Joittenkin suppea elämä

Kysellä nyt jonkun henkirikoksen motiivia, mikä on puitu pitkin ja poikin kymmeniä kertoja eri tiedotusvälineissä. Nykyään vaikka olisi postimerkkivarkaudesta tai vakavammasta henkirikoksesta syytettynä, on muotia peittää kasvonsa mikä milläkin. Isotalon Antti ja Rannanjärvi ei peitelleet kasvojaan vaan istuivat kuvassa kuin miehet. Näillä palstoilla on paljon tyhjänpäiväistä uteliaisuutta. Huvittavin esimerkki lienee kun joku muisteli vanhaa juttua ja rundissa oloaan. Joku kysyi mitä se ja se oli kirjoittanut sen vankilan rundin seinään. Annan vihjeen, kotipaikkakuntasi ilmaisjakelulehdessä on mielenkiintoisempia juttuja luulisin.
4221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

suppeista suppein kun hiiviskelet täällä marisemassa toisten kiinnostuksen kohteista. Kyttääjä, se on sun hobby. hah.

Äänestä

Kakolassa lännessa asui mies, joka ei peitellyt koskaan kasvojaan, vaikka oli aina vakavista rikoksista kiinni. Lännen tallissa oli kylmät sellit.

Äänestä
  • 1800-luvulla valokuvia otettiin niin harvoin, ettei kannattanut peitellä itseään jos pääsi kuvaan.

    Äänestä

  • Kahle-kuningas kirjoitti:

    1800-luvulla valokuvia otettiin niin harvoin, ettei kannattanut peitellä itseään jos pääsi kuvaan.

    Tämä mies asusteli Kakolan lännessä 1970 luvun lopulla ja 1980 luvulla. Sata vuotta erehdyit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Krim -68 kirjoitti:

Kysellä nyt jonkun henkirikoksen motiivia, mikä on puitu pitkin ja poikin kymmeniä kertoja eri tiedotusvälineissä. Nykyään vaikka olisi postimerkkivarkaudesta tai vakavammasta henkirikoksesta syytettynä, on muotia peittää kasvonsa mikä milläkin. Isotalon Antti ja Rannanjärvi ei peitelleet kasvojaan vaan istuivat kuvassa kuin miehet. Näillä palstoilla on paljon tyhjänpäiväistä uteliaisuutta. Huvittavin esimerkki lienee kun joku muisteli vanhaa juttua ja rundissa oloaan. Joku kysyi mitä se ja se oli kirjoittanut sen vankilan rundin seinään. Annan vihjeen, kotipaikkakuntasi ilmaisjakelulehdessä on mielenkiintoisempia juttuja luulisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu