R-kioski pitää panna boikottiin. Kamalat työntekijät tuputtaa väkisin veikkauksista pastilleihin, varsinkin vaaleahiuksinen myyjä. Aivan kuin itse saisi myyntiprovikat kaikesta mitä saa tuputettua, voi vanhoja mummoparkoja, jotka tulee höynäytetyksi.
Ja entäs sitten lapsiparat! Eilenkin eräs pieni tyttö lähti kyseisestä paikasta itkun kera kotiinsa, semmoisen Gestapokuulustelun nämä naistyöntekijät hänelle pitivät.
Tuskinpa tyttö tarkoituksella oli karamellivarkaissa, koska itse myyjälle kertoi laittaneensa karkin taskuun, jota ei enää kassalla löytänytkään. Siitäkös kamala kuulustelu ja simputus kaikkien muiden asiakkaiden kuullen/nähden.
Siinä tentattiin koulut ja opettajan nimet ja kaikki. Tytöltä kysyttiin aikoiko hän varastaa karkin, tyttö kertoi että EI. Sitten tytön käskettiin kertoa omin sanoin mikä tarkoitus hällä oli, ja tyttö kertoi itku kurkussa sen olleen erehdyksen ja että karamelli oli tarkoitus maksaa, ja Gestapomuija vaan pakotti tytön katsomaan häntä silmiin kertomuksen ajan. Kaiken kukkuraksi Gestapomuija sanoi tytölle, että "mietipä kotimatkalla mitä tuli tehtyä".
Tyttö lähti nolona itkien vuolaasti. Ihan sääliksi kävi tyttöpoloa, ties minkälaisen kurituksen kotonaankin vielä saikaan. Eikä ollut ensimmäinen kerta kun omin silmin moista simputusta todistin, mutta oli viimeinen, enää en kyseisessä paikassa asioi.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ai jaa, itse olen ollut erittäin tyytyväinen Teppanan R-Kioskin työntekijöihin. Aina kohteliasta palvelua olen saanut eikä mitään ole koskaan tuputettu.
Luulen että Poikottilla on just se aika kuukaudesta meneillään, joten hän on takakireä tänään ja muutaman seuraavan päivänkin. Toivottavasti miehesnsä ei turhaan tarvitse siitä kärsiä. Pitkä Tanelihan on kyllä kaikille avoin.
Oman kokemukseni mukaan siellä jos jossain on ollut ystävällinen ja ammattitaitoinen henkilökunta! Onhan siitä tosin aikaa kun viimeksi olen vieraillut mutta ainakin minun siellä asioidessa on tämä R-kioskin pariskunta ollut miljoonan ruusun arvoinen.
minä olen aivan samaa mieltä teppanan r-kioskista. en enää ikinä asioi kyseisessä paikassa. Joka kerta ollaan niin törkeitä. Leffa oli kerran 11 h myöhässä niin jo soitettiin älyttömän äkäisenä leffan perään ja luuri lyötiin vielä korvaan. vaikka oli kyllä tarkoitus se palauttaa ja maksaa. en ole ikinä missään nähnyt noin törkeää asiakaspalvelua!!
Soita sinä 11 tuntia aikasemmin, että leffasi myöhästyy, niin kaikille jää hyvä mieli. Joku muukin vois kattoo sen filmin. MIeti lähtötilanne.
kerran haisi pieru siinä edessä mut se kyllä voi olla asiakkaankin pieru. ottakoon se kellä on tarvis, minä en sitä tarte.
Ei ole kyllä parempaa palvelua missään ärrällä ollut kuin Teppanassa, ihan turha ruikuttaa jos itse olet jättänyt leffan palauttamatta ajallaan. Totta mooses siitä kysellään!
tyttös jäi kiinni varastamisesta ja syytät siitä myyjää. Meidän lapset on tienneet jo kolmivuotiaasta, että tavara näytetään myyjälle, maksetaan ja sitten se on vasta oma. Kouluikäinen ei laita taskuunsa yhtään mitään ellei aio varastaa, tai sitten puhutaan kehitysviiveisestä tai kasvattamatta jätetystä muksusta. Yhden karkin varastamisesta ne on linnakunditkin aloittaneet.
alkaa mielikuvitus laukkaamaan, joten selvennetäänpä hieman. Omat lapseni ovat jo aikuisia, enkä tuntenut kyseistä pikkutyttöä, mutta silti sydämestä riipaisi tytön itku. Jos olisin tuntenut tytön, niin myyjät olisivat kuulleet muutaman valikoidun sanan käytöksestään. Huomiota kiinnitti myyjien suorastaan julma tapa toimia, eiköhän tuon asian olisi voinut syrjemmässä selvittää, eikä siinä tiskillä kaikkien muiden asiakkaiden kuullen/nähden.
Eräät ne vain eivät osaa asettua toisen asemaan ja kuvitella miltä joistakin (kuten tuosta pikkutytöstä) mahtaa tuntua esim. juuri tuollainen julkinen nöyryyttäminen.
Fiksu myyjä olisi hoitanut asian toisin. Teppanan kioskin myyjiä ei ole palveluammattiin luotu alkuunkaan, kannattaisi heidänkin miettiä alanvaihtoa.