Haluaisin kirjoittaa kauniin joulutarinan, jossa olisi onnellinen loppu. Onnellisia loppuja ei nyt ole näköpiirissä. Kirjoittaisin tarinan kaipauksesta ja kaipuun suloisesta täyttymisestä. Kertoisin ihmisten kohtaamisesta, toistensa näkemisestä, syvästä ja niin vaillinaisesta rakkaudesta. Mutta joku varasti sanat, jotka olivat minun. Haluaisin kertoa elämäntehtävästä, sen merkityksellisyydestä, uskollisuuden tärkeydestä, mutta en osaa.
En voi kirjoittaa tarinaa loppuun, koska se ei ehdi koskaan alkaa. Se ei koskaan tule lihaksi. Se jää unelmien taivaalle tähdeksi, joka loistaa tuhat vuotta ja sammuu sitten. Minä menen paljon ennen sitä. Se on lohdutonta. Ehkä joku joskus kulkee tähden valossa ja ajattelee, onpa kirkas. Tai toinen: onpa kelmeä.
En pysty luopumaan unelmasta. En tahdo unohtaa. Niinpä kannan kipua sydämessäni elämäni loppuun saakka. Se pistää, kuin ruusupensaan oka. Jos olen liikkumatta, se on kiristävä vanne. Mutta heti kun liikahdan hiukan, oka repii sydämeeni uuden reiän. Kun reikiä on tarpeeksi, minä kuolen. Siksi en uskalla liikkua. Jähmetyn paikalleni kuin suolapatsas. Itkuseinän läpi katson sitä kaikkea. Mitä olisi voinut olla jos… Jos unelma olisi saanut siivet ja tullut lihaksi. Itkuseinän takana minä muutun hitaasti Lootin vaimoksi. Itkuseinän takana minä tajuan asian merkityksellisyyden, mutta se on liian myöhäistä. Itkuseinän takana ihminen kuolee hitaasti pala palalta. Mitään ei jää, josta voisi versoa uutta. Sellaista elävältä kuoleminen on. Surullista. Kivuliasta.
Unelmaa ei voi vaihtaa lennosta. Jokaisella on omansa. Jos omani vie itkuverhon taakse, se on silti minun.
Etsi sinä omasi.
Toteuta sinä omasi.
Jos et muuta voi, hautaa omasi.
Sillä oka sydämessä on raskas vaeltaa.
En voi kirjoittaa tarinaa loppuun, koska se ei ehdi koskaan alkaa. Se ei koskaan tule lihaksi. Se jää unelmien taivaalle tähdeksi, joka loistaa tuhat vuotta ja sammuu sitten. Minä menen paljon ennen sitä. Se on lohdutonta. Ehkä joku joskus kulkee tähden valossa ja ajattelee, onpa kirkas. Tai toinen: onpa kelmeä.
En pysty luopumaan unelmasta. En tahdo unohtaa. Niinpä kannan kipua sydämessäni elämäni loppuun saakka. Se pistää, kuin ruusupensaan oka. Jos olen liikkumatta, se on kiristävä vanne. Mutta heti kun liikahdan hiukan, oka repii sydämeeni uuden reiän. Kun reikiä on tarpeeksi, minä kuolen. Siksi en uskalla liikkua. Jähmetyn paikalleni kuin suolapatsas. Itkuseinän läpi katson sitä kaikkea. Mitä olisi voinut olla jos… Jos unelma olisi saanut siivet ja tullut lihaksi. Itkuseinän takana minä muutun hitaasti Lootin vaimoksi. Itkuseinän takana minä tajuan asian merkityksellisyyden, mutta se on liian myöhäistä. Itkuseinän takana ihminen kuolee hitaasti pala palalta. Mitään ei jää, josta voisi versoa uutta. Sellaista elävältä kuoleminen on. Surullista. Kivuliasta.
Unelmaa ei voi vaihtaa lennosta. Jokaisella on omansa. Jos omani vie itkuverhon taakse, se on silti minun.
Etsi sinä omasi.
Toteuta sinä omasi.
Jos et muuta voi, hautaa omasi.
Sillä oka sydämessä on raskas vaeltaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi Sinä iso Snadi.
Miksi noin surullinen viesti?
Painaako elämän-oka näin kovasti sydäntä ja sielua?
Voi Sinä iso Snadi.
Miksi noin surullinen viesti?
Painaako elämän-oka näin kovasti sydäntä ja sielua?