Pitkä toimitusaika Grand Scenicillä

Kauanko vielä?

Tilasin uuden Scenicin elokuussa jolloin automyyjä sanoi toimitusajaksi noin 3 kuukautta. Nyt on tilauksesta kulunut jo neljä kuukautta eikä autoa kuulu. Onko kenelläkään tietoa miksi toimitus kestää näin kauan? Myyjä ei saa sanoa asiaan mitään.

7

977

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Relluttelija

      Meille tilattiin uusi Megane ihan syyskuun alussa. Silloisen tiedon mukaan auton olisi pitänyt
      olla täällä viikolla 45-46. Hieman tuo toimitusaika venyi, sillä auto tuli tällä viikolla (Vko49).
      Mutta yleensähän se varmaan menee näin päin, että toimitusaika on pidempi kuin mitä aluksi luvataan.

      Tuntuu että täällä tuo maahantuonti organisaatio ei saa oikein tuulta purjeisiin. Mainonta ja yleensä merkin
      esille tuominen on hyvin vaatimatonta. Jälleenmyjissäkin ja huollossa tuntuu olevan toivomisenvaraa. Tulee tunne, ettei sielläkään puolella ole haluaa panostaa asiaan enempää. Täytyy vain toivoa, että kun uusia mielenkiintoisia malleja on tullut nyt viime aikoina paljon, niin tuo seikka osattaisiin hyödyntää nyt tässä vaiheessa.

      Itsellä ollut Relluja monia monia muita merkkejä, eikä nuo Rellut muita huonompia ainakaan omalla kohdalla ole olleet

    • Laguna III

      ...siksi toimitusajat venyvät.
      Scenic on Euroopan myydyin keskikokoinen tila-auto (ollut jo v. 1996 alkaen) ja Megane on Golfin jälkeen myydyin ko. kokoluokassa, itse asiassa se on ottanut Golfilta rajusti markkinaosuutta tänä vuonna!

      • Relluttelija

        Eikös se Rellu ole merkkinä toiseksi eniten myydyin euroopassa VW:in jälkeen. Clio, Megane ja Scenic myyvät tosi hyvin.
        Ruotsissakin Megane oli tässä ainakin muutama kuukausi sitten 7. myydyin malli tänä vuonna ja Clio taisi olla
        vielä paremmilla sijoilla.
        Suomessa myynti on niin pientä, että ehkä senkin vuoksi nuo toimitusajat ovat tänne niin pitkiä.
        Onhan se ymmärrettävää, että sinne toimitetaan mieluummin autot ajoissa, mistä se kassavirtakin saadaan.


    • MJA-se alkuperäinen

      Ainakin silloin kun tilasin Scenicin Biliasta, toimituspäivä (2 kk) merkittiin tilauslomakkeeseen. Kun päivä tuli, ei Biliasta kuulunut mitään vaikka sopimuksessa mainittiin että Bilia ottaa yhteyttä hieman ennen sopimukseen merkittyä päiväystä. Meilasin niille ja vastauksessa kerrottiin että on laivattu juuri ja jos auton toimitusaika viivästyy yli 14 vrk tilaussopimukseen merkitystä, niin olen oikeutettu saamaan maksutta sijaisauton käyttööni siihen asti kunnes kärry on täällä. Tasan 14 vrk myöhässä sain ilmoituksen että auto on noudettavissa.

      Tilaussopimuksessa on oltava tarkka toimituspäivämäärä, ei mikään myyjän "noin arvio". Jos paperista ei toimituspäiväystä löydy ollenkaan , niin ota yhteyttä Renault Suomi Oy:hyn tai Kuluttajavirastoon (löytyy netistä). Nehän ovat sinulle auki jo kuukauden sijaisauton vuokran.

      • Mitä pitemmälle auton saanti venyy, sitä enemmän vaihtoautosi arvo laskee. Jos siis annat vanhan auton osamaksuna. Kun kuitenkin väliraha pysyy samana, asiakashan siinä nettoaa.
        Mulle on tullut pikemmin mieleen, että siitä voisi saada hyvitystä, jos auto tuleekin aiemmin kuin sovittu. Silloinhan vaihtoautoni arvo on vaihtohetkellä suurempi kuin sopimuksessa.
        Alfa Miton odotusaika venyi kahdeksaan kuukauteen, syynä Delta-auton menetetty maahantuontioikeus.


    • voihan rellu

      Joko olet autosi saanut? Saitko / pyysitkö korvauksia? Mitä sait? Mikä oli selitys?
      Itse odotan myös Relluani, joka näyttää myöhästyvän n. 8 viikkoa. Pelkään, että kuljetus Hangosta tänne Itä-Suomen perukoille kestää vielä sitten extrakauan ja auto myöhästyy lisää.

      Millaista myöhästymiskorvausta voisi pyytää? Vaihdossa menee vanha auto, mutta siinä ei ole km-rajaa.
      Kertokaa kokemuksia.

      • MJA-alkuperäinen

        Niinkuin jo edellä vastasin, niin ainakin Bilian maahantuonnin aikana asia oli selvä: jos auto myöhästyy yli 14 vrk ilmoitetusta, niin maahantuoja luovuttaa maksutta sijaisauton siihen saakka kunnes auto on tullut. Mitä maahantuoja (Renault Nordic Oy) vastasi kun tiedustelit myöhästymiskorvausta? Kannattaa muistaa että Kuluttajavirasto auttaa jos Renault Nordicista ei saada asiallista vastausta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      702
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe