Meidän vauvan koliikki..

tonntunen

Vauvallani alkoi kahden viikon ikäisenä iltaisin koliikki-itkut. Myös päivisin oli kiukkuinen ja sätki ja kiemurteli sylissä. Nukkui huonosti. Kokeiltiin:
- rela tippoja
-cuplaton
-vyöhyketerapeuttia

Nämä keinot eivät auttaneet, tosin vauva nautti vyöhyketerapeutin käsittelystä, mutta apua ei ollut itse vaivaan. Keinutettiin vauvaa turvaistuimessa. Siinä oli hiljaa, mutta valvoi totisena. Oli todella raskasta heijata vauvaa turvaistuimessa.
Aloin miettimään vauvan oireita ja tajusin, että kaikki oireet ei le koliikin oireita. Kuten nukkuessa kyljellään taivutti päätään kovasti taakse ääriasentoon. Nieleskeli nukkuessa ja heräsi itkuun nielskelyn jälkeen. Yski ja köhi kuin olisi selvitellyt kurkkuaan. Oireet sopivat silent refluksiin, eli vatsahapot seilaavat ruokatorvessa, mutta ei selkeästi puklauttele. Vasta toinen lääkäri kuunteli oireemme ja määräsi gaviscon lääkettä. Nuktimme vauvaa ylävartalo koholla. Aina pidimme päätä koholla tai ylävartaloa ylempänä mitä vatsa. Päivät vauvan kanssa helpottuivat, tuntui upealle. Nyt jäjelle jäi koliikki. Siihen saatiin apua Gracon koliikkikeinusta. Keinuun laitettiin pikkukarhun lämpöpussi ja siihen vauva rauhottuu ja nukkuu. Edelleen itkee, mutta rauhottuu keinuun ja musiikkiin, sekä näkee keinusta lähellä olevan äidin.
Toivottavasti tästä on joillekkin apua ja voimia.

0

1008

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        51
        861
      2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        92
        828
      3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        15
        706
      4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        2
        664
      5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        1
        564
      6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        56
        541
      7. Ehkä taidat

        Luovuttaa.
        Ikävä
        70
        533
      8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        184
        529
      9. Meinasin tukehtua juomaan :D

        ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
        Ikävä
        61
        523
      10. Sinulle jota kaipaan!

        Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
        Ikävä
        24
        496
      Aihe