustannuksella. Varsinkin tyttöperheeseen syntyvän poikalapsen tai kuopuksen tai iltatähden kohdalla.
Lapsen luonnetta ja kykyä inhimillisyyteen voi ehkä jollakin tavalla pienenä ohjata, mutta juuri sitä, millaiseksi ihminen kehittyy ja kuinka aikuisena huomioi muita - vanhempiaankin, en usko tällä tietämällä,että näitä ominaisuuksia voi idättää kaikissa tapauksissa. Fyysinen ja psyykkinen kehitys eivät aina kulje yhtä jalkaa. Ympäristöstä aiheutuvat monet arvot ja oletukset, kuten myös se,että me matkimme toisiamme, apinoita kun olemme. Varsinkin niitä, joita arvostamme tai joita ympäristömme arvostaa.Kuten palstan kirjoituksista näkyy, henkinen kehitys ei ole ikäkysymys. Kaikki on lopulta korkeemmassa käressä, mikä se sitten kenenkin kohdalla on.
On tietysti aina helppoa väittää, että vain yhden lapsen äidit paapovat jälkeläisiään ja näin syyllistää äidit jälleen kerran. Klishee, jota on toistettu vuosikymmenet. Se sanotaan suoraan loppuokommentissa. Ainoa oikea kasvuympäristä olisi siis muka monilapsinen perhe. Höpsis. Jokainen yhdenkin lapsen aikuiseksi kasvattanut tietää, että totuus ei ole näin yksinkertainen. Kyllä lasten huolimattomat sanomiset sattuvat, mutta se on vanhempien osa. Muistelen itsekin olleen varsin suorasukainen tietyssä iässä äidilleni. Kyllä niistä sanomisista varmasti paha mieli tuli. Sellaista elämä on, kasvamista loppuun asti - myös vanhempana.
elämä on ollut sellaista sittenkun....
Vieläköhän oppisi elämään omilla ehdoillaan??
Tottahan kaikki on mutta on niin paljon erilaisia elämänkohtaloita, olen yhden lapsen äiti mutta en ole paaponut ennekuin isänsä kuoli kun hän oli 14 vee. Mutta se on ohi ja toisaalta se ei koskaan lopu, paitsi omalta osaltani sitten kun minua ei enää ole.
Multa jää jos asunnon myyvät ja siitä velat maksavat,niin 50000 euroo.
Kun jakavat kolmeen osaan ja maksavat verot ja laittavat kuoppaan,
niin ei paljon mitään.
Tarkoitan jos just nyt nitkattaisin.
sitä omaisuuttaan antaa, jollei lapsilleen?
Sinne ainakin minun omaisuuteni menee ja osan pyrin siirtämään jo elinaikanani, jottei perintöverot kasva liian suuriksi.
Nimittäin hullulta kuulostaa lapsi joka haluaa talon nimiinsä jo vanhempien eläessä...se lahjavero nääs..
Mutta ne hemmotellut lapset, jotka on saaneet tahtonsa aina läpi.
Niistä ei voi kuin syyttää itseään.
lapsia olemaan kaksi ja meillä on yhteinen pesä mieheni jälkeen. Lapseni luottavat minuun ja minulla on valtakirja hoitaa asioita. Olen selittänyt heille oikeutensa. Jos he haluavat osuutensa ennen minun poismenoani, ei muuta kuin yhdessä ajattelemaan, miten toimitaan. Aikoinani sanoin lapsille, että autan heidät elämisen alkuun eli maksamme opiskelun niin pitkälle kuin tarvitaan. Paljon eivät ole opintolainaa tarvinneet, vaikka korkeakoulututkinnon ovat suorittaneet. Ovat tottuneet elämään melko vaatimattomasti ja yrittävät tulla omillaan toimeen.
Minulla on vain yksi lapsi, ja yo-lakkiin asti rahastin. Kotona asui aikansa ja siinä ei mitään. Kun pääsi muualle korkeakouluun, autoin alkuun ja otti opintolainaa kävi hampurilaisbaarissa duunissa jokuset tunnit viikossa ja viikonloppuisin ihan aamusta-iltaan. Ei pyydellyt rahaa, eikä halunnut apuja, kotonaan kävi kun ehti, ja sai aina muhkeat ruokakassit mukaansa - ajatellen ostettuja tarvikkeita. Jossain vaiheessa tuli uskonpuute, aikoi lopettaa tai vaihtaa linjaa, olin et sunhan on elämäsi teet miten tunnet, meni vuodeksi ulkomaille ja kun palasi jatkoi samalla opiskelunsa loppuun. Ainut mikä hieman kaihertaa et maailman katsomuksemme on niin erilainen.
