Toisenlaiset ystävykset 2

kiinnostunut_

Sarin ja Nitan edellisen yhteisen hetken jälkeen tytöt olivat sopineet menevänsä yhdessä käymään opettajattaren luona. Illalla Sari oli hakenut Nitan kotoaan autollaan. Nyt, kun kun opettajatar Katri kuuli harvinaisen kovaäänisen vanhan BMW:n pakoputken röydähdyksen etupihaltaa, hänen sisällään kuohahti. Hän seisoi parhaillaan makuuhuoneensa kokovartalopeilin edessä, ihaillen omaa kuvajaistaan. Hänen laineikkaat punaruskeat hiuksensa laskeutuivat kauniisti hartioiden yli hänen c-kupin rinnoilleen, jotka pilkistivät mustan neuleen avarasta kaula-aukosta. Koulupäivän jälkeen hän oli vaihtanut kynähameensä rennompiin, mutta kireisiin farkkuihin jotka korostivat hänen hyvin muodostunutta peppuaan. Hän ei ollut vanha, vasta 30, mutta hänen rennompi asunsa oli saanut hänet näyttämään ainakin 25-vuotiaalta. Nitaa ja Saria hän oli jo kauan katsellut, ja myös tyttöjen keskinäisestä katseenvaihdosta hän oli huomannut, että hekään eivät olleet aivan täysin heteroita. Katri keräsi hiuksensa ja pyöräytti ne vielä ponihännälle kuullessaan ovikellon soivan.

3

9984

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiinnostunut_

      Nita ja Sari odottivat oven ulkopuolella. Molemmat olivat käyneet kiihkeän hetkensä jälkeen suihkussa ja olivat myös vaihtaneet vaatteitaan. Molemmilla oli päällään reisipituinen hame, Nitalla musta ja Sarilla punainen. Sarilla oli tuttuun tapaan päällään myös vartaloa nuoleva, sidottava halterneck-toppi, ja sokeakin olisi huomannut että hänellä ei ole rintaliivejä alla. Nita ja Sari ehtivät vaihtaa keskinään vielä vienon hymyn, ennenkuin Katri avasi oven ja tervehti heitä iloisesti: "hei tytöt, tulkaa sisään!" Tytöt tervehtivät opettajaansa ja astuivat hänen ohitseen kerrostalokaksion yhdistettyyn olohuone-eteiseen. "Haluaisitteko jotain juotavaa, vaikka cokista?" Katri kysyi kun tytöt olivat istahtaneet hänen valkoiselle desing-kulmasohvalleen. "Sopiihan se." Nita vastasi, ja Sari nyökkäsi hyväksyen. Olohuone oli kuin suoraan sisustuslehdestä, ja sen väreinä toimivat valkoinen, punainen ja musta.

      Katri toi tytöille juomansa ja asetti ne lasinalusineen sohvapöydälle. "Odottakaa hetki, niin minä tuon teilla ne tehtävät." Hän sanoi ja katosi makuuhuoneeseen. Nita nojautui taakse sohvan selkänojalle, ja nosti jalkansa röyhkeästi sohvapöydälle. "Mitä luulet, montako kiihkeää orgasmia tällä sohvalla on saatu?" NIta kysyi Sarilta virnistäen, ja tämä kohautti vain olkapäitään, samalla pyyhkäisten vaalean suortuvan pois kasvoiltaan. "Empä tiedä, mutta olisi kiva antaa sinulle vaikka se ensimmäinen." Hän sanoi ja vinkkasi Nitalle silmää. Sari hivuttautui sohvalla lähemmäs Nitaa, ja juoksutti sormenpäitään tämän reittä pitkin. "Älä viitsi.. Kiusata noin täällä.." Nita sanoi punastuen. Sari ei ollut nähnyt häntä ennen niin ujona. Sari kumartui Nitan korvaan ja kuiskasi: "Olet opettanut pahoille tavoille.." Hän nuolaisi Nitan kauniin väristä ja pehmeää ihoa kaulalta, juuri korvan alta. Kosketus sai tytön värähtämään.. "Niinkö.." Nita sopersi, sanattomasti kehoittaen Saria jatkamaan. Sari asetti nyt koko kämmenensä ylös Nitan reidelle, hameen alle ja siveli ihoa juuri hävyn vierestä. Sormissaan hän tunsi kuinka se hohti kuumaa lämpöä. "Anna kun maistan.." Sari kuiskasi, ja vapaalla kädellään veti Nitan topin kaula-aukkoa alas, paljastaen valkoiset rintaliivit. Rinnan hän kaivoi ulos kupista ja nuolaisi hellästi vielä pehmeää nänniä. Tytöt tuntuivat unohtaneen missä olivat. Katri oli jo hetken katsellut tyttöjä ovenpielestä, tehtäväpaperitkin lojuivat jo keittiön pöydällä. Sari kumartuneena Nitan ylle, ja Nita sohvalla melkein pitkin pituuttaan, pää taivutettuna selkänojan yli, silmät kiinni, täyteläiset huulet raollaan. Mielettömän kaunis näky.

    • kiinnostunut_

      Yhtäkkiä Nita avasi silmänsä ja näki opettajan katselevan heitä. "Herranjumala!" Hän huudahti ja hypähti säikähdyksestä. Sari kääntyi katsomaan, ja hymy levisi hänen huulilleen. "Jatkakaa vaan.." Katri sanoi, ja lähti tyttöjä kohti. "Tästä minä olenkin yksinäni haaveillut." Hän lisäsi, ja pysähtyi seisomaan tyttöjen eteen. "Mites ne tehtävät?" Sari kysyi, äänessään leikkisä sävy. "Eiköhän me saada ne hyvitettyä tässäkin.." Kati vastasi ja nauroi. Sari istui nyt sohvan reunalla. Katri polvistui tämän eteen ja tarttui Sarin suuriin rintoihin, joiden nännit paisoivat topin läpi. "Tehän olette oikein tuhmia tyttöjä" Hän sanoi, ja antoi katseensa riisua molempien timmiä vartaloa. Sari työnsi opettajan kädet pois, ja riisui toppinsa edestä. Ahnaasti Katri kävi niihin herkkuihin käsiksi, kourien ja huulillaan hyväillen. Nita toipui ensijärkytyksestään, ja nautti näystä. Hän nousi ja antoi Sarille pitkän suudelman. Katri vetäytyi pois Sarista ja riisui oman paitansa ja rintaliivinsä pois. "Nita, vaatteet pois!" Tämä komensi ja Nita totteli. "Kyllä, neiti opettaja." Nita sanoi, saaden nautintoa tästä tilanteesta. Molemmat tytöt riisuivat hitaasti, kiduttaen toisiansa katseilla. Sitten he istuivat vierekkäin sohvalle. Katri levitti heidän jalkansa erilleen ja nautti näystä. Kaksi paljasta, kiimasta kiiltelevää vakoa hänen edessään. Hän kosketti käsillään molempia. Hitaasti hyväillen ja tunnustellen. Tytöt näyttivät odottavaisilta. "Enhän minä voi molempiin keskittyä samaan aikaan.." Hän tuumasi, näyttäen muka harmistuneelta. Hän siirtyi Nitan jalkojen väliin ja veti tämän hävyn lähelleen. "Sinä onnentyttö saat ensin.." Katri hymyili ja upotti päänsä Nitan pilluun. Tyttö huokaisi tunteesta, ja Sari hyväili hänen isoja tissejään kun Katri nuoli pientä, punoittavaa nuppua. Juuri ennen kuin Nita tuli, Katri vetäytyi pois. "Lattialle, makaamaan!" Hän komensi Nitaa ja tämä totteli pikaisesti. Hän asettui lattialle selälleen, ja Katri vinkkasi Sarille: "Ota sinäkin hieman omaasi, minä haen hieman rekvisiittaa." Sari ryömi Nitan päälle ja työnsi ensin nänninsä tämän suuhun. "Tästä mä tykkään.." Sari huokaisi, ja Nita imi hänen nänniään kuuliaisesti. Sari vetäytyi pian pois, ja asettui Nitan naaman päälle, kasvot hänen jalkojaan päin. Pian tytöt nuolivat toisiaan 69-asennossa, ja Nita tärisi Sarin alla. "Mä tuun.." Hän huohotti ja Sari nuoli, samalla työnnellen kahta sormeaan Nitan pilluun. Äkkiä, hän hätkähti kun tunsi jonkun paksun ja kovan työntyvän itsensä sisään. Katrilla oli kaksipäinen dildo, jonka toisen pään oli työntänyt itseensä ja toisen Sariin. Nyt naiset olivat kontillaan, perseet vastakkain. Katri määräsi lantiollaan tahdin, ja nai Saria, molempien rinnat rytmikkäästi heiluen. Nita vetäytyi pois Sarin alta ja katseli naisia. Molemmat huusivat nautinnosta. Nita siirtyi heidän vierelleen ja alkoi hieromaan molempien klitoriksia käsillään, lisäten nautintoa. Katri ja Sari huusivat kilpaa ja kohta laukesvatkin dildon ja Nitan käsien päälle. Nita nuoli sormensa puhtaaksi ja naiset kaatuivat lattialle, molemmat hymyillen raukeana.

      • tyttö_

        oi ihanaa, lisää tälläistä...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3791
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      593
      3585
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3522
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2209
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2201
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1957
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1937
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      180
      1728
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1403
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1342
    Aihe