Minä olen pehmo, tytär ei , ymmärrän kaiken kun keskustelemme maailman menosta vaan en siltikään...bisbes is bisnes.
Ja sinulle joka kirjoitit et kaksipäivää mietti ja ilmoitt!, Lapselle ei rintaperillisenä todellakaan kuulu puolet vanhempiensa varallisuudesta. Kolmannes ei muuta! Joten nyt vielä varmistamaan asianajajalta testamenttinne pitävyys. Lopettakaa tuollaisten lasten ahneus ja testamentatkaa rahanne vaikka löytökissa varastoon, ite olette noin mukulanne kasvattaneet, joten korjatkaa virheenne myös itse.
raha- ja perintöasiat kannattaa hoitaa ja varmistaa asiantuntijan eli laillisen asianajan toimistossa virallisesti ja lakisääteisesti. Silloin ei tule näitä mutu-juttuja ja vääriä tulkintoja testamenteista, perinnöistä ja niiden jaoista jne. Ja jos aiheellista niin kaikenhan voi vahvistuttaa vielä etukäteen lain voimalla, ettei tarvitse pelätä mitään tyhjän päälle joutumistaan. Ota itse asioista selvää asiantuntijalta. (Tarvii se eläkeläinenkin omat rahansa elämiseen ja asuntoon. Ja ne joilla on paljon omaisuutta osaavat hoitaa raha-asiat ilman, että tarvitsee näiltä palstoilta neuvoa kysyä).
Rintaperillisten lakiosa on vain PUOLET kuolleen vanhemman omaisuudesta, jonka jakavat keskenään, ellei avioehto sulje leskeä pois tai osoita lesken omaisuutta suuremmaksi/pienemmäksi. Keskinäisellä testamentilla voi suojata sen toisen puolen leskelle, jonka asumisoikeus yhteisessä asunnossa säilyy, joten sitä ei tarvitse myydä mahdollisista perintöä kärkkyvien vaatimuksista huolimatta. Jälkimmäisen vanhemman jälkeen rintaperillisten lakiosa on taas puolet jäämistöstä, vaikka vanhempi olisi testamentannut omaisuutensa muualle. Ellei perillinen ole tehnyt jotain rikollista pahaa vanhemmalleen, hän perii puolet omaisuudesta. Ainoa keino jättää perillinen tai perilliset nuolemaan näppejään on omaisuuden tuhlaaminen tai lahjoittaminen jo elinaikana. Asunnonkin voi myydä halutessaan ja tehdä vuokrasopimuksen loppuiäksi.
- - -
Hirveät rikolliset = yhden lapsen äidit (Ei isät)!
Kyllä naisen todellakin pitäisi heti ensimmäistä lastaan odottaessa varmistaa, että pystyy varmasti synnyttämään useampia. Ainokaisten äidit ovat tehneet hirveän rikoksen lasta ja yhteiskuntaa kohtaan, koska ainokainen kasvaa tietysti hirviöksi. Eihän kasvatuksella, perhesuhteilla ja ympäristöllä voi olla mitään vaikutusta asiaan. Syyllinen, syyllinen, syyllinen!
Ja sekin vielä tyttö.
Näin se menee, kieli vyön alla odottaa tuokin tyttö minun kuolemaa. Menisivät töihin kuten itse olen tehnyt jo kahdeksan ikäisenä, ja ruuan plus asunnon maksanut siitä lähtien.
Hautaan asti saisi tuotakin ikä luokkaa rahoittaa ?
pois ja elä ja tee rahoilles kuten haluat?
Ei ole mikään pakko jättää perintöjä, omat rahansa ja varansa saa kuluttaa vaikka kiertelemällä muailmoo jos ei muuta hussaamista keksi.
Poikani sanoi, että ei minun tarvi hänelle mitään säästöjä jättää, eipä ole pyydellyt apujakaan.
Niinhän teenkin.
Jouduin tämän kirjoituksen jälkeen kyselemään vävyltä, miten paljon hän aikoo hankkia velkaa kun on täyttänyt 60 vuotta.
Syy kyselyyn on se että ovat alkaneet neuvoon miten minun tulisi toimia ja elää omaisuuteni kanssa, jonka olen omalla työlläni hankkinut.
Tällaista se on, isä on näemmä paras silloin kun se on kuopattu tai poltettu, ja kai myös tässä tapauksessa äitikin.
on kasvattanut. Vanhemmillako ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia. Ei omena kauas puusta putoa, sanotaan sananlaskussa. Sinä ja kaltaisesi valittajat voisitte katsoa peiliin. Ehkä voisitte aloittaa viimeistään nyt keskustella jälkikasvunne kanssa. Alkaisitte elää omaa elämäänne ja vaatisitte samaa aikuisilta lapsiltanne. Monen vanhemman mielestä on mukavaa, kun lapset ovat heistä riippuvaisia. Useimmiten se on oma valinta, tehty kauan sitten ja jatkettu samalla linjalla. Kun uskoo, että lapsi pärjää ja menestyy, hän voi osoittaa arvostuksen oikeaksi kun vanhempi lopettaa rahoittamasta hänen joutilasta elämäänsä.
Ai niinkö ? No jos olisi samat jalanjälkeni tallannut niin kyllä taskusta löytyisi omaa rahaa. Näissä taskuissa on ollut omaa hankkimaa rahaa jo kahdeksan ikäisestä lähtien.
Totta on, että hänen äitinsä on tähän päivään saakka avustanut häntä, ja paljon. Saa nähdä miten selviää kun ikääkin on pian jo neljäkymmentä. Pitäisi ainakin selviytyä omin avuin sillä kohtalaisen hyvää palkkaakin saa. Kunhan oppisi vaan sen perusasian et elää tulojen mukaan. Pienestä se on joskus kiinni tämä elämä.
Onneksi ei jää mitään mistä taistella. Ei se yksilapsisuudesta johdu, kyllä useammankin itsekkään lapsen onnistuu kasvattamaan. Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä, minulla niitä on kolme.
Vanhinta lastani olen avustanut päihdeongelmien vuoksi, syyllisyydestä, ilmeisesti koska hän on avioerolapsi ja isä oli myös alkoholisti. Enkä jaksanut alkoholistin temppuja vaan lähdin.
Olen vienyt ruokaa ja vaatteita, maksanut vuokria ja antanut huonekaluja, kymmenientuhansien eurojen edestä vuosien myötä. Millekään hän ei ole antanut mitään arvoa. Myöntää toki, että ilman saamaansa apua hän olisi jo kuollut.
Katkolle ja sairaalaan olen raahannut kymmeniä kertoja. Viimeinen kertaa palkitsi, hän on ollut kuivilla kolme vuotta. Rahaa kärttää vieläkin vaikka itse on töissä ja minä elän pienen eläkkeen turvin. Viimeksi kiukutteli kun ostin itselleni maton ja uudet keittiön tuolit. Rahalle olisi ollut parempaa käyttöä kuulemma. kun hänellä on velkoja. Ei oltu puheväleissä kuukausiin kun ilmoitin, että minulla on juridinen oikeus omaan eläkkeeseen.
Keskimmäiselle olen maksanut opinnot ja vuokrat opiskeluaikana yhdessä isäni kanssa. Olen avustanut häntä avioeron ja työttömyyden aikana kaikin tavoin. Hän on kuitenkin se joka on saanut vähiten apua ja on auttanut minuakin muutossa, remontissa ym.
Nuorimman asuntovelkaa lyhensimme kunnes mies jäi eläkkeelle. Senkin jälkeen maksoimme hänen kumppaninsa maksamatta jääneitä lainaosuuksia. Noin kymppitonnin edestä pienillä eläkkeellä ja minun pienellä palkalla. Muuten heiltä olisi mennyt asunto alta.
Miehen kuoleman jälkeen muutin pienempään asuntoon ja annoin koko mieheni osuuden tyttärelle joka oli hänen ainut lapsi. Tyttäreen iski sellainen rahanhimo, että olisi vienyt tuhkatkin pesästä.
Mieheni viimeisinä sairaalakuukausina hän ei edes käynyt isäänsä katsomassa, että ei rasittuisi.
Vika on vain suomalaisissa laki järjestelmässä.
nii, ja sä tulit kertoo teiän jutut heti tänne. Olispa tietää antoiko noi äitit luvan tohon? Juoruämmiks meil tollasia sanotaan.